Rohkaistuimpa kirjoittamaan äskeisen kirjoittajan kannustamana miten meille on nyt käynyt. Kuukausi sitten meille tuli myös 6v.tyttö. Tiedettiin taustoista aika hyvin, hänellä on purkautunut sijoitus takanaan. Yllätys on kuitenkin se, miten erilainen voi erityislapsi olla. Olen tehnyt lastentarhanopettajan työtä 10 vuotta ja nähnyt erityislapsia PALJON. Tämä on kuitenkin ihan jotain eri tasoa. Lapsi on salakavalan häiriintynyt, tekee pikku tuhoa selän takana koko ajan, ei huuda eikä mesoa, mutta hävityksen kauhistus on hirveää. Kerronpa esimerkkejä: kastelee sängyn ja vaatteensa päivittäin, nyppii tapetit ja seinäboordit aina kun silmä välttää pieniksi suikaleiksi, jemmaa ruokaa patjan väliin, leikkaa saksilla pöytäliinat, petivaatteet ym pieniä viiltoja vieriviereen, myös puseronsa helmat, käy yöllä puremassa biolastamme ja väittää sitten ettei ole tehnyt mitään, itkee sitten krokotiilinkyyneleitä ja väittää että aina häntä syytetään, ulostaa vessan lattialle tai pöntön reunoille ja maalaa sitten kakalla kuvioita. Rapsuttelee itseensä verinaarmuja. Tässä vaan muutamia piinaavia esimerkkejä.
Taustatiedoista sen verran, että vaikka tiesimme pääpiirtieittäin, että lapsi on ollut vaikeahoitoinen ja pissaa housuihin, näistä muista ongelmista emme kuulleet mitään, entinen sijaisäiti ei saanut "pelotella" meitä etukäteen ennen lapsen sijoitusta (hän itse kertoi).
Tajuan nyt, että tämä lapsi tarvitsee jotain ihan erityistä huolenpitoa, me emme ehkä ole hänelle koskaan riittäviä. Olenkin sanonut sosiaalityöntekijälle, että nyt he ovat tehneet virheen sijoittaessaan tämän lapsen normaaliperheeseen, tunnen ja tajuan, että tällä lapsella on paljon suurempi hätä kuin mitä me olemme luulleetkaan. Olemme myös vakavasti luopumassa lapsesta, ennen kuin kiinnymme puolin tai toisin. Tiedämme, että emme tule häntä jaksamaan, biologinen lapsemmekin pelkää häntä.
Taustatiedoista sen verran, että vaikka tiesimme pääpiirtieittäin, että lapsi on ollut vaikeahoitoinen ja pissaa housuihin, näistä muista ongelmista emme kuulleet mitään, entinen sijaisäiti ei saanut "pelotella" meitä etukäteen ennen lapsen sijoitusta (hän itse kertoi).
Tajuan nyt, että tämä lapsi tarvitsee jotain ihan erityistä huolenpitoa, me emme ehkä ole hänelle koskaan riittäviä. Olenkin sanonut sosiaalityöntekijälle, että nyt he ovat tehneet virheen sijoittaessaan tämän lapsen normaaliperheeseen, tunnen ja tajuan, että tällä lapsella on paljon suurempi hätä kuin mitä me olemme luulleetkaan. Olemme myös vakavasti luopumassa lapsesta, ennen kuin kiinnymme puolin tai toisin. Tiedämme, että emme tule häntä jaksamaan, biologinen lapsemmekin pelkää häntä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
meillä myös tuota samaa.
ja salakavaluus on pahinta. kun ulospäin killittää herran enkeli kultaisin kiharoin ja sisällä asuu jotain muuta.
ja ympäristö näkee vain ulkokuoren ja ihmettelee miksi me olemme niin "kovia" lapselle. vahdimme koko ajan ja vaadimme hyvää käytöstä. jos emme vaatisi kuvio romahtaisi käsiin.
voimia teille, on jatko kohdallanne mikä tahansa.
.......mitä on toimia sijaisvanhempina, sinäkin ammatti-ihmisenä olet varmaan nähnyt monenlaista, mutta kun tälläinen lapsi tulee oikeaan kotiin, se onkin eriasia, kuin hoitaa häntä muutaman tunnin "hoidossa, eikö vain?
