Runoketju I

Palstalla pyydettiin runoketjua. Kun olen joskus minäkin runoja kirjoitellut niin ajattelin tehdä avauksen. Voihan tällaiseen avaukseen kirjoittaa ihan asiaviestejäkin.

On päivä kohta marraskuun
Ja toivotukset monen suun
Kun täyttää Suomi Vuotta sata
Eikä kukaan voi olla onnittelemata.

Kohta juhlii koko Suomen kansa
Linnassa ja tavallansa
Kun kuudes saapuu marraskuun
ja hymyyn kääntää joka suun.

Kohta soi Finlandia suomalaisten ja muidenkin kuuluvien korvissa. Voiko komeampaa musiikkia ollakaan kuultavaksi kun juhlimme satavuotiasta Suomea. Emme me tietysti kansallislauluamme, Maamme-lauluakaan, unhoita.

Tervehdykseni teille kaikille, jotka yhdessä ja toinen toistensa kanssa ja tavallaan juhlivat Itsenäisyyttämme.
12241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kuusten kunniavartio sankarihautausmaalla
juuret isänmaan moreenissa ja mullassa
latvat piirtyen vasten valoisaa taivasta.
Oksat suojaavat oravia, pikkulintuja
voi levätä, laulaa ja saada ravintoa.

Tuuli soi, kuiskii rakkaan kielen sanoja
yli ulapoiden, vainioiden, tunturien.

Äänestä

tätä pulmaa
nostan kulmaa
silmäkulmaa, ellet tiedä
'en tiedä' tuttavani sanoo
toinen,- 'en muista'
mistä tässä aihe?
en tiedä en muista.

1Äänestä

Tuimat tuulet puhaltaa
kipu rintaa raastaa
on tullut elämäni syksy




" vuota vielä oi vanha vuosi,
tuulet niin vinhasti vinkuu
tuullut oli koko elämä
nähnyt ei kesää ei kevättä
hän eli vain syksystä jouluun "

Äänestä
Aloittaja

Herään kuin vielä uudestaan,
aikaan itsenäisyyden.
Mieleeni kuin uuden tuo
Onnen ja autuuden.

Onnellinen on kansa tää
Suomi meressä kansain.
Huolehtia omastaan,
taisteluin ansainnut omillaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Valssi Turulle

    Olen hyräillyt usein itsekseni tanssikappaleita Tässä yksi mieleeni muistuva. Toivottavasti ei ole jonkun aiemmin sanoittama. Plagiaattori en halua olla.

    Tulkak kaikk ihmiset Turkku
    tää on niimpaljo ihana paik
    ja jos jolla o vaik jotta surkku
    ni tääl neek kyl häviväk kaik

    Tääl o Aurajoki niin kaunis
    ja kaupunki molemil pual
    Sen kaikkie nährät tarttis
    Viimestäs ennenku kual.

    Jos Katleija näkee, voi suuttua käyttämääni omaan murteeseenikin.

    Turun linnaa ja satamaakin olen hyräillyt jatkoina mutta ?

    Äänestä

Ann tulla vaan jatkotkin 😁,..

Tuo on hauska, jo aiemminkin on tuottanut hymyä huuleen,...mutta mutta, mikä on sävel?

Et kai väitä säveltämään alkaneesi?

Äänestä
Aloittaja

Asia on näin?

Olen ihmeekseni huomannut, että kun sanoittama jonkun kappaleen, vaikka tuon Turku valssin, lähtee sävel soimaan korvissani. Olen nimittänyt tuota omalaatuisuudeksi tai hulluudeksi. Mikään Betohveeni tai muu Sipelius en koe olevani.

Äänestä
  • "Kun kuudes saapuu marraskuun
    ja hymyyn kääntää joka suun."

    Toiset juhlivat vasta 6 joulukuuta, vai menikö minulta Linnanjuhlat ohi?

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Menihän tuo kuukausi siväärin! Eikö 1kk ole vähän 100 v:ssa

    1Äänestä

Nyt juhlitaan koko vuosi
joulukuun kuudes ykköskuosi
daameiila linnanjuhlissa kiiltää
kimaltaa, helmat parkettia viistää.

Marraskuu sopii juhlakuuksi
valaistaan koivukin juhlapuuksi
kohta Hoosianna kirkoissa raikaa
vietetään yhdessä juhlavuosiaikaa !

✨⭐️🌟✨⭐️🌟✨

1Äänestä
  • Makean naurun jo kirvoitti luku
    Ramona kuittasi ja muu palstasuku.
    Miten hauskaa onkaan kanssanne jakaa
    pikku tontutkin kurkkivat nurkan takaa 🤔

    1Äänestä

Up

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruuneman kirjoitti:

Palstalla pyydettiin runoketjua. Kun olen joskus minäkin runoja kirjoitellut niin ajattelin tehdä avauksen. Voihan tällaiseen avaukseen kirjoittaa ihan asiaviestejäkin.

On päivä kohta marraskuun
Ja toivotukset monen suun
Kun täyttää Suomi Vuotta sata
Eikä kukaan voi olla onnittelemata.

Kohta juhlii koko Suomen kansa
Linnassa ja tavallansa
Kun kuudes saapuu marraskuun
ja hymyyn kääntää joka suun.

Kohta soi Finlandia suomalaisten ja muidenkin kuuluvien korvissa. Voiko komeampaa musiikkia ollakaan kuultavaksi kun juhlimme satavuotiasta Suomea. Emme me tietysti kansallislauluamme, Maamme-lauluakaan, unhoita.

Tervehdykseni teille kaikille, jotka yhdessä ja toinen toistensa kanssa ja tavallaan juhlivat Itsenäisyyttämme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu