Hyvä otsikko saa mediauskottavuutta

Aspergerinfo_

Hei

Kävin tänään Haartmanin sairaalassa hakemassa apua pari vuorokautta kestäneeseen rytmihäiriöön sekä viikon kestäneeseen unettomuuteen ja syömisvaikeuteen, joka aiheutettiin minulle.
Tapasin lääkärin ja ohjeistettiin menemään omalle terveysasemalle. Odotin puolitoista tuntia kylmässä pimeässä aamuyössä tihkusateessa, kunnes sinne pääsin. Sen jälkeen sain pari paperin palaa mukaani ja jouduin palaamaan takaisin kotiin, koska minut ajettiin pois kummastakin paikasta. Miten tällainen voi olla mahdollista Helsigissä, Suomen pääkaupungissa? Aivan täysin asiallisesti kävin paikanpäällä, jonka lääkärikin Hartmanissa totesi. Ei kuitenkaan suostuttu ottamaan edes perusverenkuvaa, vaikka kerroin todella monta vuorokautta jatkuneesta heikosta olostani fyysisesti. Hesarin toimitus vastaa kohta pyyntööni soittaa takaisin minulle, kunhan toimittajat ovat palanneet palavereista/ruokatunneilta. As-asia on saatava tuotua julki, kuten sekin, mitä julkisessa terveydenhuollossa tapahtuu. Haartmanissa työntekijä tänään klo 05.57 ei erottanut Cu-sairautta eikä Crohnin tautia toisistaan ja kansliassa naureskeltiin, vaikka aulassa odotteleli nainen, joka makasi pää pöydällä itkien, kukaan ei hänestä välittänyt. Kuka nämä työntekijät sairaalaan valitsee ja minkälaisin perustein?

Googleta Haartmanin sairaala, vastuuhenkilöt. Heitä ei ole koko tämän viikon aikana ketään saanut tavoitettua.

10

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aspergerinfoa

      Omakohtainen kokemus

      Saton asunnosta tuli kenkää, vaikka olen noudattanut taloyhtiön järjestyssääntöjä ja asun yksin koirani kanssa, vasta pari kk talossa asuttu. ; En ole häirinnyt ketään klo 07-22 välisenä aikana enkä päivisinkään, en omista mitään musiikkilaitteita, joista joku olisi voinut häiriintyä. Saton jokin "hallitus" on päättänyt häätää minut asunnostani kadulle talven keskellä. Sitten asumisneuvoja laittoi sähköpostin, että et enää koskaan saa Satolta asuntoa.

      Puuttuuko Autismiliitto taikka tämän alaiset järjestöt tämänlaisiin tapauksiin. Autismiliiton lakimies ei puutu. Onneksi isäni on lakimie.

      • Assimies

        Oletko häirinnyt muita klo 22 - 07? Se ei tullut viestistäsi ilmi. Minä en ainakaan koskaan häritse ketään. Itse kyllä häiriinnyn joskus naapureiden äänistä, mutta nykyisessä asunnossani en onneksi usein.


    • ohikulkija5
    • ghjkdghk

      Voinet myös selvittää noiden kaikkien toimittajien yhteystietoja, jotka ovat osasyyllisiä suoltamaan MTVn uutislähetyksissä soopaa. Mitään muuta ei osata kertoa, kuin ikäviä uutisia tai että eduskunta on myöntänyt satojen tuhansien eurojen lahjoituksia muuhun kuin esim. vanhusten hyvän elämän turvaamiseksi. En katso enää televisiota ollenkaan, vahingossa avasin tv:n tänään. Mitään muuta sieltä ei tule kuin toimittajien keksimää sontaa.

    • Aspergerinfo_YP

      Tässä hieman kannustusta kaikille kaltoinkohdelluille AS-henkilöille. AS-aikuisille sekä AS-vanhuksille.

      https://www.youtube.com/watch?v=tpOJGQZv5pk

      Työni jatkuu edelleen autisminkirjon henkilöiden etuuksien eteenpäinsaattamiseksi.

    • Aspergerinfo_YP

      http://aspergerinfo.foorumi.eu/viewtopic.php?f=81&t=632

      Kiva, että ALFAN jälkeen B on seuraavana aakkosissa.

      Suomeksi: Kiva Breda, että vierailit foorumillani.

      Sinulla on paljon sanottavaa sekä kerrottavaa, kuten monilla muillakin. Kunnioitan asennettasi. Asenne toisten kunnioittamisen ohella on erityisen ratkaiseva tekijä selviytymisen suhteen. - Vain oikeanlaisen asenteen omaamilla henkilöillä, on mahdollisuus aivan mihin vain elämässä.

    • Aspergerinfo

      Aspergerinfofoorumilta löytyy kohta kaikki Helsingin kaupungin kriisipuhelinnumerot Haartamnin sairaalaa unohtamatta. Valtakunnalliset kriisipuhelinnumerot ovat 010 taikka 020 -alkuisia, joihin soittaminen maksaa paljon eli liikaa. Tietystikin voi soitella myös vaikka eri sairaaloiden päivystyksiin taikka kanslioihin, joka ei maksa mitään. Muttei noissa toimipisteissä olekaan yhtäkään henkilöä paikalla yleisimmin, joka osaisi tukea jotenkin vaikeassa elämäntilanteessa. Olen infonnut useita toimipisteitä sekä soitellut tehdäkseni yhteistyötä eri tahojen kanssa, joissa toimii nähtävimmin neurotyypillisiä tavallisia rivikansalaisia, jotka eivät oikeasti ymmärrä syvällisemmin asioista yhtään mitään eikä heillä ole edes kiinnostusta ymmärtää asioita.

    • Aspergerinfo_

      Yritin äsken saada keskusteluapua vaikeassa elämäntilanteessani. Jonotin 25 min. terveysneuvontaan, siellä onneksi lopulta vastasi ihan asiallinen henkilö. Yritin soittaa myös Kirkon keskusteluapuun, mutta sehän ei näin sunnuntaiyönä enää ollutkaan auki. En pysty nukkumaan. Kävin 2 vrk sisällä kolme kertaa Haartmanin sairaalassa ja takaisin nyt kotona. Minulla ei ole mitään diagnoosilla. Paitsi että olen työkyvyttömyyseläkkeellä ollut pitkäaikaisen masennuksen vuoksi 17 v. On todettu, että äo on korkea ja muuta, mikä minua ei enää yhtään kiinnosta. Poliisien kanssa olen joutunut olemaan useita kertoja kasvotusten, koska joku mummo on pelännyt kilttiä koiraani. En uskalla tehdä kantelua Poliisihallitukseen, sillä sellainen voisi johtaa vainoamiseeni. Tänään minut yritettiin pahoinpidellä asuintaloni edustalla. Pääsin onneksi raitiovaunuun näitä noin 15 v ikäisiltä henkilöiltä turvaan ja eräs mieshenkilö näki koko tapauksen, antoi puhelinnumeronsa, koska teen asiasta poliisille tutkintapyynnön.

    • Aspergervanhus

      17. joulukuuta 2017 klo 6.29 mode <[email protected]> kirjoitti:
      Huomenta

      Nyt ryhdyn toimenpiteisiin, sillä sain kiinni asukkaan, joka on tehnyt minusta turhia ilmoituksia mm. poliisiin. Hän huusi rapussa eilen kaksi kertaa ja paiskasi ovensa kiinni näiden huutojen jälkeen. Yhteistyöhön nähtävimmin kykenemätön vanha yksinäinen ihminen. En sanonut mitään, mutta kuulin tuon. Senkö vuoksi Satolta on päätetty irtisanoa vuokrasopimukseni, jos joku ihminen pelkää koiraani, eli turhaan, jotkut lasten vanhemmat taikka jokin harhoista kärsivä vanhus. Aika kohtuuttomia irtisanomisperusteita, joilla yritetään tuhota elämäni. Olin asunnottomana useita kuukausia ja sain tämän asunnon. Edellinen vuokrasuhteeni kesti 14 v ja perikunta päätti myydä asunnon, siksi jouduin etsimään uuden asunnon itselleni. Minulla on kunnossa kaikki asiani luottotietojen ohella, enkä edelleenkään ymmärrä, kuinka Saton toimesta voidaan tehdä näin radikaaleja päätöksiä koskien jokin yksittäisen ihmisen elämää huomioimatta ihmisen kokonaiselämäntilannetta. Siksi vien asian Käräjäoikeuteen.

    • antakaaihmisteelää

      Hyvin kirjoitettu. Voimia sekä jaksamista toivotan. Harva as-vanhus on joutunut kokemaan samaa. Toivottavasti selviät elämäntilanteestasi eteenpäin, vaikka yksinkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      171
      4867
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      169
      1641
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1457
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      65
      970
    5. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      124
      797
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      787
    7. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      56
      776
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      751
    9. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      739
    10. miehelle naiselta

      Monen naisen kanssa olet lempinyt, mutta mua et saanutkaan 😉
      Ikävä
      76
      731
    Aihe