Olen homo liikemies enkä suinkaan missään kaapissa. En vain tee mitään numeroa homoudestani. Puhun, pukeudun ja käyttäydyin niin kuin kaikki muutkin. En pidä tarpeellisena ”mainostaa” seksuaalisuuttani, kun muutkaan eivät sitä tee baarien yms. ulkopuolella.
Minua ärsyttää suuresti ns. homomainen käytös - ja näin siis nimenomaan homona. Hiljattain mm. muuan lennolla stuertti puhui, elehti ja liikkui kuin olisi ollut iskemässä kaikkia business-luokan miesmatkustajia. Rasittavaa. Typerää. Lapsellista.
Juuri tuollainen homouden ”tuputtaminen” lisää sitä vihamielisyyttä meitä kohtaan. Samalla monet heterot saavat väärän käsityksen siitä, että me kaikki mukamas olisimme tuollaisia naismaisia pintaliitäjiä. Mutta kuten sanottua, tuollainen ärsyttää myös minua homona. Entä teitä muita?
Luulin, että Monsieur Mossen ajat olivat olleet ja menneet. Erehdyin.
Minua ärsyttää suuresti ns. homomainen käytös - ja näin siis nimenomaan homona. Hiljattain mm. muuan lennolla stuertti puhui, elehti ja liikkui kuin olisi ollut iskemässä kaikkia business-luokan miesmatkustajia. Rasittavaa. Typerää. Lapsellista.
Juuri tuollainen homouden ”tuputtaminen” lisää sitä vihamielisyyttä meitä kohtaan. Samalla monet heterot saavat väärän käsityksen siitä, että me kaikki mukamas olisimme tuollaisia naismaisia pintaliitäjiä. Mutta kuten sanottua, tuollainen ärsyttää myös minua homona. Entä teitä muita?
Luulin, että Monsieur Mossen ajat olivat olleet ja menneet. Erehdyin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen+täysin+samaa+mieltä+kanssasi.+Minua+myös+ärsyttää+ns.+homomainen+perseenkeikuttaminen.
Ihmettelen+myös+suuresti+sitä+meteliä,+että+tasa-arvon+vuoksi+pitäisi+meillä+homoilla+olla+oikeus+kirkossa+vihkimiseen.+Miksi+hittoa+tungetaan+sinne+kirkon+alttarille,++kun+lähes+puolet+heterovihkipareistakin+käyvät+maistraatissa+,++Aviohan+se+pääasia+on+eikä+se+missä+se+tapahtuu.+Homojen+liitot+yleensä+kestävät+vain+hetken,+niin+saattaa+olla+jo+seuraava+tai+sitä+seuraava++liitto+sinetöidään+kirkossa+.++++Aikakin+voi+myös+++vaikuttaa+siihen++sekä+vihreiden+ja+vasurien+mölyäminen+turhasta+asiasta+.
+Pitkää+homoliittoa+en+tiedä+yhtäkään,+mutta+toki+jokunen+saattaa+löytyä.+Homoilla+kun+se+"aita"+näyttää+aina+paremmalta+toisella+puolella+ja+taas+vaihdetaan+jätkää.+Toki+heteropuolellakin+erotaan,+mutta+valtaosa+on+kuitenkin+pitkiä+jopa+elämänpituisia.++Kunnioitan+vain+niitä+homoja,+jotka+eivät+tee+siitä+numeroa+ja+sopeutuvat+tähän+heteroenemmistöiseen++yhteiskuntaan.+Olemme+kuitenkin++vain+pieni+vähemmistö.+5+%+homoja+ja+10%++biitä.
Hmmm.
Miten näkymätön homo saa seuraa?
Ei paljasta ilmeellä, ei kehonkielellä, ei hassulla kaakatuksella, ei kommentoi netissä, ei tunne muita kuin huikentelevia homoja...
Ja on kuitenkin hyvin hyvin tietoinen homomaailmasta ja -elämästä, vaikkei siinä ole lainkaan mukana ja vaikka tykkää vain sopeutujista, joita ei siis itsekään luulisi kuin heteroiksi...
Mistä sä sen miehen löydät? ;P
Ja aloittajalle, jos lentää bisnes-luokassa, niin eikö johtavassa asemassa oleva jo ole oppinut tulemaan toimeen kaikenlaisten työntekijöiden ja alaisten kanssa? Missä menee homoärsytyksen raja? Jos olisi miljoonadiili tulossa, mutta kun oli jätkällä niin neitimäinen puhelinääni, niin laitatko luurin korvaan? Miksi pitää kokea itsensä mieheksi, jos kuitenkin sisäinen draamakuningatar noin kovin pukkaa netissä, että ihan täytyy aloitus tehdä jotenkin "vähemmän" miehestä? Kai kuitenkin annoit stuertille käyntikorttisi ja läpsäisit pyllylle, että pääset 30 vuoden päästä #metoo -retrobuumiin mukaan?
Olemme jälleen tärkeiden kysymysten ja vastausten äärellä...
Bearille ihan vinkiksi, että nykypäivänä Suomessa ei tarvitse kävellä mikään värikoodiliina perstaskussa löytääkseen seuraa. Ihmiset katsos kykenevät ihan myös kommunikoimaan keskenään mm. puhumalla.
Minäpä kerron sulle yhden jutun...
Satuin olemaan yksi viikonloppu heterokaverien kanssa viettämässä iltaa ihan normiraflassa kun huomasin, että yksi toisessa seurueessa oleva mies katteli minua kavereiden olkansa yli, käänsi aina päänsä pois kun katsoin siihen suuntaan ja tätä jatkettiin jonkin aikaa, kunnes sanoin kavereille "odottakaas..". ja kävelin miehen juttusille kun se oli ottanut hieman etäisyyttä omaan seurueeseen. Menin silleen kohteliaasti morjenstamaan ja kerroin, että olin hieman havaitsevani jotain... no mun ei tarvinut kovin kauaa siinä mongerrella kryptisesti juttujani tälle, kun kertoi kattelevansa komeaa miestä baarissa. Mun kaverit tietää mikä olen ja niin senkin kaverit, jotka huomas tilanteen ja antoi meidän jutella. Kannatti, koska ollaan tavallaan erillään asuva pari tällä hetkellä. Meille tämä on hyvä homma ja ollaan onnellisia siitä, että seuraa ei tarvitse etsiä epätoivoisesti homobaareista tai homosaiteilta.
Näin voi käydä.
Hieno homma. Rohkeus kannattaa. Näkymättömästä tulee näkyvää.
Puhut kuitenkin ihmiselle, joka ei ole ummikko ja joka saisi joka viikonloppu ja todennäköisesti viikoillakin ihan niistä normibaareista seuraa, sekä miehistä että naisista, jotka tulevat halailemaan ihan avoimesti ja kyselemään vielä ihan selvän oloisina "tykkääksä musta?", koska vaikken ole komea, niin ilmeisesti olen seksuaalisesti tarpeeksi maskuliinisen oloinen kummallekin sukupuolelle. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole mikään pakko rakentaa suhdetta eikä sen paremmin hyppiä random-seksiin ihan vaan siksi kun sitä olisi tarjolla ja osaan kyllä puhua ja sanoa puhelimeenkin ei, jos ei huvita. Numeroa tai yhteystietoja vaan en jaa kuin tarpeellisille tutuille, jotka olen tavannut livenä.
Eipä silti ole kovin suurta kynnystä puhua jossain baarissa puolitutuille tai tuntemattomille yhtä reipasta kieltä kuin täälläkin, mutta silloin tietysti näkee naamasta, olenko tosissani vai vitsailenko "hömöäksentillä" tai taipuuko ranne, mitä täällä ei sitten tietenkään niin hyvin voi ilmaista, koska parhaassa eli pahimmassa tapauksessa tulee kommenttia, kuten toisessa ketjussa, että "et kelpaa edes minkinruoaksi."
Enkä muuten koskaan ole väriliinaa takataskussa pitänyt. Homobaarit ja homosaitit, kellarit, discot, setajutut ja pridet ja homofobiat ja homorasismi on nähty ja kaikki oleellinen seksin ja rakkauden alalta koettu pitkää parisuhdetta myöten. Ei mitään ole jäänyt kokematta tai suuresti kaduta, tehdyt tyhmyydet eikä tekemättä jättämiset. Se kaikki on vaan tuonut minut tähän hetkeen, tämmöiseksi ihmiseksi.
Ihan siinä määrin, että uskallan heittää elämänkaaren varrelta jo jotain omia ajatuksia homoudesta, enkä tosiaankaan hermostu siitä, jos vastapuoli ei koppia saa, koska kuitenkin jokainen ajattelee asioista hieman eri tavalla, eikä kukaan ole, vaikka on tuntenut, että ollut alusta alkaen homo tai bi, niin kasvanut samalla tavalla homouteen. Pääasia on, että voi ajatella asioita monelta kantilta. Jos siinä menee sitten oma tai keksitty maine, kun heittää jonkun läpän, tai joku pitää liian "stuerttina" tai "junttina" tai kokee tarpeelliseksi karkottaa joltakin homosaitilta, niin oi voi ;D big deal! Kaikkia ei kuitenkaan voi miellyttää.
Minkin ruoaksi päätyminen jonkun huumorikommentin takia on silti aika turhaa, vai mitä? :/
Oon itse ns heteromainen homo, käyttäytymisestä tai puhetyylistä ei homous mitenkään paista esille. Mua ei kyllä haittaa kaakattavat ja persettä ketkuttavat neitihomot, lähinnä ne on yliampuvine homomaneereineen huvittavia. Kun niiden kanssa pääsee joskus naimaan asti, niin seksi on yleensä ihan hemmetin hyvää! Kukin taaplaa tyylillään tämän ainutkertaisen elämänsä läpi.
Mun mielestä olisi jo aika lopettaa tämä jatkuva naisellisten homojen mollaus. Itse en voi mitenkään uskoa että naisellisten homojen käytös olisi tahallista provokaatiota ketään kohtaan. Voihan se muutaman poikkeuksen kohdalla sitä olla, mutta en voisi uskoa, että kukaan homo elämänsä aikana toteuttaisi naisellisia maneereja jossain Saudi-Arabiassa ellei se ole alitajuista ja sille itselleen ei voi mitään. Lopettakaa se muiden mollaaminen. Ette varmaan itsekkään mollaa miehiä, jotka pitävät istuessaan haaroja auki, niinkuin radikaalisekopääfeministeillä on tapana, ellei se ärsytyksen kohde ole nimenomaan se naisellisuus? Naisvihaa kenties?
Homoja on erilaisia, niin kuin yleensäkin ihmisiä. Itse olen aika naisellinen siinä suhteessa, että tykkään feminiinisistä jutuista esim. meikkaamisesta. Ja ostan enemmän vaatteita naisten osastoilta.
Lapsellisuuteen vetoamisen suhteen on aloittajan tulevaisuuden suhteen tutustuttava Jumalan ilmoitukseen, sillä ilman sitä tekijänoikeudet suljetaan omaan kaappiinsa.
Aloittaja on kyllä väärässä, mutta sinä taas elät ihan metikössä. Kävisitpä sinäkin lomalla Galapagossaarilla niin saisit tutustua uuteen lintulajiin joka vastikään kehittyi evoluution kautta. Näkisit sinäkin vähän kammarin ulkopuolelle.
Pääseekö Galapagokselle liikemiesluokassa?
Entä, jos silloinkin sattuu naismainen miesstuertti lennolle ja pilaa koko lintubongailumatkan, kun ei sitten osaa mitään muuta kuin sitä ajatella, että miten yhden käytös pilaa koko minäkuvan? :/
Varmaan on siitä sitten niin teutonis-testosteroni raivomaskuliinisuus sitten päällä, että käy listimässä sen viattoman lintuparan ja laittaa sen kunniapaikalle kammarin kaapin päälle.