Olen useassa yhteydessä kuullut, ettei normaali ihminen voisi saada vanhoillislestadiolaisesta ystävää. Vaihdan työpaikkaa vuoden alusta firmaan, jossa kuulemma on paljon vanhoillislestadiolaisia. Teinköhän virhevalinnan?
Pitäneekö paikkansa?
olen_äimänä
612204
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Voi saada, mutta???
Yksi asia on joka tulee huomioida. Kahden kesken valtaosa on ystävällisiä, sekä mukavia, mutta kun heitä on kaksi, tilanne muuttuu, silloin kannattaa puhua ilmoista.
Haha. Tämä oli hyvin sanottu.
samaa koskee kesin kanssamyös
Minun jutut ei muutu joukon mukana. Ei tarvitse panna päätä pensaaseen, tunnustaka kaikkien kuullen usein, että Jeesus on Herra ja kaikkivaltias, oli kuuliat ketä hyvänsä ja se on toiminut yli kolmessakymmessä maassa.
#Ei tarvitse panna päätä pensaaseen,#
Ei niin, kun se aina ollut siellä.
osui napakymppiin. Eihän sen parempia ystäviä voi ollakaan, kuin Jumalan lapset. Onnittelen!
Jaahas.
Kyse oli lestoista, ei Jumalan lapsista.
Jopas meni liioitteluksi kuin puhujaveljellä ikään. Ei lestasta normaali-ihminen voi saada ystävää, ei ehkä kaveriakaan.
Kyllä kaveruudestakin vaikea puhua, kun välit jäävät täysin muodollisiksi, jos edes sellaisiksi.
Suosittelen+muillekin+yksinkertaista+testiä+kaveruuden+selvittämiseen.+Tunget+itsesi+näkyville+sosiaaliseen+mediaan,+esim.+Facebookiin.+Sitten+katsot,+onko+siellä+lestatuttuja.+Saatat+heille+tiedoksi,+että+olet+ryhtynyt+ao.+somekäyttäjäksi+ja+jäät+odottamaan+muutamaksi+viikoksi,+tuleeko+'kaveripyyntöjä'.+Todennäköisesti+ei+tule,+joten+kerjää+sinä+puolestasi+heidän+kaverikseen.+Raportoi+tuloksista+tänne.
Ystävyyden+todistamiseksi+onkin+sitten+vaikeampaa+kehittää+100-%:sen+pomminvarmaa+menettelyä.
""Valintasi
2.12.2017 7:56
osui napakymppiin. Eihän sen parempia ystäviä voi ollakaan, kuin Jumalan lapset. Onnittelen!""
Avaaja kysyi omavanhurskaista vanhoillislestadiolaisista - ei siis Jumalan lapsista. Norttikerhon tuttavuudessa ei ole paljon onnittelemista.
Älkää nyt viitsikö levittää vihaa jotain kansanryhmää kohtaan. Lestadiolaiset on ihmisiä siinä kuin muutkin kokemusta on. Edelliseen liittyen minusta ei-uskoville on opetettu lapsesta saakka että uskovaiset on outoja sekasikiöitä.
"minusta ei-uskoville on opetettu lapsesta saakka että uskovaiset on outoja sekasikiöitä"
Millaisessa oppilaitoksessa tuo kuuluu opetusohjelmaan?
Oon ite uskovainen 16-v tyttö ja kyllä sen jo koulussa huomaa miten ihmiset ajattelee pahasti. Tulee nauruja, ihmiset välttelee, ne jotka tietää mut on mukavia. Yleisesti ihmisten asenne on tosi negatiivinen meitä kohtaan. Vaikka ei luultavasti tuu kiusaamista sen takia, yleinen mielipide näkyy.
Harvat tulee suoraan kysymään miten mä mut kyllä muuten puhutaan.
Ja siis ei sillä että oisin jotenki parempi kun kukaan muu, koska en todellakaan oo, mutta ilmapiiri on mitä on.
"Harvat tulee suoraan kysymään miten mä mut kyllä muuten puhutaan. "
Kysypä sinä suoraan vaikka joltain luokkatoveriltasi, haluaisiko hän olla sinun kaverisi.
Eihän se kerkee ystävystyä sinun kanssasi koska on niin ja niin paljon verisukulaisia jotka täyttävät päivän.
mulla on yheksän sisarusta mutta hyvikn kerkeen olla sekä ei vl että vl kavereiden ja ystävien kans. kerkeätkö sä olla vaikka 10 kaverin kaa tekemisissä?
Sitä minäkin
Metsä vastaa siten kun sinne huudat ! ( tai kaiku ? ) Puolet itsestäsi kiinni, niin kuin muissakin asioissa, yleensä.
Kannattaa siis huutaa heti ekan duunipäivän päätteeksi: "Lähdetään olusille. minä tarjoan!". Sitten kannattaa seurata miten se metsä vastaa...
siinähän se suomalaisen normimiehen ja naisen elämän olemus tulikin jo esille.
olusille...mihinkäs muuhun, katos kun ei no jääköön sanomatta.
mikä ihmeen jano se on ainainen johon ei olunenkaan auta, kerro !
Oletkos kuullut työpäivän päätteeksi huudettavan 'Lähdetään vl-seuroihin, minä tarjoan'?
Olen ollut seitsemässä työpaikassa, joista yhdessäkään ei ole tuota huutoa kuulut, ei edes ilman tuota loppukaneettia tarjoamisesta.
...kuulut p.o. ...kuulunut
:-)
Älä ainakaan sano että olet jonkun muun suunnan uskovainen, sitten on helvetti irti.
Oikeassapa olet, vieläpä enemmän kuin mitä keskimääräinen palstalainen edes tajuaa. Ilmiötä ei esiinny yhden lestan firmoissa, vaan siihen vaaditaan ehdottomasti useampi.
Me emme käy syntisten kanssa seurustelemaan.
Kannattaa muistaa, että puhujaveljet ovat meille jo 1960-luvulta lähtien kauniisti kirkastaneet synnin tarttuvan. Tämä tunnetaan ns. Mäntylän tartuntalakina.
Kannattaa jokaisen normaalin tehdä yksinkertainen testi HETI TÄNÄÄN. Valitset tuntemistasi ihmisistä muutaman vl:n. Sitten selvität vaikka Fonectasta heidän kännynumeronsa ja lähetät seuraavanlaisen tekstarin: "Onpas kiva saada sinulta ystävällisen lämmin joulutervehdys. Hyvää joulua sinulle ja läheisillesi!" Sitten vaan jäät seuraamaan, millaista älyllistä epärehellisyyttä saat vastineeksi...
Heh heh, hyvä vinkki syntyi seuraavanlainen jatkokeskustelu, kun koelähetin tuon tekstin:
-En minä sinulle ole mitään tervehdystä lähettänyt.
-Mikset?
Seuraava replikki se vasta mielenkiintoinen oliskin...
Outo kommentti. Aivan ystävällisesti ainakin itse ja varmasti tuntemani ihmiset myös voisivat tuollaiseen vastata ja hyvää joulua toivottaa, vaikka voisi toki myös tiedustella, että kuka keskustelukumppani mahtaa olla.
Kumppanin voi varsin usein tunnistaa puhelinnumerosta.
Kun nyt on Voiton päivä, voi testin modifioida ajankohtaiseksi ostamalla kioskilta parit ystänpäivätervehdykset ja jakamalla ne vaikka vain vaivihkaan lähipiirin lestoille. Sitten vaan tarkkailemaan palautetta. (Käytännön toimintaohje: jätä tervehdyksesi lestatyyppisen työtoverisi pöydälle, luokkatoverisi pulpetille, naapurisi postilaatikkoon jne jne)
Lähetin myös lessutuilleni ystävänpäivätervehdyksiä sekä Postin että netin kautta.
Yhdeltäkään lessulta ei tullut tervehdystä (edes vastauksena lähettämääni), umpiateisteiltakin paremmin.
Nythän tuon testin voisi tehdä pääsiäiskortrilla!
Minäpä säästin fyrkkaa enkä ostanut kortteja ja postimerkkejä. Laitoin aamulla tervehdyksiä sähköpostitse niin vl-porukalle kuin muillekin. Edellisille vastaaminen on osoittautunut vaikeaksi. Eipä silti, että olisin saanut heiltä tervehdyksiä ennen omani lähettämistä. Jokainen tehkööt omat johtopäätöksensä ilman minun johdatteluani.
Kiitos monpuolisista näkemyksistä. Vähän kyllä jännittää. Totuus paljastunee tiistaina.
Eipä ole raporttiasi näkynyt...
No nyt tulee vähän lyhyesti.
Ensimmäisessä työpäivässä ei ole paljon kerrottavaa. Pomon varamies kierrätti 'tutustuttamassa' uusiin työtovereihin (noin kaksi minuuttia per huone). Mitään hälyyttävää ei ilmennyt. Loppupäivä meni sitten lääkärissä työhöntulotarkastuksessa. Mitään hälyyttävää ei ilmennyt.
Sitten reilu viikko meni asiakkaiden luona kierrellessä Kanadassa ja USAssa. Mitään hälyyttävää ei ilmennyt edes illanistujaisissa. Flunssan kyllä sain. Eilinen meni niiskuttaessa ja kalustuksen tilaamisessa omaan huoneeseen.
Katsotaanpa myöhemmin, kun olen paremmin asettunut taloksi. Nyt ei moitittavaa.
Tänään on keskiviikko. Miten tiistai sujui?
Hällä väliä, aloituksessa puhutaan ensi vuoden alun uudesta työpaikasta ja tiistai 2.1.2018 lienee kyseinen 1. duunipäivä.
vajn, onko niitäö olemassa muitakin normaaleja ihmisiö kuin vanhoillislestadiolaiset? Aloittajalle on köynyt tosi hyvö tuuri kun on saanut työpaikan normaalien ihmisten joukosta,
Täysin turha kysymys, kun vaihtoehdot ovat a)vanhoillislestadiolaiset ja b)normaalit.
Mutta odotellaanpa raporttia ensimmäisestä työpäivästä.
Suomentaisitko ystävällisesti tai muutoin tuon kommenttisi?
En halua velluja panetella eikä minulla ole mitään heitä vastaan mutta tämä oli valaiseva ketju. Nyt ymmärrän miksi velluilta ei saa vastausta joulutervehdykseen ja se ettei heidän ystäväkseen pääse millään. Yritetty on kymmeniä vuosia.
Samansuuntaisia ovat minunkin kokemukseni. Monien pettymysten jälkeen aloin ajatella, ettei ystävyyteni ole minkään arvoinen. Helpottavaa kuulla, että ongelma olisikin noissa toisissa, siis vanhoillislestadiolaisissa ikään kuin sisäänrakennettuna. Aggressioita tms. en ole kokenut, mutta aistinut selvästi sen, että olen heille korkeintaan B-luokan kansalainen. Muutama on sentään ollut pidättyvän 'ystävällinen' minua kohtaan. Vastaavat jopa nimipäivätervehdyksiini, mutta eivät ikinä lähetä niitä minulle - tämä noin tilannetta selventävänä esimerkkinä.
Perin ovat tutun tuntuisia sinun kokemuksesi, ovat kuin omiani.
Minä tein uudenvuodenlupauksen: en lähetä vl:ille kortin korttia olisipa syy mikä tahansa.
Teit virheen siinä tapauksessa, jos menit firmaan jossa velluila on valta-asema. Silloin sinulle ei kunnian kukko laula. Jos vellut ovat ns rividuunareita, heistä ei juuri harmia ole mutta ystävystyä et heidän kanssaan voi.
Hyvin kristallisoit sanoiksi minunkin kokemukseni.
se on sama kun kylällä joku kuolee niin kaikki ottavat osaa jollain tavalla mutta lestalaiset ei ota millään tavalla.
se on sitä heidän mieleistään kristillisyyttä ja siionin mentaalia.
Ja mitä vielä! Jokainenhan tietää, että vanhoillislestadiolaiset suorastaan tyrkyttäytyvät ystäviksi voidakseen esimerkiksi yhteisillä kalastusreissuilla kertoa uskostaan.
Olen vanhoillislestadiolainen hieman yli 40v mies. Olen terve ja käyn töissä jolla itseni elätän.
Minulla ei ole ainuttakaan ystävää ko piireissä. Parhaat ystäväni ovat tulleet vuosien varrelta erillaisista harrastuksista. Enkä ole ainut henkilö kyseisessä porukassa jolla ei ole ystävinä uskon veljiä tai sisaria.
Just joo, jokainen joka on ollut vellujen kanssa, tietää totuuden.
Saman asian olen huomioinut, itseni ja joidenkin läheisteni kanssa. Ei ystäviä välttämättä löydy kaikille vanhoillislestadiolaisillekaan vl:ien piiristä, osa on aika yksinäisiä. Ehkä syynä on luonteiden erilaisuus, en tiedä.
Tuossa tuskin on mitään epäselvää. Kokemus kertoo, onko esteenä vl:n vai normaalin taustayhteisön painostus eli mielen ohjelmointi.
Jokos niitä ystäviä on vl:istä löytynyt? Miltei kolme kuukautta on kulunut testi alusta.
Itse olen VL mutta ikinä en ole saanut ainuttakaan ystävää VL:n piiristä. Enkä saa koska en ole ns. hyödyllinen veli. Minulla on mielipiteitä uskosta, politiikasta, ry:n asioista yms. En tee paljon talkoita. Olen aina ollut yksinäinen susi ( hah mikä vertaus lammaslaumaan ). Mutta toisaalta olen tietyllä tapaa myös vapaa yhteisön paineista ja sen sisällä vellovista tavoista joista kaikilla ei ole uskon kanssa mitään tekemistä. Pidän etäisyyttä ja olen huomannut sen hyväksi. En syytä ketään ja tämä on hyvä olla näin.
Heidän kanssaan juttelu voi jäädä vähäiseksi, kun kaikki on syntiä. Eivätpä he halua ystäväkseen sellaista, joka on jo helvettiin tai kadotukseen matkalla. Heillä on aina siis taka-ajatuksena käännyttää toinen totiseen uskoon Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.