Mikä lukiolla ja Juhani Vuorisen koululla mättää?

Opettajat ja oppilaat puhuvat huonosta ruoasta, kaikki eivät syö, koulun jälkeen ostetaan perunalastuja ja limpparia, energiajuomaa ja täytetään kurniva vatsa roskaruoalla! Kenellä vastuu?
Siellä myös ylimitoitettu ilmastointi, kohta kaikki sairaita. Kansalaisopiston iltakursseilla palellaan kun on kylmää ja tuulee niin että korvissa humisee! Kaikki opettajista lähtien "puhki". Sijaiseksi otettu hyvin epäpäteviä ihmisiä! Oppilaiden hyvä opetus ja menestys on oltava oppilaitoksien ehdoton perusvaatimus.
564053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Maisterix puuttui todella tärkeään ajankohtaiseen ongelmaan Kannuksessa. Johto on taas viranomaispäätöksellä nimittänyt kouluun epäpätevän rehtorin ja sitä myöten on myös otettu epäpäteviä opettajia, jotka opettavat mm. lukiossa. Tuosta ilmastoinnista on myös kuulunut vuosikausia. Eikö talonmiehet vai mitä ne nykyään ovatkaan osaa säätää imastointia niin, että kaikki pystyvät oleskelemaan tiloissa ilman sairastumisia tai sen pelkoa. Jotkut ovat yksikertaisesti joutuneet lähtemään luokasta kovan tuuletuksen takia. Ei mikään ole myöskään typerämpää, kuin tarjota kouluilla niin heikkolaatuista ruokaa, ettei sitä yksinkertaisesti voi syödä tai joskus se loppuu kesken. Kansantaloudellisestikin hirveää tuhlausta. Kannus on viime vuosikymmenenä "kunnostautunut" monella saralla. Demokratia ei toimi, viranomaiset tekevät omia päätöksiään kuuntelematta kansalaisia. Omien suosikkien palkkaaminen ei ole mikään pieni kustannus puhumattakaan mitä vahinkoa he voivat aiheuttaa toiminnallaan. On mahdottomuus odottaa vuotta 2020, jolloin on mahdollisuus valita uusi johto. Tänä syksunä on tarjottu ja anottu suorastaan aloittamaan avoin, rehellinen keskustelu kaupunkimme tilanteesta. Milloin valtaapitävä, isoin "poppoo" ymmärtää, että aika käy vähiin pitää langat omissa käsissämme. Siinä pahimmassa tapauksessa ei löydy yhtään voittajaa.

Äänestä
  • "Kouluruokailun tavoitteena on edistää oppilaan tai opiskelijan terveyttä ja työskentelytehoa sekä hyviä tapoja." Lainaus Wikipedista.
    Kukahan se Kannuksessa johtaa tätä ruokapuolta?
    Olen kuullut, että ruoka tuleekin puolivalmisteena ja sitten se lämmitetään ja jaetaan kouluille ja palvelutaloon ja päiväkoteihin. Näikö tosiaan on? Kuinka tärkeää olisi,että nämä meidän nuoret ja muutkin saisivat hyvää ravinteista ruokaa, lähellä tehtyä ja ilman aromivahvisteita.

    Äänestä

  • Kouluruokaan otettu mallia vanhusten Naantalin ruoasta.

    Äänestä

Eväät mukaan jos tarjottu ruoka maistu. Vaatetta lisää jos on kylmä. Lopettakaa aiheeton kitinä.

Äänestä

Joo, kyllä vastuu on kodeilla, jos lapset ei syö ja heillä on rahaa ostaa muuta evästä!

Äänestä

Toinen juttu: Mitä ihmettä valitatte täällä asioista. Ottakaa yhteys suoraan sivistystoimenjohtajaan, teknisen puolen johtajaan ja koulujen rehtoreihin. He hoitavat asian kiinteistöpuolen ihmisten tietoon. Jos te lasten vanhempina ette tartu asioihin ja hoida niitä, niin ymmärrän miksi lapsenne käyttäytyvät kuten käyttäytyvät.

Äänestä
  • Tuliko arvon kommentoijjalle mieleen, että viranhaltijoita ei ehkö kiinnosta???!!

    Äänestä

Ei viranhaltijat puutu mihinkään. Ongelmat hyssytellään.

Aikaisemmin vanha lukion rakennus oli niin harva että ilmastointi pidettiin rajusti ylipaineisena. Nythän se on rempattu mutta eikö onnistunut.

