Sininen kupla

Facebookin voi kuulemma parissa päivässä "kouluttaa" tarjoamaan vain omaa maailmankuvaa tukevia linkkejä ja viestejä. Näin käy kun klikkailet vain niitä tiettyjä, sanotaan nyt vaikka rakastumis-ihastumisaiheisia tms. linkkejä tarpeeksi. Pian kohta sulle ei muuta tarjoillakaan - vastakohtaiset näkemykset loistavat poissaolollaan. Olet kuplassa.

Minä elän sinun suhteesi jossain sinisessä kuplassa. Tai no, korjataan: elin. Trolliarmeija on onnistunut viesteillään sokaisemaan maailmankuvani sinun suhteesi. Olen tästä tietoinen. Surullisen tietoinen, ja samalla oudon voimaton, tai lannistunut ehkä. Todellisuutta ilman kuplaa ei sellaisenaan luultavimmin ole - miksi olisi? Eikä todellisuuden luonteen selvittäminen sinun suhteesi enää edes onnistu. Sininen kupla on hajonnut.

Saunan hämärässä voi itkeä, kyyneleitä ei siellä erota hikikarpaloista. Saunan hämärä ja lämpö lohduttavat, kun kukaan muu ei sitä tee. Eikä teekään; yksin minä tämän kannan. Kuten pitääkin.

On siis aika alkaa klikata muita juttuja. Tietoisesti. Jotta sininen kupla hajoaa ja haihtuu, lopullisesti. Jotta saan muuta ajateltavaa, muita linkkejä. Ja ymmärrän jatkaa elämääni, palata elämään ilman sinistä kuplaa.

Ehkä palaankin onnellisen tietämättömän elämän kuplaan? Läpinäkymättömän onnellisuuden sietämättömän tiheään kuplaan. Onko sellaisen kuplan saavuttaminen enää mahdollista, kun kaikki tuntemani kuplat ovat tähän mennessä jokainen särkyneet, tavalla tai toisella?
10482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

olipa se täysin utopistista tekstiä.
Uskotko itsekkään tuohon paskaan mitä sait pakerrettua omasta mielestäsi älykästä tekstiä?

Äänestä
  • Ei se haittaa ettet sinä tajunnut tekstiä. Katsos sinua älykkäämpiäkin ihmisiä on olemassa. Eli ei ollut sulle, aivokääpiö.

    Äänestä

  • hei.antimensa kirjoitti:

    Ei se haittaa ettet sinä tajunnut tekstiä. Katsos sinua älykkäämpiäkin ihmisiä on olemassa. Eli ei ollut sulle, aivokääpiö.

    Ei haittaakkaan, mutta eipä ole oikeastaan toistenkaan vastausinto ollu kymppitapissa.
    Onko nekin älykääpiöitä?

    Äänestä

  • Huhuhuuuuu kirjoitti:

    Ei haittaakkaan, mutta eipä ole oikeastaan toistenkaan vastausinto ollu kymppitapissa.
    Onko nekin älykääpiöitä?

    Tekstihän on retorinen purkauskirjoitus, johon ei kenenkään ole pakko vastata yhtään mitään. Kohde on tietty, mutta vastausta ei odoteta.

    Voit tietysti googlata vapaasti sanan "retorinen", jos se auttaa ymmärtämään yhtään..

    Äänestä

  • Sehän oli hyvä teksti.

    Tottakin vielä, sähköinen maailma räätälöi eräänlaista kuplaa jokaiselle käyttäjälle. Niinpä huvitti, kun nettikirjoittaja kertoi katselevansa instagramissa perseitä, "kun niitä se tarjoaa"... Heh. Ei todellakaan tarjoa kaikille, vain näemmä otollisiin osoitteisiin.

    Tällä palstalla jotkut luovat itse oman kuplansa.

    Äänestä

Sinulla on siis trolliarmeian luoma kuva jostain kaipaamastasi henkilöstä? Onko hän joku julkimo kun on saanut tällaisen kiinnostuksen 7päivää tavaavalta trolliarmeijalta?

Annahan sinisen surujen utukuvasi sulaa saunassa ja koeta keksiä jotain vähän ´more grounded` elämääsi.

Äänestä

särkeekö päätä ?

Äänestä

Itse odotan, että hän kaipaisi selkeästi minua, eikä muita. Loukkaannuin, kun jossain muualla haaveilee. Täällä voisi mun mielestä kaivata hyvillä tunnisteilla, mutta ei jos ei.

Äänestä

Miks just sininen?

Äänestä

Olen naimisissa naisen kanssa ja tajunnut vasta nyt olevani bi-seksuaali. Kerroin vaimolleni suuntautumiseni ja haluni erota. Tahtoisin kokea miesten välisen kosketuksen ja rakastua vielä mieheen tai naiseen. Vaimo ei halua eroa. Ei käy töissä, kirjoittelee vain päiväkaudet provoja vauva palstalle. En rakasta vaimoani ja se näkyy käyttäytymisessä häntä kohtaan. Tämä tilanne harmittaa minua. Nukun huonosti ja käytän alkoholia joka ilta. Kirjoitan tänne siksi että se helpottaa omaa ahdistustani. Ihan sama lukeeko näitä kirjoituksia kukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mea-Culpa kirjoitti:

Facebookin voi kuulemma parissa päivässä "kouluttaa" tarjoamaan vain omaa maailmankuvaa tukevia linkkejä ja viestejä. Näin käy kun klikkailet vain niitä tiettyjä, sanotaan nyt vaikka rakastumis-ihastumisaiheisia tms. linkkejä tarpeeksi. Pian kohta sulle ei muuta tarjoillakaan - vastakohtaiset näkemykset loistavat poissaolollaan. Olet kuplassa.

Minä elän sinun suhteesi jossain sinisessä kuplassa. Tai no, korjataan: elin. Trolliarmeija on onnistunut viesteillään sokaisemaan maailmankuvani sinun suhteesi. Olen tästä tietoinen. Surullisen tietoinen, ja samalla oudon voimaton, tai lannistunut ehkä. Todellisuutta ilman kuplaa ei sellaisenaan luultavimmin ole - miksi olisi? Eikä todellisuuden luonteen selvittäminen sinun suhteesi enää edes onnistu. Sininen kupla on hajonnut.

Saunan hämärässä voi itkeä, kyyneleitä ei siellä erota hikikarpaloista. Saunan hämärä ja lämpö lohduttavat, kun kukaan muu ei sitä tee. Eikä teekään; yksin minä tämän kannan. Kuten pitääkin.

On siis aika alkaa klikata muita juttuja. Tietoisesti. Jotta sininen kupla hajoaa ja haihtuu, lopullisesti. Jotta saan muuta ajateltavaa, muita linkkejä. Ja ymmärrän jatkaa elämääni, palata elämään ilman sinistä kuplaa.

Ehkä palaankin onnellisen tietämättömän elämän kuplaan? Läpinäkymättömän onnellisuuden sietämättömän tiheään kuplaan. Onko sellaisen kuplan saavuttaminen enää mahdollista, kun kaikki tuntemani kuplat ovat tähän mennessä jokainen särkyneet, tavalla tai toisella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu