Putkonen sätti

Politiikka

Puoluetyömies Matti Putkonen höykytti keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarista olan takaa perjantain Tuumaustunnilla.

Putkonen sätti menettelyä, jossa lainvalmisteluun osallistuneet pyrkivät hyödyntämään keinotekoisesti luotuja markkinoita liiketaloudellisesti.

– Tänäkin päivänä tuulivoimabisnestä pyörittävä ex-ministeri Mauri Pekkarisen vävypoika oli konsulttina suunnittelemassa, kuinka syöttötariffirahavirrat ohjataan. Tällaista röyhkeyttä ei löydy kuin kepulaisilta. Vaikka perussuomalaiset laittoivat hallitusohjelmassa tuulivoimansyöttötariffipiikin kiinni, niin Pekkarisen ajaman sekä Katainen/Urpilaisen hallituksen toteuttama 12 vuoden syöttötariffisopimuksien perät leikkaavat sosiaaliturvamme rahoituspohjasta vielä pitkään.

– Jokainen joka apteekissa kiroaa omavastuuosuuden korotusta, voi lähettää suoraan siitä kiitokset Mauri Pekkariselle.

– Kepu virkamiehineen yrittävät estää todellisen ja läpinäkyvän tuulivoimanterveystutkimuksen tekemisen. Nyt vielä kaiken kukkuraksi on hallitus nimennyt Pekkarisen uusiutuvien energiamuotojen lakipakettia sorvaavan työryhmän puheenjohtajaksi. Siinä on todella emäpukki kaalimaan vartijana. Ex-ministeri on kaikkien lakien, säännösten ja hyvän hallintotavan pohjalta täysin jäävi. Vain kepulaisella röyhkeydellä hän jatkaa veroeurojen kylvämistä lähipiirilleen, Putkonen kurmotti.

SUOMEN UUTISET
Tagit

Matti Putkonen
Tuulivoima
Tuumaustunti
Mauri Pekkarinen
Tuulivoimatuet
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Perussuomalaiset edustajat: Emme hyväksy tuulivoiman tukemista – ”Ulkomaiset yhtiöt odottavat uutta tukea vesi kielellä”

LEHTIKUVA

Politiikka

Eduskunnan ympäristövaliokunnan perussuomalaiset jäsenet Rami Lehto ja Olli Immonen sekä maa- ja metsätalousvaliokunnan edustaja Teuvo Hakkarainen ovat jättäneet eriävän mielipiteen hallituksen esitykseen, jonka tarkoitus on muuttaa uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotukea.

Tuettu sadoilla miljoonilla per vuosi

Laissa säädetään tarjouskilpailuun perustuvasta järjestelmästä, jossa teknologianeutraalisti edistettäisiin uusiutuviin energialähteisiin perustuvia voimalaitosinvestointeja.

– Suomalaisille veronmaksajille kalliiksi tullutta tuulivoimaa on tuettu Suomessa jopa sadoilla miljoonilla euroilla vuodessa, ja kokonaissumma kasvaa miljardeihin euroihin tulevien vuosien aikana. Nyt kun viimein sijoittajille tuottoisaa syöttötariffi-järjestelmää ollaan pitkällä aikavälillä ajamassa alas, niin hallitus on luomassa kyseisellä lakiesityksellä uutta uusiutuvan energian tuotantotukea, joka pääasiassa kuitenkin ohjautuu jälleen tuulivoimayhtiöille, kansanedustajat arvioivat.

Tuottoisaa bisnestä veronmaksajien laskuun

Perussuomalaisten mukaan iso osa vireillä olevista tuulivoimahankkeista on ulkomaalaisessa omistuksessa.

– Monet ulkomaiset tuulivoimayhtiöt odottavatkin uutta tukea vesi kielellä, jotta saavat entistä enemmän nyhdettyä euroja suomalaisilta kuluttajilta tuottoisalla bisneksellään. Lisäksi tuulivoimaloiden koneistot tulevat ulkomailta, mikä ei tue suomalaista työllisyyttä, Lehto sanoo.

– Tämä tarkoittaa, että tuulivoimatuotanto hyötyy takuuhinnasta eniten. Tämä tulee veronmaksajille kalliiksi, toteaa Hakkarainen.

Haittoja ei ole otettu huomioon

Lehto ja Immonen huomauttavat, että tuulivoimarakentamisen haittoja, kuten melu ja välke, ei ole hallituksen esityksessä pohdittu tarpeeksi, kuten ei myöskään asuntojen arvonmuutosta tuulivoimaloiden läheisyydessä.

– Nyt esitetty malli ei edes ole teknologianeutraali, vaikka hallitus toisin kehtaa väittää. Esityksen ulkopuolelle on nyt jätetty erilaisia teknologioita, kuten esimerkiksi vesivoima ja sen hyödyntäminen. Järjestelmän pitää myös korostaa säätökykyisen sähköntuotannon roolia, Immonen huomauttaa.

Perussuomalaiset katsovat, että mikäli tuotantotukia päätettäisiin kuitenkin jakaa, niin tuotantotukien jaosta voivat tällöin kilpailla ainoastaan esimerkiksi biokaasu-, puupolttoaine-, turve- ja vesivoimahankkeet.

Ulkomaalaisten tuulivoimayhtiöiden pelikenttä

Nyt käsittelyssä olevissa hallituksen esityksissä kuitenkin kaukolämpöön liittyvän sähkön ja lämmön yhteistuotannon osallistuminen kilpailuun, saati siinä pärjääminen esitetyillä ehdoilla, on kansanedustajien mielestä täysin mahdoton yhtälö.

– Suomessa on yksi maailman parhaimpia järjestelmiä juuri yhteistuotannon, eli niin sanotun CHP:n (Combined Heat and Power) osalta. Sitä tulee jatkossa käyttää enemmän, sanoo Hakkarainen.

– On järjetöntä, että maamme on jäänyt – tai ainakin jäämässä – isojen ulkomaalaisten tuulivoimayhtiöiden pelikentäksi. Tuulivoimassa on muualla Euroopassa liikkunut harmaata rahaa, jonka alkuperää on vaikea jäljittää, edustajat korostavat.

Äänestä

jo energiaMinisterin arvovalla, puhumatta sanakaan, painottuu tarjouskilpailussa hankkeet vävylle ja tyttärelle, seteli botti ja iso, tähän mennessä satoja miljoonia ja jatkuu, jatkuu, jatkuu..

Äänestä

Koko suomi yksi tuulivoimala, vain yksi kaapeli lähimpään...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pstoimii kirjoitti:

Politiikka

Puoluetyömies Matti Putkonen höykytti keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarista olan takaa perjantain Tuumaustunnilla.

Putkonen sätti menettelyä, jossa lainvalmisteluun osallistuneet pyrkivät hyödyntämään keinotekoisesti luotuja markkinoita liiketaloudellisesti.

– Tänäkin päivänä tuulivoimabisnestä pyörittävä ex-ministeri Mauri Pekkarisen vävypoika oli konsulttina suunnittelemassa, kuinka syöttötariffirahavirrat ohjataan. Tällaista röyhkeyttä ei löydy kuin kepulaisilta. Vaikka perussuomalaiset laittoivat hallitusohjelmassa tuulivoimansyöttötariffipiikin kiinni, niin Pekkarisen ajaman sekä Katainen/Urpilaisen hallituksen toteuttama 12 vuoden syöttötariffisopimuksien perät leikkaavat sosiaaliturvamme rahoituspohjasta vielä pitkään.

– Jokainen joka apteekissa kiroaa omavastuuosuuden korotusta, voi lähettää suoraan siitä kiitokset Mauri Pekkariselle.

– Kepu virkamiehineen yrittävät estää todellisen ja läpinäkyvän tuulivoimanterveystutkimuksen tekemisen. Nyt vielä kaiken kukkuraksi on hallitus nimennyt Pekkarisen uusiutuvien energiamuotojen lakipakettia sorvaavan työryhmän puheenjohtajaksi. Siinä on todella emäpukki kaalimaan vartijana. Ex-ministeri on kaikkien lakien, säännösten ja hyvän hallintotavan pohjalta täysin jäävi. Vain kepulaisella röyhkeydellä hän jatkaa veroeurojen kylvämistä lähipiirilleen, Putkonen kurmotti.

SUOMEN UUTISET
Tagit

Matti Putkonen
Tuulivoima
Tuumaustunti
Mauri Pekkarinen
Tuulivoimatuet

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu