Jos haluaa säilyttää vanhanmallisen Firefoxin, niin tarjolla on ESR-versioita. Onko tuollaisen ESR-version käyttämisessä kuitenkin huonoja puolia? Lähinnä mietin tietoturvaa, että saako samat päivitykset ajoissa.
Ulkoasultaan ihan kakka tuo uusin Firefox. Muuttivat nappien ja kilkkeiden paikkaa vain muuttamisen vuoksi. Siellä on Mozillalla taas joku älykääpiö herra hidalgo sohlaamassa, kun on pakko saada muutettua jo toimivia asioita.
Uusin Firefox epäonnistui, vanha layout takaisin?
13
218
Vastaukset 13
Tulee ESR:n turvapäivitykset, mutta ei ikuisesti. Se pitää päivittää uudempaan ESR:n sitten joskus. Seuraava taitaa olla Firefox 59 ESR. Siinä on kuitenkin useita kuukausia siirtymä aikaa.
Jotain muutoksia siihen tulee kuitenkin, ESR päivitys on noin kerta vuoteen ja sitten muuttuu jotain.- turhaan_valitat
Ei se FF 57 mitään epäonnistunut ole. Pari namiskaa on eri paikassa, ja niihin nyt ehtii tottua viikossa.
Normaaliälyinen ainakin.
Mitään toimintaa huonontavia muutoksia ei havaittavissa. - rottenpotatoes
Saahan niitä nappeja siirreltyä melkein samoihin paikkoihin kuin ennenkin ja itselle turhia saa poistettua.
Ehkä tuollaiset eivät kuitenkaan minua kamalasti häiritse koska kaikenlaisia selaimia on vuosien aikana tottunut käyttämään. - raakilettapukkaa
Onko Ubuntussa muilla Firefoxissa 57.0 , avaa uusi välilehti merkki, väärässä paikassa?
Minulla se on avatun ikkunan vasemmalla puolella ja muokkaamalla saan sen ainoastaan työkalupalkin aivan oikeaan reunaan.
Windows 10:ssä Firefox 57.0 , avaa uusi välilehti merkki on heti oikealla puolella.
Kyllä tuon on oltava bugi Ubuntun Firefoxissa?Minulla on Ubuntussa avatun ikkunan oikealla puolella, että toimii ihan oikein. Mikähän versio sinulla on Ubuntusta?
- ubuntu-17.10
Oikealla on, siellä missä pitääkin olla. Käytätkö kenties jotain lisäosaa tai teemaa joka sekoittaa. about:support kokeile vikasietotilaa tai palautusta.
- XCV123
Paina CTRL T, niin uusi välilehti avautuu.
- raakilettapukkaa
ubuntu-17.10 kirjoitti:
Oikealla on, siellä missä pitääkin olla. Käytätkö kenties jotain lisäosaa tai teemaa joka sekoittaa. about:support kokeile vikasietotilaa tai palautusta.
16.04 LTS. Ei ollut mitään muuta kuin uBlock Orgin. Firefoxin palautus korjasi ongelman.
Kiitos! - oikealla-paikalla
Mint 18.1 Cinnamon FF 57 plussamerkki viimeisimmän välil. oikealla puolella.
ESR versio itsellä usein käytössä. Toimiiko oikoluku jo uudessa versiossa? Ubuntussa en ole vielä päivittänyt.
- ubuntu-17.10
Toimmii oikkoluku. Toimii oikoluku. Ei toimi muilla, koska laitoin sen "käsin" toimimaan ;-)
http://aijaa.com/1bxyNC
- Nietu__
Eihän tuossa taida olla kovinkaan montaa muutosta. joka olisi mitenkään hankala.
Mulla ensin asentui Firefox väärin ja tuon välilehtimerkin kanssa oli vaikeuksia. Kokeile virittää uudestaan. (Siis klikkaa sitä kolmea viivaa oikealla, sitten ? merkkiä, sitten Tietoja ongelmatilanteisiin, sitten Palauta Firefox).- XCV123
Ainakin selaushistoria taisi vaihtaa paikkaa. Aluksi en meinannut päästä katsomaan sitä, kun jouduin menemään Library-kohtaan ensin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561