Vihapuhe uusi ilmiö

Suomessa on kautta aikain haukuttu romaneja, venäläisiä, sossupummeja ym.

Nyt kun Suomeen on EU:n myötä rantautunut Eteläiseltä maapallolta ihmisiä, niin heidät on julistettu tyyliin pyhiksi joista ei saa lausua kuin kunnioittavia kohteliaisuuksia.

Jälkimmäiset pääsevät nauttimaan etuoikeuksista jonkin direktiivin nojalla josta tuskin kukaan on perillä.
Näin se 100-vuotias Suomi valloitettiin ilman sodankäyntiä.

Onhan täällä lähempänäkin köyhiä ja sotaa käyviä maita. Hinataan tänne rekkalasteittain venäjältä, virosta, ukrainasta sukulaiskansojamme. Miksi lähteä merta edemmäs kalaan?
Ilmianna
Jaa

104 Vastausta

Ihan tutkittua tietoa, maahanmuuttajia eli mamuja mollaavat sossupummit ja vähä-älyiset.
Sossupummit pelkäävät avustusten vähenevän jakajien lisääntyessä. Keitä tulee, mistä ja minkä värisiä, sillä ei ole väliä. Vähä-älyiset eivät ymmärrä mistään mitään ja siten ovat helppoa riistaa äärijärjestöille.
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
15 VASTAUSTA:
Etkö huomaa että itse syyllistyt oikein räikeään vihapuheeseen?
En hyväksy keneltäkään turhaa sosiaalisten etuuksien pummaamista, se koskee yhtä hyvin kotimaisia kuin turhaan maahan muuttaneita avustusten nostajia.
Vihapuhe on mielestäsi sallittua vain jos se kohdistuu kotimaan avustusten käyttäjiin. Voihan olla että osalla näitä työttömiä olisi oikeasti työhaluja mutta eivät ole saaneet työtä. Sama juttu on maahanmuuttajilla, osa on oikeasti avun tarpeessa, suuri osa vain turistimatkalla.
Kommentoi
4
Ilmianna
Jaa
Kerropas moniosaajen edusmies keiden taskussa ovat nämä varat.
Tuskin ne sossupummien yn muiden vastaavien taskuissa ovat, kyllähän noiden tuhlauksen on oltu muutama vrk opiskelemassa jossain korkeakoulussa!

http://velkakello.fi/
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
helppoa_riistaa kirjoitti:
Kerropas moniosaajen edusmies keiden taskussa ovat nämä varat.
Tuskin ne sossupummien yn muiden vastaavien taskuissa ovat, kyllähän noiden tuhlauksen on oltu muutama vrk opiskelemassa jossain korkeakoulussa!

http://velkakello.fi/
Vastais' jos jotain sepustuksesta ymmärtäis'

http://ketoharju.info/saatavakello/
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
mielikki.mummo kirjoitti:
Etkö huomaa että itse syyllistyt oikein räikeään vihapuheeseen?
En hyväksy keneltäkään turhaa sosiaalisten etuuksien pummaamista, se koskee yhtä hyvin kotimaisia kuin turhaan maahan muuttaneita avustusten nostajia.
Vihapuhe on mielestäsi sallittua vain jos se kohdistuu kotimaan avustusten käyttäjiin. Voihan olla että osalla näitä työttömiä olisi oikeasti työhaluja mutta eivät ole saaneet työtä. Sama juttu on maahanmuuttajilla, osa on oikeasti avun tarpeessa, suuri osa vain turistimatkalla.
"...kuin turhaan maahan muuttaneita avustusten nostajia. "
Eiköhän jokainen asuisi kotonaan jos se olisi mahdollista.
Kommentoi
3
Ilmianna
Jaa
Ei ole aivan 100% turvaa suvakeillakaan työpaikkojen suhteen. Nythän suurin osa suvakeista on verovarojen väärinkäyttäjiä omalla tavallaan. He ovat julkisen sektorin palveluksessa, tai erilaisissa yhteisöissä tai yhdistyksissä. Eimerkiksi SPR, Raha-automaattiyhdistys, Tilastokeskus , Valvira, TRAFI, kansanedustajat, ministeriöiden henkilökunta, kuntien virkamiehet, opettajat, läänin hallinto, AVI, jne ....
Lisäksi taiteilijat ovat usein aivan lapsellisia mielipiteineen, kun pitäisi miettiä taloudellisia realiteetteja ja ns. monikulttuurisuuden aiheuttamia uhkakuvia.
Työnantajapuoli saattaa puolustella mitä tahansa maahantulijoita, koska tällä voisi polkea suomalaisten palkat pohjamutiin. Paras ja nuorin osa kantaväestöstä saattaa äänestää jaloillaan.
Menneinä vuosikymmeninä vallinnut ajattelu oli tervejärkistä, täysipäistä.
Nykyään niin ajattelevat ovat kaikki natseja, fasisteja ja rasisteja.
Jotkin voimat yrittävät sitkeästi saada Suomen kantaväestön yhtenäisyyden, yhteistyön jne. vaaraan. Nykyideologia on vaarallisin ja peruuttamattomin virhe, minkä lähes kaikki valtapuolueet ovat tekemässä. Kaikkea sitä pitää sietää, kun nuoleskellaan hullu-Merkelin persettä. Maan kantaväestöä on johdettu harhaan, kun EU:hon menosta äänestettiin. Onneksi joissain EU-maissa on vielä järki tallella.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Herätkää.jo kirjoitti:

Hajoita ja hallitse, divide et impera
Tyhjennetään maaseutu ja asutetaan juurettomat ihmiset harmaisiin kerrostalokasarmeihin, niin masentuvat ja ovat hiljaa.
Trollitehdas toimii, menetämme turvallisen puhtaan kotimaamme pala palalta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ehdottomastiluulenkai kirjoitti:
"...kuin turhaan maahan muuttaneita avustusten nostajia. "
Eiköhän jokainen asuisi kotonaan jos se olisi mahdollista.
Aika moni mies lähtee takaisin kun palvelu ei ollutkaan sellaista kun kuvittelivat.
Naapurissa asuu perhe, ovat ihan mukavia, lapset välittömiä ja vilkkaita.
Miksi ei ole enemmän perheitä ja naisia.
Lapset ja nuoret miehet ovat aika usein osittautuneet yli-ikäisiksi. En ole saanut tietojani ns. valemediasta vaan ihan omin silmin todennut asian ja siitä on kirjoitettu usein.
Mutta nuorten miesten joukko, joita maahantulijoista on suurin osa ihmetytttää.
Kommentoi
3
Ilmianna
Jaa
Herätkää.jo kirjoitti:
Ei ole aivan 100% turvaa suvakeillakaan työpaikkojen suhteen. Nythän suurin osa suvakeista on verovarojen väärinkäyttäjiä omalla tavallaan. He ovat julkisen sektorin palveluksessa, tai erilaisissa yhteisöissä tai yhdistyksissä. Eimerkiksi SPR, Raha-automaattiyhdistys, Tilastokeskus , Valvira, TRAFI, kansanedustajat, ministeriöiden henkilökunta, kuntien virkamiehet, opettajat, läänin hallinto, AVI, jne ....
Lisäksi taiteilijat ovat usein aivan lapsellisia mielipiteineen, kun pitäisi miettiä taloudellisia realiteetteja ja ns. monikulttuurisuuden aiheuttamia uhkakuvia.
Työnantajapuoli saattaa puolustella mitä tahansa maahantulijoita, koska tällä voisi polkea suomalaisten palkat pohjamutiin. Paras ja nuorin osa kantaväestöstä saattaa äänestää jaloillaan.
Menneinä vuosikymmeninä vallinnut ajattelu oli tervejärkistä, täysipäistä.
Nykyään niin ajattelevat ovat kaikki natseja, fasisteja ja rasisteja.
Jotkin voimat yrittävät sitkeästi saada Suomen kantaväestön yhtenäisyyden, yhteistyön jne. vaaraan. Nykyideologia on vaarallisin ja peruuttamattomin virhe, minkä lähes kaikki valtapuolueet ovat tekemässä. Kaikkea sitä pitää sietää, kun nuoleskellaan hullu-Merkelin persettä. Maan kantaväestöä on johdettu harhaan, kun EU:hon menosta äänestettiin. Onneksi joissain EU-maissa on vielä järki tallella.
Huhuhuuu...mitä skeidaa:)))))))))))))))
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ehdottomastiluulenkai kirjoitti:
"...kuin turhaan maahan muuttaneita avustusten nostajia. "
Eiköhän jokainen asuisi kotonaan jos se olisi mahdollista.
Ajattelepa sitä, että Suomen nuoret miehet puolustivat kotimaataan idän jätti-vihollisen hyökkäystä vastaan vuosina 1939 -45, viiden vuoden ajan, vaikka satatuhatta heistä ryssät tappoivat.
He puolustivat heikompiaan, morsiamiaan, vaimojaan, lapsiaan, vanhempiaan...

