Olen suhteessa elävä mies. Minulla on ollut enemmän ja vähemmän säätöä yhden viehättävän naisen kanssa. Olemme jutelleet aika avoimesti toistemme tuntemuksista ja elämän perusasioista, niistä jota kumpikin haluamme ja odotamme.
Onko mahdollista että päädymme yhteen, ja jos päädymme yhteen voiko välillämme olla kestävää, rakastavaa, kunnioittava ja luottamuksellista suhdetta.
Entä miten käy yhteisten tuttujemme, tapahtuuko välillämme mitään, milloin, missä?
Apua. Voiko joku katsoa ja auttaa.
16
253
Vastaukset
- Babylonian
jos elät jo parisuhteessa, tee ratkaisu joka kunnoittaa suhteen toistakin osapuolta. Sillä rehellisyys kannattaa. Et voi saada haluamaasi kahden naisen välissä rimpuillen. Tee päätös ja kerro se muille, Et ole suhteessasi onnellinen, joten miksi roikkua siinä enää jos joku toinen viehättää enemmän. Tässä piilee myös oppiläksy joka on valita viisaasti kumppanisi. Siis se tuleva, nykyinen suhde ei tule jatkumaan.
- Hukassa_oleva
Eli oko tämä nainen jonka kanssa on puhuttu ja silitelty toisiamme puhunut potaskaa tunteistaan minua kohtaan?
Onko hänellä mitään aikomustakaan sitoutua minun kanssa, mitenkään. Muuta kuin kaverisuhteeseen?
Entä tuleeko meillä olemaan mitään intiimimpää, ehkä seksuaaoista kanssakäymistä. Ja jos kertoisin aika epävarmalta pohkalta tällä hetkellä luonnollisesti. Että haluan hänen kanssaan yhteen, tuhoaako se kaikki.
Leikkiikö hän minun tunteilla, onko hänellä joku muu jonka kanssa haluaa elää yhteistäelämää?
Monta kysymystä ja voi kuulostaa oudolta, ratkaisevia minulle. Kiitos jos vastaat. :) - novoisentään
Eiks sinua huoleta olenkaan sen sun muijakaverin tunteet kenen kanssa kerroit olevasi parisuhteessa? Olet varmaan tosi catch..........
- pettäjäntie
Suhteessa oleva mies riijaa uutta naista?
Sen kanssa suhteessa olevaa naista varmaan kohta vituttaa ja rankasti.
Miksei elä sinkkuna , halveksin pettäjiä. - Ragnimalmen
Kuulehan,sinulla on hyvä nainen älä petä häntä sillä hän ei selviä siitä kovin hyvin.
Ensin kannattaa sinun erota, koska silloin nykyinen voi säilyttää kasvonsa ja muistaa sinua ja parisuhdettanne sekä yhdessä kokemianne asioita hyvällä. myöhemmin.
Vaikka oletkin itsekäs nyt, koska ihastuneet ovat aina itsekkäitä koska uusi tunne on niin väkevän suloinen ja uusi ihminen vie mukanaan, niin vetoan sinuun ettet petä nykyistä vaan kerrot ensitilassa että et halua enää elää parisuhteessa.
Sitten olet täysin vapaa vetämään verkot vesille.
Mikäli jatkat noin tuota peliäsi mitä selän takana pelaat, niin valmistaudu mahdollisiin seurauksiin, missä tokko kukaan on voittaja. Peräänny ajoissa ja ota vastuu tilantesta, sillä paljastut pikapuoliin jos jatkat typerehtimistäsi. Jos hauat elää vapaana , niin sitten elät vapaana ja se on ihan ookoo. Pettäminen ei ole. - Hukassa_oleva
Kirjoittamani tekstin perusteella saa helposti vääränlaisen kuvan. Ei tokikaan ole tarkoitus elää kansoiselämää, vaan yrittää saada varmuus itselle siitä toisesta. Onnistuuko meillä suhde, miten muut reagoi. Ja onko hän tosissaan minun suhteen ja olisiko valmis suhteeseen.
En tokikaan halua aiheuttaa kenellekään mielipahaa sekoiluilla.- ihmisenpilaajat
Voi kun olet tyhmä. En tiedä oletko nuori vanha?
Jos vaihat suoraa seuraavaan on se auttaja sinun elämääsi. Ei tule onnistumaan uuden kanssa. Mistä tiedät muuten , ettei sun tämän hetken naisella ole myös selän takana suhde mieheen? Mistä tiedät onko tämä uusi mitä vokottelet myös monen miehen nainen. Olet vain yksi hänelle miehistä.
Suurin osa minun tutuista, jotka hypänneet seuraavaan suhteeseen pitkä aikaisesta suhteesta. On loppunut aika pian. Osa on palannut entisensä luo.
Juuri tuossa menneellä viikolla yksi kavereistani itki kun ei saa entistä muijaansa takaisin enää.
Tämä uusi mikä hanellä oli pari vuotta oli aivan sairas mustasukkainen nainen. Se selvisi pikku hiljaa kun astui tämän naisen elämään pariksi vuodeksi. Tämä mies ei saanut edes olla yht omiin lapsiin. Ole varovainen moni kakku päältä kaunis.
Tällaisen tunteen sain nyt. - Hukassa_oleva
Sitähän minä en tiedä onko hänellä joku suhde johonkin mieheen. Hyvin mahdollista se olisi. Moni asia siihen viittaisi, siksi itsekin olen vähän heppoisin mielin liikenteessä muiden kanssa. Ei ole olemassa mitään intohimoa ainakaan eikä juuri mitään välittämistä, kyräilyä ja itsekseen olemista enimmäkseen.
Onko hänellä toinen mies?
- pettäjätonraukkoja
Siis haluaako tuo tyyppi varmistaa ensiksi että ottaisko uusi hänet, ennenkuin luopuu nykyisestä?
Aika raukkis ihminen luonteeltaan jos näin on .
Mikä ihmisiä vaivaa? Käy sääli tommosen nykyistä. - Kristalliboltsi
Tsiigasin sun juttuus boltsista ja sääliks käy.
Sulla on vielä mahdollisuus klaaraa tilanne ja heivaa se hetken onnes, joka johtaa tuhoon. Sit kun heräät todellisuuteen nii se on myöhästä, koska sun oikea rakas on häipässy ikuisiks ajoiks surun murtamana sun elämästäs, eikä takaisin ole menemistä.
Parempi on, et hoitelet sitä nykyistä suhdetta, koska hän on se joka susta oikeesti välittää ja staijaa sun rinnallas vaikeinakin aikoina.
Kaikki mikä boltsissa näkyy tapahtuu kanssa. Siinä on annettu sulle mahdollisuus hoitaa juttu oikein.- Hukassa_oleva
Tuommosta vastausta minä hainkin. Olen kuullut tältä toiselta tunteita minua kohtaan ja puhuttu sitä sun tätä. Siksi niin epävarma olenkin että en tiedä onko hän tosissaan vai leikkiikö vain. Onko joku tekosyy miksi haluaa minulle aiheuttaa mielipahaa.
Entäs tämä nykyinen, onko hänellä jotain säätöä jonkun kans?
Sekään kun ei ole niin varmaa suuntaan eikä toiseen, entä miten tapahtuu talouden suhteen, onko jotain merkttävää helpotusta tulossa vai meneekö kaikki? - Hukassa_oleva
Hukassa_oleva kirjoitti:
Tuommosta vastausta minä hainkin. Olen kuullut tältä toiselta tunteita minua kohtaan ja puhuttu sitä sun tätä. Siksi niin epävarma olenkin että en tiedä onko hän tosissaan vai leikkiikö vain. Onko joku tekosyy miksi haluaa minulle aiheuttaa mielipahaa.
Entäs tämä nykyinen, onko hänellä jotain säätöä jonkun kans?
Sekään kun ei ole niin varmaa suuntaan eikä toiseen, entä miten tapahtuu talouden suhteen, onko jotain merkttävää helpotusta tulossa vai meneekö kaikki?Onko liikaa pyydetty jos tohon vielä voisit vastata? Kiitos.
- Kristalliboltsi
Niin kuin skrivasin ylempänä. Sulle on annettu mahdollisuus klaaraa tilanne. Se tarkoittaa tekoja asian kutoon saattamiseksi. Eli heivaa se syrjähyppys tai käy niin kuin olen kertonut, kun hehku hiiltyy ja arki alkaa niin heräät todellisuuteen liian myöhään.
Epäilys sen oikean kumppanin syrjähypystä on täyttä fuulaa, joka johtuu itsetäsi petturina, ajattelet hänen tekevän samoin kuin itse teet.
Talous tulee todennäköisesti kuntoon, kun yritätte hoitaa jutut kondikseen kimpassa sen oikean kanssa.
- Oppiläksytmaksanut
Hukassa_oleva toivon että katsot itse oman elämäsi asiat ja tutkit sydäntäsi ja uskot itseesi. Se ensimmäinen tunne yleensä osuu oikeaan. Älä usko kaikkea mitä sinulle täällä kirjoitetaan.
Elä ja kyllä ne solmut ja vastaukset tulee sinulle itsestään. Kaikkea hyvää ja kaunista.- ihmetouhuakyllä
Ensimmäinen tunne osuu oikeaan?
Todellako?
Tunteen perusteella ei kannata koskaa tehdä tärkeitä ratkaisuja elämässä, tunteet muuttuu ja ailahtelee. Faktat puhuu puolestaan ja järjellä kannattaa aina punnita tärkeitä asioita, ei mututuntumalla,
Mikli ko mies ei naistaan rakasta , niin nostaa kytkintä ja on ystävällinen ja kattelee sellaisen josta tykkää.
Nykymiehillä ihmeen huono itsetunto kun ei osata edes naisasioita päättää?
- voijuku
Käy sääli sitä kenen kanssa tuo on "suhteessa elävä mies".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992