Tallinnan keskustaan nousee uusia taloja tiuhaan tahtiin mutta arkkitehtuuri täysin hukassa,varsinkin sataman lähelle on noussut taloja jotka muuten laatikko-malleja mutta katosta on tehty jotenkin jugend-mallinen,karseaa.Myös rotenman-alueen uudet talot rumia
Vastaukset 6
- On-Läävä
Koko Tallinna on erittäin RUMA
- erittäin.ruma.teksti
Peräkammarin poika pääsi taas oman kirjoituksensa kanssa palstalle.
Tänä vuonna jo 23:s kerta.
- näin.meillä
Kontula sekä Jakomäki ovat kauniita ja niissä on upeaa arkkitehtuuria.
- ArkkitehtuurinHelmi
Kuten myös Pasila!
- Käynyt
Verrattuna esimerkiksi Kasarmitorille kohta valmistuvaan elementti laatikkoon, monet Tallinnan talot ovat oikein hyvää arkkitehtuuria. Ei ehkä niin laadukasta kuin esimerkiksi Pariisissa, jossa voi kävellä puolen korttelia talon ohi ja vasta sitten huomata, että talo on uusi. Pariisissa uusienkin talojen mittasuhteet ovat oikein ja julkisivu soveltuu ympäristöön.
- Stadin-Ketku
Rotermanni on hieno osoitus arkkitehdeiltä miten uudistaa vanhaa ja yhdistää uutta ja vanhaa. Samaa ei voi sanoa helsingistä. Katsokaa kuinka helvetin ruma rakennus rakennettiin Helsingin paraatipaikalle. Sauna altaineen on hyvä ajatus, mutta olisi voinut ottaa ammattitaitosemmat arkkitehdit sitä toteuttamaan. Tämä toteutus arkkitehtuurillisesti ja ympäristöä ajatellen SUURI HÄPEÄTAHRA!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591270
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571198Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1331142- 1011014
Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,71010- 50849
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.6823Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27771Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it197710- 71679