He eivät luikkineet Somaliaan, koska "henki oli uhattuna omassa maassaan!"
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
Herätkää.jo kirjoitti:
Ei ole aivan 100% turvaa suvakeillakaan työpaikkojen suhteen. Nythän suurin osa suvakeista on verovarojen väärinkäyttäjiä omalla tavallaan. He ovat julkisen sektorin palveluksessa, tai erilaisissa yhteisöissä tai yhdistyksissä. Eimerkiksi SPR, Raha-automaattiyhdistys, Tilastokeskus , Valvira, TRAFI, kansanedustajat, ministeriöiden henkilökunta, kuntien virkamiehet, opettajat, läänin hallinto, AVI, jne ....
Lisäksi taiteilijat ovat usein aivan lapsellisia mielipiteineen, kun pitäisi miettiä taloudellisia realiteetteja ja ns. monikulttuurisuuden aiheuttamia uhkakuvia.
Työnantajapuoli saattaa puolustella mitä tahansa maahantulijoita, koska tällä voisi polkea suomalaisten palkat pohjamutiin. Paras ja nuorin osa kantaväestöstä saattaa äänestää jaloillaan.
Menneinä vuosikymmeninä vallinnut ajattelu oli tervejärkistä, täysipäistä.
Nykyään niin ajattelevat ovat kaikki natseja, fasisteja ja rasisteja.
Jotkin voimat yrittävät sitkeästi saada Suomen kantaväestön yhtenäisyyden, yhteistyön jne. vaaraan. Nykyideologia on vaarallisin ja peruuttamattomin virhe, minkä lähes kaikki valtapuolueet ovat tekemässä. Kaikkea sitä pitää sietää, kun nuoleskellaan hullu-Merkelin persettä. Maan kantaväestöä on johdettu harhaan, kun EU:hon menosta äänestettiin. Onneksi joissain EU-maissa on vielä järki tallella.
@Herätkää.jo

Kirjoituksesi pitää paikkansa. Tuottamattomassa työssä tai avustusten varassa eläminen on valtaosan toimeentulo. Ottaisin opettajat pois listastasi.

Menneinä vuosikymmeninä oltiin sopimus- ja neuvotteluyhteiskunnassa, jossa kaikilla oli paikkansa ja kaikki huomioitiin. Nyt yhteiskuntaan on änkeytynyt "suvaitsevaisten" joukko ylimielisiä suvaitsemattomia.

Tilanteen syy on kauempaa rapakon takaa kuin Merkelistä.
20-30 v sitten en olisi uskonut, jos joku olisi sanonut USAn vientituotteeksi muodostuvan sosialismin yms. Sen näkymättömänä taustavaikuttajana on herttainen vanhempi mies, miljardööri Soros, jolla on suuri vaikutus myös EU:n johtoon.
Kun Hillary aukoo suuta, niin Soros puhuu.
https://www.express.co.uk/news/world/616541/European-Union-Migrants-Refugees-George-Soros-Hungary-Viktor-Orban-Europe

Toimittaja kysyi lehdistötilaisuudessa miksi Soros haluaa siirtää ihmisiä Lähi-Idästä Eurooppaan. Vastasi: Minä nyt vain haluan. Ja marssi ulos tilaisuudesta.

Sosialismi on vaarallinen ilmiö.
Sosialistivaltioissa on 1917-2017 ilman suljetun Kiinan lukujakin murhattu kansalaisia n. 30 miljoonaa.
Oikeistovaltioissa on samana aikana murhattu 1-1,5 miljoonaa.
Kaksi sosialistivaltiota, Neukku ja Saksa sopi, suunnitteli, aiheutti ja aloitti toisen maailmansodan.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Ajattelepas- kirjoitti:
Ajattelepa sitä, että Suomen nuoret miehet puolustivat kotimaataan idän jätti-vihollisen hyökkäystä vastaan vuosina 1939 -45, viiden vuoden ajan, vaikka satatuhatta heistä ryssät tappoivat.
He puolustivat heikompiaan, morsiamiaan, vaimojaan, lapsiaan, vanhempiaan...

He eivät luikkineet Somaliaan, koska "henki oli uhattuna omassa maassaan!"
Ajattele (tai kysy joltain), niistä pakolaisista suurin osa lähti maasta jossa on sisällissota.
Sisällisodassa ei ole rintamakarkureita.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
EivätHaluaHerätä kirjoitti:
@Herätkää.jo

Kirjoituksesi pitää paikkansa. Tuottamattomassa työssä tai avustusten varassa eläminen on valtaosan toimeentulo. Ottaisin opettajat pois listastasi.

Menneinä vuosikymmeninä oltiin sopimus- ja neuvotteluyhteiskunnassa, jossa kaikilla oli paikkansa ja kaikki huomioitiin. Nyt yhteiskuntaan on änkeytynyt "suvaitsevaisten" joukko ylimielisiä suvaitsemattomia.

Tilanteen syy on kauempaa rapakon takaa kuin Merkelistä.
20-30 v sitten en olisi uskonut, jos joku olisi sanonut USAn vientituotteeksi muodostuvan sosialismin yms. Sen näkymättömänä taustavaikuttajana on herttainen vanhempi mies, miljardööri Soros, jolla on suuri vaikutus myös EU:n johtoon.
Kun Hillary aukoo suuta, niin Soros puhuu.
https://www.express.co.uk/news/world/616541/European-Union-Migrants-Refugees-George-Soros-Hungary-Viktor-Orban-Europe

Toimittaja kysyi lehdistötilaisuudessa miksi Soros haluaa siirtää ihmisiä Lähi-Idästä Eurooppaan. Vastasi: Minä nyt vain haluan. Ja marssi ulos tilaisuudesta.

Sosialismi on vaarallinen ilmiö.
Sosialistivaltioissa on 1917-2017 ilman suljetun Kiinan lukujakin murhattu kansalaisia n. 30 miljoonaa.
Oikeistovaltioissa on samana aikana murhattu 1-1,5 miljoonaa.
Kaksi sosialistivaltiota, Neukku ja Saksa sopi, suunnitteli, aiheutti ja aloitti toisen maailmansodan.
"Sosialistivaltioissa on 1917-2017 ilman suljetun Kiinan lukujakin murhattu kansalaisia n. 30 miljoonaa.
Oikeistovaltioissa on samana aikana murhattu 1-1,5 miljoonaa."

Melkein yhtä paljon kuin kristittyjen ristiretkillä kaatui;)

USA on oikeistovaltio jossa murhataan n.15 000 ihmistä vuodessa.
Brasilia ei ole kommari valtio, siellä pääsee hengestään, vaikka ei haluasi, lähes 50 000 joka vuosi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
äitiituupyyhkii kirjoitti:
Huhuhuuu...mitä skeidaa:)))))))))))))))
Tiukkaa faktaa kylläkin. Sitä ei varsinkaan nuoremmat tajua kun eivät tiedä paremmasta.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
EivätHaluaHerätä kirjoitti:
@Herätkää.jo

Kirjoituksesi pitää paikkansa. Tuottamattomassa työssä tai avustusten varassa eläminen on valtaosan toimeentulo. Ottaisin opettajat pois listastasi.

Menneinä vuosikymmeninä oltiin sopimus- ja neuvotteluyhteiskunnassa, jossa kaikilla oli paikkansa ja kaikki huomioitiin. Nyt yhteiskuntaan on änkeytynyt "suvaitsevaisten" joukko ylimielisiä suvaitsemattomia.

Tilanteen syy on kauempaa rapakon takaa kuin Merkelistä.
20-30 v sitten en olisi uskonut, jos joku olisi sanonut USAn vientituotteeksi muodostuvan sosialismin yms. Sen näkymättömänä taustavaikuttajana on herttainen vanhempi mies, miljardööri Soros, jolla on suuri vaikutus myös EU:n johtoon.
Kun Hillary aukoo suuta, niin Soros puhuu.
https://www.express.co.uk/news/world/616541/European-Union-Migrants-Refugees-George-Soros-Hungary-Viktor-Orban-Europe

Toimittaja kysyi lehdistötilaisuudessa miksi Soros haluaa siirtää ihmisiä Lähi-Idästä Eurooppaan. Vastasi: Minä nyt vain haluan. Ja marssi ulos tilaisuudesta.

Sosialismi on vaarallinen ilmiö.
Sosialistivaltioissa on 1917-2017 ilman suljetun Kiinan lukujakin murhattu kansalaisia n. 30 miljoonaa.
Oikeistovaltioissa on samana aikana murhattu 1-1,5 miljoonaa.
Kaksi sosialistivaltiota, Neukku ja Saksa sopi, suunnitteli, aiheutti ja aloitti toisen maailmansodan.
Natsivaltio hyökkäsi v. 41 kommunistivaltioon yhdessä Suomen kanssa. Hitler tapatti miljoonia omia kansalaisiaan ja Stalin vielä enemmän. Natsismiin sisältyi alusta lähtien rotuoppi, joka sai saksan kansan kannatuksen, mutta Stalinin vainot olivat pitkälti diktaattorin sairaan mielen aikaansaannosta, eivätkä sisältyneet sosialistiseen aatteeseen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Näinsemeni kirjoitti:

On iät ja ajat kiistelty oliko Suomi ja Saksa yhdessä vai liitossa vai mitä.
Mitään sopimusta siitä ei ole.
Suomi tiesi etukäteen Saksan aikovan hyökätä ja käytti hyväkseen tilaisuutta samaan aikaan saada menetetyt alueet takaisin. Saksaa pidettiin -41 eurooppalais-neukkulaisin voimin voittamattomana.

Sodan aikana jouduttiin liimautumaan Saksaan vilja- ja aseavun saamiseksi. Rytin-Ribbentropin-sopimus osoitti, että silloin -44 oltiin jo liitossa.
---

Rotuoppi ei ollut kansallissosialistisen puolueen ohjelmassa kovin voimalla, mutta sodan aikana lienee valloitettujen alueiden ihmisten vertailussa kehittynyt arjalaisen rodun ylistys.
Juutalaiset esitettiin paheksuttavina materialisteina.

http://www.historyplace.com/worldwar2/riseofhitler/25points.htm
---

Puolueohjelman sosialistisia osia. Vaatii melkoista mielikuvitusta pitääkseen natseja äärioikeistolaisina kuten yleisesti luullaan:

- työllisyyden puolustaminen,
- yritysvoittojen jako työntekijöille,
- pääomatulojen lakkauttaminen,
- kuolemantuomio keinottelijoille ja koroillaeläjille,
- trustien ja suurkauppojen sosialisoiminen,
- eläkejärjestelmän laajentaminen,
- yhtäläisen koulutuksen tarjoaminen köyhimmillekin,
- lapsityön kielto ja
- pääoman herruuden lakkauttaminen
- maa-alueiden pakkolunastus valtiolle ilman korvausta
---

- työllisyyden puolustaminen
Palkkoja pudotettiin n. 25%, jolloin saatiin käytännössä täystyöllisyys. Yhdessä muiden sosiaalisten uudistusten talous nousi rivakasti ja kansa oli yleisesti ottaen erittäin tyytyväinen olotilaansa.
Tutkija Markku Jokisipilä sanoi vast'ikään uuden kirjansa yhteydessä melko sanatarkasti näin: ”Mikäli Hitler olisi kuollut 1938, niin maailma vielä tänäkin päivänä juhlisi Hitleriä 1900-luvun loistavimpana poliitikkona ja valtion johtajana.”

- kuolemantuomio keinottelijoille ja koroillaeläjille
Koko 30-luvun natsit pitivät juutalaisia keinottelijoina ja koroillaeläjinä ja syypäinä Saksan huonoon talouteen.
Sodassa toki kuoli ihmisiä, mutta erillisenä siitä sosialisti H:n murhanhimo aiheutti arviolta 6,8 miljoonan juutalaisen kuoleman.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
täällä on saanut haukkua, yksinhuoltajia, ennen lehdissä oli isot otsikot yksinhuoltajan lapsi teki sitä ja tätä. kaksihuoltajien lapset sai rötöstellä rauhassa, eipä kirjoitettu kaksinhuoltajien muksu rötösteli.
meillä lasten isä kuoli tapaturmassa. yhdessä päivässä minusta tuli vapaata riistaa, jota sai mollata ja haukkua, jopa täysin tuntemattomat kertoi vihapuheita. olin vaan tavallinen työssäkäyvä ihminen, enkä saanut mitään sossu tukia. nyt haukutaan työttömiä ja muita heikommassa asemassa olevia. omaa kansaa saa vihapuhua ilman seurauksia
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
16 VASTAUSTA:
Maksetaanko joillekin persujen kassasta näitä haukkumisia.
Edellisessä ketjussa mainittiin, että virkamiehet hoitavat asian. Siihen on luottaminen.
Päivittäinen räksyttäminen ketjussa kuin ketjussa vie energiaa eikä johda mihinkään.
Tuskin palstalaiset ratkaisevat ongelmaa tai mitä siitäkään tulisi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
"Vihapuhuttu", juuri tätä tarkoitin, kukaan ei puutu räikeäänkään vihapuheeseen jos se kohdistuu "hyväksyttyyn" ihmisryhmään.
Kommentoi
5
Ilmianna
Jaa
Niin, että kuka hyväksyy ja keitä. Sinä ja muut persut?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Taikuritässä kirjoitti:

Mistä minun puolekantani tiedät? Itse osoitat suvaitsemattomuutta sellaisia kohtaan joilla mielipide eroaa omastasi.
Heti on rasisti tai persu, ei oikein kiltiltä puheelta tuollainenkaan vaikuta.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Huom. Tuolloin ei käytetty sanaa vihapuhe. Yh-äiti minäkin olen ollut. Tuolloin piti pärjätä kaksi kertaa paremmin kuin muut. eli ns. normiperheet. Omat asenteeni olivat myös aiemmin eronneista ihmisistä kielteisen jyrkät. Joten olen joutunut nielemään omat vihakäsitteenikin omassa elämässä siinä ilmastossa silloin. Epäonnistuminen parisuhteessa ei ollut m u i de n v i k a.
Ns. hyvkäsytty ihmisryhmä, mikä tämä sitten on? Olinko ja olinko minä.
Ne ajat ovat kaukana takana. En niistä saa mitään pontta nyt suhtautua
ns. muukalaisiin vihamielisesti, kun en ketään tunne. Sehän olisi ennakkoluuloista. Se, mitä voimme penätä jo turvallisuussyistä on järkevä menettely. Rokotteet valtaväestön kannalta on sitä. Lääkäreillä on tietty otanta ja tulee halvemmaksi kuin epidemiat ja kenties lennättämiset.
Toivotaan nyt vain hartaasti rauhaa kaikkiin noihin maihin. Se olisi positiivinen käänne. Siellä heidän sukulaisensa ja muu perhe on, mikäli ovat elossa.
Se, mitä Isohoo tavantakaa muistuttaa ns. rintamakarkuruudesta on ihan totta. Mutta meillä on nämä asenteet, ylpeys ja rohkeus, velvollisuus ollut ja voidaan kysyä, eikö ole aika arvotonta nyt nostaa huumeiden käyttö sota-aikana. Mikähän taho tätäkin ylläpitää ja kenelle sopii.. Hmmm.
Mielikille: minusta on yks hailee, mitä puoluetta kukin kannattaa, mutta et voi olla huomaamatta, mitä kampanjoita tänne ujutetaan. Tiedostaminen on hyvä.
Katkeruuden projisoiminen tuntemattomaan on huono.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Taikuritässä kirjoitti:
Maksetaanko joillekin persujen kassasta näitä haukkumisia.
Edellisessä ketjussa mainittiin, että virkamiehet hoitavat asian. Siihen on luottaminen.
Päivittäinen räksyttäminen ketjussa kuin ketjussa vie energiaa eikä johda mihinkään.
Tuskin palstalaiset ratkaisevat ongelmaa tai mitä siitäkään tulisi.
"Päivittäinen räksyttäminen ketjussa kuin ketjussa vie energiaa eikä johda mihinkään."
Taikuritässä ei huomaa itse räksyttävänsä ja harrastavansa vihapuhetta eniten palstalla.
Ei hän sellaista huomaa kun on oikealla asialla.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
leenaJaAimo kirjoitti:

"leenaJaAimo"

Hyvä huomio.
Tunnistat varmaan kommentistasi itsesikin.
Olethan oikealla asialla?

H.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Varsinkin he jotka luulevat olevansa näsäviisaampia tyhmyyttään..
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Taikuritässä kirjoitti:
Huom. Tuolloin ei käytetty sanaa vihapuhe. Yh-äiti minäkin olen ollut. Tuolloin piti pärjätä kaksi kertaa paremmin kuin muut. eli ns. normiperheet. Omat asenteeni olivat myös aiemmin eronneista ihmisistä kielteisen jyrkät. Joten olen joutunut nielemään omat vihakäsitteenikin omassa elämässä siinä ilmastossa silloin. Epäonnistuminen parisuhteessa ei ollut m u i de n v i k a.
Ns. hyvkäsytty ihmisryhmä, mikä tämä sitten on? Olinko ja olinko minä.
Ne ajat ovat kaukana takana. En niistä saa mitään pontta nyt suhtautua
ns. muukalaisiin vihamielisesti, kun en ketään tunne. Sehän olisi ennakkoluuloista. Se, mitä voimme penätä jo turvallisuussyistä on järkevä menettely. Rokotteet valtaväestön kannalta on sitä. Lääkäreillä on tietty otanta ja tulee halvemmaksi kuin epidemiat ja kenties lennättämiset.
Toivotaan nyt vain hartaasti rauhaa kaikkiin noihin maihin. Se olisi positiivinen käänne. Siellä heidän sukulaisensa ja muu perhe on, mikäli ovat elossa.
Se, mitä Isohoo tavantakaa muistuttaa ns. rintamakarkuruudesta on ihan totta. Mutta meillä on nämä asenteet, ylpeys ja rohkeus, velvollisuus ollut ja voidaan kysyä, eikö ole aika arvotonta nyt nostaa huumeiden käyttö sota-aikana. Mikähän taho tätäkin ylläpitää ja kenelle sopii.. Hmmm.
Mielikille: minusta on yks hailee, mitä puoluetta kukin kannattaa, mutta et voi olla huomaamatta, mitä kampanjoita tänne ujutetaan. Tiedostaminen on hyvä.
Katkeruuden projisoiminen tuntemattomaan on huono.
Mielikille: minusta on yks hailee, mitä puoluetta kukin kannattaa, mutta et voi olla huomaamatta, mitä kampanjoita tänne ujutetaan. Tiedostaminen on hyvä.
Katkeruuden projisoiminen tuntemattomaan on huono.
<<<<<<<<<<<<<
Ei taida olla yks hailee koska kerrot varmana tietona minun olevan persu, etkö muista mitä kirjoitat.
En tunne katkeruutta ketään kohtaan.
Tykkään näistä perheistä jotka ovat kaupungissamme. Tänne ei otettu kuin perheitä.
Lähikaupungissa on joka puolella vetelehtimässä tummia nuoria miehiä, huutelevat ihmisille, asettuvat tielle että ei pääse ohi, väkisin heistä ärsyyntyy.
En ole ainoa joka inhoaa näitä kolleja, olen jutellut monen kanssa, suurin osa on samaa mieltä. Katkeruuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Voi.että kirjoitti:
Varsinkin he jotka luulevat olevansa näsäviisaampia tyhmyyttään..
Vaikka tämä kommentti ei olekaan osoitettu minulle, niin vastaan kommentin ajatukseen.
-
Näsä-viisautta ei ole olemassa.
Tuota termiä käyttävät ainoastaan he, jotka eivät osaa ilmaista itseään kirjoittaenkaan.
He luulevat kirjoittavansa fiksusti, koska eivät kykene ymmärtämään mitä tekevät.
-
Pitää aina ajatella enste.

H.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
hunksz kirjoitti:

...Aikuista Näsä-viisautta

H.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
leenaJaAimo kirjoitti:
"Päivittäinen räksyttäminen ketjussa kuin ketjussa vie energiaa eikä johda mihinkään."
Taikuritässä ei huomaa itse räksyttävänsä ja harrastavansa vihapuhetta eniten palstalla.
Ei hän sellaista huomaa kun on oikealla asialla.
Noinko räksytän?
Kalahtiko kalikka?
Eikö ollut mitään asiaa?
Isohoolle samat sanat.
Ajattelen niin toisin, kun monet maahanmuuttofobiasta tai muista fobioista kärsivät.
Yrittäkää nyt isot ihmiset ymmärtää edes, mitä kirjoitan.
En vaikene, vaikka enemmistö toisia silittelevät sitä kovasti yrittävätkin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
mielikki.mummo kirjoitti:
Mielikille: minusta on yks hailee, mitä puoluetta kukin kannattaa, mutta et voi olla huomaamatta, mitä kampanjoita tänne ujutetaan. Tiedostaminen on hyvä.
Katkeruuden projisoiminen tuntemattomaan on huono.
<<<<<<<<<<<<<
Ei taida olla yks hailee koska kerrot varmana tietona minun olevan persu, etkö muista mitä kirjoitat.
En tunne katkeruutta ketään kohtaan.
Tykkään näistä perheistä jotka ovat kaupungissamme. Tänne ei otettu kuin perheitä.
Lähikaupungissa on joka puolella vetelehtimässä tummia nuoria miehiä, huutelevat ihmisille, asettuvat tielle että ei pääse ohi, väkisin heistä ärsyyntyy.
En ole ainoa joka inhoaa näitä kolleja, olen jutellut monen kanssa, suurin osa on samaa mieltä. Katkeruuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Etkö huomannut kysymysmerkkiä?
Tässä vastauksessa kyllä mielipiteesi taas kertoi jotakin, minkä voi liittää vain yhteen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Taikuritässä kirjoitti:
Etkö huomannut kysymysmerkkiä?
Tässä vastauksessa kyllä mielipiteesi taas kertoi jotakin, minkä voi liittää vain yhteen.
Eihän nämä nuoret tummat voi tehdä mitään väärää, pitää olla vain hiljaa ja väistyä . Jos ei niin tee on auttamattomasti rasisti tai persu :D
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Työ olisi hyvä lääke! Molemmin puolin. Päättäjien vastuulla on, milloin tilanne muuttuu hallitsemattomaksi. Ei sinun, ei minun. Ei pitäisi aikailla enää.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
hunksz kirjoitti:
...Aikuista Näsä-viisautta

H.
Sinä vain kirjoitat näin. Konkretisoi nyt vähän, esimerkein. Tuo on
Sellaista vastatuuleen pissimistä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Jonkun ajan kuluttua me kantasuomalaiset ollaan vähemmistönä Suomessa. Sitten me voidaan alkaa vaatimaan itsellemme oikeuksia syyllistymättä vihapuheisiin.
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Suomesta!
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
Siis me vanhukset voimme kai hakea turvapaikkaa kotimaastamme Suomesta.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Todellisuudessa nämä vähemmistöryhmät harrastavat meitä enemmän vihapuhetta, niin meitä kantasuomalaisia kohtaan, kuin myös suuressa määrin muita vähemmistöryhmiä.
Ai niin, mutta sehän onkin vihapuhetta puhua siitä, sillä kantasuomalaisen suusta tullut totuus on tämän päivän vihapuhe.
Kommentoi
4
Ilmianna
Jaa
5 VASTAUSTA:
Onko tästä jotain näyttöä ??
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
tuulihuuliaheiluttaa kirjoitti:
Onko tästä jotain näyttöä ??
Kokeileppa kulkea kehitysvammaisten seurassa näiden "mamujengien" ohitse niin saat näyttöä enemmän kuin oksentamatta kestää.
Kommentoi
3
Ilmianna
Jaa
taaskominälipsautin kirjoitti:

Tässä saman kadun varrella on koko talo täynnä kehitysvammaisia sekä kunnan vuokrakasarmi jossa asuu paljon maahanmuutajia. En ole havainnut mitään tuollaista.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
voiteetkelinmukaan kirjoitti:
Tässä saman kadun varrella on koko talo täynnä kehitysvammaisia sekä kunnan vuokrakasarmi jossa asuu paljon maahanmuutajia. En ole havainnut mitään tuollaista.
niinhän sitä voi sanoa kun osaa ummistaa silmänsä tosiasioilta
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
taaskominälipsautin kirjoitti:
niinhän sitä voi sanoa kun osaa ummistaa silmänsä tosiasioilta
Ja näin lässytetään kun ei ole mitään muutakaan:))))
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Yritätkö väisin persuilla, vasta kiellettiin eräs äärivastarintaliike vihapuhetoiminnan takia ei suomi kaipaa tätä, ymmärrätkö.
Ilmianna
Jaa
Ilmianna
Jaa
Töihin siitä ja äkkiä ei me koko maailman sosiaalitoimisto olla. Kauppakeskuksissa maleksiminen ei ole työtä.
1
Ilmianna
Jaa
Arvelen, että päättäjät siksi tukahduttavat alkuunsa vähäisenkin - aivan aiheellisen -
arvostelun maahanmuuttaja-asioissa, jottei pääse muodostumaan suuri vihainen joukko, jota ei sitten saakaan hiljaiseksi. Ainut keino päättäjillä on nujertaa kriittiset ihmiset yksi kerrallaan.
Kyllä taitaa olla Suomessa aika suuri tyytymätön joukko.
2
Ilmianna
Jaa
Kuulehan, mikäs hätä se näillä haukutuilla, sanaasi.on ollut, kun Sueen änkeevät?

Romanit on vaistojensa ohjaamana olleet kulkureita, venäläiset perinteisesti vihollisimme, noin historia valossa, ja keitä muita haukuttuja niitä nyt olikaan, niin pitää muistaa että ihmisellä on sisään rakennettuna halu kestää elossa, siksi hän pakenee jos hänen henkeään uhataan kotimaassaan, viittaan pakolaisiin.

Kyllä meille suomalaisille olisi tervveellistä käydä jossain sotaa kävässä maassa ja pakolaisleireillä, olemme niin tympeän omahyväisiä ja pullan mussuttajia, olemme jo vailla inhimillisyyttäkin.

Senkin ikuinen trollaaja.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
14 VASTAUSTA:
@pirremiinapa
"meille suomalaisille olisi tervveellistä käydä jossain sotaa kävässä maassa ja pakolaisleireillä"

Se käynti pakolaisleireillä voisi tehdä suomalaisen vielä vihaisemmaksi, koska siellä on pakolaisstatuksen saaneita kauan turvalliseen maahan pääsyä odottaneita.
Tänne ilman pakolaisstatusta rynnineitä etuilijoita ehkä katsoisi pakolaisleirivierailun jälkeen vieläkin kriittisemmin.
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
Ihmetyttää nämä suomi-ämmänläyskät miksi he ovat puolustamassa jotain kiilisilmäisiä syyriälaisia tai pikimustia afrikkalaisia. Ettekö te ole huolissa omista lapsistanne ja näiden lapsista. Ei vanhoja akkoja kukaan enää raiskaa tai tapa, muut ovat vaaravyöhykkeesä
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Kansan kiihottaja.

Natsit linnaan, ei sinne missä itsenäisyysjuhlia vietetään 😊.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
hehehehee kirjoitti:
@pirremiinapa
"meille suomalaisille olisi tervveellistä käydä jossain sotaa kävässä maassa ja pakolaisleireillä"

Se käynti pakolaisleireillä voisi tehdä suomalaisen vielä vihaisemmaksi, koska siellä on pakolaisstatuksen saaneita kauan turvalliseen maahan pääsyä odottaneita.
Tänne ilman pakolaisstatusta rynnineitä etuilijoita ehkä katsoisi pakolaisleirivierailun jälkeen vieläkin kriittisemmin.
Omasta mielestäni voisimme vaikka kymmenkertaistaa pakolaiskiintiömme jos maahamme tulisi vain näitä leireillä vuosi tolkulla odottaneita lapsiperheitä.
Elintasopakolaisille heti kylmä käännytys, varsinkin Ruotsista tuleville.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
pirremiinapa kirjoitti:
Kansan kiihottaja.

Natsit linnaan, ei sinne missä itsenäisyysjuhlia vietetään 😊.
Jahka Pirre saat näitä kukonheltta repputuristeja sinne rannallesi telttailemaan, muista EU-direktiivien mukaan laittaa saunan taakse mekkaan suunnattu rukousmatto
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Ajattelepa sitä, että Suomen nuoret miehet puolustivat kotimaataan idän jätti-vihollisen hyökkäystä vastaan vuosina 1939 -45,
viiden vuoden ajan, vaikka satatuhatta heistä ryssät tappoivat.

He puolustivat heikompiaan, morsiamiaan, vaimojaan, lapsiaan, vanhempiaan...

He eivät luikkineet Somaliaan pakoon, vaikka "henki oli uhattuna omassa maassaan!"

Miten pääsisi sellaiseksi natsiksi ? ja saisi valtiolta jotain ettei aina tarvis maksaa suvakki vajakkien juhlia..

https://www.youtube.com/watch?v=XE8opDtur-A
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
KylläTänneMahtuu kirjoitti:
Omasta mielestäni voisimme vaikka kymmenkertaistaa pakolaiskiintiömme jos maahamme tulisi vain näitä leireillä vuosi tolkulla odottaneita lapsiperheitä.
Elintasopakolaisille heti kylmä käännytys, varsinkin Ruotsista tuleville.
Olen sitä mieltä, että ensin nämä maassa olevat hallinnoidaan.
Unkari, Viro jne. jokin velvoite näilläkin valtioilla tulisi olla suhteutettuna väkilukuun.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
korppis kirjoitti:
Jahka Pirre saat näitä kukonheltta repputuristeja sinne rannallesi telttailemaan, muista EU-direktiivien mukaan laittaa saunan taakse mekkaan suunnattu rukousmatto
Njaa, hyvä idea, saiskohan siihen yhteiskunnan tukea, pittääpä käydä tuossa lähietäisyydellä olevassa KETIN toimipisteessä, jos se hiltunen hölöpittäs rahakassan naruja hmmm..loistavs idea korppis.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
OnxTietoa kirjoitti:
Miten pääsisi sellaiseksi natsiksi ? ja saisi valtiolta jotain ettei aina tarvis maksaa suvakki vajakkien juhlia..

https://www.youtube.com/watch?v=XE8opDtur-A
Mitä juhlia tässä?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
pirremiina kirjoitti:
Mitä juhlia tässä?
Lisään vielä, että ihan arkista ruokaakin tein, iso potti makaroonilaatikkoa , jos vähä ketsupppia ruikkais päälle, näin juhla ajanjakson alkajaisiksi :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Jaa että sellaiset herkut siellä oli. No et vastannut miten ja missä saisi koulutuksen natsina olemiseen

Kyllä tämä pyhäpäivä näinkin menee odotellessa vastausta.

https://static.mvlehti.net/uploads/2017/11/esteri-sika.mp4?_=1
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
No vaikka peilin edessä, kopsauttelet kantoja yhteen ja viitot kädellä päivänåpeiliin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
OnxTietoa kirjoitti:
Jaa että sellaiset herkut siellä oli. No et vastannut miten ja missä saisi koulutuksen natsina olemiseen

Kyllä tämä pyhäpäivä näinkin menee odotellessa vastausta.

https://static.mvlehti.net/uploads/2017/11/esteri-sika.mp4?_=1
Eikö jokaisen osapäivänatsin aapinen mv-lehti auta ongelmassa ???
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Päättäjät toimii aivan oikein tukahduttamalla väärällä tavalla toimivaa lietsontaa mitään väestöryhmää kohtaan, jostain kummasta syystä persut ovat ottaneet aseeksi politiikkaansa yhden asian linja, maahanmuuttajat. Persujen sisällä toimii suomen sisu, suomi ensin tapaisia uusnatseja vaikka näitä ääriryhmiä yrtetään kitkeä he toimivat siellä joka tapauksessa, persujen johtoryhmä on uusnatsi mielisiä.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kerropas missäs ne kommarit nyt luuravat...?

Ei mennyt putkeen tämäkään rakkaus.

https://youtu.be/afr1eXNB0oA
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Vihapuhetta taitaa olla eniten persuja kohtaan, no eipä tuo haitanne enää mitään nyt kun Soinin Siniset ovat siitä erillään.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Persut eivät ole kapinetti kelpoisia olette hyljeksitty puolue joka ei ikinä kelpaa hallitukseen, mikään puolue ei halua toimia yhteistyössä kansanne.
Siniset ovat lieveilmiö persuista, Soinin perustamassa puolueesta ei ole jäljellä muuta kuin nimi.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Eikö.niin kirjoitti:

Katsotaan seuraavissa vaaleissa :)
Puolue joka on kriittinen maahanmuuton suhteen ilman olematta rasistinen, on varmasti suuren äänestäjäjoukon suosiossa. Vielä on aikaa vaaleihin ja Sinisillä on on mahdollisuus näyttää onko heistä tällaiseksi tervejärkisen kansan puolueeksi.
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
Ootellaan kirjoitti:

Toivon sinisten ottavan persujen paikan vaikka uuden puolueen on hyvin vaikea saada kannatusta eihän persujen tie ollut helppo alussa mutta niinvai Soini sen nosti kunnes natsit sen pilasivat.

Kuinka tuollainen antifantti kirjoittaa persuista mitään, eikö kannattaisi miettiä omiensa kannatusta mielluumin?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Vihapuhetta ei ole kuin 1-2 prosenttia, koska yli 90 prosenttia on kirjoitetussa muodossa. Siksipä onkin huvittavaa lukea, kun kirjoitetaan nyt se ja se puhuu vihapuhetta. Taitaa päättäjillä ja muillakin olla puurot ja vellit sekaisin.
1
Ilmianna
Jaa
Ei muuta kuin keksimään uusia tulonlähteitä ja työpaikkoja. Nythän ollaan menty oikeaan suuntaan siinä, että työttömiin otetaan aktiivisesti yhteyttä TE-toimistoista. Yhä enemmän ja enemmän tarvitaan innovaatioita tulevaisuuden suhteen.

Eilen kuulin uutisista, että aids-tartunnat ovat valistuksen myötä vähentyneet Afrikassa. Hitaasti ehkä ehkäisyvalistuskin tehoaa ja syntyvyys kääntyy laskusuuntaan.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Ei afrikkalaisia moniosaajia Suomeen. Katso video kädentaitajia Aasiasta

https://www.youtube.com/watch?v=8XuvjCS8oGo

Suomi on pieni maa ja todellisia osaajia kaipaamme.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Moniosaajat kirjoitti:
Ei afrikkalaisia moniosaajia Suomeen. Katso video kädentaitajia Aasiasta

https://www.youtube.com/watch?v=8XuvjCS8oGo

Suomi on pieni maa ja todellisia osaajia kaipaamme.
En tarkoittanut, että oltaisiin ottamassa afrikkalaisia Suomeen, vaan sitä, että innovaatioita nyt suomalaisten työllistämiseen tulevaisuudessakin.

Tuo aids-tartuntojen vähenemisestä Afrikassa tarkoitti sitä, että valistuksen vieminen kehittyviin maihin on tärkeää.

Nuo aasialaiset ovat työtätekeviä, ahkeria ihmisiä. Siksipä useissa kaupungeissä ympäri maailmaa on china-town.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ihankuin ihmiset eivät tietäisi maahanmuutto ongelmaa että pitää tehdä siitä aloitus ihan tarkoituksella että saataisiin ihmiset vihaiseksi, Häpeä aloittaja.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Häpeå itse, senkin oman kansasi vihaaja.
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
Typeryyttä.
Samaa mieltä kanssasi.
Johonkin katkeruus pitää projisoida.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Minun lapsuudessani maalla annettiin yösija talosta taloon kulkijoille, ja varmaan ruokaakin. Johtuneeko sitten kyseisestä aikoinaan lapsenmieltä järkyttäneestä kokemuksesta, mutta verenpaineeni nousee nykyään aina, kun huomaan kantasuomalaisen rasistisen kannanoton ja nimenomaan turvapaikanhakijoita vastaan suunnatun. Enkä usko olevani tässä suhteessa mitenkään poikkeuksellinen, joten kyllä meillä on ennenpitkää tässä edessä todellinen ongelma.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
"834787"

Minä olen Kanta-Suomalainen ja sen-lainen, johon hyvin voit ja saat kohdistaa viha-puhettasi.
-
Minä ilahduin lukiessani uutista jossa kerrottiin oikeus-laitoksen kieltäneen erään kiukkuisen järjestön toiminnan.
Nauroin ääneen kun huomasin O-laitoksen unohtaneen kokonaan kieltää muutkin kiukkuiset järjestöt.
-
Summa Summarum
Oikeus-laitoksemme on alkanut lietsoa vihaa kansansa keskuuteen sekä kansalaistensa kesken.
Mitenkähän se oikeus meni ennen vuoden 1918 kapinaa?

H.
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Henkilöt ovat suloisia & lutusia kulttuurimausteita joita pitää kohdella miellyttävästi . Oikeaa toivevävy ainesta kuten muutamat sadat suomineidot ovat jo kokeneet.
Ilmianna
Jaa
Suomen " m u k a sivistyneenä pitävät " on taantunu tyhmyyteen, heidäm älykkyystaso on taantunu ,
niille normaalit ihmisten viettikin on rikos,
siis kaikki käsitettään seksuaaliseksi häirinnäksi,
jos miehet ja naiset kokee mielenkiintoa ja halua tutustua paremmin toisiinsa
esm. flirtin muodossa,
samoin on käyny normaalille arvostelukyvylle, kaikki on vihapuhetta jos pikkusenkaa uksaltaa olla asiasta ei mieltä,
voi vain todeta, kuinka hulluksi ja epänormaaliksi ihmiset ja maailma vielä muuttuukaan, pakotetetaan muuttumaan, huh huh,
homojen avioliitto oli jo älyttömyys,
nyt vielä tämä viimenen vouhotus, heh seksuaalinen häirintä,
surullista kun ihmiset ei enäään saa olla normaaleita tuntevia ihmisiä mielipiteineen,
kaikki on rikollista,
osa ihmisistä on menny täysin seksi,
ilmeisesti heillä on jokin geeni virheelinen, ehkä saasteitten seurauksena muodostunu,
joka muuttaa normaalin ihmisen homoksi, normaalit vietit on täysin kadonneet,
siis nyt vaikuttaa siltä kuin epänormaalit ihmiset ovat päässeet valtaan
ja vaativat että koko ihmiskunnan pitää muuttuua heidän kaltaisekseen,
vietittömäksi epänormaaleiksi tunteettomaksi sukupuolettomaksi olennoksi, huh huh,

normaalit ihmiset kyllä osaa väistää jos ei halua lähempää tuttavuutta häntä lähestyvän ihmisen kanssa,
kautta aikojen näin on ollu ja luulakseni normaalit ihmiset tulee myös näin käyttäytymään,
kaikki ei ole seksuaalista häirintää,
mielisairaat vouhottaja oppikkoon käytöstapoja itse,
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
6 VASTAUSTA:
Ja mitäs sinä tässä kirjoitit?
Mitä iloa tai hyötyä tästä oli?
Mielestäni vouhotat!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Taikuritässä kirjoitti:
Ja mitäs sinä tässä kirjoitit?
Mitä iloa tai hyötyä tästä oli?
Mielestäni vouhotat!
Oletko itse geenivirheen kantaja,
sukupuoleton ja vaadit normaalia ihmiskuntaa käyttäytymään teikäläisten tavoin,
tunteeton, sukupuoleton, sanoisin ihmis torso, muumio,

kyllä ihmiskunta on tarkotettu rakastamaan toisiaan
ja tuntemaan vetoa toista sukupuolta kohtaan normaalista,
josta on seurauksen avioliitot ja lasten syntymät,
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Moista moskaa kirjoitat.
Maksetaanko sulle tällaisesta sekotrollauksesta jotakin.
Mittaatko ihmisiä minälläsi?

Ouboy? Kaikkea maa päällään kantaa.
Kaikkea kus teettää.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Taikuritässä kirjoitti:
Moista moskaa kirjoitat.
Maksetaanko sulle tällaisesta sekotrollauksesta jotakin.
Mittaatko ihmisiä minälläsi?

Ouboy? Kaikkea maa päällään kantaa.
Kaikkea kus teettää.
"se koira älähtää johon kalikka kalahtaa, "

varmaan itse olet alkanu epäilemään myös ,
että jokin on pahasti pielessä niisanottujen
muka sivistyneitten ihmisten nykyisessä mielipiteessä,
normaalista ihmisestä tommonen " sukupuoleton " vouhotus vaikuttaa sairaalta,
jopa mielisairaitten vouhotukselta,

normaali elämä pitää palauttaa yhteiskuntaamme,
miehet on miehiä, naiset on naisia,

ON normaalia tuntea veto toistasukupuoltakohtaan,

EIKÄ SE OLE SUKSUAALISTA HÄIRINTÄÄ,

hullut menköön hullujenhuoneelle,

lopettakaa sekoilu,
on naurettavaa joka ikisessä p ä ä - uutisessa tuoda julki seksuaalinen häirintä,
huh huh
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
normaaliElämä-palauttaa- kirjoitti:

Jotenkin kummasti on viihdetaiteilijat ottaneet tässä maassa oikeuden valita mitä hyväksytään ja mitä ei. Tavallinen kansa joka heidän palkkansa maksaa ei saisi omata omia mielipiteitä, tai ainakaan lausua niitä ääneen. Ehkä pitää lopettaa palkanmaksu ja jättää teatterit, konsertit ja kaikenlaiset esiintymiset väliin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
normaaliElämä-palauttaa- kirjoitti:
"se koira älähtää johon kalikka kalahtaa, "

varmaan itse olet alkanu epäilemään myös ,
että jokin on pahasti pielessä niisanottujen
muka sivistyneitten ihmisten nykyisessä mielipiteessä,
normaalista ihmisestä tommonen " sukupuoleton " vouhotus vaikuttaa sairaalta,
jopa mielisairaitten vouhotukselta,

normaali elämä pitää palauttaa yhteiskuntaamme,
miehet on miehiä, naiset on naisia,

ON normaalia tuntea veto toistasukupuoltakohtaan,

EIKÄ SE OLE SUKSUAALISTA HÄIRINTÄÄ,

hullut menköön hullujenhuoneelle,

lopettakaa sekoilu,
on naurettavaa joka ikisessä p ä ä - uutisessa tuoda julki seksuaalinen häirintä,
huh huh
Oletpä tehnyt oikein pullataikinan, johon olet sotkenyt kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat. Taikinasta saa pipareita, kakkuja, kierretorttuja. Niin, nuo isot huutavat kirjaimet juoruavat jostain. Luepa kirjoituksesi oikein oikein hitaasti.
Mitäkö yrität sanoa.
Tekstisi perusteella vastaan.
Äläpä pistä minulle sanoja suuhun, koska et siihen pysty.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ajattelepa sitä, että Suomen nuoret miehet puolustivat kotimaataan idän jätti-vihollisen hyökkäystä vastaan vuosina 1939 -45,
viiden vuoden ajan, vaikka satatuhatta heistä ryssät tappoivat.

He puolustivat heikompiaan, morsiamiaan, vaimojaan, lapsiaan, vanhempiaan...

He eivät luikkineet Somaliaan pakoon, vaikka "henki oli uhattuna omassa maassaan!"
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Aha, onko noin 😁
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Karkurit ammuttiin.
Henki olisi tosiaan mennyt ellei puolustanut.
Kotirintamalla keksittiin korulauseita. Ei sotivat miehet ajatelleet yleviä vaan hengissä säilymistä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
”””Sosialistivaltioissa on 1917-2017 ilman suljetun Kiinan lukujakin murhattu kansalaisia n. 30 miljoonaa.
Oikeistovaltioissa on samana aikana murhattu 1-1,5 miljoonaa.
Kaksi sosialistivaltiota, Neukku ja Saksa sopi, suunnitteli, aiheutti ja aloitti toisen maailmansodan.”””

Sain tähän vastauksen

”””USA on oikeistovaltio jossa murhataan n.15 000 ihmistä vuodessa.
Brasilia ei ole kommari valtio, siellä pääsee hengestään, vaikka ei haluasi, lähes 50 000 joka vuosi.”””

Siis sosialistivaltion, järjestelmän, omien kansalaistensa murhaamiset ja maailmansodan kuolleet selitetään ja vesitetään sillä, että ihminen kuolee muutenkin. En ymmärrä tätä sosialistivastaajan ajatuksenkulkua.

Esimerkkinä Neukkuun vaelsi aikanaan amerikansuomalaisia kommunisteja. Neukkuvaltio murhasi heitä n. 20.000. Suomalaiset kommunistit olivat varmasti lojaaleimmasta päästä valtiojärjestelmän kannattajia, mutta sosialismin murhanhimo voitti.
---

Rikospaikka-ohjelmassa tällä viikolla kerrottiin 17 rynnäkkökiväärin ja lippaiden varkaudesta ( taisi olla panoksiakin ) jostain varuskunnasta 1994. Siis TODELLA KOVA KEISSI.
Mikäli varkauden tekijä/tekijät tänä päivänä selviäisi, niin siitä ei koituisi mitään seurauksia, koska rikos on vanhentunut.

Vuonna 1992 brittimies on koskettanut naisen polvea. Erotetaan tänä päivänä ministerintehtävästään ja sen lisäksi vielä puolueestaan, joidenka seurauksena tekee itsemurhan.
Sosialistifeministien ja erottamiseen mahdollisesti liittyvien sosialististen naismiesten ajatuksenkulku, koston- ja murhanhimo ei tässäkään ansaitse ymmärrystäni.

Sosialismi on äärettömän vaarallinen ilmiö – kaikille.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
5 VASTAUSTA:
Takaperin: oliko naisen polven vika, että teki itsarin. Taas tehdään johtopäätöksiä, tietämättä kaikkea.
Rikosten ei pitäisi vanheta: lain pitäisi palvella hamaan tappiin asti.
Tekijä on tekijä.
Eiköhän lähihistoria meidän osalta ole moneen kertaan luettu.
DDR:ssä oli opiskelemassa ihannevaltioideologiaa suomalaisiakin, kuten
tässä taannoin haastateltiin erästä. Miltähän nyt tuntuu.
Onko ihannevaltiota?
Meillä lienee aika laaja käsitys maailman hurjuuksista, menneistä ja nykyisistä, koska tutkimme muidenkin maiden historiaa ja politiikkaa.
Onko Suomen historiaa enää yritetty kirjoittaa propagandistisesti?
(Huomaa vihjaus.)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
"En ymmärrä tätä sosialistivastaajan ajatuksenkulkua."
Et ymmärrä paljon muutakaan. Se oli pieni vihjaus sinun esittämien lukujen älyttömyydestä.

"Esimerkkinä Neukkuun vaelsi aikanaan amerikansuomalaisia kommunisteja. Neukkuvaltio murhasi heitä n. 20.000. blaablaablaa..."

Mistä arvoit nämä luvut ??
Tutkittua ja todistettua tietoa; amerikansuomalaisia lähti N-liittoon vajaat 5000 joista Stalin järkkäsi leirille tai suoraan teloituskomppanian eteen alle tuhat. Molemmissa lopputulos oli sama.

"Rikospaikka-ohjelmassa tällä viikolla kerrottiin 17 rynnäkkökiväärin....."
Oho, jo tällä viikolla;) Muualla se uutisoitiin 1994. Aseista 8 on saatu takaisin.
Rikospaikka kertoo 2040 että 1996 Sakon tehtaalta katosi 16 rynkkyä.

Sinun jutut on sieltä mihin ei aurinko koskaan paista:))))
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
jatka_uniasi kirjoitti:

Tuokin on sinusta kait ....blaablaablaa

!Kaikkiaan arvioidaan noin 10 000 suomalaisen tulleen teloitetuiksi Stalinin terrorin vuosina, Hannu Himanen kirjoittaa."

https://www.verkkouutiset.fi/taalla-teloitettiin-salaa-jopa-1000-suomalaista-ei-muistomerkkia/

Esitä tuolle faktaa "N-liittoon vajaat 5000"
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ihanneyhteiskunta kirjoitti:

Unohdit :)) lainata tämän: "Karjalan teloituspaikoilla ammuttiin ainakin kolmenlaisia suomalaisia: sisällissodan jälkeen Suomesta Venäjälle paenneita punaisia, Yhdysvalloista ja Kanadasta uutta maailmaa ..."

"Esitä tuolle faktaa "N-liittoon vajaat 5000""
Etsi itse, löytyy helposti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
eipaistavieläkään kirjoitti:

Tuossa linkissähän se fakta on :

"paikka on vain yksi kymmenistä,yleensä vain miehet tapettiin ,naiset ja lapset vietiin Kazakstaniin,ainakin 100,000 suomalaista hävisi, ei vain kommunisteja niitä oli vähän-muurmannin suomalaiset tapettiin järjestään kuten Inkerinkin sekä Amerikasta tulleet 30 000.Venäläiset itse sanovat -tässä maassa on tehty hirveitä,mutta emme halua niitä muistella
minulla ei ole kirjoja mutta asuin pitkään ennen putinia Karjalassa jolloin sai puhua ja vielä elää ihmisiä joilla on omaa tietoa-mutta suomalaiset eivät olleet ainoa ryhmä -kaikki vierassukuiset Krimin tataarit saksalaiset virolaiset norjalaiset kokivat saman kohtalon.Ukrainalaisia tapettiin 10 miljoonaa mutta se liittyi eri asiaan -kollektivisointiin,tästä alettiin puhua heti kun NL oli kaatunut,aiemmin se oli "salaisuus"

Että se siitä ihanneyhteiskunnasta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Osana näitä puhdistuksia Neuvostoliitossa eläneitä suomalaisia tai suomalaissyntyisiä ihmisiä tuhottiin arviolta 25 000–30 000.
Rautakallio Hannu: Suuri Viha, Stalinin suomalaiset uhrit 1930-luvulla., s. 7-9. WSOY Juva, 1995
---

Onko varuskunnan rynnäkkökiväärivarkaus 1994 selvinnyt? Ei ole.
Onko tuo varkaus jo vanhentunut? On.
Onko käden polvellelaitto 1992 jo vanhentunut? Ei näköjään ole.

"Murha ei vanhene koskaan". Ja käden polvellelaitto. Nehän ovatkin täysin rinnastettavissa...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Rynnäkkökiväärivarkaudesta 1994 olisi tuomio ollut todnäk keskituloisella nykyrahassa muutama satanen sakkoa.
---

Tällaisesta seksuaalisesta ahdistelusta nykyään olisi keskituloinen saanut tuomioistuimessa todnäk muutaman kympin tai satasen sakkoa.
25 vuotta vanhasta tapauksesta murennettiin ihmisen koko elämäntyö ja ajettiin tarkoituksella nurkkaan. Viha miehiä kohtaan on ääretön.
Ilmianna
Jaa
Suomen nuoret miehet puolustivat kotimaataan idän jätti-vihollisen hyökkäystä vastaan vuosina 1939 -45,
viiden vuoden ajan, vaikka satatuhatta heistä ryssät tappoivat.

He puolustivat heikompiaan, morsiamiaan, vaimojaan, lapsiaan, vanhempiaan...

He eivät luikkineet Somaliaan pakoon, vaikka "henki oli uhattuna omassa maassaan!"
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Nuorena Suomen itsenäisyyttä puolustaneille murhatuille pojille ja miehille:

https://www.youtube.com/watch?v=SlCR6QsvkWQ
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Minä taas kiitän suomen suvaitsevia,
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Eihän millään ole mitään väliä? =)))))
Ilmianna
Jaa
Oikeasti suomalaisnaisia ihan surutta ja syyttäkin aina lokaan kampataan
- maassa on paljon alaikäisiäkin yksinhuoltajiakin- kuin ennenkin ollut
- paljon myös eri syistä kunniamurhattuja nuoria - haudan lepoon kätkettyjä.
- toivon hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisäideillekin.
- ihan kaikenikäisille!
Ilmianna
Jaa
HALOOO;

Ei ole olemassakaan vihapuheita, on vain eriäviä mielipiteitä kuinka asioitten pitäisi olla,
ja kuinka ihmiskunnan tulisi kehittyä,
ilman että tulee kansaivaelluksia,

mielipiteitä saa ja pitää olla
vaikka ne eriävät toisistaan,
se ei ole v i h a p u h e t t a !
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
No hyvä.
Onnistuit kirjoittamaan rakentavan loppukaneetin.

Sitten kuitenkin näinkin.
Joku Intiassa pitkään asunut suomalaisnainen totesi takavuosina länsimaisen ja esim. intialaisen ajattelun eron.
Länsimaissa ajatellaan, miten asioiden p i t ä i s i olla ja
intialaiset miettivät, miten asiat o v a t.
Käykö siksi niin, että esim. meillä vanhustyössä kun havaitaan ongelmia ja joku viitsii ajaa asiaa, ruvetaan tarkastelemaan, miten asiat ovat.
Vähän niinkuin kiteytettynä: ongelmien kautta tähtiin (sarkasmia).
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Vihapuhe uusi ilmiö

Suomessa on kautta aikain haukuttu romaneja, venäläisiä, sossupummeja ym.

Nyt kun Suomeen on EU:n myötä rantautunut Eteläiseltä maapallolta ihmisiä, niin heidät on julistettu tyyliin pyhiksi joista ei saa lausua kuin kunnioittavia kohteliaisuuksia.

Jälkimmäiset pääsevät nauttimaan etuoikeuksista jonkin direktiivin nojalla josta tuskin kukaan on perillä.
Näin se 100-vuotias Suomi valloitettiin ilman sodankäyntiä.

Onhan täällä lähempänäkin köyhiä ja sotaa käyviä maita. Hinataan tänne rekkalasteittain venäjältä, virosta, ukrainasta sukulaiskansojamme. Miksi lähteä merta edemmäs kalaan?

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta