Vanha vihainen mies?

Yritän omalta osaltani kumota väittämää, jonka mukaan miehet muuttuvat iän myötä tylsiksi, vihaisiksi ja ikäviksi, sekä syyttävät kaikista vaivoistaan naisia.

Ihan teidän riemuksenne vaihdoin jopa nimimerkkiäni. Saa vapaasti kommentoida olisiko sittenkin mennäporvooseen parempi?

103

2984

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joskustuntuu

      Miehet ovat olevinaan aina niin hyväkuntoisia hyvännäköisiä. Kaikkien kadehtimia maailman napoja mutta sit yks kaunis aamu kun se peili kertoo kylmän totuuden. Kyllä siinä ego kärsii ja entisestä "hurmurista" tulee kärttyinen vanha GUBBE.

      • En haluaisi koskaan olla vanha gubbe. Äijä voin olla ihan mielellänikin, mutta ei gubbe. Peili kertoo totuuden, olen vanha mutta onneksi vielä siedettävän näköinen. Ei miehen tule ollakaan hyvännäköinen, vaan ainoastaan komea.


    • Pappatane

      Niin metsä vastaa kuinka sinne huutaa. Yksi myllynkivi ei jauha. Kaksi siinä tarvitaan. Jos tämä "Äiti Aurinkoinen" ei loistakaan juuri koskaan sitä, luulemaansa, päivänpaisteen suloisuutta, sinne miehelleen asti, saattaa niitä kiukun osasyitä tarkastella peilistään, iltavoidetta levittäessään.

      • Kaksi tarvitaan kiukutteluun, eikai kukaan nyt yksikseen ala. Kyllä meillä silti rouva on vielä minuakin aurinkoisempi.


      • PorvoonParoni kirjoitti:

        Kaksi tarvitaan kiukutteluun, eikai kukaan nyt yksikseen ala. Kyllä meillä silti rouva on vielä minuakin aurinkoisempi.

        Hyvinpidetty vaimo on miehenkin ilo.

        Minusta entinen nickisi oli mukavampi, mutta kauneushan on aina katsojan silmistä kiinni.


    • Ilman verbiä parempi :).

      • Ai sää tykkäät tällä tavalla, kiitos palautteesta. Onhan se hieman lainatun tuntuinen nikki, mutta omat hyvät puolensa siinäkin.


      • PorvoonParoni kirjoitti:

        Ai sää tykkäät tällä tavalla, kiitos palautteesta. Onhan se hieman lainatun tuntuinen nikki, mutta omat hyvät puolensa siinäkin.

        Enempi tuntuu niinku henkilöltä :).


      • siilenämää kirjoitti:

        Enempi tuntuu niinku henkilöltä :).

        Minäkin vosin vaikka vaihtaa joksikin Pohjanakaksi :).


      • siilenämää kirjoitti:

        Enempi tuntuu niinku henkilöltä :).

        Allright, mukava kuulla henkilöitymisestäni, hehee.


      • PorvoonParoni kirjoitti:

        Allright, mukava kuulla henkilöitymisestäni, hehee.

        Nii. Eihän kenenkään nimi ole meenpä Taivalkoskelle :).


      • siilenämää kirjoitti:

        Nii. Eihän kenenkään nimi ole meenpä Taivalkoskelle :).

        Niin, niin...mutta siinä mennäporvooseen oli se juju siitä Marjapussin pelaamisesta. Eikö kukaan tosiaan tajunnut?


      • PorvoonParoni kirjoitti:

        Niin, niin...mutta siinä mennäporvooseen oli se juju siitä Marjapussin pelaamisesta. Eikö kukaan tosiaan tajunnut?

        Ikää kuullukkaa................


      • siilenämää kirjoitti:

        Ikää kuullukkaa................

        Okei tällä hetkellä Paroni vaihtoehto johtaa kyselyä.


    • ö-Öö

      Mnaah

      Loispummieläkeläisukot muuttuu usein juu kärttyisiksi vanhemmiten. Johtuu vrmaan monistakin seikoista, esim. dementikot tuskautuu ittensä, kun ovat polttimi himmeenä, eturauhanen vittuilee, kihtikin vaivaa jne.

      Mutta kyllä koispummieläkeliseukoissakin on vahva vaikuttaja asiaan. Eujoilla alkaa räystäänpudotukset joskus viisissäkymmenissä ja silloinhan ne on aivan mahdotonta seuraa kenelle tahansa. Kun ukkeli on nalkuttavaa ja vittuilevaa akkaa kuunnellut muutaman vuosikymmenen, kyllä siitä jo yksistään tulee pahantuuliseksi, parempikin kuntoinen mies.

      Tää sun rekkaama nikki on ääliömäinen junttinikki. "mennä porvooseen" oli jotenkin kiinnostusta herättävämpi. Humoristisempi, koska Porvoo ei kovin paljoa olekkaan ollut vitsien aiheena, kuten korsoo, kouvola, turku tms. Kun ei kukaan tiedä porvoosta oikein mitään, se antaa niinkuin mystisempi. Sillä vois pimppaa saadakin, tolla nyt rekatulla vain säälipisteitä.

      =DW=

      • määtaas

        Oikein hyvää pistää Eukon räksyttämiset räystäänpudotusten piikkiin, ettei vaan tarvitse miettiä että mitähän väärin öÖö on tehnyt. Näin miehet pakoilee vastuutta koko elämänsä, ensin Eukoilla on pms, sitten muuten vaan pihtailee, mutta vikahan muijissa on, ei miehissä.


      • Kiitos vahvasta kannaotosta nikkieni suhteen, sekä miehisyydestä tai sen puutteesta!

        Ihan varmaan tulee äijille kremppaa sinä missä naisillekin. Koiraat taitavat silti olla hieman avuttomampia niiden sairauksien kanssa, kun perinteisesti sisarhentovalkoinen on tehnyt kaikki hoitotoimenpiteet.

        Takuuvarmasti saa se parempi puolisko katsoa myös peiliin, jos väittää esimerkiksi ettei koskaan kuunnella. Eikaivoikaan aina kuunnella, koska joskus tuntuu ettei se sanatulva lopu koskaan, varsinkin jos erehtyy jotain kommentoimaan väliin?


      • DeeWee, ootkos luuluta tätä pmpansaantipalstaksi. Onkos käynyt flaxi? Oho, ihan vängällä riimiä pukkaapi.


      • ö-Öö
        siilenämää kirjoitti:

        DeeWee, ootkos luuluta tätä pmpansaantipalstaksi. Onkos käynyt flaxi? Oho, ihan vängällä riimiä pukkaapi.



        Aloitushan oli niin imelä vonkualoitus, harvoin näkee. Kundi kai ei ole vielä keksinyt tinderiä, tai muita vonkuareenoita, kun koittaa täällä vonkua eläkeläisämmänläyskiä, että sokeri ja hunaja suorastaan sotkee ihmisten näytöt. Tai sitten sama, kuin hunkilla, sen verran pieni loispummieläke, että ei ole varaa maksaa nuorille ja koittaa låssyttämällä vonkua dementikkomummoja. Miks vonkuu, kai saadakseen jonkun eläkeläisen säästöt, että vois sittrn maksaa nuoremmille.

        =DW=


      • ö-Öö kirjoitti:



        Aloitushan oli niin imelä vonkualoitus, harvoin näkee. Kundi kai ei ole vielä keksinyt tinderiä, tai muita vonkuareenoita, kun koittaa täällä vonkua eläkeläisämmänläyskiä, että sokeri ja hunaja suorastaan sotkee ihmisten näytöt. Tai sitten sama, kuin hunkilla, sen verran pieni loispummieläke, että ei ole varaa maksaa nuorille ja koittaa låssyttämällä vonkua dementikkomummoja. Miks vonkuu, kai saadakseen jonkun eläkeläisen säästöt, että vois sittrn maksaa nuoremmille.

        =DW=

        Katoppkö ei tullunna mieleen tuollanen ollenkaan. Oiskos paremmin näin jotta siitä ymmärrys mitä puute ;)?


      • ö-Öö kirjoitti:



        Aloitushan oli niin imelä vonkualoitus, harvoin näkee. Kundi kai ei ole vielä keksinyt tinderiä, tai muita vonkuareenoita, kun koittaa täällä vonkua eläkeläisämmänläyskiä, että sokeri ja hunaja suorastaan sotkee ihmisten näytöt. Tai sitten sama, kuin hunkilla, sen verran pieni loispummieläke, että ei ole varaa maksaa nuorille ja koittaa låssyttämällä vonkua dementikkomummoja. Miks vonkuu, kai saadakseen jonkun eläkeläisen säästöt, että vois sittrn maksaa nuoremmille.

        =DW=

        Olet ö-Öö niin mukavan kärttyinen :)
        Ihan oikeasti saat minut hyvälle tuulelle.
        Varsinkin tämä lause suorastaan riemastutti. "sen verran pieni loispummieläke, että ei ole varaa maksaa nuorille ja koittaa låssyttämällä vonkua dementikkomummoja."


      • ö-Öö kirjoitti:



        Aloitushan oli niin imelä vonkualoitus, harvoin näkee. Kundi kai ei ole vielä keksinyt tinderiä, tai muita vonkuareenoita, kun koittaa täällä vonkua eläkeläisämmänläyskiä, että sokeri ja hunaja suorastaan sotkee ihmisten näytöt. Tai sitten sama, kuin hunkilla, sen verran pieni loispummieläke, että ei ole varaa maksaa nuorille ja koittaa låssyttämällä vonkua dementikkomummoja. Miks vonkuu, kai saadakseen jonkun eläkeläisen säästöt, että vois sittrn maksaa nuoremmille.

        =DW=

        Mistäs noita noin kärttyisiä ukkoja oikein sikiää?
        Vai ämmänläyskä.
        Voisit siivota suusi, ja pestä oikein mäntysuovalla.


    • määtaas

      No nyt kun on oikein lupaa ("saa vapaasti kommentoida") niin vastaan, että ole vaan mitä ikinä haluat olla. Älä kysele. Se on on sudelle luu, tai kissalle hiiri.

      Karisma on kaunista niin miehissä kuin naisissa, ja sitä, että tietää kuka on, eikä kysele että kelpaanko tällaisena. Sä kelpaat, totta kai sä kelpaat, jos vaan itse kestät itseäsi. Jos et kelpaa kaikille räksyttäjille, niin se on heidän häviönsä.

      • Keskustelupalstoilla saa hyvin harvoin aikaa keskustelua, jos ei kysy jotain. Se on mielestäni hyvä pelinavaus.

        Kyllä minulla on itseluottamus kohdallaan ja tiedän kelpaavani kirjoitan sitten millä tahansa nimimerkillä. Oikeastaan tulen juttuun mainiosti itseni kanssa ja erittäin harvoin riitelen itseni kanssa. Muiden kanssa sitten taas, no äkkiväärät ihmiset eivät koskaan ole olleet kaikkein suosituimpia, mutta persoonallisia mielestäni kyllä.


    • Kasva.mieheksi

      Kasvattele vain viiksiäsi, tosimies ei lepertele kuin nainen.

      • Kyllä, niin kasvatankin vielä viiksiäni.


      • PorvoonParoni kirjoitti:

        Kyllä, niin kasvatankin vielä viiksiäni.

        Porvoossa oli muistaakseni sellainen liike missä myytiin viiksivahaa, siis ihan siihen erikoistunut. Siinä portailla seiskoskeli sellainen äijä, jollaoli tuollaiset viikset kuin sulla kuvassa,


      • siilenämää kirjoitti:

        Porvoossa oli muistaakseni sellainen liike missä myytiin viiksivahaa, siis ihan siihen erikoistunut. Siinä portailla seiskoskeli sellainen äijä, jollaoli tuollaiset viikset kuin sulla kuvassa,

        En löytänyt muuta viiksikuvaa, ei ne minun ole kyllä tuolla tavalla ylöspäin, vaan muistuttavat edesmenneen Lennonin viiksiä koko ajan enemmän.


    • No, kun me tiedetään, mikä on parsta kulloisessakin tilanteessa, mutta kun muut on niin ymmärtämättömiä, että eivät sitä tajua, niin ärtyneeksihän se joskus vetää :). eikö se ole luonnollista, mitä tuota ihmettelemään, ja yrittää olla muuta, kun mitä on :).
      Tuo nyt on suurinta pötyä, mitä olen herran aikaan kuullut, että syytetään kaikista vaivoista naisia.
      Mehän jumaloidaan naisia, ne ei vaan tajua, että me jumaloidaan naisia.
      Ehdottomasti Porvoon Paroni on parempi, tässähän pitää ottaa lakki pois päästä, on se niin juhlallinen

      • Minä sorrun joskus jopa lepertelemään naisille, koska ne ovaat niin mukavia ja ihania sulostuttajia maailmaan. Vaikea olisi tulla toimeen ilman heitä ja kaikki kunnioitus naisille.

        Lakki...lepo...lakki...päähän! Eikö se mennyt armeijassa jotenkin noin? Kiitos k-kotton hyvästä ja kannustavasta palautteesta.


    • ettäminämuka

      Kuinka niin äkäinen ja vihainen ?? Ei pidä paikkaansa. Minä olen saanut hyvän kotikasvatuksen ja olen täydellinen herrasmies. Uskotteko suosiolla vai pitääkö vetää turpaan, häh ????

      • Niin se on moni muuki änkyrä luullu :D.


      • Luin tämän aamun paikalliselehdestä, että 60-65 vuotias mies oli uhannut vetää toista miestä turpaan sen vuoksi, koska tämän mielestä hän oli parkkeerannut auton väärin, hehee.

        Kotikasvatus on kunnossa ja vanhenevan miehen charmi alkaa jo purra, joten ei tässä kovin äkäinen tai vihainen tarvitse olla. Tosin joskus palaa pinna ihan totaalisesti.


      • ö-Öö

        Mnaah

        Eilen oli lehdessä. 80- vuotia elkel'is ikko oli tuomittu käräjillä pahoinpitelystä. Ukkeli oli ollut jonkin taloyhtiön hallituksen jäsen. Oli ollut kateellinen jollekin naapurille, jolla komee jenkkirassi. Naapuri oli parkkeerannut auton oven eteen, kai purkaakseen tavaraa, ukko oli mennyt narisemaan, No kundi oli jatkanut hommiaan ja tupissut jotain. Seuraus, ukko oli ottanut harjan, pamauttanut kalloon ja hakannut naapuria harjalla.

        Siis kaks kohtaa. Kärttyisä ikäloppuloispummieläkelisdementikko. Toiseksi, ei hallituyksen jäsen ole mikään yleinen järjestyksenvalvoja. Ei ole mikää peruste hakata ketään, vaikka on ikää, eikä hallituksenjäsen ola mikään virkamies.

        Toi oli kai aika tyypillinen, vähän harvinaista törkeempi esimerkki, mitä ongelmia loispummieläkeläiset, etenkin jos kusi päässä jostain syystä, aiheuttaa normaaleille ihmisille. Ja hox, tämäkin naapuri elätti ukkoa. Siis maksoi veroja, että että ukko saa eläkkeitä, lisäksi maksoi viel' ukon kokouspalkkoita yhtiövastikkeessaan.

        =DW=


      • ö-Öö kirjoitti:

        Mnaah

        Eilen oli lehdessä. 80- vuotia elkel'is ikko oli tuomittu käräjillä pahoinpitelystä. Ukkeli oli ollut jonkin taloyhtiön hallituksen jäsen. Oli ollut kateellinen jollekin naapurille, jolla komee jenkkirassi. Naapuri oli parkkeerannut auton oven eteen, kai purkaakseen tavaraa, ukko oli mennyt narisemaan, No kundi oli jatkanut hommiaan ja tupissut jotain. Seuraus, ukko oli ottanut harjan, pamauttanut kalloon ja hakannut naapuria harjalla.

        Siis kaks kohtaa. Kärttyisä ikäloppuloispummieläkelisdementikko. Toiseksi, ei hallituyksen jäsen ole mikään yleinen järjestyksenvalvoja. Ei ole mikää peruste hakata ketään, vaikka on ikää, eikä hallituksenjäsen ola mikään virkamies.

        Toi oli kai aika tyypillinen, vähän harvinaista törkeempi esimerkki, mitä ongelmia loispummieläkeläiset, etenkin jos kusi päässä jostain syystä, aiheuttaa normaaleille ihmisille. Ja hox, tämäkin naapuri elätti ukkoa. Siis maksoi veroja, että että ukko saa eläkkeitä, lisäksi maksoi viel' ukon kokouspalkkoita yhtiövastikkeessaan.

        =DW=

        Melko huono tulevaisuuden ennuste, jos 8-kymppisenä tulee tuollaiseksi.


    • Tuo kissakin, karvansa se pöyhistää ja murisee, kun se pelkää.
      Päättele siitä.
      No, se Parkanon paronihan se tuosta mieleen tuli, se Wrede.
      Ihan hyvä nimimerkki tuo on ja viiksetkin, kun Herculeella.

      • määtaas

        Unohdin tuossa ylempänä sanoa, että minusta mustat isot viikset tällä aikakaudella muistuttaa enempi Tom of Finlandia ja Freddie Mercurya. Että jos viiksiä on oltava, niin parta myös kasvamaan. Jonkunlainen edes.


      • määtaas kirjoitti:

        Unohdin tuossa ylempänä sanoa, että minusta mustat isot viikset tällä aikakaudella muistuttaa enempi Tom of Finlandia ja Freddie Mercurya. Että jos viiksiä on oltava, niin parta myös kasvamaan. Jonkunlainen edes.

        määtaas
        Ei mitään partaa, koska tämänikäisellä siihen tuuppaa sitä harmaanvalkeata joukkoon ja se saa miehen näyttämään niiiiiiiiin vanhalta.


      • Kissa haluaa näyttää vähän suuremmalta, meinaatko viiksien tuovan lisäpisteitä? Enpä sitten olekaan ollut aikaisemmin paronina.

        Olen kuulut tuosta Gustaf Wredesta, kuuluisa mies ihan myös Satakuntaa myöten


    • Onnimuuttuu

      kiukkuisia kotioloissa? Palveluammatissa olen tullut siihen tulokseen, että kiukkuisin olento on juuri noin kuusikymppinen nainen. Palavereissa on käynyt selville, että tilanne on sama, oltiinpa missäpäin suomea tahansa. En henkilökohtaisesti muista yhtään raivoavaa miestä, (paitsi joku juoppohullu ratikassa) mutta naisten kanssa saa olla usein varpaillaan. Muistan useampia tilanteita, joissa on pitänyt poliisit soittaa raivotarta noutamaan. Naiset syytävät suustaan mitä ilkeimpiä herjoja, vaikkapa ulkonäköön liittyen tai käyvät haukkumaan ja itkettämään toisia asiakkaita. Joskus ukkoparka säälittää, kun on sellaisen riivinraudan vaimokseen valinnut.

      • Itseäni häiritsee eniten se, kun pitää huutaa suureen ääneen. Tekipä mitä tahansa niin aina sellainen julistava kovaääninen puhe ärsyttää. Kyllä tässä kuullaan vähemmälläkin, mutta onku sitten jotain itseään esiintuomista tämä meuhkaaminen?


    • mein.liebling

      Kiva tällainen kaksiosainen kyssäri, antaa vapauden vastata kumpaan vaan.

      Jos sulle on käynyt naisten kanssa noin hullusti.
      Minulle ei, mies on sama ihana itsensä, kuin yli 30 vuotta sitten.
      Ihana, kiltti ja minut kaikessa huomioonottava. xx

      • Joskus ei oikein ymmärrä mitä toinen avauksellaan hakee, niin laitoin vastapainoksi vähän vapaavalintaisemman.

        Minulla on käynyt naisten kanssa ihan hyvin, yli 30 vuotta kimpassa. No problem!
        Yritän ottaa hänen toiveensa parhaan taitoni mukaan huomioon.


    • Onkojoparonitar

      Niin kyllä nyt täytyy sanoo että kyllä suurin osa miehistä muuttuu vanhemmiten, mutta sitä vaan ei itse välttämättä huomaa. Mutta näin ulkopuolisena kun joutuu paljon eri ikäisten miesten kanssa oleen päivittäin tekemisissä, sen kyllä huomaa toisista tulee lupasakkaampia ja toisilla pipo kiristyy. Mistä sitten johtuneekin, niin sen tietää varmaan vaan se oma puoliso tai sit ei sekään ja senkin on huomannu, että varsinkin sillon kun vaimo sairastuu miesten hermot ei kestä! Ja sehän jo vaikuttaa yleisilmeeseenkin naisilla yleensä miehen sairastuminen tekee taas päinvastaisen vaikutuksen, saavat varmaan sit toteuttaa sitä hoivaviettiä.

      • Tuolla keittiössä paronitar tekee nakkikeittioa ja ihan hyvällä tuulella tuntuu olevan. Se on kova paikka, jos puoliso sairastuu ja siinä varmaan naiset ovat miehiä parempia. Olen samaa mieltä kanssasi, silloin mies on avuttomimmillaan.


    • Eriharrasteet

      kuuskymppisillä miehillä ja naisilla. Naiset touhuaa järjestöissä ja seuroissa. Miehet keskittyvät sohvaan, telkkuun ja kaljaan. Voi meitä ressukoita!

      • Toisinpäin

        Minut aivopestiin jo avioliiton alkukuukausina.

        Minulla oli poikien menoja, kokouksia, jaostoja yms.
        Olin ennakkoon päättänyt että jos nuorikkoni ryhtyy niistä nalkuttamaan niin minähän lisään vauhtia.

        Kävi päin vastoin.
        Kokousillan jälkeisenä aamuna vaimoni oli huolissaan olotilastani.
        Kävisikö sinulle grape, puolukkahillo, vaniljajäätelö, jotain muuta?

        Jumankauta kun minulle tuli huono omatunto.
        Kokoukset ja poikien menot harvenivat eikä vaimoni ole koskaan tarvinnut nalkuttaa alkoholin käytöstäni.


      • Toisinpäin kirjoitti:

        Minut aivopestiin jo avioliiton alkukuukausina.

        Minulla oli poikien menoja, kokouksia, jaostoja yms.
        Olin ennakkoon päättänyt että jos nuorikkoni ryhtyy niistä nalkuttamaan niin minähän lisään vauhtia.

        Kävi päin vastoin.
        Kokousillan jälkeisenä aamuna vaimoni oli huolissaan olotilastani.
        Kävisikö sinulle grape, puolukkahillo, vaniljajäätelö, jotain muuta?

        Jumankauta kun minulle tuli huono omatunto.
        Kokoukset ja poikien menot harvenivat eikä vaimoni ole koskaan tarvinnut nalkuttaa alkoholin käytöstäni.

        Kyllä ne poikien menot harvenevat iän myötä, kun ei enää vaan kerta kaikkiaan jaksa lähteä. Paremmalla puoliskolla oli ovela strategia sinun suhteen.


      • Toisinpäin kirjoitti:

        Minut aivopestiin jo avioliiton alkukuukausina.

        Minulla oli poikien menoja, kokouksia, jaostoja yms.
        Olin ennakkoon päättänyt että jos nuorikkoni ryhtyy niistä nalkuttamaan niin minähän lisään vauhtia.

        Kävi päin vastoin.
        Kokousillan jälkeisenä aamuna vaimoni oli huolissaan olotilastani.
        Kävisikö sinulle grape, puolukkahillo, vaniljajäätelö, jotain muuta?

        Jumankauta kun minulle tuli huono omatunto.
        Kokoukset ja poikien menot harvenivat eikä vaimoni ole koskaan tarvinnut nalkuttaa alkoholin käytöstäni.

        Viisas vaimo, hyvä taktiikka. Ja sinulle pontsit, kun tajusit.


    • Voi jossain perheissä ollakin, meillä molemmat yhtä laiskoja lähtemään harrastuksiin ja keskitytään enemmän sohvaan ja telkkuun. Mikä siinä on ollessa, kun areenasta voi hakea vanhoja sarjoja ja urheiluakin tulee koko ajan joltain kanavalta. Melko rentouttavaa!

    • ö-Öö

      Noin empiirisemmin seurattuna

      Mun mielestä yllättävän paljon ukkeleita, jotka rauhoittuneet vanhemmiten. Monia tapauksia tunen, vanhemmiten muuttuneet paljon rauhallisemmiksi ja jotenkin kyynisemminn, tahi lakoonisemmin elämään suhtautuviksi. Monet, yleensä nuorempana tiukkapinnaiset ja äkkipikaiset ukkelit paljon lepposampia vanhempina.

      Net niitä, jotka vääntäneet jotain pirun tiukkaa ja stressaavaa eloa iänsä. Joopajoo, nalkuttava akka, liuta kauhukakaroita, pirulliset duunit, velkakierrettä, luottamustehtäviä, kaikenlaista härdelliä. Kun ovat osanneet ajaa alas kiireitään ja stressiään, vähän rentoutuvat ja alkavat katteleen maailmaa vähän laajemmin, kuin suorituspohjalta. Jokin huumori kehissä ja enenpi tarkkailijan rooli, mihin joutanut kiirevuosinaan.

      Ihan mainiten. Paavo Väyrynen. Mies tokikin on toope edelleen, mutta suhtautuu nykyisin varsin hupaisasti politiikkaan, maailmaan ja, ihme kyllä, jopa itseensä varsin tyylikkäästi. Tokikin omana itsenään.

      Jos joku ei ole vielä täyttänyt Paavo Väyrysen kannatuskorttia pressanvaaleja varten, kandee tehdä se nyt:

      http://kansalaispuolue.fi/upload/File/KANNATTAJAKORTTI.pdf?33433

      Siinä asiallinen ja rauhallinen iäkkäämpi herramies, josta tulee kyllä kelpopressa suomeen!

      =DW=

      • raivotar-loispummi

        "Siinä asiallinen ja rauhallinen iäkkäämpi herramies, josta tulee kyllä kelpopressa suomeen!"

        Nyt kyllä vedit viimeisen inhoni sinuun, koska Paavo Väyrystä sponssoroit.
        Kaikki potunviljelijät, lestaadit ja loispummit yritin ohittaa ja lukea viestistäsi sen oleellisemman, mutta tuossa oli minun rajani. Olet aina mielessäni typerys, kirjoittaessasi noista yllä mainituista ivallisesti.

        Miksi tulit politikoimaan tänne ihailemani "porvoon paronin" ketjuun? Avaa omaVäyrysen kannattaja klubi ketju, äläkä tule näitä loispummi juttujasi tänne suoltamaan.

        Mahdat itse olla muuten aika rasittava vaimollesi ja koska teistä tulee näitä loispummeja?? Potun viljeliöiksi teistä ei olisikaan.


      • Tällä palstalla on hauskoja ukkeleita, hunksz ujutti tuolla eräässä keskustelussani omaa puhelinnumeroaan mukaan ja nyt deevee kerää Väyrysen kannatuskortteja, hehee.

        Ihan asiaa tämän viestin alkuosa on, erittäin samaa mieltä.


      • Lystikäs.papparainen.hän
        PorvoonParoni kirjoitti:

        Tällä palstalla on hauskoja ukkeleita, hunksz ujutti tuolla eräässä keskustelussani omaa puhelinnumeroaan mukaan ja nyt deevee kerää Väyrysen kannatuskortteja, hehee.

        Ihan asiaa tämän viestin alkuosa on, erittäin samaa mieltä.

        Hunkszilla on ties kuinka mones lirkkunummero menossa ;)))))


      • raivotar-loispummi kirjoitti:

        "Siinä asiallinen ja rauhallinen iäkkäämpi herramies, josta tulee kyllä kelpopressa suomeen!"

        Nyt kyllä vedit viimeisen inhoni sinuun, koska Paavo Väyrystä sponssoroit.
        Kaikki potunviljelijät, lestaadit ja loispummit yritin ohittaa ja lukea viestistäsi sen oleellisemman, mutta tuossa oli minun rajani. Olet aina mielessäni typerys, kirjoittaessasi noista yllä mainituista ivallisesti.

        Miksi tulit politikoimaan tänne ihailemani "porvoon paronin" ketjuun? Avaa omaVäyrysen kannattaja klubi ketju, äläkä tule näitä loispummi juttujasi tänne suoltamaan.

        Mahdat itse olla muuten aika rasittava vaimollesi ja koska teistä tulee näitä loispummeja?? Potun viljeliöiksi teistä ei olisikaan.

        "raivotar-loispummi"

        Annas olla moittimatta teeveetä.
        Ihan hyvin hän voi olla nainen, viiksi-vallukin kun nainen on.

        H.


      • Lystikäs.papparainen.hän kirjoitti:

        Hunkszilla on ties kuinka mones lirkkunummero menossa ;)))))

        Kertoo sekin jotain " miehestä".


    • ikäkö.syynä

      Miehet muuttuu usein kiukkuisiksi, kun on ikää. Olen huomannut tämän omassa lähipiirissä.
      Ei naiset ole läheskään niin ilkeitä ja empatiakyvyttömiä.Jotenkin lapsellistakin käytös.Naisia arvostelevat tosi kriittisesti,eivätkä huomaa omaa vanhenemistaan,heidän mielestä vaan nainen vanhenee.

      • Kyllä täällä ainakin tiedostetaan oma vanheneminen varsin hyvin, mutta jotenkin meuhkaaminen alkaa jäädä koko ajan vähemmälle. Ei vaan jaksa enää ihan kaikesta tehdä sitä suurta numeroa.


      • Taikuritässä

        Mustache nimi ois paree.


      • Taikuritässä kirjoitti:

        Mustache nimi ois paree.

        Taikuritässä
        Osaan englantia melko hyvin, mutta yritän välttää tarpeettomien englanninkielisten sanojen käyttöä, joten thanks but no thanks.


      • Taikuritässä

        Olisi ollut jännää seurata, milloin täällä olisi äkätty. Leikittelin vain ajatuksella.

        Mielestäni ihmiset ovat toisaikaisia, niin naiset kuin miehetkin. Välillä naureskellaan niin, että kitarisat heiluu, välillä parannetaan maailmaa ja välillä nyhveröidään. Harvoin kukaan on jatkuvasti vain yhdenlainen.
        On piirre, mistä en pidä kummassakaan, naisessa tai miehessä ja se on ylimielisyys siis itsensä ylentäminen. En tiedä miksi, mutta se assosioi Saarikosken runon: katselen S:n pään yli ulos. En tiedä miksi. Ylimielisyys tekee minusta nopeasti todella kiukkuisen. Ja onneksi sovinismi on vuosikymmenissä Suomessa häipynyt melkein kokonaan.
        En voi yleistää miesten kiukkuisuutta lain.


    • Ei se iästä ole kiinni, kun mies on tylsä, vihainen, ikävä, tyttömäinen, lapsellinen ...

      "Mies" nyt vain on niinkuin on ja sellaisena näkyy pysyvän, eikä se nikkiä tai profiilikuvaa vaihtamalla miksikään muutu.

    • Kyllä uusi nikki on parempi.
      Viikset on ihan hyvät, kun niihin tottuu ei edes huomaa.
      Kyllä joillakin miehillä on taipumusta muuttua äreiksi ja älyttömän nuukiksi vanhemmiten.
      Ovat hyvin kriittisiä naisten ulkonäön suhteen, olen huvittunut joskus kuunnellessani kritiikkiä ja nähnyt siinä tämän luomakunnan kruunun edessäni, olen ollut viisaasti vaiti.

      • Hieno juttu, että sinunkin mielestä uusi on parempi. Ja olen jo tottumassa omiin viiksiini, välillä täytyy hieman siistiä ja tasoittaa. Ihan OK.

        Ihan varmaan joillekin miehille tulee kyllästymistä kaikkeen, jotkut jopa erakoituvat vanhemmiten täysin erilleen muusta maailmasta, varmaan kaikki ärsyttää ja on parempi olla yksin.

        Nyt kun mainitsin, niin onpa tainnut joskus tulla antaneeksi ohjeita ulkonäön ja pukeutumisenkin suhteen naisella. Sehän on siis, tuota, pöyristyttävää!


    • Ehkä joku muuttuukin ja ehkä joku muu ei. Ja jos muuttuu, niin tuskin se sinänsä iästä johtuu, enempi kai ikääntymisen mahdollisesti mukanaan tuomista terveys- tai muista ongelmista, jotka aikaansaavat tyytymättömyyttä. Mutta eiköhän tuo yhtälailla koske naisiakin, vanhat kärttyisät naiset.

      Olisiko uusi nimimerkkisi entistä parempi. Miksi mennäporvooseen, muuta kuin pakosta. Mutta jos siellä jo ihan paronina on, niin minkäs sille voi.

      • Varmaan onkin puolin ja toisin sitä kärttyisyyttä, mutta muistan ihan lapsuudestani saakka niitä vanhoja äijiä, jotka siis olivat pelottavan ilkeitä ja vihasia. Niistä ihan varoitettiin lapsia, että ei saa mennä lähelle. Taisi osin olla joillakin sodan traumat vielä päällä ja köyhyttä ja kaikkea kurjuutta. Yritän välttää ettei minusta tulisi koskaan mitään valittajaa!

        Kiitos nikki mielipiteestäsi.


      • Ei huano. Meinaan nikkiä.


      • teretule
        PorvoonParoni kirjoitti:

        Varmaan onkin puolin ja toisin sitä kärttyisyyttä, mutta muistan ihan lapsuudestani saakka niitä vanhoja äijiä, jotka siis olivat pelottavan ilkeitä ja vihasia. Niistä ihan varoitettiin lapsia, että ei saa mennä lähelle. Taisi osin olla joillakin sodan traumat vielä päällä ja köyhyttä ja kaikkea kurjuutta. Yritän välttää ettei minusta tulisi koskaan mitään valittajaa!

        Kiitos nikki mielipiteestäsi.

        Ei ollut nikki! Suomeksi voi kirjoittaa.

        DW kirjoitti aivan oikein, mutta on myös kilttejä vanhoja joulupukkeja.


    • Syväpohdinta

      Vaimojen ei tarvitse tietää kun yksi asia miehistä, niin ne saa miehensä tekemään kaiken mihin mies ikinä kykenee. Miehelle miehisyys on enemmän, kun kaikki muut asiat yhteensä. Tässä on avain, jolla saatte ihmeitä aikaan.

      Ihaileva katse ja sanat, jossa ihailu kohdistuu miehisyyteen, niin miehenne kävelee perässänne, vastaavasti halveksunta, työntää ne pois. Jopa vuosien kylmyys ja jää sulaa muutamassa sekunnissa.

      Miehen ja naisen seksuaalisuudesta, on tuttua miten mies on kuin kaasuliesi, joka syttyy ja sammuu sekunnissa. Vastaavasti nainen on kuin sähköliesi, joka lämpenee hitaasti, ja jäähtyy hitaasti. Tämä sama tapahtuu, ihailussa, liekki syttyy, ja miehessä tapahtuva muutos tapahtuu heti. Vastaavasti halveksunta, toimii myös samalla nopeudella, se on kuin heittäisi vettä liekkeihin.

      • Tottakai miehisyys on tärkeätä, ihan yhtälailla kuin naisellisuus naiselle. En minä noita vertauksia ihan ymmärtänyt, mutta sen tiedän kuinka helposti sen lemmenliekin saa syttymään, yllättävän helposti, hehee.


      • vanhahella

        Mitä tekee miehisyydellä jos se sammuu nopeasti,pitäisikkö naisen pitää sitä yllä väenväkisin istumalla hellan päällä?
        Vain sekö pitää liiton pystyssä,terveisin sellaisesta liitosta lähtenyt.


      • vanhahella kirjoitti:

        Mitä tekee miehisyydellä jos se sammuu nopeasti,pitäisikkö naisen pitää sitä yllä väenväkisin istumalla hellan päällä?
        Vain sekö pitää liiton pystyssä,terveisin sellaisesta liitosta lähtenyt.

        Ei tietenkään pidä väkisin, ei se lemmenliekki ole kuin pieni osa siitä rakkaudesta. Silloin kun on se lähdön aika, niin kaikki muukin on pimeätä ja sammunut, eikä mikään kähjääminen enää auta.


    • O-Orvokki

      Voi tylsyys. Nuo kammattavat viikset, jotka on ilmiselvästi kopioitu yhden julkkumuusikon naamalta. Häntä näkee niin harvoin, että viiksetkin menee siinä sivussa.

      Tuon paronin kanssa en välitä edes keskustella, kun pitäisi noita kammotuksia katsoa. Aioin ehdottaa ensi vuoden puol3lla kimppatapaamista jonnekin kivaan paikkaan Porvoossa. En ehdotakaan. Käyn omia aikoja omien kavereitten kanssa kuljeskelemassa Porvoossa ja ehkä syömässäkin. Nykyisin on tullut käytyä entistä harvemmin, enkä tiedäkään, missä siellä saisi hyvää ruokaa kohtuullisen edullisesti. Merja ....n ravintola ei ole koskaan minua oikein kutsunut.

      Kesällä Porvooseen voi mennä vaikka vesibussilla. Melontaretkelläkin on tullut joskus käytyä.

      • Jos nyt kuitenkin tulet katumapäälle, niin kimppatapaaminen sopii ihan passelisti. Tiedä vaikka olisi viikset jo siinä vaiheessa hävinneet.

        Tosiaan Runebergilla pääsee Hesasta hyvin edes takaisin Porvooseen ja täällä on paljon muitakin vedenääressä merellisiä aktiviteettaja.

        Ravintoloista tuo Merja ....n ravintola on jo lähes vanhanaikainen ja nykyään käydään heti sillan jälkeen vasemmalla olevassa uudessa tyylikkäässä ravintolassa. En mainitse nimeä, koska edellinen viestini lähti bittiavaruuten ehkä juuri nimenkertomisesta?


    • yksläskin

      Eikö tuo porvoon paroni voisi jo lopettaa noita typeriä kyselytuntejaan. Miten aikuinen mies voi olla noin naivi. Jotain viiksiään vahailee ja ...

      • Ota huomioon, että hän on yksi niistä harvoista kirjoittajista, jotka ei olejatkuvasti nälvimässä muita kirjoittajia, ja suhtautuu myönteisesti muihin.


      • MInustakin Porvoom Paroni on mukava kirjoittaja.


      • k-kotton kirjoitti:

        Ota huomioon, että hän on yksi niistä harvoista kirjoittajista, jotka ei olejatkuvasti nälvimässä muita kirjoittajia, ja suhtautuu myönteisesti muihin.

        k-kotton
        Kiitos palautteesta ja sivustatuesta, jota mies tarvitsee silloin tällöin tällaisella naisvaltaisella palstalla. Nälviminen ei johda mihinkään ja olen nähnyt kuinka kokonainen ikäkausi palsta onnistuttiin tuhoamaan ihan muutaman kirjoittajan voimin.


      • siilenämää kirjoitti:

        MInustakin Porvoom Paroni on mukava kirjoittaja.

        siilenämää
        Aivan mahtava aloitus uudelle päivälle. Kiitos sinulle siis ihan vilpittömästi.

        *kumartaa*


      • PorvoonParoni kirjoitti:

        siilenämää
        Aivan mahtava aloitus uudelle päivälle. Kiitos sinulle siis ihan vilpittömästi.

        *kumartaa*

        Eipä kestä. Vilpittömästi minäkin sen kirjoitin. Tämä palsta tarvitsee ystävälisessä hengessä kirjoittavia kirjoittajia.


      • siilenämää kirjoitti:

        Eipä kestä. Vilpittömästi minäkin sen kirjoitin. Tämä palsta tarvitsee ystävälisessä hengessä kirjoittavia kirjoittajia.

        Erittäin samaa mieltä.


    • Sivustavain
    • sukupuoleto

      Kiitos teille, rakkaat naiset, jotka vielä jaksatte pitää hyvien miesten puolta! Meitä miehiä lyödään nykyään kaikkialta ja koko ajan. Miehenä tässä ajassa ja maassa saa sellaisen kuvan kuin me kaikki olisimme pelkkiä lyöviä, raiskaavia, pettäviä, juovia petoja ja hirviöitä, ja se tekee joskus hirveän surulliseksi ja syö itsetuntoa, kun itse yrittää parhaan kykynsä mukaan kunnioittaa, helliä ja rakastaa naista. Kehuja ja hyväilyjä me kaikki ansaitsemme, miehet ja naiset, ja jos antaisimme niitä toisillemme vaatimatta mitään, ehkä maailma olisi vähän lempeämpi meille kaikille.

      Ihailen teitä, naiset jotka jaksatte joskus puhua miehestä edes hiukan hyvää tässä maailmassa.

      • Miehiä on viime aikoina kaltoin kohdeltu monella tavoin mediassa. Varmaan syystäkin monasti, mutta jotenkin on yleistetty liiaksi. Itse en pidä itseäni hyvänä miehenä, vaan ihan tavallisena tallaajana. Parhaani yritän ja tiedän kuinka tärkeätä on elää, jos ei nyt ihan sielunkumppanin, niin ainakin hyvän kaverin kanssa yhdessä tätä elämää.


    • Ihanimmat.miehet

      Ne on suomessa.
      Tähän tulokseen olen tullut!
      Ja miksikö?
      No koska ne puhuu samaa kieltä kun minä, ovat huomattavasti helpompia ymmärtää kuin ulkomaiset.
      Niillä on muutenkin samantapainen tausta ja kulttuuri.
      Olkoon tämä nyt vaan tälläinen miehen kehujuttu, ihan muuten vaan, näin niinku suomalaiselta naiselta.

      • Suomalainen mies saa hyvin harvoin kehuja osakseen, kiitos sinulle viestistäsi. Tuo yhteinen tausta ja kulttuuri on ainakin minulle tärkeätä, viekä kun ollaan samaa ikäluokkaa, on paljon yhteisiä jutunaiheita ja keskusteluita, nykyään jopa muisteluita. Miehen kehujuttu on hyvä juttu.


    • niimari

      Kyllä mieskin on vain ihminen, hyvä mies varsinkin on ihminen.
      Jos kiusaat tarpeeksi häntä, saat syyttää vain ja ainoastaan itseäsi !

      Siunun kohtuuttomiin ilkeilyihisi hän ei vastaa lasten kuullen, mutta eivät sanasi häviä minnekään!

      "Sanottu sana, ammuttu nuoli!"

      Hyviä miehiä ei kasva joka oksalla.
      Jälkeen päin saat katua katkerasti.

      Mies tarvitsee hyväilyjä ja kehumista.

      • Mies on tosiaan vain ihminen, eikä pieni kehuminen ole koskaan pahasta. Ilkeilyihin vastaaminen tuntuisi kakaramaiselta, eikä väite "kestä kuin mies" toteutuisi.


      • Yhdetvieläjasitlasku

        https://youtu.be/x_MqoiZrb0o

        Suomi Mies Nousuun ......

        Aurinkoista keskiviikkoa ;)


      • Yhdetvieläjasitlasku kirjoitti:

        https://youtu.be/x_MqoiZrb0o

        Suomi Mies Nousuun ......

        Aurinkoista keskiviikkoa ;)

        Kunnon mies on kunnon vanhanajan kappale, tykkäsin.

        Oikein hyvää ja aurinkoista keskiviikko huomenta!


      • Laitoit sitten muutaman linkin keskusteluun. Kiitos.


    • Tunteellisella

      Minulle mies merkitsee rakkauteni kohdetta, toveria ja elämän kumppania.

      Mies saa minussa aikaan parhaat puoleni, elämällä on merkitystä, joskin olen jo oppinut elämään yksin, mieheni kuollessa yli 2 v. sitten.

      Muutamia hyviä miesystäviä on, jotka kyllä merkitsevät olemassaolollaan paljon.
      Rakastun helposti/tai ihastun, pidän yleensä vakavista miehistä, jotka joskus yllättävät leikkisyydellään.

      Koen itseni onnelliseksi, että voin pitää ja kunnioittaa vastakkaista sukupuolta, säälin naisia, jotka ovat joutuneet pettymään.

      Nimimerkeistäsi tykkään enemmän PorvooParonista, en osaa perustella muuten kuin, että pidän siitä vaan.

      • Elämänkumppani on jotain, jonka laittaminen sanoiksi on vaikeata. Tiedän kuinka kiitollinen siitä saa olla, vaikka ei sitä tulekaan kertoneeksi.

        Laitan PorvoonParoni (PP) sarakkeeseen taas yhden ruksin, kiitos sinulle.


    • Estery

      Minun inhottaa, kun vaikkapa työpaikan kahvipöydässä naiset intoutuvat kilpaa haukkumaan miehiään. Minusta tuntuu, että se on vain huulien hyrinää, ja jokin ihme näyttö omasta vallasta. Miksi ovat valinneet niin huonosti, syyttäisivät itseään?
      En edes usko, että se olisi muuta, kuin paha tapa, eikä tarkoita mitään tosi elämässä.

      Miksi haukkua hyvää? Vaikka mieheni on vähän liika usein kuin hajamielinen professori, on ne pieniä vikoja muuten mainiossa miekkosessa.
      Miehistä parhaimpia olet sinäkin, niin varmasti frouvasi sanoo.

      • Miehet puhuvat hyvin harvoin pahaa omasta puolisostaan. Ehkä arvostamme sitä kenen olemme valinneet ja pidämme häntä mainiona naisena.


    • nuormieli

      Mitä ihmettä missäs noita vanhoja vihaisia miehiä kasvaa, minä kun tunnen vain kohteliaita herrasniehiä.
      Noista viiksistä minulle tulee mieleen oikein herrasmiesten herrasmies nimittäin Hercules Poirot tai minkä sen ihanan herrasmiehen nimi olikaan.

      • "nuormieli"

        Herras-mies on nimeltään:
        Ärkyl Puaroo
        -
        Etu-nimessään siis ei ole ässää.

        H.


      • Varmaan luulotautia tai kuvittelua koko vanhojen vihaisten miesten kööri?

        Olisi se sen niminen se belgialasietsivä. Omat viikseni tosin eivät muistuta pätkääkään Poirotin viiksiä. Olisi liian silmiinpistävää!


      • nuormieli
        hunksz kirjoitti:

        "nuormieli"

        Herras-mies on nimeltään:
        Ärkyl Puaroo
        -
        Etu-nimessään siis ei ole ässää.

        H.

        Okei kitjoitus virhe, en muistanut nimeä oikein, mut tuo näyttelijä Ärkyl Puaroo on kuin luotu tuohon Hercule Poirotin osaan.


      • nuormieli
        nuormieli kirjoitti:

        Okei kitjoitus virhe, en muistanut nimeä oikein, mut tuo näyttelijä Ärkyl Puaroo on kuin luotu tuohon Hercule Poirotin osaan.

        Joo ja taas tuli kiroitus virhe ja kiire pukkaa päälle.


    • Taisi olla Alfatv, kun taannoin katsoin keskusteluohjelmaa, jossa oli joku mies puhumassa miesten tasa-arvosta. Taisi olla peräti joku yhdistys tai vastaava kyseessä.
      Silloin tulin miettineeksi, että kyllä hänen puheessaan oli paljon perää, kun hän epäkohtia miesten näkövinkkelistä kertoi.
      Sitä käy usein niin, että kun joku asia alkaa voimakkaasti nostaa päätään, kuten naisasia on tehnyt (mikä on tietysti hyvä), se toinen puoli jää ikäänkuin paitsioon.
      Samoin on kuulunut ääniä, kun sateenkaaret ymmä muut, muut ovat alkaneet pitää meteliä itsestään, heterot jo tuntevat itsensä näkymättömiksi. (kärjistäen)

      • Juice lauloi kolmekymmentäviisi vuotta sitten, että ei ole helppoa olla mies. Ei ole, ei ja tuntuu pahenevan koko ajan,, kun ei enää rehellisesti voi kertoa mielipidettään, vaan täytyy tutkailla ympärilleen onko lähettyvillä joku, joka voi tykätä huonoa tai pahoittaa mielensä sinun sanomisistasi.

        Esimerkiksi jos katsoo nykyään YLEn ohjelmistotarjontaa, niin siellä tulee hyvin vähän ohjelmia tavalliselle suomalaiselle miehelle. Niille sateenkaari yms tulee kyllä!


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      157
      2731
    2. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      424
      2285
    3. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      45
      2173
    4. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      129
      1510
    5. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      233
      1340
    6. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      125
      1270
    7. Vanhemmalle naiselle

      Aikataulu muutos. Ensi viikolla pistetään asia vireille. Ei juhannukseen asti aikaa. Kannatti valehdella!
      Ikävä
      56
      1183
    8. Hallitus käy seuraavaksi palkansaajien sunnuntailisien kimppuun

      Vuoro-ja sunnuntaityötä tekeville työntekijöille, muun muassa hoitajille, poliiseille, kaupan työntekijöille jne. on luv
      Maailman menoa
      237
      1117
    9. Jos et kaipaakaan minua täällä

      Niin miksi sinua ehkä häiritsee se, että minä kaipaan sinua? Miehelle.
      Ikävä
      11
      1107
    10. Koen, että minua tavallaan vainotaan

      Kyllä minä vain satun tietämään, että täälläkin on joitain serkun kaiman kummeja jotka kiusaavat minua. Lisäksi sairas n
      Ikävä
      123
      1090
    Aihe