Äänestä

Pitäiskö sinne palakata konsultti selevittämään lukion ja Juhani Vuorisen koulun ongelmatilannetta. Jos ei oo varaa maksaa ulukopaikkakuntalaiselle konsultille aina voi kysyä joltain paikalliselta expertiltä, että voisko hän vähä konsultoija muutaman kympin tuntipalakalla.

Äänestä
  • Jos korvissasi humisee yötäpäivää ymmärrän yksinpuhelusi aiheesta täysin, tosin jutustasi ei silti tule listahittiä suomenkartalla.

    Äänestä

Voi teitä valittajia. Ei auta täällä kirjoitella. Olkaa suoraan yhteydessä ilmastoinnista tekniseen johtajaan. Minä olen ainakin saanut hyvää palvelua ja asiat on hoitunut sitä kautta.

Äänestä

Luulen, että näiden valittajien lapset on niitä, jotka valittavat koulussakin.

Äänestä
  • Tuleeko kellään mieleen, että ruoka on niin huonoa, että sitä ei mielellään syö. Ruoka lämmitetään Koti-Rannan keittiössä lounastehtaan annoksista, kananmunatkin on valmiiksi keitetty ja kuorittu ja laitettu johonkin nesteeseen, joo. Hyvää ruokahalua!! Kaikille samaa ruokaa vauvasta vaariin!!

    Äänestä

Hyvin tuo näyttää maistuvan. Katsot vain yläasteen oppilaita niin puolet on ylipainoisia ja heidät tuodaan ja osa jopa haetaan autolla kouluun vanhempien toimesta.

Äänestä
  • Eläkeläiskeittäjän aikaan se ruoka taidettiinkin tehdä paikallisesti. Nämä lämmitettävät puolivalmisteet kun sisältävät yhtä sun toista lisäainetta, joka turvottaa ja lihottaa.

    Äänestä

Lukiolaisen vanhempana en voi ymmärtää, että lukiolle otettu epäpätevä opettaja! Opetuksen tasosta ei saa säästää! Ensi vuonna meidän opiskelijamme muuttaa toiseen lukioon jos tämä jatkuu. Kysymys on opiskelijoiden tulevaisuudesta!!
Jos tämä on "sulle, mulle" peliä, niin tämä ei saa jäädä tähän. Ryhdytään toimenpiteisiin vanhemmat!!

Äänestä

Rasva(esim. voi) laihduttaa, viimeisempien tutkimuksien mukaan rasva laihduttaa ihmistä, koska rasva(ei margariini) edistää ruoan sulamista ja imeytymistä suolistossa, ja estää myös diabetistä ym.. allergioita.

Äänestä

Nyt saimme oikeaa maitoa ja seuraavaksi vaadimme puikulaperunat ja vapaana kasvatetut silakat osaksi valinnaista kouluruokaa sekä energiajuoma tölkin jälkiruuaksi.

Äänestä

On erikoista, että uskonnon opettajaksi on otettu henkilö, jolla ei ole opettajan koulutusta. Paikka ei ole ollut julkisesti missään haussa, olisi varmasti löytynyt päteviä hakijoita! Varsinkin, jos ko.henkilö opettaa myös lukiossa, on tilanne varsin haitallinen.

Äänestä

Ei voi kun ihmetellä miten tällainen - hyvä veli/ sisar- toiminta on mahdollista!! Uskonnon opettajana täysin koulutukseton henkilö josta oppilaat eivät pidä eikä hän osaa opettaa. Tästäkö me maksamme verorahoina? Minä en ainakaan halua hänen palkkaansa maksaa. Voisiko tästä nousta barrikadeille ja vaatia edes koulutuksen omaavaa OPETTAJAA? Ruoka on myöskin täysin ala-arvoista hiilihydraattimössöä ilman mitään ravintoaineita.

Äänestä

Kyllä tämä opettajien epäpätevyys on suuri huolenaihe monessa kodissa. Kannattaisiko kerätä adressi että asiaan puututtaisiin? Huolestuneina olemme usean vanhemman kanssa asiasta keskustelleet, eikä tämä nyt kyllä hyvältä suunnalta näytä.

Äänestä

Juhani Vuorisen koululla ja lukiolla on ongelmia. Kuka tässä on eniten töppäillyt. Sivistysjohtajako. Milloin tulee julkiseen hakuun rehtorin virka. Lain mukaan virat täytetään julkisen hakumenettelyn ja siinä suoritetun ansiovertailun kautta. Virkaa ei loputtomiin voida täyttää määräaikaisena sivistysjohtajan tekemillä viranhaltijapäätöksillä.