Jos rupeaa hoitamaan lapsia ilman ulkopuolista työpaikkaa, niin niitä lapsia pitää olla useampi ja kyllä sitten on välillä puhki, koska lapset ovat aina vaan vaativimpia ja monioireisempia, kuin ennen oli.
Eihän ne sossut sanokkaan, millainen lapsi todellisuudessa on tulossa, jos totuuden kertoisivat niin kukaan ei uskaltaisi ottaa ja kuinka paljon todellisuudessa hekään aina tietävät, jos esim. huostaanotto pitää tehdä ns. hätänä siis äkkiä, ei meilläkään tiedetä mitä kaikkea vielä ilmaantuu, kiltti lapsi piti olla, kiltti hyvinkin, mutta tosi työläs ja pitää kiinni 24-tuntia, nukkua pitää aina, kun on tilaisuus !
lapsi vaikka hyvin, hyvin sirpaleina.
Meille tuli tyttö 9 vuotiaana ja hyvin pahasti rikkinäinen lapsuus, hän oli ehtinyt kuluttaa loppuun viisi sijaisperhettä ja välillä joutui viettämään elämänsä tärkeistä päivistä laitoksessakin. Ei nääs ollut heti perhettä joka olisi uskaltautunut siihen kovaan haasteeseen ryhtyä.
Me rohkeuduimme koska mielestämme meillä oli siihen hyvät edellytykset.
Tyttö on ollut meillä kohta neljä vuotta voi sanoa että tervehtymistä on tapahtunut vaikka ei ilman kovaa määrätietoista työskentelyä ja terapiaa vasemmalle ja oikealle ym. ym.
Mutta tähän kun lisäksi tulee ongelma bioäiti joka ei kykene pitämään huolta edes itsestään ja sitten tekee vaikutteita lapseen jotka ovat täysin vastakohtia sille mihin me perheenä pyrimme.
Mutta olette vielä hyvin alkuvaiheessa sijoituksessanne joten ei ole vielä mitään suurempaa muutosta mihinkään päin varmaan ehtinyt tapahtua.
Aivan tuota kaikenlaista hävitystuhoa tapahtuu meillä aina vieläkin mutta nyt se on jo paremmin käsiteltävissä.
Meillä oli heti alkuunsa mahdollista ottaa yhteys entisiin sijaisvanhempiin. Se mahdollisuus on ollut kullan arvoinen.
Ehdottaisin että pyydätte tehdä sijoitussopimuksen aivan uusiksi. Vetoatte että teille ei annettu kaikkea sitä välttämätöntä tieto lapsesta mikä teidän olisi kuullut saada tietää.
Usein kyllä sosialilla ei ole kaikkea tietoa koska eivät monet sijaisvanhemmat edes vaivaudu niitä kertomaan. Tässäkin kohdassa meissä itsessämme on parantamisen varaa. "Me" (yleistän)sijaisvanhemmat olemme sosiaalityöntekijöiden yksi parhaimmista kouluttajista. Sitä kunnissa ei vaan olla vielä ymmärretty.
Sopimus uusilla ehdoilla jossa vaaditte kaikki mahdolliset avut, tuet,työohjaukset, terapiat, korkeimman mukaiset kulukorvaukset, kaikenkattavan vakuutuksen, tai siihen lisäraha jolla teette sitten itse hyvän vakuutuksen.
Teillä on ollut lapsi vasta niin vähän aikaa ja hänellä on hätä suuri. Onhan hänet jälleen hylätty, ennenkuin tuli teille ja te olette uusi tuntematon perhe. Lapsi käyttäytyy kuten kiintymyshäiriöinen lapsi käyttytyy. Meillä on lapsi nuorempi, mutta samat temput. Nyt aikaa kun on kulunut pari vuotta, on hän rauhoittunut. Sitä ennen tietenkin vaihtelevasti. On ollut kovaa, mutta kyllä sitä sitten on jaksanut. Antaisin neuvon: Harkitkaa tarkoin voimavaranne. Vapaata välillä. Ja ennenkaikkea oletteko valmiit pitkään työhön tämän lapsen tähden. Hän tarvitsee terapiaa ja syliä ja syliä ja huomiota ja huomiota ja vannomista jne jne... Kestääkö teidän perheessä biologiset lapset että teillä on erityishuomiota tarvitseva lapsi.
Meille tuli vastaava. Olemme tehneet kovasti työtä hänen eteensä mm terapiat ym.
Lapsi on mennyt toki eteenpäin, mutta näin pahoin häiriintynyt ei tokene koskaa kunnolla.
Voit olla varma, että murrosikäisena alkaa taas viimmeistään taas ylimääräiset vaikeudet.
Ja silloin se häiriintyneisyys näyttelee vain isommissa mittakaavoissa.
Harmittaa itseäni, kun en uskonut psykiatreja muutamia vuosia sitten, kun sanoivat ettei lapsi ole perhekelpoinen.
Nyt koko perhe on elänyt tämän sairaan lapsen ehdoilla useamman vuoden ja biolapsillemme se on ollut traumaattinen kokemus.
Sinuna laittaisin äkkiä pois!
Tulossa on kyllä varmasti helpompiakin tapauksia.
Minullakin on kokemusta työkentällä erilaisista erityislapsista ja uskoin, että olen nähnyt melkein kaiken. "Melkein", nousikin pian pinnalle. Myös meille lapset ovat tulleet melko terveinä. Toki tiesimme heidän taustansa, mutta kertomuksia pehmiteltiin ja mehän menimme lankaan.
Vaikka ajattelen välillä näin, päivääkään en vaihtaisi pois. Ei se tarkoita ettenkö välillä olisi aivan puhki. Uskon kuitenkin siihen, että sitkeydellä selviämme tästä jotenkin ja olemme myös puhuneet siitä, että jos lapset käyvät liian raskaiksi -annamme periksi (toivomme ettei näin kävisi).
Meillä ei ole aivan tuollaista kun teillä, mutta läheltä liippaa. Väsyttävintä on se, että lapset tarvitsevat koko ajan kontrollointia sillä he tekevät koko ajan sellaista mitä ei saisi ja eivät taas tee sitä mitä pitäisi.Olemme aina puhuneetkin mieheni kanssa, että miten hyvä olisi kun saisi tuon väärään kohdistuvan energian kohdistumaan oikein tekemiseen.
Lapsiltamme löytyy tunnehäiriöitä, käytöshäiriöitä, puheen ymmärtämisen ja tuottamisen vaikeutta ja muistin sekä tarkkaavaisuuden ongelmia.
Joku muuten tuolla aiemmin sanoi, että lapset tarvitsevat syliä, syliä ja syliä. Olen samaa mieltä, mutta olemme myös kohdanneet sen ongelman, että lapsen on tosi vaikea luopua hetkeksikään sylistä ja koko päivä on piloilla jos sylittelee (silti sylittelemme harkiten). Olemme ajatelleet niin, että kun lapsella on jäänyt väliin normaali äidistä irtaantuminen niin se on vahingoittanut lasta niin, että hän on jäänyt roikkumaan aikuiseen. Myös se voi vaikuttaa, että lapsi on joutunut huolehtimaan aikuisesta ja aikuisen ja lapsen raja on haalistunut.
Lapset ovat olleet meillä reilun vuoden ja tänä aikana ei ole tullut muutakuin lisää ongelmia vastaan ja meno senkun kiihtyy. Jokapäivä saamme hämmästyä uusista kierouksista. Näillä lapsilla on uskomaton tapa haluta valehdella ja kieroilla ja tehdä pahaa. Aikuisen manipulointiin ja viimeiseen sanaan voidaan käyttää housuihin tekemistä, oksentamista ja ties mitä.
Silti sydämessäni haluan uskoa väsyneenäkin, että kyllä heistä vielä elinkelpoisia tulee ajankuluessa.
Olemme kuitenkin oman jaksamisen vuoksi itsekkäitä ja järjestämme mieheni kanssa vapaata 1-2 kuukauden välein. Kun asioihin ottaa hetken etäisyyttä niin jaksaa taas palata hullun myllyyn ja kun alkaa liikaa ahdistaa soitamme taas hoitajalle ja suunnittelemme yhden yön reissun. Sitä jaksaa kummasti kun tietää vapaan olevan tulossakin.
Jaksamiseen vaikuttaa myös se, että on ystävä jolle voi soittaa milloin vain ja kuinka usein vain. Ystävä joka ymmärtää, koska hän on samassa tilanteessa. Eli hakekaa vertaistukea, jos aiotte lapsen kanssa jatkaa.
Jaksamisia ja haleja teille toivotan..
Terveisin "puhki puhallettu sijaismami"
Etkö sinä voi laittaa sänkyyn muovitettua froteeta koko sängyn kattavasti, helpottaa petin puhtaana pitämistä. Sitä saa kangaskaupasta, muutamia kappaleita ostat, riittävät tiheiden pesukertojen välit. Yli viisivuotiaan kastelu kuuluu lastentauteihin erikoistuneen lääkärin hoitoon, lähetteen saat terveyskeskuksesta ja lapselle lääkehoidon tai hälytinhoidon kastelu-asiaan ja todistuksen hoitotukea varten Kelalle toimitettavaksi. Seinät voi maalata tapetoinnin sijaan. Saksit pidetään normaalistikin poissa pikkulasten ulottuvilta, kuinka sinä pidät niitä sellaisen lapsen saatavilla, jonka tiedät erityislapseksi. Huolimattomuutesi voi aiheuttaa vaaratilanteita lapselle, kerrothan että hän rapsuttelee itseensä verinaarmuja. Tuonikäinen ei ole "salakavalan häiriintynyt". Mitä olette pohtineet sosiaalityöntekijän kanssa entisen sijaisäidin tilanteesta, sieltähän tuo "sekopää" teille tuli.
Koska entinen sijaisäiti on teillä tiedossa, pidä nyt ihmeessä silmäsi ja korvasi auki ja tee lastensuojeluilmoituksia hänen kotipaikkansa lastenvalvojalle, ettei hänellä olisi enää muita sijoitettuja lapsia. Ihmettelen, että sinulla on lastentarhanopettajan pätevyys, vai onko? Ihmettelen myös henkistä tasapainoisuuttasi, jotenkin alennut ruikuttamaan ja oletkin yllättäen ihan pihalla, vaikka sinun tulisi olla tasapainoinen ja turvallinen aikuinen sijoitetulle lapselle.
viestisi on niin karmea, etten viitsi alkaa kommentoimaan moiseen. Mene nukkumaan pääsi selväksi...
Sen verran vaan puuttuisin, että...oma veljeni pienempänä "leikki" veitsillä ja muilla terä-aseilla ja uskotko, että vaikk ne piilotettiin kerta toisensa jälkeen ja aina sinne "varmaan" paikkaan, niin ne löytyivät.
Ja kukaan, edes se ammatin oppinut, ei ole yli-ihminen! Eiköhän siaisvanhemmilla ole lupa valittaa siinä missä Bio-vanhemmillakin on? Ihminen saa sanoa ääneen, kun väsyttää ja ei jaksaisi, se PITÄÄ sanoa ääneen, koska sisälle kerääminen on vaarallisempaa. Sillä ei pyhimysrengasta päänsä yläpuolelle saa, vaan todennäköisemmin itsensä totaalisen piippuun ja lapsen myös.
Ja välttämättä se ei kuule ole siaisperheen syy, että lapsi oirehtii (ja todennäköisesti ei ole). Esimerkiksi oma veljeni oli kastelija viellä silloin, kun meidät sioitettiin (10-v), hän varasti siaisperheeltä ja valehteli ihan sujuvasti. Em. 12-vuotiaana hän varasti alkoholia siaisperheestä ja oli kai tehnyt sitä pidempää. Itselleni tämä paljastui jossain vaiheessa..Katselu ongelma korjaantui hiljalleen siaisperheessä.
Ja eiköhän sitä erikoislapsen kanssa voi olla pihalla, kun sitä on aina välillä niiden omienkin kanssa, jokainen. Ja "pihalla" olo on toisaaltaan ihan postiivista, koska se kertoo siitä, että mietitään niitä PARHAITA ratkaisuja tälle lapselle, eli otetaan se lapsi huomioon.
Niin ja meidän pihallamme on lastentarhan ope, pätevä sellainen, jolla on kuitenkin "erityislapsi", oma, ja on sen kanssa pihalla, vaikka ei niiden hoito lasten kanssa olisi.
on hälyttävää, että tuollaista tuomitsevaisuutta on sijaisvanhempien itsensä piirissä. mikäli edes olet sijaisvanhempi. nuo "ehdotukdet" joita tarjoat, ovat nimittäin niitä, joita _normaali_ perheessä käytetään. ja joista sijaisperheessäkin aloitetaan. jatko onkin sitten sijaisperheen arkea, josta et tunnu mitään tietävän/tunnistavan.
epäilen että olet näitä muka tietaviä sivullisia, joiden olisi hyvä itse ottaa sijaislapsi vaikkapa vain lomalapseksi ja sitten palata palstalle.
"meille on sijoitettu suloinen pikkulapsi, hän ollut meillä nyt parikuukautta ja nyt on alkanut tulla esiin..." tästähän tämä lähtee, kuherruskuukausi menee ohi ja arki astuu kuvioihin.
ja kun itse on täysillä mukana, ammatillisuus näkökulma tulee vasta viiveellä. näin on sanonut alan ammattilainen, joka myöntää, että sijaisvanhemman tulee elää lapsen kanssa tunteella.
me sijaisbvanhemmat olemme IHMISIÄ emmen pyhimyksiä saati jumalia joille kaikki on mahdollista.
Erityislapsia on myös joka junaan.
Toisen kanssa pärjää, mutta on hyvä tunnistaa myös lapsi, joka tarvitsee ammatillista otetta.
Tarkoitan sitä esim., että joku lapsi voi tarvita ympärivuorokautista perään katsomista ja sehän ei onnistu tavallisessa perheessä. Varsinkaan jos on muitakin lapsia.
Tälläinen vaikea lapsi voi esim. tehdä tyhmyyksiä sillä aikaa, kun sijaisäiti käy vessassa.
Meillä niin tapahtuu. En kuitenkaan voi ottaa häntä vessaan mukaan, hän on jo 12 ja erittäin seksuaalisesti häiriintynyt.
Tälläiset lapset kuuluvat paikkaa, missä on enemmän henkilökuntaa perään kattomassa.
meillä on kaksi sijoitettua ja molemmat ovat tatusti täysin vahdittavia. ensimmäinen nyt viiden vuoden jälkeen alkaa olla ns. tavallinen lapsi, mutta mitä hyvänsä (esim. vierailu vankilassa isän luona, tämä biojen oikeus)järkyttävää tapahtuu, niin haukkana saat vahtia, että oireet eivät palaudu.
toisen kanssa ollaan tuossa .älä vain päästä silmistäsi vaiheessa. mutta laitokseen en häntä palauta. laitoshoitohan on juuri osaltaan aiheuttanut näitä ongelmia, joita nyt yritetään korjata.
ongelma on vain siinä, että koti olosuhteet olisivat ne korjaavimmat juuri näille lapsille.
mutta kukaan ei arvosta tätä suunnatonta työtä mitä me täällä teemme. me saamme juuri tuollaista lokaa silmillemme kun kerromme totuuden ja pyydämme ymmärtämystä ja jopa apua.
ei ratkaisu voi olla että laitokseen vain jos on vaikeeta
voisko lapsella olla kemiallisista syistä johtuvaa häiriöö? Tarkotan, että oisko mahdollista, että sikiö/vauvaiässä ois ollu ravinne puutoksii tai kertyny myrkyllisiä raskasmetalleja aivoihin?
Meillä sijotuksessa poika melkein kuus vuotias, riisu ittensä alstomaks aina sisälle tullessa ja pissata lorautteli jatkuvasti välinpitämättömän näkösenä sinne tänne. Kakatki saatto pudota mihin sattuu. Repi tapetit, heitteli tavaroita, löi ja puri ym ym...
Sitte luin jostain, et kyse vois olla esim elohopea kertymistä aivoissa ja rasvahappopuutoksista. Niitä ei normaali ruoalla pysty korjaan. Siihen vielä psyykkiset ongelmat, ni homma on valmis.
Eli luontaistuotekaupasta ostin Karnosiini (löytyy muuten satoja tieteellisii tutkimuksii tehosta), joka kuulemma poistaa metalleja aivoista ja toimii jotenki muutenki hyödyllisesti, E-epaa (kalaöljy), sinkkii, mangenesiumii ja fosfoseriinii,nii ja sitte viel jotain entsyymii. Ja kirosin hintaa, et kylläpä maksaa paljon.
No, kaksviikkoo ujuttelin pojan sapuskoihin näitä aineita, ja sit alko vähän kerrallaan tapahtuu. Käsittämättömän nopeesti loppujen lopuks, paris kuukaudessa, poika alko pitään vaatteet päällä, käymään vessassa, totteleen paljon paremmin, ei lyö ei pure.
Arvakkaas olinko äimän käkenä, että voiko tää olla totta. Nyt on jatkettu viidettä kuukautta ylläpito annoksilla, ei tunnu enää yhtään kalliilta, päinvaston. Ja tärkein meillä noist on karnosiini. Se ku loppuu, ni paris päiväs alkaa poika taas oireilla. Ei auta muu ku lähtee hakeen lisää.
Sain sen verran selville, et äiti alkoholisti, toinen laps heti ekan perään, äidil vähän kans jotain ADHD tyyppist oireiluu. ELi vois niinku olla perinnöllisistä, äidin ravitsemuksest, ja jostain esim kalan, amalgaamin, rokotteen elohopean tms aiheuttama aivojen kemiallinen häikkä, jonka aivot ite korjaa, ku saa oikeita aineita??? Tai sit jotain ihan muuta...
Meil nää tehos, ja tuli mieleen, et
voisko muilleki olla apuu näistä? Kaikkiin on ainaki ruutattu sitä elohopeeta vauvaiässä, bio äiti ollu ehkä kovinki huonos kunnos jo odotusaikana,laps saanu sen mukaset eväät,ehkä joillaki muillaki vois ainaki iso osa oireista johtuu just jostain tollasest, mene ja tiedä.
.....asian vierestä, ootko jostain päin Satakuntaa?
Juu asiaa kirjoitit, vaikka en nyt usko ihan noiden pidätyshommien" olevan siitä lähtöisin.
Rasvahappoja olen itsekkin joskus kokeillut ylivilkkaalle, oppimishäiriöiselle, mutta vilkas, mikä vilkas, ei auttanut meillä, vaikka olenkin syytänyt isoja kasoja rahaa luontaistuotteisiin, mutta nyt "rauhoittunut", koska ei todistettavaa näyttöä ole ollut, muuta kuin, rahan meno!
Tuli mieleeni sellainen ajatus,jos lapsesi kokee saavansa erityishuomiota, kun annat hänelle niitä "rohtoja" ja hän saakin avun sen vuoksi, kun saa lisähuomiota.
..kotosin oon.
Jos syöttää luontaistuotteit, ni vois olla ihan hyvä jos tietäs vähän et miks mitäki lisäravinnetta (siis ravintoo, ei rohtoo)ottaa. Muill rasvahapoill ku EPA:lla en o kuullu tai lukenu olevan mitään apua ylivilkkauteen tai oppimisee, mielialaan kylläki. Kolme kuukaut 500mg päivässä auttaa useimpia ja ylläpitoon 200mg.
Karnosiini taas on neuropeptidi jonka teho alkaa näkyy kuukauden käytön jälkee ja edistyst tulee kokoajan lisää. Sen teho , niinku EPAnki, on tieteellisis tutkimuksis todettu. Löytyy netistä ne tutkimukset, englanniks.
Ja mitä pidätys hommiin tulee, ni juttu menee näin: elohopee tuhoo aivoja, niin ett aistitoiminta häiriintyy. Jos syvätunto on aliherkkä, nii ei pysty pidätteleen, varsinkaan jos keskittyy johonki muuhun. Tuleva viesti on nii heikko, ettei siihen kiinnitä huomioo. Kun elohopee lähtee karnosiinin avulla päästä, ja aivot pääsee korjaan itteensä tarjotun rakennus matskun (muut lisäravinteet) avulla. Aistit alkaa pelaan normaalisti, lapsonen tuntee, et haa mull on pissa hätä, ja menee vessaan. Se on just niin simppeliä.
Rohtojen jauhaminen ja ruoan sekaan sotkemine ei taatusti tarjoo lapsell lisähuomioo. Oon muuten kotona lasten kaa, ja pidän huolta et jokanen saa päivittäin myös erityist huomioo.
On varmaan niitki, jotka psyykkisist syist pissa housuun, mut ei kaikki.
Olimme siaisvanhempina ja paloin loppuun. 33v biolookinen tyttö kokee yhä että siaislapset sai enemmän kuin hän ja hänen lapsillaan ei ole ollut mummua eikä pappaa..
Näin on että meillä ei siaislapset tehnyt mitään. Sanoivat että siitähän sinä palkan saat, kun meitä passaat. 14v silloin ei siivonnut edes huonettaan ja jos en ollut siivonnut hänen huonettaan koulusta tultua alkoi ********..... Minä loppusaalla kokosin hänen vaatteet lattialta pesukoneeseen ja puhtaina vinkkasin kaappiin. Seuraavana aamuna oli taas samoja vaatteita lattialla pyykkiin menossa. Hommasin hänet mopokortin hakuun ja kun tuli mopon osto kävimme isännän kansa 3 kertaa 92km päässä hänelle mopoa hankkimassa ei ollut mieleistä. Laitoimnme kerran 9 kuvaa kännykkään erillaisista mopoista muttei kelvannut.
Lopussa ostimme kalleimman ja sen kanssa riiteli kokoajan, kun ei ole mieleinen. Sos toimi ei maksanut mitään kun ostettiin liian kalliin.
Viimeisinä viikoina en enää saanut ovista kulkea hän seisoi rynttäät pystyssä ovella. Odotin että hän väsyy ja isäntä joskus tuli avuksi. En saanut sosiaalitoimistolta apua sillä hetkellä. Lopussa tämä tyttö läpsi minua korville ja hoki lyö etkö uskalla lyödä säälittävä reppana. Tätä jatkui ja nurkillä päähän lyöntiä. Sostoimi lopussaankin puuttui asiaan ja hommas meidät kummatkin psykolokille ja tulos oli psykolokin mielestä, että meillä päätti tämä tyttö kaikesta.
Hyvä puhuja oli myös kaunis barbikasvoinen blondi ja osasi näytellä mahtavasti joten sostoimen sai vakuuttuneeksi, ettei mitään sellaista ole tapahtunut. Joten minä olin sairas hullu säälittävä reppana. En sovelias siaisäidiksi. Hänelle tuli hätä, kun hän ymmärsi mitä se merkitsee. Hänelle olimme ostanut hevosen 3v sitten ja hänellä oli oma koira......
Aamulenkilläni kohtasi kummia. Ambulassi tuli ja sanoi minulle että minun pitää lähteä kyytiin. Lähdin ja sanoin että nyttenköse biolookinen tyttö toteutti uhkauksensa. Hän oli uhkaillut minua hullujen huoneelle laitolla. Menimme sairaalaan ja hoitava lääkärini sanoi että minussa ei ole hullun vikaa. Pyysin päästä tutkimuksiin, että tyttöni saa mielenrauhan.
Päivystyksessä sanoi joku nainen että eläkettäkö tulin hakemnaan. Sain terveen paperit ja en saanut saairaslomaa. Seuraavana arkena kortistoon. Kuukauden olin siellä.
Olin niin paljon kaikista tapahtumista traumatisoitunut ja käyn pidätystä ja lapsien pois menoa läpi hoitajan kanssa 1 kertaa kuussa. Myös itsetunto meni olin sitä mitä 15v lopussa teki minulle ja sanoi millainen olen. Olen menettänyt siaislasten lisäksi oman lapsen ja lastenlapset.
MIETTIKÄÄ SIAISVANHEMMAT MITÄ VOI SATTUA KIRISTYKSEN SEURAUKSENA.
OLETTA YKSIN JA TODELLA YKSIN.
Meillä myös sijoitettuna tällainen lapsi jonka käytös on tuhoavaa ja erittäin häiriintynyttä. No ei se ihme ole, sillä taustat on rankat. Ongelmana on vain se että sijoituksen alussa meillä oli toive mahdollisimman vähän traumatisoituneesta lapsesta jotta pystyisimme hänestä huolehtimaan. No nyt oireilee kaikki lapset ja alkaa selvitä että ongelmia on ollut jo pitkään tiedossa, mutta tieto oli kadoksissa sijoitusvaiheessa. Paha mielei on lapsen puolesta kun sijoitetaan perheeseen jossa ei pystytä vastaamaan näin suureen vaativuuteen. Kyllä sosiaalityöntekijöiden pitäisi osaltaan olla todella avoimia jotta sijoitusten katkeamisilta.
Ja sitten täällä vielä välillä kyselee sinisilmäisiä hölmöjä, jotka kuvittelevat, että erityislapsia ei muka sijoiteta perheisiin. Huoh...
Niin paljon olen kuitenkin asiaan perehtynyt oman erityislapseni kuntoutuksen ja monien tuki- ja vertaisryhmien kautta, että voin 100-prosenttisen varmaksi sanoa huostaanotetuista erityislapsista, että
- he eivät varmsti tule kaikki huonoista kotioloista
- eivätkä heidän oireensa suinkaan aina johdun raskauden aikaisesta päihteiden käytöstä
- eikä lapsen ongelma ole varhaislapsuudessa syntynyt kiintymyssuhdehäiriö, vaikka hänen käytöksensä sellaiseen virhepäätelmään viittaisikin
Kokemuksesta sanon myös, että tuskin kukaan muu lapsi kärsii hyvistä vanhemmista erottamisesta yhtä paljon kuin nimenomaan Aspergerin oireyhtymän lapsi. Siinä mielessä tämä maininta osuu väärään kohtaan, että edellä kuvatut vaikeat käytöshäiriöt eivät todella viittaa AS-oireyhtymään, joka on neurologisista oireyhtymistä lievin, mutta siinä mielessä maininta on oikein kohdennettu, että AS-lapsia on varmaan eniten huostaanotettu hyvistäkin kodeista ja sijoitettu MYÖS perheisiin, niin käsittämätöntä kuin se onkin.
Totta kai jotkut erityislapset voivat tulla epävakaista ja ns. huonoista kodeista, koska tod.näk. kasvattajina on samasta ongelmasta kärsivä/kärsivät vanhempi, joka on itse aikanaan jäänyt ilman oikeaa kuntoutusta, koska heidän lapsuudessaan ei näistä ongelmista vielä tiedetty. Mutta nyt on Suomessakin jo tiedetty 80-luvulta asti ja siitä huolimatta heidän kuntoutuksensa on lähes täysin laiminlyöty 90-luvun alun lamasta lähtien. Suurin osa aikanaan perustetuista tuki- ja kutoutusmuodoista on lakkautettu psykiatrian kustannuksella, mikä on katastrofaalista neurologisten oireyhtymien lasten kannalta.
Karu totuus on sekin, että kautta maailman historian joka ikäluokasta osa lapsista syntyy enemmän tai vähemmän poikkeavina, mitä keskiverto ihanne käytös- ja kehitysnormeihin tulee. Mutta ei ole olemassa sellaista tutkimusta, joka tukisi käsitystä, että käytöshäiriöiden määrä olisi ratkaisevasti lisääntynyt niinä vuosina, jolloin huostaanottoluvut ovat Suomessa käsiin räjähtäneet.
En ole ikinä ymmärtänyt sitä, miksi tämä asian esille otto on niin suunnattoman ärsyttävää monien sijaisvanhempien mielestä. Haluan silti uskoa, että alalla on paljon lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan aidosti välittäviä ihmisiä, niin teidän mielipiteenne olisivat arvokkaita siinä mielessä myös poliittisille päättäjille.
Luulisi sijaisvanhempienkin pääsevän helpommalla, jos hoitoon ohjauskäytäntöjä edes muutettaisiin niin, että vanhemmat saisivat myös julkisessa terveydenhuollossa lapsen neurologisiin tutkimuksiin sitä halutessaan, eikä lapsesta väkisin tehtäisi huostaanotettavaa psykiatrista potilasta silloin kun hän ei sitä ole.
Olen omassa lapsessani nähnyt dramaattisen eron tuhoisan psykiatrisen pakkohoidon ja oikean, lapselle sopivan neurologisen kuntoutuksen välillä.
Nimenomaan Asperger- ja ADHD-lapset hyötyvät kuntoutuksesta kaikkein eniten ja on enemmän kuin järkyttävää, että vielä tänäkin päivänä lapselle apua hakevat perheet törmäävät aina ja aina vain ehdotuksiin huostaanotosta.
Perustus- ja terveydenhoitolain momentit kunniaan näidenkin lasten kohdalla!