Epännistuneiden ja kaatuneiden hankkeiden lista

Hämeenlinnalla on jo varmasti Suomen ennätys epäonnistuneiden ja kaatuneiden hankkeiden osalta.

Innoparkin yhdeksän miljoonan tappiot, joiden maksu siirrettiin kymmenien vuosien päähän

Parkkitalojen kymmenen miljoonan velat, joita nyt ei pystytä hoitamaan.

SCC, josta käydään vielä vuosien oikeustaistot

Kantolan tapahtumapuisto, jonka maksavat veronmaksajat, ja johon ei näytä enää saavan edes sitä yhtä konserttia kesässä.

Suuri rautakaupan keskus, joka kaatui omaan mahdottomuuteensa

Haudattu Aulangon ruusutarha

Aulangon leirintäalueen ja katajiston kartanon sulkeminen ja tästä omalta osaltaan johtuva matkailijoiden kato kaupungista

Viimeisimpänä uusi sairaalahanke, joka kaatui jo kalkkiviivoille tonttikauppoihin

Lista on siis jo todella pitkä, eikä opiksi oteta koskaan. Mistä tämä sitten johtuu ? Hämeenlinnaa hallinnoivilla puolueilla on valtava tarve tehdä kaupungista suurkaupunki yhdessä yössä ja siinä ryskeessä ei mitään hankkeita mietitä kunnolla, saati tehdä niistä minkäänlaisia realistisia laskelmia.

Uusi sairaalahanke on tästä hyvä esimerkki. Ihan ensimmäisenä olisi tietysti pitänyt ottaa selvää, onko alueen omistajien kanssa minkäänlaista mahdollisuutta päästä kauppoihin tonteista. Suunnittelussa ei osattu myöskään ennakoida mahdollisten uusien raiteiden varausta vanhojen viereen, jolloinka sairaalan rakentaminen on käytännössä mahdotonta Viipurintien sillan pieleen.

Satojen miljoonien rahoitus ja poikkeamislupa valtiolta lienee sitten kuitenkin vielä se suurin kompastuskivi koko hankkeelle. Kaikkien näiden hankkeiden tunnusomaisin piirre on täydellinen harkintakyvyn pettäminen ja mittakaavojen ymmärtämättömyys alle 70 tuhannen asukkaan Hämeenlinnassa.
48703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Itsenäisyyspäivän kunniaksi hönö taasen narisee. Loistava voitto kun saatiin Kari Pers Ilkkala pakkopois politiikasta ja SCC oikeuteen suhmuroinnista.

Äänestä
  • Sulla on pakko olla tosi tylsä elämä.

    Äänestä

  • Samaa mieltä. Pilkkalan ahdistus on jo tylsyyttä.

    Äänestä

  • Kuules KokDem-Trolli viisaampien viestiä !

    Sille et mahda mitään että KARI ON HÄMEENLINNALAISTEN SANKARI, taistelija ja KokDemujen nöyryyttäjä ja vaikka miten täällä KokDem-Trollina meuhaat, se ei siitä muutu !

    Karille kunniamerkki 🥇 ja suuret kiitokset ansiokkaasta toiminnasta kotikuntamme hyvinvoinnin eteen tehdystä pyyteettömästä työstä❗️

    Äänestä

  • Pilkkala on SCC suhmuroinnin sankari. Perzuikkien elikkä omiensa pettäjä ja suuren kiitoksen merkeissä SCC käräjät tulee antamaan kovan SCC tuomion

    Äänestä

  • Heh, pääjehu ja miljoonat teillä tietymättömillä, joten en paljon tuulettaisi, jos joitakin pikkukaloja on oikeudessa.

    Äänestä

Suuruudenhulluus paikkakunnan perinne, joka oli hetkellisesti hukassa v. 2000 tienoilla.

Äänestä
  • Listaanhan voi lisätä vielä Aulangon Rantarutakon Luxus-huvilat pääkaupunkiseudun raharikkaille. Rakennuskelvoton tontti hankittiin kaupungin omistukseen todella törkeän kovalla hinnalla Golf-yhteisöltä. Aika hiljaista on sen jälkeen ollut rantaryteikössä, mutta iso klubi-rakennus nousi kyllä golkentän laitaan aika nopeasti tonttikauppojen varmistuttua.

    Äänestä

  • Et pääse millään yli kun et möykkääjä päässyt golf-klubin jäseneksi ja ikivanha rikosilmoitus kaupasta naurettiin poliisien toimesta.

    Äänestä

  • Sataman kehityshanke elikkä skeittirampin muotoinen paviljonki. Tuo kuulemma sataman seudulle 50 uutta palvelutyöpaikkaa. Ainakin jos laivaboxaajalta kysytään. Tarkoittaako siis poliiseja ja oikeuslaitostakin. Nehän on siinä ihan lähellä. Kun kaikki on ihan lähellä ne voi yhdistää ja pullistua ihan kuin sammakko, ISOKSI. Keskusta alkaa Rengosta ja päättyy Evolle.

    Äänestä

  • Tietysti Pers Pilkkala tiedät että ne on lähellä. SCC.

    Äänestä

  • Mitäh? Taas uusi kehityskäytävä?

    Äänestä

  • Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee aina auttaa. Soittele K.Arille vankilaan se tietää SCC kehityskäytävän. Onnea matkaan.

    Äänestä

  • kunJuhaalkoipuuhaan kirjoitti:

    Listaanhan voi lisätä vielä Aulangon Rantarutakon Luxus-huvilat pääkaupunkiseudun raharikkaille. Rakennuskelvoton tontti hankittiin kaupungin omistukseen todella törkeän kovalla hinnalla Golf-yhteisöltä. Aika hiljaista on sen jälkeen ollut rantaryteikössä, mutta iso klubi-rakennus nousi kyllä golkentän laitaan aika nopeasti tonttikauppojen varmistuttua.

    Ja tästä kuuluu iso kiitos ISOSUON JUHALLE! Siinä on mies eikä housut!

    Äänestä

  • Aina kun Juha pistää ostohousut jalkaan niin on 100-varmaa että Hämeenlinna on loppupeleissä aina tappiolla ja riskisti!

    Äänestä

Paska paikka. Piiri pieni pyörii!

Äänestä

HPKKOKDEM Matkalla huipulle osa 1 Ritaluoma tulee ja ostaa osakkeet, iskukykyinen joukkue tiedossa. Osa 2. J. Koskinen tulee ja hoitaa mestaruuden himaan kuin kunnon Kokoomusjannun kuuluukin.

Äänestä

Kyllä Hämeenlinnan kaupungin identiteetti on ollu hukassa sitten kuntaliitosten tai jo sitä ennenkin, kaikki epäonnistunut on vaan pistetty persujen piikkiin. Ehkäpä kaupunki tilaa parilla millillä tulevaisuusselonteon Himaselta valoittaakseen skenaaroitaan päätöstensä pohjaksi. Ei sillä tosin mitään saavuteta, mutta saadaan rahaa palamaan.

Äänestä
  • Tilataan selvitys ja samalla valitus Kari Pers Ilkkalalta !

    Äänestä

  • NytOnAikaaa kirjoitti:

    Tilataan selvitys ja samalla valitus Kari Pers Ilkkalalta !

    Selvitystä valmistelee ja esittelee jo tauotta Kokdem-paskotrolli niinkuin me täällä (Perä)Suoli24-Luukulla saamme sen joka päivä jo todeta!

    Äänestä

Kaupunki on täysin korruptoitunut ylhäältä alas. Täällä ei voi tehdä enää mitään korruptoitumatonta.

Jos yrittää jotain korruptoitumatonta tehdä täällä, korruptio kokee sen uhkana ja alkaa ajaa pois tai yrittää ottaa ilmat pihalle - kaikki mahdolliset ja mahdottomat keinot on käytössä.

Vaikka ei tekisi mitään korruptoitumatonta voi täällä silti joutua korruption uhriksi tietämättään.

Äänestä
  • Näin on. Esim Kiemunki uskoi aidosti auttavansa kaupunkia, eikä vaatinut edes itselleen kuuluvia palkkioita ja yht'äkkiä sanotaan että olet 6 miljoonaa velkaa.

    Äänestä

  • TäysinKohtuutonta kirjoitti:

    Näin on. Esim Kiemunki uskoi aidosti auttavansa kaupunkia, eikä vaatinut edes itselleen kuuluvia palkkioita ja yht'äkkiä sanotaan että olet 6 miljoonaa velkaa.

    Eipäs uskon asioilla eikä tyhjillä puheilla ratsasteta, mennään niinkuin laki määrää...
    Jos ei palkkioita edes ottanut, sekin oli oma valinta ja todellakin, jos on velkaa 6 miljoonaa, velka on maksettava.
    Kai hän sen rehellisenä miehenä ymmärtää ja hoitaa lakisääteisen velvotteensa?
    Ei kannata kulkea liian suurissa saappaissa, voi kompastua TäysinKohtuullista noudattaa lakia!

    Äänestä

Muutotappio Hämeenlinnassa v. 2016 -255 henkilöä

Äänestä
  • Sinä muutat tänäänkin pois.

    Äänestä

Koska mamuja on tullut kirjoille 700, oikea muuttotappio on 1000.

Äänestä
  • Taso nousee. Muuta sinäkin myös tänään pois.

    Äänestä

  • Toi sattu, niin totta.

    Äänestä

  • Oli tarkoitus.

    Äänestä

  • Kansainvälinen ihmiskauppa muodostaa merkittävän osan kaupungin korruptiota.

    Äänestä

> Koska mamuja on tullut kirjoille 700

Mamuja ei tule vaan niitä haetaan jostakin keskusvarastolta. Juuri hiljattain tuli kadulla vastaan pikimusta mies seurassaan ilmeisesti paikallinen nainen, joka yritti takin kauluksella peittää kasvojaan kun kävelin vastaan.

Kaupungin toiminta ei kestä päivänvaloa, mistä aiheutuu vakava systeemiriski.

Äänestä

Sari(t), Juha, Iisakki, Tapio, Ritva ja kumppanit - kaupunkia ei voi pyörittää kuin kuritushuonetta.

Paikkakuntalaiset tai edes uudet tulijat eivät ole teidän "kohteita" tai runsaudensarvia, jotka vain odottavat jotakin sopivaa toimenpidettä. Olemme yksilöllisiä olentoja, joilla on myös omia ajatuksia, toiveita ja suunnitelmia tulevaisuuden varalle - niihin meillä on oikeus.

Teidän on ryhdyttävä viivyttelemättä toimimaan siten kuin väitätte toimivanne - asianmukaisella tavalla lain ja demokratian perusperiaatteita kunnioittaen, joihin kuuluu toimiva oppositio.

Mikäli koette tarvetta leikkiä jyrkkiä styrankeja tai salaseuraa, oppositio on valmiina ja voi ottaa paikkanne ja tehtävänne hoitaakseen.

Äänestä
  • Sinä et saa hörhö mitää aikaan. Paitsi suurta tyhmää ääntä.

    Äänestä

  • Ennenwanhaan joutuisin nyt läpsäisemään sinua hansikkaalla naamaan kuin D'Artagnan kolmessa muskettisoturissa - se olisi tarkoittanut kaksintaistelua aamunkoitteessa auringon noustessa.

    Nykyaikana niin ei voi tehdä. Laki ei sitä salli.

    Äänestä

  • Uuddhg kirjoitti:

    Sinä et saa hörhö mitää aikaan. Paitsi suurta tyhmää ääntä.

    KokDem-Trolli ei saa hörhö mitää aikaan. Paitsi suurta tyhmää ääntä.

    Äänestä

  • Uuddhg kirjoitti:

    KokDem-Trolli ei saa hörhö mitää aikaan. Paitsi suurta tyhmää ääntä.

    Perzuikki heräsi hölmöilee.

    Äänestä

  • Kokdem-idiootti heräsi hölmöilee. Sai edelleenki vaan suurta tyhmää ääntä.

    Äänestä

  • Huomenta Pilkkala SCC posee

    Äänestä

  • Vartiaherättää kirjoitti:

    Huomenta Pilkkala SCC posee

    Ja taas tuota Kokdem-Trollin edelleenki vaan suurta tyhmää ääntä kuuluu. Kokdem-idiootti heräsi hölmöilee.

    Äänestä

Karmit kaulassa joka paikkaan, sehän se on Hämeenlinnassa ollut kiemunkivekkaraution tapa, eikä mikään pysäytä. kiemunki ja vekka nyt jättivät laivan mutta, perinne elää edelleen raution kautta. Tunnusomaista on myös ettei virheistä kanneta minkäänlaista vastuuta, eikä opiksi oteta mistään, samat virheet tehdään jokaikisessä asiassa.

Äänestä
  • Kari Pers Ilkkala kantaa vastuun SCC suhmuroinnista. Kova tuomio tulee.

    Äänestä

  • Heheeee kirjoitti:

    Kari Pers Ilkkala kantaa vastuun SCC suhmuroinnista. Kova tuomio tulee.

    Tuo KokDem-Ääliö on ahkera kirjoittelija.
    Tuttu suulas typerys kaupunkikuvassa ja PeräSuoli24:n Hämeenlinna-osiossa aina samoin "Pose, SSC, Vankila, Pesula tai Sellin valo"-teemoin!
    Hän on henkilö joka ei osaa/ymmärrä muuntaa verbaalista ilmaisuaan, rasite koko yhteisölle!

    Äänestä

Tähän jatkeeksi voi liittää myös SCC:n tontin osto lähes miljoonalla, joka kasvaa horsmaa nyt ja tulevaisuudessa

Äänestä

Epäonnistunet /toteutumattomat hankkeet, kuinka monta miljoonaa niihin uponnut ja tulee uppoamaan. Railway sairaalaankin on mennyt jo jonkin verran , mutta kansalle ei sitä kerrota. Tori parkkiin on mennyt jo paljon ja tulee vielä menemään. Kirjasto rempankin 10 milj.€ kustannusarviokin lienee todellisuudessa n.13milj.€

Äänestä
  • Kirjaston korjaaminen ja sairaille sairaalan rakentaminen on todella törkeää politikointia hallinnon taholta.

    Äänestä

Goodmanninkin ylläpito ja infra kaupungin osalta. Tuleekohan persnettoa siitäkin koko ajan, kun ei näytä ohikulkijaa kiinnostavan.

Äänestä

Ratasairaala on kontillaan. Turha edes kuvitella että joku hullu ostaisi tontin 20miljoonalla€, poikkeuslupa saataisiin TMltä ja sitten päälle vielä 0,5milj€ rakennusraha.

Äänestä
  • Kyllä sen tontin osto ylihinnallakin on ihan mahdollista kun kerran Hämeenlinnassa ollaan. Onhan jo ostettu Kirstulastakin peltoa todella törkeällä ylihinnalla, samoin Aulangolta rakennuskelvotonta rantalettoa . Molemmat paikat edelleen nytkin rakentamatta ja myös tulevaisuudessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hankettapukkaa kirjoitti:

Hämeenlinnalla on jo varmasti Suomen ennätys epäonnistuneiden ja kaatuneiden hankkeiden osalta.

Innoparkin yhdeksän miljoonan tappiot, joiden maksu siirrettiin kymmenien vuosien päähän

Parkkitalojen kymmenen miljoonan velat, joita nyt ei pystytä hoitamaan.

SCC, josta käydään vielä vuosien oikeustaistot

Kantolan tapahtumapuisto, jonka maksavat veronmaksajat, ja johon ei näytä enää saavan edes sitä yhtä konserttia kesässä.

Suuri rautakaupan keskus, joka kaatui omaan mahdottomuuteensa

Haudattu Aulangon ruusutarha

Aulangon leirintäalueen ja katajiston kartanon sulkeminen ja tästä omalta osaltaan johtuva matkailijoiden kato kaupungista

Viimeisimpänä uusi sairaalahanke, joka kaatui jo kalkkiviivoille tonttikauppoihin

Lista on siis jo todella pitkä, eikä opiksi oteta koskaan. Mistä tämä sitten johtuu ? Hämeenlinnaa hallinnoivilla puolueilla on valtava tarve tehdä kaupungista suurkaupunki yhdessä yössä ja siinä ryskeessä ei mitään hankkeita mietitä kunnolla, saati tehdä niistä minkäänlaisia realistisia laskelmia.

Uusi sairaalahanke on tästä hyvä esimerkki. Ihan ensimmäisenä olisi tietysti pitänyt ottaa selvää, onko alueen omistajien kanssa minkäänlaista mahdollisuutta päästä kauppoihin tonteista. Suunnittelussa ei osattu myöskään ennakoida mahdollisten uusien raiteiden varausta vanhojen viereen, jolloinka sairaalan rakentaminen on käytännössä mahdotonta Viipurintien sillan pieleen.

Satojen miljoonien rahoitus ja poikkeamislupa valtiolta lienee sitten kuitenkin vielä se suurin kompastuskivi koko hankkeelle. Kaikkien näiden hankkeiden tunnusomaisin piirre on täydellinen harkintakyvyn pettäminen ja mittakaavojen ymmärtämättömyys alle 70 tuhannen asukkaan Hämeenlinnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu