PVL:n toiminnan kieltäminen on todellista sananvapauden ja kansalaisvapauden riistämistä. Itse olen ollut sekä perussuomalaisten sekä PVL:n jäsen jo monta vuotta. Mielestäni perussuomalaisten kansanedustajien tulisi ehdottomasti käyttää vaikutusvaltaansa, että PVL:n toiminta saa jatkaa toimintaansa, onhan suurin osa meistä perussuomalaisista myös PVL:n jäseniä. Hakaristit ja sieg hail - huudot täytyy sallia!!
Sananvapaus mennyt
12
205
Vastaukset
- hahhahahaahahahhhh
PVL oli saanut jatkaa rasistista toimintaansa jos se ei olisi uhannut seuraavia ryhmiä
1) kokoomuslaisia
2) juutalaisia
3) suomenruotsalaisia
Suomessa on kaiken kritiikin yläpuolella jos sattuu olemaan ruotsinkielinen juutalainen, jolla kokooomuksen puoluekirja. - Persukonkari
"Veljespuolue" PLV vaatii kaiken tukemme, aate ensisijalla!
- racism_is_for_idiots
Rasismiin on ajatus jonkin rodun tai etnisen ryhmän vallasta tai ylivallasta.
On esimerkiksi valkoista ylivaltaa (englanniksi esimerkiksi white power tai white supremacy) ja mustaa ylivaltaa (esimerkiksi black supremacy) ajavia tahoja. Rodullista tai etnistä ylivaltaa ajavat liikkeet haluavat yleensä muodostaa yhteiskunnan, jossa vallitsee rotujen välinen arvojärjestys ja epätasa-arvoiset olosuhteet. Toinen rasismin muoto liittyy rotupuhtauteen, jonka kannattajat pyrkivät estämään kielloin rotujen tai kulttuurien sekoittumisen.
Rotusyrjintä on määritelty tiettyyn rotuun tai etniseen ryhmään kuuluvien suosimiseksi tai johonkin tiettyyn rotuun tai etniseen ryhmään kuuluvien syrjinnäksi esimerkiksi työelämässä, oikeudenkäytössä, julkisissa palveluissa tai asunnonvuokrauksessa. - Sitoutumaton_Sami
Kake naapurista on intohimoinen PVL:n jäsen, no pihalla tupakalla ollessaan kysyi minulta kumpi puolue on parempi, sininen tulevaisuus vai perussuomalaiset. Sanoin etää kumpi vaan, aattesi toimii kumpaakin puolueeseen!
- Veseli
PVL:n jäsenet ovat hienoa porukkaa, ihme mustamaalaamista !
Vaikka avaajan teksti oli ilmeistä pelleilyä, olen tosissani sitä mieltä, että PVL:n toiminnan kieltäminen oli väärin. Perustelen sillä, että oikeus kielsi rekisteröimättömän yhdistyksen toiminnan yhdistyslain perusteella, joka oli periaatteellisesti naurettava teko.
Yhdistyslaki koskee toki myös rekisteröimättömiä yhdistyksiä, mutta ei ole mielekästä edes puhua sellaisen yhdistyksen toiminnan säätelystä ja määräilystä. Yhdistyslaissa ei määritellä, että yhdistys muodostuisi jossakin vaiheessa, kun joukko ihmisiä kokoontuu aatteellisista syistä. Ei, vaan laissa tarkoitettu yhdistys muodostuu vasta kokoontujien päättäessä perustaa sellaisen ja heidän tehtyä perustamiskirjan sääntöineen. Mahdollinen rekisteröinti on vasta kakkosvaihe.
En tiedä PVL:n toiminnasta, mutta eihän se edes ollut yhdistys, ellei sitä ole perustettu.- Lapuan_Liike
Samaa mieltä, antakaa kaikkien natsien kukkia.
- Martti_Haminasta
PS:n kokouksessa viime kesänä, Jyväskylässä, PVL:n esitteitä jaettiin jokapuolella ! No oli siellä myös kebabbia tarjolla heh.
- natsiJussinVastarinta
Näitähän me kaikki kaduille kaipaamme:
http://1.bp.blogspot.com/-BPDMh_Sac3M/Uj_pWz6p0JI/AAAAAAAAAPU/g5gwv49SoTs/s1600/Hetero pride Hki jäljiltä natsitteluparodiaa 21.9.2013 Seppo Lehto pic29.JPG - juoppokepulainen3
PVL eli paskaapuhuvat vasemmistolipilaarit liitettiin 1982 velkoineen meihin keskustaan silloin keskustapuolueeseen
ja olimme oikein tyytyväisiä kun saimme maksaa niiden velat
ja viisi ääntä lisää
mutta pvl on nykyisin osa ja alku alkiolaisuutta
jota me kaikki ajamme
tosin vastustaen Kempele-Sipilän matukiimaa ja islam-intoa
Kempele toi tänne terveysturismia jota me emme alkiolaisina kannata
https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaisten-presidenttiehdokas-huhtasaari-suomeen-kaivata-terveysturismia/ - Hallaahon.äänestäjä45
Pitäisikö mielestänne kirjoittaa viherpunikkien Overtonin ikkunan väärästä paikasta?
Nyt pitäisi nousta joukolla vastustamaan terveysshoppailuturismia
https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaisten-presidenttiehdokas-huhtasaari-suomeen-kaivata-terveysturismia/ - Hallaahon.äänestäjä45
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg241566#msg241566
Keskusteluikkunasta ulosheitetyt
Yliopistojen kyökkiprofessorien esiinmarssi ei ole maukas soppa: kriittisyys katoaa ja tiede
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243238Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172707- 162570
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432507Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727