Kaksi tyypillistä rajatietoa koskevassa sanasodassa käytettävää kommenttia joutuu koetukselle uunituoreessa tutkimusraportissa olevien löydösten mukaan. Väitteet ovat:
1) Skeptikoiden väite, että paranormaaliin uskovat eivät kykene ajattelemaan kriittisesti, sekä
2) Parauskovien väite, että skeptikoille ei tapahdu paranormaaleja kokemuksia heidän negatiivisen asenteensa vuoksi.
Tutkimuksen ovat tehneet Itävallassa A. Hergovich ja M. Arendasy, joiden tieteelliseen aikakauslehteen julkaistavaksi hyväksytty artikkeli odottaa painossa julkaisuaan. Tutkimus käsitteli kriittisen ajattelukyvyn ja paranormaaliin uskomisen välistä yhteyttä, mitä ei tutkimuksen keskeisen tuloksen mukaan löytynyt suuntaan tai toiseen.
Niinpä tutkimuksen mukaan skeptikot tai paranormaaliin uskovat ovat aivan yhtä paljon tai vähän kriittisiä ajattelultaan. Tämä kumoaa usein skeptikoiden (tarkemmin sanottuna paranormaalin kieltäjien) viljemät väitteet siitä, että parauskovat eivät kykenisi krittiseen ajatteluun paranormaalia kohtaan. Parauskovat siis kyseenalaistavat asioita siinä missä skeptikotkin; luonnollisesti kohteissa vain on eroa.
Sensijaan huomattavaa on, että rationaalisen eli järkiperäisen ajattelun ja paranormaaliin uskomisen välillä on yhteys. Tutkimuksen mukaan paranormaaliin uskovilla, huolimatta kyvystä kriittiseen ajatteluun, selkeästi esiintyi vähemmän rationaalista ajattelua. Toisaalta rationaalisella ajattelulla tarkoitetaan mielestäni tässä ennenkaikkea järkiperäisten "luonnollisten" selitysmallien etsimistä.
Tärkein löydös on kuitenkin nähdäkseni se, että rationaalisella ajattelulla ja paranormaalien ilmiöiden kokemisella ei ole yhteyttä. Niinpä kuka tahansa, olipa sitten skeptikko tai parauskova, voi kokea ja kokee paranormaaleja ilmiöitä. Tästä olen itse samaa mieltä; paranormaalin ilmiön kokee kun se omalle kohdalle sattuu, oli sitten kuka vain. Toisaalta paranormaalin kokeminen ei ota vielä kantaa ilmiön todellisuuteen, mutta itse näen tämän yhtenä todisteena paranormaalien ilmiöiden todenperäisyydestä.
Jos katsomme muutakin kuin pelkkiä paranormaaleita ilmiöitä eli puhumme rajatiedon alueen ilmiöistä, kuten ufoista, pystyn allekirjoittamaan tämän viimeisen löydöksen omien kokemusten pohjalta täydellisesti. Minä uskon UFOihin ja paranormaaliin. Kuitenkaan en ole koskaan kokenut UFO-havaintoa henkilökohtaisesti. Sensijaan hyvä kaverini, joka suhtautuu äärimmäisen skeptisesti UFOihin ja paranormaaliin, on itse kokenut UFO-havainnon. Tämä on loistava esimerkki siitä, että kuka tahansa, skeptisyydestä tai parauskosta huolimatta voi kokea rajatiedon ilmiöitä. Samalla se vahvistaa ilmiöiden todellisuuspohjaa.
Mitä tutkimuksesta opimme? Mielestäni ainakin sen, että skeptikoiden tulisi miettiä kahdesti, ennenkuin syyttävät paranormaalista kiinnostuneita kyvyttömyydestä kriittiseen ajattelukykyyn. Vastaavasti parauskovien tulisi painottaa mahdollisessa väittelyssä sitä, että kuka tahansa, skeptikkokin voi kokea paranormaalin ilmiön, eikä syyttää heidän negatiivista asennoitumistaan esteeksi paranormaalien ilmiöiden kokemiselle. Kummankin osapuolen tulisi harjoittaa myös itsekritiikkiä ja ottaa huomioon muut selitysmallit.
-----------------
Andreas Hergovich & Martin Arendasy (2005). "Critical thinking ability and belief in the paranormal," lehdessä Personality and Individual Differences. Saatavissa: ScienceDirect. Hyväksytty julkaistavaksi.
1) Skeptikoiden väite, että paranormaaliin uskovat eivät kykene ajattelemaan kriittisesti, sekä
2) Parauskovien väite, että skeptikoille ei tapahdu paranormaaleja kokemuksia heidän negatiivisen asenteensa vuoksi.
Tutkimuksen ovat tehneet Itävallassa A. Hergovich ja M. Arendasy, joiden tieteelliseen aikakauslehteen julkaistavaksi hyväksytty artikkeli odottaa painossa julkaisuaan. Tutkimus käsitteli kriittisen ajattelukyvyn ja paranormaaliin uskomisen välistä yhteyttä, mitä ei tutkimuksen keskeisen tuloksen mukaan löytynyt suuntaan tai toiseen.
Niinpä tutkimuksen mukaan skeptikot tai paranormaaliin uskovat ovat aivan yhtä paljon tai vähän kriittisiä ajattelultaan. Tämä kumoaa usein skeptikoiden (tarkemmin sanottuna paranormaalin kieltäjien) viljemät väitteet siitä, että parauskovat eivät kykenisi krittiseen ajatteluun paranormaalia kohtaan. Parauskovat siis kyseenalaistavat asioita siinä missä skeptikotkin; luonnollisesti kohteissa vain on eroa.
Sensijaan huomattavaa on, että rationaalisen eli järkiperäisen ajattelun ja paranormaaliin uskomisen välillä on yhteys. Tutkimuksen mukaan paranormaaliin uskovilla, huolimatta kyvystä kriittiseen ajatteluun, selkeästi esiintyi vähemmän rationaalista ajattelua. Toisaalta rationaalisella ajattelulla tarkoitetaan mielestäni tässä ennenkaikkea järkiperäisten "luonnollisten" selitysmallien etsimistä.
Tärkein löydös on kuitenkin nähdäkseni se, että rationaalisella ajattelulla ja paranormaalien ilmiöiden kokemisella ei ole yhteyttä. Niinpä kuka tahansa, olipa sitten skeptikko tai parauskova, voi kokea ja kokee paranormaaleja ilmiöitä. Tästä olen itse samaa mieltä; paranormaalin ilmiön kokee kun se omalle kohdalle sattuu, oli sitten kuka vain. Toisaalta paranormaalin kokeminen ei ota vielä kantaa ilmiön todellisuuteen, mutta itse näen tämän yhtenä todisteena paranormaalien ilmiöiden todenperäisyydestä.
Jos katsomme muutakin kuin pelkkiä paranormaaleita ilmiöitä eli puhumme rajatiedon alueen ilmiöistä, kuten ufoista, pystyn allekirjoittamaan tämän viimeisen löydöksen omien kokemusten pohjalta täydellisesti. Minä uskon UFOihin ja paranormaaliin. Kuitenkaan en ole koskaan kokenut UFO-havaintoa henkilökohtaisesti. Sensijaan hyvä kaverini, joka suhtautuu äärimmäisen skeptisesti UFOihin ja paranormaaliin, on itse kokenut UFO-havainnon. Tämä on loistava esimerkki siitä, että kuka tahansa, skeptisyydestä tai parauskosta huolimatta voi kokea rajatiedon ilmiöitä. Samalla se vahvistaa ilmiöiden todellisuuspohjaa.
Mitä tutkimuksesta opimme? Mielestäni ainakin sen, että skeptikoiden tulisi miettiä kahdesti, ennenkuin syyttävät paranormaalista kiinnostuneita kyvyttömyydestä kriittiseen ajattelukykyyn. Vastaavasti parauskovien tulisi painottaa mahdollisessa väittelyssä sitä, että kuka tahansa, skeptikkokin voi kokea paranormaalin ilmiön, eikä syyttää heidän negatiivista asennoitumistaan esteeksi paranormaalien ilmiöiden kokemiselle. Kummankin osapuolen tulisi harjoittaa myös itsekritiikkiä ja ottaa huomioon muut selitysmallit.
-----------------
Andreas Hergovich & Martin Arendasy (2005). "Critical thinking ability and belief in the paranormal," lehdessä Personality and Individual Differences. Saatavissa: ScienceDirect. Hyväksytty julkaistavaksi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tottakai SATUNNAISIA havaintoja ufoista on ja kokemuksia paranormaalista itse kullakin.
Harvemmin kuitenkaan jäärä skeptikko on selvännäkijä, parantaja, juttelee hengille, keskustelee humanoidien kanssa tai muuten vain kokee päivittäin yliluonnollisia asioita. Skeptisyyttä on meilkein jokaisessa, mutta nyt tarkoitan ääriskeptikkoa. Kaikkien ihmisten elämään ei yksinkertaisesti ole edes tarkoitus kuulua yliluonnolliset asia ainakaan laajemmassa mittakaavassa, koska on muitakin asioita opittavana..
Tämä juontaa sitten näkemykseen siitä, kuinka usein tai paljon paranormaaleja kokemuksia yleensäkin ihmisellä voi olla?
Itse näen, että todellinen paranormaali ilmiö on pääsääntöisesti anomalia ja harvinainen reunatapaus, jonka esiintymistiheys on alhainen. Toisinsanoen ihmiselle, joille "sattuu ja tapahtuu" koko ajan, esim. ufot laskeutuvat päivittäin pihalle tai kummituksia näkyy joka kaapissa, on mitä todennäköisimmin jokin muu selitys kuin todellinen paranormaali ilmiö. "Eläminen taikuuden maailmassa" tai jokin vastaava Harry Potterimainen fantasia kuvaa tälläistä tapausta hyvin. Personoitu salaliitto-uskomus ("Ne kuuntelevat minun puhelintani") nojaa myös pitkälti samantyyppiseen asetelmaan.
Heillä tiheä paranormaalin kokeminen saattaa olla todellakin yhteydessä mielenterveyteen liittyviin ongelmiin; täytyy muistaa että paranormaalin kokeminen ja paranormaali ilmiö kokemuksen aiheuttajana eivät kulje aina käsi kädessä. erilaiset skitsotypiat voivat usein sopia paremmin selittämään näitä. Toki tämäkin riippuu paranormaalin tyypistä tai laadusta; esim. paranormaalista kyvystä kuten ESP ei kaiken järjen mukaan pääse niinvain eroon, vaan se seuraa mukana "joka päivä". Tietenkin voihan jollain olla kyky "nähdä kuolleita", jolloin kummituksia näkyy joka päivä. En usko kuitenkaan tämän olevan yleistä.
Jos joku kommunikoi telepaattisesti humanoidin kanssa vaikkapa viikottain, on sillä varmasti joku tarkoitus. Kyseisen henkilön elämäntehtävä on esimerkiksi herätellä ihmisiä tässä muutoksen ajassa, missä humanoidi auttaa. Näitä kommunikointeja on siis niin usein kuin tarve vaatii tehtävän täyttämiseksi.
Niissä tapauksessa missä ei ole kyse aistiharhoista vaan oikeista paranormaaleista kokemuksista, mitä tapahtuu säännöllisesti, on yleensä joku tarkoitus mikä liittyy kyseisen henkilön sielunsuunnitelmaan. Kyllä ne ufot meidän takapihalle päivittäin laskeutuu (ei kuulemma ole parkkikiekkoa).. Mutta ei koskaan huvikseen.. Yleensä me leikitään kuurunpiiloa ja sen jälkeen pusuhippaa..
No ufo-jutut on siinä mielessä ongelmallisia, ettei ne ole kovin paranormaaleja asioita. Ne luetaan kuitenkin vielä tänä päivänä rajatiedon piiriin, koska ovat kiistanalaisia. Mielestäni maan ulkopuolinen elämä oheisilmiöineen on kuitenkin ns. luonnollinen asia. Toki telepaattinen kontaktitapa puoletaan on aika paranormaalia.
Jos nyt joku humanoidi haluaa ottaa yhteyttä telluslaisiin, niin todennäköisesti silloin tällä humanoidilla on asiaakin eli tarkoitus. Siinä mielessä olet oikeassa. Ei sen kylläkään tarvitse liittyä minkäänlaiseen sielunsuunnitelmaan, muutoksen aikaan tai muuhun NA-uskomukseen, enkä itse usko niin olevankaan.
Sensijaan herää kysymys, kuinka todenperäistä on jonkun ihmisen viikoittaiset telepaattiset ufo-kontaktit eli paranormaalin kokeminen? Historia on pullollaan tapauksia, jossa joku kuulee päänsä sisällä ääniä; toisinaan ne purkautuvat sitten ikävällä tavalla, kuten "ääni päässäni käski tappaa" tms. Niissä tapauksissa ei ole mielestäni kyse paranormaalista vaan jonkinlaisesta skitsotypiasta.
Uskottavinta on mielestäni se, että meille tapahtuu paranormaaleita kokemuksia, joista osa voi johtua todellisista paranormaaleista ilmiöistä. Voimme kokea usein paranormaalia, mutta vain harvoin ne johtuvat paranormaalista ilmiöstä. Voi olla toki muutamia poikkeuksiakin, mutta tämä yleistys koskee suurinta osaa, eli keskimääräistä kokijaa.
Älä nyt sorru ylianalysointiin kun tuo humanoidijuttu oli pelkkä esimerkki. Se pointti kato...
Vaikka sinä tai lääketiede tms. taho ei olisi tietoinen kaikista kontakteista ei tee niista sen harvinaisempia.. Niin kovin harvinaisiahan ne ei ole tätä nykyä. Ne jotka kokee nuo kontaktit aivan tosiksi ja itselleen todistetuiksi, ei varmasti ole niitä esittelemässä psykiatrille, joka sitten kertoo heillä olevan skitsotypia. En kiellä etteikö persoonallisuushäiriöitä ole, mutta ei se lääkärikään aina tiedä mistä ne potilaan oireet johtuvat. Ja yleensä sinne pullollaan olevaan historian kirjaan tallentuu se lääkärin näkemys ja terveet tapaukset harvemmin ollenkaan. Ääni pään sisällä, joka käskee tappaa, saattaa myös olla paha henkiolento, joka telepaattisesti käskee tappaa.. tai sitten se on skitsotypiä (ainakin jos lääkäriltä kysytään).
Yhdyn sinuun siinä että kaikille voi tapahtua parnormaaleita asioita.. Ja tottahan sekin on että nuo "paranormaalit" kokemukset voi selvittää kukin itselleen niinkuin tahtoo..
En kuitenkaan usko että humanoidit ottavat yhteyttä henkilöön joka kieltää heidän olemassaolonsa ja tämän johdosta jopa pelkäisi heitä. Avoin mieli pitäisi olla.. Sama juttu jos esimerkiksi henget alkaisivat näkyä ja puhua jollekkin. Tai jos jostain tulisi selvännäkijä tai henkiparantaja.. Jos ei usko omiin kykyihin ne hyvin pian lakkaavat olemasta..
Pahojen henkien kohdalla ehkä on kuitenkin poikkeus. Esim. polttergeist-ilmiöt.. Niitä kun ei paljoa taida kiinnostaa missä ja mihin aikaan ne tavarat lentelee. Toisaalta tullainen yht'äkkiä alkava tavaroiden lentely/tipahtelu ilman selkeää yhteyttä keneenkään kuolleeseen, saattaa olla merkki siitä, että jotain henkisempää on alkamassa omassa elämässä..
Äänet pään sisällä.. persoonallisuushäiriöt ym. liitetään aina näihin yliluonnollisiin ilmiöihin, kuten UFOihin, aaveisiin tai muihin näkyihin/kuuloihin.
Jos on vähänkin tehnyt työtä "psyk"-puolella, tietää etteivät potilaiden harhat liity mitenkään erityisesti yliluonnollisiin ilmiöihin. On myös selkeästi nähtävissä kuka on ns. harhainen ja kuka ei. Skitsofreniassa tai "rajatilassa" voi nähdä näkyjä, mutta voittopuolisesti esim. perhosia, kukkia ja lintuja tai karmeita hirviöitä.. (jutuissa ei ole usein päätä eikä häntää, puhe on sekavaa, kuvaus hyvin epäloogista ja tarina muuttuu koko ajan eikä potilas edes muista sitä välttämättä myöhemmin) tai kuulla ja luulla että radiossa/TV:ssä puhutaan juuri potilaan omista henkilökohtaisista asioista.
Oletteko koskaan lukeneet skitsofreenikon kirjoittamaa tarinaa? Ihminen joka näkee harhoja tai kuulee ääniä, on yleensä erittäin ahdistunut, eikä varmasti pysty keskittymään sen vertaa että jaksaisi todistella epäilijöille kokemuksensa todenperäisyyttä. Näyt ovat myös hyvin poikkeavia, lapsellisia, eikä ole tarvis keksiä tarinoita humanoideista, sillä hajonnut mieli voi tehdä pölynimuristakin oudon ja pelottavan.
On aika rankkaa touhua vetää heti mukaan skitsofreniat ja muut jos sanoo nähneensä aaveen. Koska satun omaamaan kokemusta oikeista mielenterveyspotilaista, kuulostaa suorastaan kuvottavalta kun näillä palstoilla Skepsiksen palstalla heitetään vähän väliä kommentteja "onks lääkkeet unohtunu.. varaapas aika mielenterveystoimistoon" jne. Ei kuitenkaan kehdata naureskella syöpää sairastavien kustannuksella ("onks sulla joku aivokasvain vai..").
Mielenterveyden tai loogisen päätelykyvyn ym. arvioiminen/viittaukset menevät mielestäni reippaasti kypsän keskustelun ulkopuolelle. Se on tietysti erittäin helppo keino tyrehdyttää keskustelu ja vetää "pisteet kotiin", mutta kertoo enemmän keskustelijan perehtymättömyydestä ja haluttomuudesta ottaa vastaan omasta maailmankuvasta poikkeavaa.
Muistakaamme että on olemassa sitä tervettäkin vilkasta mielikuvitusta. Todellisuuteen on monia vastauksia, lopullista totuutta kaiken olemuksesta ei ole ja tuskinpa koskaan saadaan selvillekään. Kaikki me olemme jollain lailla fanaattisia niin ettemme halua myöntää olevamme väärässä tai todellisuuden hahmottamisessa hyvin rajoittuneita.
Historia tuntuu muistavan vain hullut.. Siellä psykiatrisella puolella on ne hullut, eikä niillä olekkaan välttämättä tekemistä paranormaaliuden kanssa. Mutta tietääkö lääketiede varmuudella että ihmisen kanavaviritin ei ole epäkunnossa ja sieltä ei tule vahingossa väärää lähetystä päälle.. Tottakai siniset kirahvit ym. voi jättää laskuista pois (ellei jossain todellisuudessa oikeasti ole niitä)..
"Todellisuuteen on monia vastauksia, lopullista totuutta kaiken olemuksesta ei ole ja tuskinpa koskaan saadaan selvillekään."
Ehkä.. mutta on olemassa aika hyviä tulkintoja siitä..
Aika mielenkiintoista, että monen tuntemani skeptikon yliluonnolliset kokemukset ovat kokijalleen täyttä totta, mutta koska luonnontieteellistä selitystä ei ole, kokemus jätetään ns. Ö-mappiin.
Mikäli he kokemuksesta myöhemmin joskus kertovat, niin yhteistä heille on ollut joka välissä mainita olevansa hyvin skeptisiä "noin yleensäottaen", "en kyllä yleensä usko mihinkään tällaiseen", ikäänkuin pelkäisivät menettävänsä uskottavuutensa kokemuksensa takia. Tai sitten koko juttu kuitataan ihan tavallisena, "sellainen tuli koettua, muttei sillä oikeastaan mitään merkitystä ole.. en minä tiedä mikä perkele se oli, antaa sen olla" jne.
Yksi sukulaiseni on kovan luokan skeptikko - viimeiseen asti. Hän koki järvellä niin oudon kokemuksen, ettei puhunut siitä itse sanaakaan. Kalakaveri sen sijaan on kertonut juttua vuosikausia eteenpäin. Katiskaan oli näet mennyt iso saksiniekka, mitä tämä kaupunkilaiskaveri ei tietenkään ollut koskaan nähnyt. Nostettuaan katiskaan hän kauhistui otusta ja karjaisi: "Mikä Saatana..!!??" ja heitti katiskan vihoissaan pitkälle järveen..
Ylläpidät varsin laadukasta keskustelua tällä palstalla, vaikka tällä kertaa tulos heijastelee enemmänkin sitä, että kyse on nollatutkimuksesta, jos määritellään jo etukäteen sellaiset ryhmät ("epäilijät"/"uskovat"), joiden suhteen tuollainen tulos on a priori todennäköinen. Jos halutaan tehdä jotain merkityksellisempää, pitäisi tutkia joitakin objektiivisesti helposti määriteltäviä kohderyhmiä, joiden suhdetta tutkittavaan kysymykseen (tässä tapauksessa aito kriittisyys) ei vielä tunneta ja joissa tällainen tutkijan oma määrittelyvapaus on rajattu (kuten joidenkin "uskovien" ja "epäilijöiden" yhdistysten jäsenet) voisi tulos olla relevantimpi.
Sinänsä tuo tulos on kylläkin mitä ilmeisimmin tosi (että kummassakin ryhmässä on edustettuna aika lailla kritiikittömyyttä, vaikkakin se ilmenee eri tavoin), mutta...
Tässä yhteydessä olisi hyvinkin sopivaa toistaa Kiviniemen kysymys sopivasta kriittisyyden tasosta?
Terve JP, kiitos kommenteista. Olet sinänsä oikeassa, että tutkimustuloksista voi helposti tulla varsin banaalinomaisia ja sopivan kriittisyyden taso pitäisi pohtia, niinkuin kaikessa tieteellisessä tutkimuksessa. Tässä Hergovichin ja Arendasyn tulosten popularisoinnissa palstaa varten olen ehkä oikaissut joitain asioita "kansan kielelle", mikä saattaa aiheuttaa huomauttamasi ymmärryksen esim. yhdistyksen jäsenyydestä. Varsinaisesti tutkimuksen kielellä puhuttiin ei-uskovista, skeptisesti suhtautuvista tms. Ehkä selvennykseksi esittämiäsi seikkoja tätä kyseistä tutkimusta kohtaan voisin käsitellä kuitenkin hieman sen metodologiaa. Mielestäni metodologisesti tutkimus on nimittäin kohtuullisen hyvin toteutettu.
Ensinnäkin tutkimus edustaa määrällistä tutkimusta ja rakentuu kolmesta eri osasta. Nämä osat ovat persoonallisuustesti, älykkyystesti (ei käytetty kyseisen artikkelin tuloksissa), sekä tutkimus paranormaalien ilmiöiden kokemisesta. Tutkimuksessa on pyritty vastaamaan triangulaatiovaateisiin siten, että on valittu 3 samankokoista ryhmää. Eri ryhmien keskinäiset taustat on pyritty saamaan heterogeeniseksi (täysin erityyppisiä asioita opiskelevia yliopisto-opiskelijoita). Nämä ryhmät on vielä jaettu persoonallisuustestissä kahtia siten, että on pystytty käyttämään varmuuden vuoksi kahta eri mittaria (CCTT & WGCTA -mittaristot). Näiden perusteella on eroteltu joukko käyttämilläni termeillä "parauskoviin" ja "skeptikoihin".
Lopuksi ristiintutkituista persoonallisuus- ja kokemusdatasta (havaintojen määrä on menetelmään nähden tilastollisesti riittävä) on monimuuttujamenetelmällä (monen muuttujan varianssianalyysi) kaivettu esiin tutkimustulokset. Tulosten saanti on raportoitu hyvin.
Itse kritisoisin ehkä tutkimuksessa tutkimuskohdejoukkoa; siinä on heterogeenisyyttä aivan järkevästi pystytty toteuttamaan, mutta voisi ajatella yliopisto-opiskelijoiden olevan yleisesti homogeenisempiä kriittisyydessä, mikä voi vaikuttaa tuloksiin. Toinen kriittinen kohta on tutkimuksen toteutusmaan Itävallan poliittis-uskonnollinen ja kulttuurinen tilanne. En tunne tarkkaan sitä ja sen historiaa, mutta esimerkiksi muissa tutkimuksissa on voitu erottaa maakohtaisia eroja uskonnonopetuksen ja paranormaaleihin ilmiöihin uskomisen välillä (esim. Suomi vs. NL-taustainen Viro).
Hergovichilta on tullut kerran vuoteen artikkeli (nyt 3. kerta) aiheeseen liittyen. Toivottavasti ensi vuonna sitten tulisi vaikka analyysi paranormaalin kokemisen ja älykkyysosamäärän yhteydestä, kun kerran aineistoakin selvästi on. Se voisi mukavasti jatkaa vaikkapa Brierin v. -68 PSI/IQ-tutkimusta...