Äänestä

Rehtorihan on kyllä tietääkseni pätevä ja saanut paljon aikaan mutta uskonnonopettaja täytyisi välittömästi vaihtaa! Onko jokainen seurakunnan työntekijä mukamas pätevä oikein uskonnonopettajaksi? Haloo!!

Äänestä
  • Kuka siellä opettaa? Iloinen Hanneleko?

    Sivistystoimen johtajahan on hullu. Siksi sieltä edellinenkin rehtori lähti.

    Äänestä

Onko siellä muitakin epäpäteviä opettajia kuin nykyinen uskonnon opettaja? Eihän se uskonto nyt niin tärkeä aine ole yläasteella ainakaan, huolestuttavampaa on jos vaikka matematiikkaa tai englantia opettaa ihminen joka ei asiaa hallitse.

Äänestä

Kylläkai se rehtori pätevä on, kun jotkut väittävät, että sivistysjohtaja on viranhaltijapäätöksellä valinnut epäpätevän rehtorin. Tätä ketjua lukiessa alkaa näyttämää, että Kannuksessa on epäpätevä rehtori ja epäpäteviä opettajia, sekä hullu sivistysjohtaja, jonka vuoksi edellinen rehtori lähti pois. Tässä asetuksessa on tietoa rehtorin pätevyydestä.

14.12.1998/986

Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista

2 §
Rehtorin kelpoisuus

Rehtoriksi on kelpoinen henkilö, jolla on:

1) ylempi korkeakoulututkinto;

2) tässä asetuksessa säädetty asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus;

3) riittävä työkokemus opettajan tehtävissä; sekä

4) opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot taikka muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus. (3.11.2005/865)

Jos samassa oppilaitoksessa järjestetään usean eri koulutusmuodon piiriin kuuluvaa koulutusta tai jos rehtori vastaa kahden tai useamman sellaisen oppilaitoksen toiminnasta, joissa järjestetään eri koulutusmuotojen piiriin kuuluvaa koulutusta, rehtorilla tulee olla 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu opettajan kelpoisuus johonkin niistä.

Äänestä

Rehtori on täysin pätevä työhönsä, hänellä on kaksikin yliopistotutkintoa, opettajan koulutus, työkokemusta opettajana ja opetushallinnon koulutus. Mutta ilmeisesti on ainakin yksi opettaja koulussa, joka ei oikeasti ole opettaja.

Äänestä

Opettaako sama henkilö uskontoa yläkoulussa ja lukiossa? Olisin lukiolaisena aika peloissani tilanteessa, jossa aion mennä yo-kirjoituksiin kirjoittamaan uskonnon ja opettajani ei olisi oikeasti opettaja. Jos olisin saanut vaikka hyviä numeroita ja sitten tulisikin tosi huono tulos yo-kokeessa, ja selviäisi, että opettaja on arvioinut väärin osaamistani.

Äänestä

Jos arvostelette henkilöitä nimellä niin lyökää se omakin nimi tänne näkyviin.
Kuinka isolla se pitää tähän kirjoittaa,että rehtori ON pätevä ja omaa riittävän koulutuksen.

Äänestä
  • Uskon veli/sisar?

    Äänestä

Kepu pettää aina ja sitä saa mitä tilaa. Muistakaa tämä seuraavissa kuntavaaleissa!

Äänestä

Tässä olisi hyvä tilaisuus rehtorin näyttää ettei hänen koulussaan epäpäteviä henkilöitä opettajana pidetä. On tässä mietitty lukiolaisen vanhempana että onko parempi vaihtaa toiseen lukioon...

Äänestä
  • Ei rehtori entistä työkaveriaan ja harrasta uskovaista voi moittia.
    Tiiä vaikka oli nähny enneunen taas...

    Äänestä

Riittää että on jonkun mielestä vain hyvä ja sopiva. Muu on sivuseikka. Taitaa päteä tuo vaatimustaso muuallakin kuin lukiolla.

Äänestä

Yläasteella opettaa oppilaiden mukaan välillä myös kanttorin mies, niin äidinkieltä kuin kuvaamataitoa. Tiedä sitten onko hänellä pätevyyttä näihin molempiin aineisiin..

Äänestä
  • Jos vakituinen opettaja sairastaa vaikka flunssaa pari päivää kotonaan, niin tunteja sijaistaa "kuka vain". Koululle voi ilmoittautua sijaisrekisteriin ihan kuka vaan, ei päteviä opettajia ole juurikaan työttöminä näin pienillä paikkakunnilla. Mutta tuo että uskontoa opettamaan on valittu koko lukuvuodeksi epäpätevä opettaja, ei ole ihan kunnolla mietitty juttu. Paikka olisi pitänyt laittaa julkisesti auki, jos kesään asti töitä niin siihen olisi ollut luultavasti päteviä hakijoita .

    Äänestä

Onko niissä jutuissa perää, että sivistysjohtaja harkitsee muualle lähtemistä.

Äänestä

Kannattaisi käydä läpi kaikkien Kannuksen opettajien ainekohtaiset pätevyydet läpi, onko niissä puutteita. Pari vuotta sitten ainakin kovasti oli! Eli opettajalla saattaa olla vaadittava pätevyys opettaa vain yhtä oppiainetta mutta opettaakin parhaillaan kolmea. Pätevä, työnsä vakavasti ja rehellisesti ottava rehtori kyllä tarkistaisi tämän asian kuntoon ensi tilassa!

Itse toivon ja vaadin lapsilleni vaadittavan aineenopettajan pätevyyden omistavan opettajan, etkö sinäkin?

Äänestä

Eli miten tässä nyt toimitaan? Lapsia ei laiteta kouluun mikäli opettajalla ei ole ammattipätevyyttä? Kyllähän meidän kuuluu vaatia lapsillemme päteviä opettajia!! Kuka aloittaa adressin?

Äänestä

Uskaltasko joku oikeasti tehä jotain ja vastustaa aatetta ja sen jyräävää toimintaa.

Äänestä
  • Haastaisin uuden ko. koulun vanhempainyhdistyksen ajamaan asiaan, niin että meidän lapset ja nuoret opiskelijat saisivat PÄTEVÄT opettajat. Pitääkö aloittaa nimien keruu vai hoidetaanko asia muuten? Kysymys on nuorten tulevaisuudesta!!Asiaa ei saa painaa "villasella" niin kuin Kannuksessa on nykyään tavallista.

    Äänestä

  • Vanhempainyhdistuksessä taitaa olla johtopaikalla tämän uuden uskonopettajan vävy. Ei vanhempainyhdistys lähde asiaa hoitamaan.

    Äänestä

Jotain rajaa näiden teidän kohkaamisten kanssa. Ihannetilanteessa opettajalla on pätevyys kaikki opettamiinsa aineisiin, vaikkapa matematiikkaan, fysiikkaan ja kemiaan. Mutta koulussa voi olla vaikka hyvä opettaja, jolla on pätevyys fysiikkaan ja matematiikkaan, mutta häntä pyydetään opettamaan myös kemiaa. Tunteja ei ole tarpeeksi, jotta saataisiin muodollisti pätevä kemian opettaja paikalle. Näitä tilanteita on paljon kouluissa. Mutta opettajan koulutus vie kuitenkin pitkälle.

Äänestä

Tuollainen menettely vie työt oikeasti aineeseen pätevältä opettajalta ja on siksi epäreilu yhteiskunnan tasolla. Ja tuosta on lyhyt matka lähteä lipsumaan juurikin tämän hetkiseen tilanteeseen, jossa uskonveljille ja sisarille hommaillaan laittomasti suojatyöpaikkoja. Rehellinen, työlleen omistautunut opettaja hankkii pätevyyden ensitilassa opetettavaan aineeseen, jos sellainen puuttuu. Jos motivaatiota tähän ei löydy, niin oikeasti pätevä kylmästi ensi lukuvuotena tilalle. Kyllä kuulkaas tuolla on opettajien kortisto täynnä tulijoita.

Äänestä

Asiaa Lehtoripehtori!! Kyllä siellä nyt yrittää hyssytellä joku joko epäpätevistä opettajista,rehtori tai vanhempainyhdistykseen kuuluva henkilö. Ihmettelen miten nämä henkilöt sinne vanhempainyhdistykseenkin on valittu?

Äänestä
  • Vanhempainyhdistyksenhän pitäisi vaatia opiskelijoille ehdottomasti pätevät opettajat! Nimilistat kiertämään, tuottivathan ne tuloksen säästöpankin tuloonkin Kannukseen.

    Äänestä

  • On olemassa laki, jonka mukaan viranomaisen toiminnan on oltava vapaata sidosteista ja riippumatonta. Kannuksessa on rikottu ja rikotaan edelleen tuota lakia. Kehotan oppilaita ja oppilaiden vanhempia puuttumaan jo tehtyihin virka- ja työnimityksiin. Virkamiehen tulee työntekijää valitessaan ajatella valitun sopivuutta työtehtävään - ei sitä, että tulipa hankituksi veljelle hyvä työpaikka. Oikeusapua tilanteeseen varmasti löytyy.

    Äänestä

Jumala rankaisee kaikki ne, jotka eivät mene kirkkoon! Saatte mitä tilaatte!

Äänestä

tulipa tossa männäviikolla kuultua että tota juhani vuorisen koulun rehtorin virkaa ei oo vielä kuulemma laitett julkiseen hakuun. ei aianakaa löydy netistä....miksiköhän????!!!

Äänestä

Mikä on tuo musta auto (mersu/bemari) joka kiertää vuorisen koulun pihalla - paikallinen huumediileri?

Äänestä
  • Nyt olisi korkea aika laittaa nuo kaksi rehtorin virkaa oikein virallisesti julkiseen hakuun . Sivistystoimenjohtaja lupasi niin jo viime vuoden puolella! Häneen ei näköjään voi luottaa.

    Äänestä

Ilmainen vinkki kouhkaajille: jos teillä on vanhempainyhdistykselle jotain toiveita/aloitteita/tms., niin ottakaa yhteyttä yhdistykseen (liittykää esim. FB:ssä ryhmään). Ei asia täällä nimettömästi valittamalla muutu miksikään.

Äänestä

Onhan tämä ihmeellistä että kommentti koulun päämiehestä poistetaan. Eikö tässä nyt viimein olisi adressin paikka??

Äänestä

Siellä on niin tulista ruokaa että vessa syttyi tuleen. Onko ruoka liian mausteista? Nyt siihenkin adressia keäämään.

Äänestä

Mitä te TÄÄLLÄ itkette? Eikö teistä kenestäkään ole adressin alullepanijaksi, vai koitatteko vain kepillä jäätä josko olisi muitakin samanmielisiä? "Opettaja ei osaa opettaa (millä tavoin?), oppilaat eivät pidä hänestä (siinäpä oiva irtisanomisperuste!)". Nämä valitukset voivat koskea yhtä lailla myös päteviä opettajia.
Viranhaltija voi käsittääkseni valita opetustehtävään myös muodollista pätevyyttä vailla olevan henkilön (enintään lukuvuodeksi), ellei pätevää opettajaa ole saatavilla (joko hakumenettelyn kautta tai muulla tavoin selvitettyään.
En ole tietoinen, kenestä henkilöstä täällä kirjoitetaan, tulkoon tämäkin nyt selväksi.

Äänestä

On olemassa laki, jonka mukaan viranomaisen toiminnan on oltava vapaata sidosteista ja riippumatonta. Kannuksessa on rikottu ja rikotaan edelleen tuota lakia. Kehotan oppilaita ja oppilaiden vanhempia puuttumaan jo tehtyihin virka- ja työnimityksiin. Virkamiehen tulee työntekijää valitessaan ajatella valitun sopivuutta työtehtävään - ei sitä, että tulipa hankituksi veljelle hyvä työpaikka. Oikeusapua tilanteeseen varmasti löytyy. On olemassa laki, jonka mukaan viranomaisen toiminnan on oltava vapaata sidosteista ja riippumatonta. Kannuksessa on rikottu ja rikotaan edelleen tuota lakia. Kehotan oppilaita ja oppilaiden vanhempia puuttumaan jo tehtyihin virka- ja työnimityksiin. Virkamiehen tulee työntekijää valitessaan ajatella valitun sopivuutta työtehtävään - ei sitä, että tulipa hankituksi veljelle hyvä työpaikka. Oikeusapua tilanteeseen varmasti löytyy.
Lupauksista huolimatta sivistystoimenjohtaja ja sivistystoimenlautakunta ei vieläkään pannut rehtoreiden virkoja yleiseen hakuun ! HUom edellinen kappale kopioitu edellisestä keskustelusta. Onko kannustaliset vanhemmat todellakin niin nynnyjä, että eivät pidä lapsiensa puolta!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


maisteriX kirjoitti:

Opettajat ja oppilaat puhuvat huonosta ruoasta, kaikki eivät syö, koulun jälkeen ostetaan perunalastuja ja limpparia, energiajuomaa ja täytetään kurniva vatsa roskaruoalla! Kenellä vastuu?
Siellä myös ylimitoitettu ilmastointi, kohta kaikki sairaita. Kansalaisopiston iltakursseilla palellaan kun on kylmää ja tuulee niin että korvissa humisee! Kaikki opettajista lähtien "puhki". Sijaiseksi otettu hyvin epäpäteviä ihmisiä! Oppilaiden hyvä opetus ja menestys on oltava oppilaitoksien ehdoton perusvaatimus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu