Mitä tehdä kun poliisi ei toimi?

Pitäistoimiaheti

Aina silloin tällöin tulee asioita joissa pitäisi poliisin olla valveilla ja alkaa heti tutkimaan asiaa. on kuin pullat olisivat kuumassa uunissa liian kauan. On hankala saada enää niitä syömäkelpoisiksi. Samoin kun jokin asia on liian kauan tutkimatta. Siihen on syyllistynyt jo isompi porukka. Sen sevittäminen vaatiikin sitten ison työn ja aina lopputulos on heikompi verrattuna siihen, että olisi opjektiiviseti heti otettu tosiasiat huomioon. Verratkaapa vaikka Kervisen tapaukseen miten paljon on tuhlattu voimavaroja. Vielä lisää joutuvat tutkimaan ja nyt se onkin kalliimpaa, koska paljon muuta onkerinnyt tapahtua.

19

357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olis.se.nuijasota

      Mitäpä jos siittäjä olisi toiminut oikein,ajoissa ja käyttänyt kondomia?
      Olisi yksi vammageeninen nuijapää jäänyt kumin nurkkaan potkimaan muita hengiltä.

    • Peilikertoo

      Ensimmäiseksi pitäisi poliisin katsoa peiliin. Toiminko minä oikein? Olenko minä puolueellinen? Vaikuttaako yhteikunnallinen asema? Mitä voin tehdä paremmin? Nämä kyllä koskevat meitä kaikkia. Yritetään yhdessä edistyä.

      • Ei.narsismille

        Kervisen pitäisi ensimmäiseksi katsoa papereita, lausuntoja ja sairauskoodeja,jotka on saanut mielenterveystoimiston taholta.
        Sitten aloittaa ehdotettu hoito.


    • mchorot

      laki omiin käsiin

    • Totuuspöytään

      Pää kiinni ja kertokaa mitä on Kervinen muka tehnyt väärin? Selvittänyt monta rikosta ja on rehellinen kansalainen, ei hyväksy rosvoja ja nyt rosvot yrittää täällä haukkua kunnon kansalaista. Hävetkää!. Kervinen on kunnian henkilö ja pysyy kunniassa ja sen tulee jokainen näkemään edelleen. Ei mene rosvojen puolustajaksi. Oikeus ja rehellisyys on Kervisen juttu. Asia on jo nähty moneen kertaan. Ei olisi pärjännyt kieroudella, se on varma. Kierot kulkee kuin Narssu vailla kavereita ja luottamusta harmauden peitossa. Ei valaistulla tiellä kun toiset näkee.

      • loppua.odotellen

        Pappa ottaa nyt lääkkeensä ja menee lepäämään.Talvisota on voitettu mutta kervinen hyökkää vielä idästä ja hulluudesta.Kohta paukkuu omassa miinakentässä ja suolet lentää.
        Kansa taputtaa ilosta.Paha on poissa.


      • Veivaus

        Narssu ei voittanut mitään eikä kieroudella voita. Rehellisyyttä ei löydy paperiin eikä käräjiin. Kaikki asiat kieroilee.ennen kuin valmistuu kunnon asiat. Luulee vetkuttamalla mennä, mutta se ei onnistu. Käräjilläkin tunnetaan jo Narssu valehtelijana.


      • Loppuyllättää
        loppua.odotellen kirjoitti:

        Pappa ottaa nyt lääkkeensä ja menee lepäämään.Talvisota on voitettu mutta kervinen hyökkää vielä idästä ja hulluudesta.Kohta paukkuu omassa miinakentässä ja suolet lentää.
        Kansa taputtaa ilosta.Paha on poissa.

        Voidaan odotella, mutta loppu ei ole sellainen mitä odotat. Muu näyttää olevan hätää kärsimässä.


      • nenäluu
        Loppuyllättää kirjoitti:

        Voidaan odotella, mutta loppu ei ole sellainen mitä odotat. Muu näyttää olevan hätää kärsimässä.

        Muu lypsää hyvin ja pääsee aikanaan teurastamoon,eikä ehdi kärsimään missään vaiheessa.
        Tuottava yhteiskunnan jäsen loppuun asti.
        On siis vastakohta kerviselle.


    • Tasapuolisuuskaikille

      On siinä ero vaikka myöskin samankaltaisuutta. Lehmä todellakin toimii noin. Silläkin on omat lait miten sitä pitää kohdella. Väärästä kohtelusta voidaan rangaista hoitajaa.

      Todellakin Kerviseen verraten normaalisti tuotantoeläimellä menee paremmin sillä laki takaa sille asialliset olosuhteet. Kervistä yritetään väärin tulkitun lain nojalla tehdä syylliseksi sellaisiin rikoksiin joita hän ei ole tehnyt. Tämä luonnollisesti koskee häneen ja vielä enemmän kun hän yrittää puolustaa oikeuksiaan sen lain mukaan joka antaa kaikille kansalaisille (pitäisi antaa) oikeuden puolustaa vääriltä syytöksiltä. Nyt ei hänelle suotaisi käyttää tätä oikeutta joka hänellekkin kuuluu.

      Olisitko sinä tyytyväinen jos sinulta evättäisiin perustuslain mukaiset oikeudet puolustaa itseäsi? Normaalisti me kaikki ihmiset yrittäisimme puolustaa omia oikeuksiamme. Me olemme valmiit puolustamaan tuotantoeläimiä. Tämä on tietenkin oikein, niin pitääkin olla. Annetaan myöskin Kervisen puolustaa hänelle kuuluvia oikeuksia. Kervisen puolustus auttaa meitä kaikkia saamaan meille kuuluvan oikeuden oikeamukasuuden.saada asianmukasen kohtelun myöskin meitä suojaavilta tahoilta.

      • Ällöä.kalmoa.odotellen

        Lain mukaan nuppisairas voi hakeutua nuppihoitolaan.
        Lain mukaan sinne voi viedä myös väkisin.
        Tuo asia on jäänyt euroopan sairaimmalta,vieläkin vapaana olevalta narsistilta huomaamatta.

        Ja on jäänyt huomaamatta/ymmärtämättä parilta narsistin hoviin kuuluvalta, vähämieliseltä komppaajalta.
        Itsenäisestihän he eivät saa/pysty ajattelemaan,se olisi riski narsistille.Niin kauan kuin tuosta ääliöiden hovista on narsistin mielestä hyötyä,niin kauan saavat narsistilta harkitutut kehut ja kiitokset ja rapsutukset.

        Mutta kun joku noista ääliöistä vastoin odotuksia alkaakin ajatella ihan itsenäisesti asioita ja sen tuloksena lähtee omille teilleen jättäen museoruttolaivan,niin jo kuuluu kuutamossa ulvonta: " HAASTAN KÄRÄJILLE-uuuuu".

        Perään lähtee 600 painostus-emailia,jotta saaja kirjoittaisi kuten asia on:"olet hullu,jätä minut rauhaan."
        Siinäpä se syy käräjille.Hullua on loukattu kutsumalla häntä hulluksi.Email on todisteena.

        Miksi ja yleensä miten tuollainen narsisti on vielä elossa?
        Mikä on valuvikana tässä systeemissä ?

        Oman käden oikeus on myös eräs,liian vähän arvostettu oikeus ja joskus se ainoa oikea.


    • kirkon-vika

      En tiedä mistä asiasta Kervistä syytetään, mutta poliisin syyllistäminen on tarpeetonta sillä todellisia syyllisiä ovat kirkkoherrat ja piispat ja vasta tämän jälkeen poliisit.
      2 Ms 32:21 Ja Mooses sanoi Aaronille: "Mitä tämä kansa on tehnyt sinulle, kun olet saattanut heidät näin suureen syntiin?"
      5 Ms 9:20 Myöskin Aaroniin Herra vihastui niin suuresti, että hän aikoi tuhota hänet, ja minä rukoilin silloin myöskin Aaronin puolesta.

    • Tasapuolisuuttakaikille

      Tuo on hyvä ottaa huomioon.

      • kaksiteräinenmiekka

        Juu juu, mutta miksi Kervinen lypsää kaupunkia. Eikö mikään riitä? Kekkosen Olli teki virheen. Armollisuutta tarvitaan. Ei saisi viedä Kekkosta kärärjätupaan. Se on synti rankaista väärintekijää joka ei välttämättä ymmärrä tekojaan. Tästähän me puhuttiin. Laittakaa sille Kerviselle ne viestit!


    • Psalmi2jae

      Ei "rikollisetkaan" ymmärrä mitä tekevät ja siksi antakaa anteeksi heudän kaikki pahat teot ja älkää tuomitko heitä ymmärtämättömyydestä. Olkaa uskollisia herrallenne. Ei rikolliset mitään pahaa tarkoita kenellekään. Ovat hyvän suopia.

    • öljynvaihto

      Jos poliisi ei toimi, pitää poliisi korjata.

    • Säälitääntyttöä

      Pitää sääliä tyttö raukkaa.

    • Seolisiollutparasta

      Miksi puhuu sitä mikä ei ole totta?

    • Tämäonparasta

      Pitää puhua vain se minkä pystyy todistamaan

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      4985
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3277
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1245
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe