Kuulin ikävän asian tänään. Isäni on sairastunut syöpään, eikä elinaikaa ole luvattu enää paljoa. Surettaa, kun tietää, että hautajaiset on tiedossa.
Surettaaaa
kirjoitan
7311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voi sinua. Yritä jaksaa, ole isäsi tukena ja käytä paljon aikaa hänen kanssaan jos voit. Näin voitte jättää kunnolla jäähyväiset ja molemmat hyväksyä tuleva. Puhukaa paljon, vanhoistakin asioista.
Kiitoksia paljon! Isäni on muistisairas, ei aina tunnista minuakaan, eli ei ymmärrä tilaansa. Ehkä hänelle se on niin parempikin. Kyllä se läheisen sairastuminen ja tieto, ettei enää kauaa ole aikaa, pysäyttää. Aikamoinen kivisydän pitää olla jos ei kuolevaa läheistään sure. Sekin harmittaa, kun pitää omalle kehitysvammaiselle lapselle yrittää selittää, että miksi ukki on sairas jne. Eikä hän ymmärrä mitä kuollut tai hautajaiset ovat, mutta tulee varmasti ikävöimään. Rankkoja aikoja tiedossa.
aika aikaa kutakin, jokainen täältä joskus lähtee. Itseäni ei sureta aikuisen, eikä vanhuksen poismeno liiemmin, mutta jos ihminen lähtee alle 20 vuotiaana, etenkin lasten poismeno on erittäin vaikea ymmärtää ja hyväksyä.
Paljon voimia sinulle ap. Varmasti tuntuu todella pahalta.
Voimia sinulle!
Toisaalta voit olla hänen lähellään nyt ja osoittaa rakkautta. Äkillisessä kuolemassa kaikki tapahtuu niin nopeasti, ettei ehdi kertoa rakkauttaan toiselle. Ikävä uutinenhan tuo silti tietenkin on. Teet surutyötä koko ajan jo elinaikanaan.
Minun äitini mieskaveri kuoli vatsasyöpään, kesä ollut kamala. Ymmärrän sinua. Voimia ja jaksamisia.
Voimia ap, tiedän mitä käyt läpi kun syöpä vei vielä "nuoren" isäni pari kk sitten.
Kerro kuinka rakas hän on ja puhu,puhu,puhu vielä kun ehditte.