Ala-asteella harrastin tanssia ja minulla oli vakipari, kasvoimme yhdessä ja hänestä tuli ensirakkauteni. Ensimmäiset pussailut ja toiseen tutustumiset yms. (Mutta ei seksiä näin nuorena). Sitten porukat muuttavat toiselle paikkakunnalle ja tietenkin tämä jäi tähän. Vuosien päästä näin hänet n. 20v ikäisenä, ja hän hyppäsi kaulaan ja halasi. Pelkästään se sai tunteeni sekaisin, se liekki joka paloi silloin lapsena, syttyi uudestaan (en osaa sitä muuten sanoa). Tuolloin kyllä seurustelin jo nykyisen vaimoni kanssa, ja se jäi siihen halaukseen ja vanhojen muisteluun.
Taas menee vuosia, nyt 30v ja tapasin hänet pari viikkoa sitten. Suutelimme aika pitkään (ei seksiä), vaikka onkin väärin, kumpikin naimisissa ja perhettä. Mutta se vitun liekki taas kummittelee, tiedän ihastumisen ja rakastumisen eron, tai sitten en. Niin kuin normaalissa pitkässä suhteessa ihastumisia tulee ja menee, vaimoni on monesti sanonut, että on vähän ihastunut johonkin toiseen, ja mielestäni se on normaalia.
Monesti on ollut houkutuksia/tilaisuuksia mutta olen lähtenyt aina pois. Nyt en lähtenyt ja pelkästään suutelu hänen kanssa oli jotain ihmeellistä. Yhdessä päätimme, että nautimme tästä nyt ja asia jää tähän.
Kummallakin asiat hyvin ja onnellisesti naimisissa, mutta se vitun liekki. Sovimme että emme ota toisiin yhteyttä koska siitä ei tiedä mitään hyvää, niille ketä myös rakastamme. Vieläkin olen sekaisin tunnetasolla, ja tahdoin vaan avautua johonkin. Tiedän että liekki laantuu, mutta jos joskus saisin hänen kanssa vielä olla yhdessä.
Ps. asumme eri paikkakunnilla, onneksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tapasin sut ylä asteen aloittaessani jonka jälkeen emme nähneet vuosiin, sitten 33viuoden ikäisenä kävelit Takaani kaupan hyllyjen välissä ja jotenkin tiesin heti sen olleen sä. Vaikka aikaa oli kulunut 18 vuotta.
Olit lypsämässä lehmiä kun tavattiin sinä tammikuisena iltana.
Voi, vitun liekki.. Ymmärrän sinua. Se tuskin sammuu koskaan kokonaan.