Hei!
Noin vuosi sitten heräsin aamulla siihen, että koko huonee pyörii silmissä, olivat ne sitten kiinni, tai auki. Vaihdoin hieman asentoa ja se loppui. Ja taas jos vähänkin menin ''väärään'' asentoon, niin alkoi silmissä vilistä. Seuraavana päivänä menin sairaalaan päivystykseen, jossa lääkäri oli sitä mieltä, että kärsin asento-huimauksesta. Huimauksen tunntetta kesti n. 2viikkoa, tai siis se ei enään ollu niin ''rajua'', että koko huone pyörisi, mutta esim. kävellessäkin tuntui, kun olisi laivalla kovassa myrskyssä. Keinutti siis koko ajan. Nyt sen jälkeen on aina välillä tullut huimausta, joka menee ohi itsestään n. 2 viikossa. Tosin se ei enää ole yhtä rajua, vaan lähinnä keinuttaa kovasti. Tämä on kuitenkin todella häiritsevää ja alan jo pelätä aivokasvainta ja ties mitä! Yö unet menee ja koko ajan on ''ahdistava'' olo. Eli minne siis pitäisi hakeutua lääkäriin? Sairastan myös migreeniä, joka on todettu n. 15 vuotta sitten, joten sen voisi sitten kanssa tutkia jälleen samalla. Soitin jo terveyskeskukseen ja sain ajan reilun 3 viikon päähän. Sieltä varmaan sitten laittavat lähetteen jonnekin? Mutta kuinka kallista on mennä yksityiselle? Pääseekö heti? Entä pääseekö nopeammin ihan ''kunnon'' tutkimuksiin? Vai saako sieltäkin vaan saman lähetteen?
Kiitos, jos joku osaa auttaa! =)
Minne lääkäriin huimauksesta?
15
2882
Vastaukset
- Anniina
olen käyttänyt Neuroa (neuro.org),käynyt siellä niin neurologin vastaanotolla kuin tutkimuksissakin.
Neurologini palkkio oli muistaakseni 80 euron luokkaa sitten tietysti siihen kaikki tutkimukset päälle.
Kyllähän yksityiselle aina nopeammin pääsee ja monessa paikassa on mahdollisuus tehdä kaikki tutkimukset,eli ei tarvitse neurologin lähettää eteenpäin julkiselle sektorille.
Itse odotin viimeksi 3 päivää omaa neuro aikaani,sen pidempää jonoa ei neurolla ollut,sillä kertaa.
Ja tutkimukset ovat todellakin kunnon tutkimuksia!
Sinä olet asiakas joka maksat,palvelun pitää olla hintansa arvoista!
Niihin tutkimuksiin kannattaa sitten kyllä varata tukku euroja..mutta saa ainakin asioihin nopeammin selvyyden kuin julkisella puolella.
Siis olet vasta 3 viikon kuluttua menossa terveyskeskukseen??!!!No,ellei sinua laiteta kiireellisyysluokassa 1 tai 2,niin voipi olla että joudut odottelemaan tutkimuksia hetken jos toisenkin.
Muistathan sitten että terveyskeskuslääkäri EI ole alan erikoislääkäri.
Suosittelen yksityistä sektoria!
Toivon mukaan saat pikaisen avun,itsekin huimauksesta kärsivänä tiedän että on todella epämiellyttävää,jopa pelottavaa kun olo on samanlainen kuin olisi merellä myrskyssä.- Inka
Huimaus voi johtua niin monesta eri syystä, ettei välttämättä ole järkevää mennä ensimmäiseksi neurologin vastaanotolle.
Kokenut terveyskeskuslääkäri osaa kartoittaa pitääkö mennä jollekin erikoislääkärille, ja jos niin minkä alan. Korvalääkäri, fysiatri, neurologi vai psykiatri.
Minun huimaustani ovat hoitaneet onkologi, radiologi ja neurokirurgi. Neurologia en ole tarvinnut.
Olen ennenkin huomannut että Anniinalla on rahaa heittää vaikka kaivoon. - minä
Inka kirjoitti:
Huimaus voi johtua niin monesta eri syystä, ettei välttämättä ole järkevää mennä ensimmäiseksi neurologin vastaanotolle.
Kokenut terveyskeskuslääkäri osaa kartoittaa pitääkö mennä jollekin erikoislääkärille, ja jos niin minkä alan. Korvalääkäri, fysiatri, neurologi vai psykiatri.
Minun huimaustani ovat hoitaneet onkologi, radiologi ja neurokirurgi. Neurologia en ole tarvinnut.
Olen ennenkin huomannut että Anniinalla on rahaa heittää vaikka kaivoon.Inkan siellä viisastella..!
Kunnallisella puolella ei ainakaan musta välittäny kukaan. Vasta yksityiselle mentyä pääsin kunnon tutkimuksiin ja syy oireisiin (joita oli mm.korva lukossa, päänsärky, huimaus) selvisi, aivokasvain. - Inka
minä kirjoitti:
Inkan siellä viisastella..!
Kunnallisella puolella ei ainakaan musta välittäny kukaan. Vasta yksityiselle mentyä pääsin kunnon tutkimuksiin ja syy oireisiin (joita oli mm.korva lukossa, päänsärky, huimaus) selvisi, aivokasvain.Kävin kerran yksityisellä terveysasemalla, mikä lienee ollut lääkäri, en muista. Suurimman osan ajasta hän käytti avioerostaan valittamiseen, toiseksi suurimman eräästä yhteisestä tuttavasta kyselemiseen, kolmannelle sijalle jäi potilas.
Lasku kyllä tuli. Riitti minulle. - Anniina
Inka kirjoitti:
Kävin kerran yksityisellä terveysasemalla, mikä lienee ollut lääkäri, en muista. Suurimman osan ajasta hän käytti avioerostaan valittamiseen, toiseksi suurimman eräästä yhteisestä tuttavasta kyselemiseen, kolmannelle sijalle jäi potilas.
Lasku kyllä tuli. Riitti minulle.perusteella sinä sitten katsot voivasi arvostella yksityistä sektoria käyttäviä,kuten minua (olet muuten arvostellut minua aiemminkin,eikö se ole oma asiani mihin omalla työlläni ansaitsemani rahat laitan!)?
Miksi et sanonut lääkärille että tulit hoidattamaan omaa vaivaasi et kuuntelemaan lääkärin juttelua??!!Ja vielä maksoit moisesta,minä en olisi maksanut,tosin en olisi edes kuunnellut lääkärin omista asioista juttelua.Siitä samasta ovesta kun tullaan sisään lääk.vastaanotolle,siitä samasta pääsee uloskin...
Ei yhden kokemuksen perusteella tarvitse koko yksityistä sektoria lyttyyn lyödä.
Voisin minäkin kertoa muutaman arvauskeskusreissun......
Lääkäreitä löytyy joka lähtöön molemmista sektoreista,tosin olen saanut yksityisellä ainoastaan ja vain hyvää palvelua.
Minä asiakkaana maksan ja vaadin myöskin palvelua!
Ok,olet valinnut julkisen sektorin,minä yksityisen,siinä se.
Minä en joudu odottelemaan lääkäriaikaa johonkin hamaan tulevaisuuteen vaan voin mennä esim. 24h/vrk avoinna olevalle lääkäriasemalle.
Röntgeniin ja laboratorioon pääsen heti jne.
Omalla kohdallani,muutamien kroonisten sairauksien tutk. ja hoidoissa,käytän ja olen aina käyttänyt yksityistä sektoria ja tulen jatkossakin käyttämään.Näin meillä tekee koko perhe.
Menen esim. psorini takia mielummin suoraan erikoislääkärille,en varaamaan ensin aikaa terv.keskuksesta ja saamaan sieltä (mahdollisesti??!!) lähetettä ihotautilääkärille,samoin esim. vuosittaiset gynekologikäynnit,ei siellä terveyskeskuksessa erikoislääkäreitä juurikaan näe.
Ja miksikö erikoislääkäri?Siksi että kun erikoistuu opiskellen vielä n. 6 v juuri erikoistumisalaa,niin aivan taatusti sitä tieto taitoa on enemmän kuin yleislääkärillä!
Kukin tavallansa,minä olen valinnun tämän tavan. - mielipiteeni
Anniina kirjoitti:
perusteella sinä sitten katsot voivasi arvostella yksityistä sektoria käyttäviä,kuten minua (olet muuten arvostellut minua aiemminkin,eikö se ole oma asiani mihin omalla työlläni ansaitsemani rahat laitan!)?
Miksi et sanonut lääkärille että tulit hoidattamaan omaa vaivaasi et kuuntelemaan lääkärin juttelua??!!Ja vielä maksoit moisesta,minä en olisi maksanut,tosin en olisi edes kuunnellut lääkärin omista asioista juttelua.Siitä samasta ovesta kun tullaan sisään lääk.vastaanotolle,siitä samasta pääsee uloskin...
Ei yhden kokemuksen perusteella tarvitse koko yksityistä sektoria lyttyyn lyödä.
Voisin minäkin kertoa muutaman arvauskeskusreissun......
Lääkäreitä löytyy joka lähtöön molemmista sektoreista,tosin olen saanut yksityisellä ainoastaan ja vain hyvää palvelua.
Minä asiakkaana maksan ja vaadin myöskin palvelua!
Ok,olet valinnut julkisen sektorin,minä yksityisen,siinä se.
Minä en joudu odottelemaan lääkäriaikaa johonkin hamaan tulevaisuuteen vaan voin mennä esim. 24h/vrk avoinna olevalle lääkäriasemalle.
Röntgeniin ja laboratorioon pääsen heti jne.
Omalla kohdallani,muutamien kroonisten sairauksien tutk. ja hoidoissa,käytän ja olen aina käyttänyt yksityistä sektoria ja tulen jatkossakin käyttämään.Näin meillä tekee koko perhe.
Menen esim. psorini takia mielummin suoraan erikoislääkärille,en varaamaan ensin aikaa terv.keskuksesta ja saamaan sieltä (mahdollisesti??!!) lähetettä ihotautilääkärille,samoin esim. vuosittaiset gynekologikäynnit,ei siellä terveyskeskuksessa erikoislääkäreitä juurikaan näe.
Ja miksikö erikoislääkäri?Siksi että kun erikoistuu opiskellen vielä n. 6 v juuri erikoistumisalaa,niin aivan taatusti sitä tieto taitoa on enemmän kuin yleislääkärillä!
Kukin tavallansa,minä olen valinnun tämän tavan.Tämä on nyt ketjun aloittajan jutusta hiukan sivussa. Mutta..,
Mielipiteeni ihmisten rahamkäytöstä on ehdottomasti se, että on jokaisen oma asia mihin ja miten rahansa käyttää.
Jos joku hakuaa "ylimääräisellä" (onkohan sitä juuri kellään tav.pulliaisella?) rahallaan hiukan nauttia tai helpotusta elämään niin tehköön niin.
jotkut käyttää rahansa ylksityiseen lääkäriin, joku käy lomalla, joku ostaa siivouspalvelua kotiinsa, joku taas paremman auton ja on sitten niitä jotka ostelee vaatteita yli tarpeen ja nauttii elämästä siten. Kukin tyylillään. - Inka
mielipiteeni kirjoitti:
Tämä on nyt ketjun aloittajan jutusta hiukan sivussa. Mutta..,
Mielipiteeni ihmisten rahamkäytöstä on ehdottomasti se, että on jokaisen oma asia mihin ja miten rahansa käyttää.
Jos joku hakuaa "ylimääräisellä" (onkohan sitä juuri kellään tav.pulliaisella?) rahallaan hiukan nauttia tai helpotusta elämään niin tehköön niin.
jotkut käyttää rahansa ylksityiseen lääkäriin, joku käy lomalla, joku ostaa siivouspalvelua kotiinsa, joku taas paremman auton ja on sitten niitä jotka ostelee vaatteita yli tarpeen ja nauttii elämästä siten. Kukin tyylillään.Pointtini on se, että on vähän vaarallista julistaa, kuinka hyvin yksityinen sektori palvelee, koska useimmilla ei kuitenkaan ole varaa erikoislääkäriin, ainakaan moneen erikoislääkäriin, jotka kukin lähettää ties mihin kalliisiin tutkimuksiin huimauksen vuoksi, joka useimmissa tapauksissa varmaan on ihan muuta kuin aivokasvaimesta johtuvaa.
Parempi kai että yleislääkäri "arvaa" ts päättelee, mitä lisätutkimuksia tarvitaan kuin että maallikko säntäilee sille sun tälle erikoislääkärille. Muistakaa, että yhteiskunnalle tulee melkoiset kustannukset lääkärin koulutuksesta. Yksityisektorilla toimivat lääkärit saisivat maksaa koulutuskustannuksensa takaisin.
Tietyn kapean erikoisalan osaaminen ei mielestäni kaikissa tapauksissa korvaa sitä kokemusta minkä yleislääkäri saa tavatessaan suuren kirjon erilaisia potilaita. - minä
Inka kirjoitti:
Pointtini on se, että on vähän vaarallista julistaa, kuinka hyvin yksityinen sektori palvelee, koska useimmilla ei kuitenkaan ole varaa erikoislääkäriin, ainakaan moneen erikoislääkäriin, jotka kukin lähettää ties mihin kalliisiin tutkimuksiin huimauksen vuoksi, joka useimmissa tapauksissa varmaan on ihan muuta kuin aivokasvaimesta johtuvaa.
Parempi kai että yleislääkäri "arvaa" ts päättelee, mitä lisätutkimuksia tarvitaan kuin että maallikko säntäilee sille sun tälle erikoislääkärille. Muistakaa, että yhteiskunnalle tulee melkoiset kustannukset lääkärin koulutuksesta. Yksityisektorilla toimivat lääkärit saisivat maksaa koulutuskustannuksensa takaisin.
Tietyn kapean erikoisalan osaaminen ei mielestäni kaikissa tapauksissa korvaa sitä kokemusta minkä yleislääkäri saa tavatessaan suuren kirjon erilaisia potilaita.Itselle jäi todellakin "paska maku" suuhun "arvauskeskuksen" lääkäreistä ja myös kunnallisen puolen neurologista. Tuntui että potilaita kohdellaan kuin liukuhihnalla. Lääkereseptin kanssa kotiin makaamaan vaan, tuntuu olevan motto nykypäivänä.
Hassua kyllä mutta aina, joka ikinen kerta, yksityisellä on ollu parempi palvelu. On tuntunut että minua on todellakin kuunneltu ja ennen kaikkea "valitukseni" on otettu vakavasti.
Jos olisin jäänyt syömään kotiin lääkkeitä jota minulle määrättiin (kunnallisella puolella) aivan turhaan olisi kasvaimeni jäänyt todennäköisesti löytymättä. (tai tokihan se olisi löytynyt viimeistään silloin kun se olisi ollut helkkarin suuri) Ja söisin vahvoja kolmiolääkkeitä edelleen turhaan...
Jatkossakin tulen menemään aina suoraan yksityiselle. Päätin että mun kohdalla "bingot" terveyskeskuksessa saa loppua.
Mut kukin tablaa tyylillään... - kunnallinen
Inka kirjoitti:
Pointtini on se, että on vähän vaarallista julistaa, kuinka hyvin yksityinen sektori palvelee, koska useimmilla ei kuitenkaan ole varaa erikoislääkäriin, ainakaan moneen erikoislääkäriin, jotka kukin lähettää ties mihin kalliisiin tutkimuksiin huimauksen vuoksi, joka useimmissa tapauksissa varmaan on ihan muuta kuin aivokasvaimesta johtuvaa.
Parempi kai että yleislääkäri "arvaa" ts päättelee, mitä lisätutkimuksia tarvitaan kuin että maallikko säntäilee sille sun tälle erikoislääkärille. Muistakaa, että yhteiskunnalle tulee melkoiset kustannukset lääkärin koulutuksesta. Yksityisektorilla toimivat lääkärit saisivat maksaa koulutuskustannuksensa takaisin.
Tietyn kapean erikoisalan osaaminen ei mielestäni kaikissa tapauksissa korvaa sitä kokemusta minkä yleislääkäri saa tavatessaan suuren kirjon erilaisia potilaita.Minulla on molempien sektorien lääkärestä hyvä kuva ja olen saanut aina hyvän kohtelun.
Se että kunnallinen tuntuu joidenkin mielestä vastenmieliseltä tms. on pyrokratian vika ja orkanisoinnin puutetta, ehkäpä joskus puolin ja toisin asenne kysymyskin. Annetaan niiden käydä yksityisellä jotka sinne haluavat, niin ruuhkat tk:ssa helpottaa.
Itse kävin 15 vuotta sitten yksityisellä aikaa säästääkseni pitkittyneen flunssan vuoksi. Sattui kohdalle hyvä yleislääketieteen erikoislääkäri, joka huomasi muutakin vikaa minussa, mihin en ollut itse sen koommin kiinnittänyt huomiota. Ei kertonut arvailuja diagnoosista, mutta kehotti tilaamaan ajan neurologille.
Parin päivän päästä olin nuorn neurologin vastaanotolla saamassa vaivalleni nimen.
Sain myös lähetteen keskussairaalaan (kunnan piikkin) ja olen siis ollut siitä lähtien, 15 vuotta, saman neurologin potilas (eri kuin tämä yksiyinen lääkäri).
Diaknoosini on pysynyt alusta asti samana ja ilmeisesti myös oikea.
Muissa vaivoissa käyn terveyskeskuksessa.
Lyhyesti: Pidän tk lääkäreitä ammattinsa osaajna mutta lääkäriin ym. palveluihin pääsyä ja koko systeemiä fiaskona, potilasta nöyryyttävänä jne.
- minä
että tämä keskustelu lähti ehkä hieman väärille raiteille.
Itse suosittelen että jos vaan rahaa on tai vakuutus joka korvaa -> mene suoraan yksityiselle. Ei tarvitse odottaa todellakaan pitkiä aikoja ja elää epätietoisuudessa. - tpi
Nuo oireet vaikuttavat melkoisen tyypilliseltä hyvänlaatuiselta asentohuimaukselta. Laitas nuo sanat (tai benigni positionelli vertigo) vaikka googleen, löytyy kuvauksia oireesta ja hoito-ohjeita.
- mutta
kannattaa silti käydä tutkimuksissa, että aivotapahtuma poissuljetaan. Asentohuimaus on yleistä ja sinänsä vaaratinta, eina kannattaa kuitenkin pitää itsestään huolta, ja tutkia asia. Tällaiset yht´äkkiä alkaneet oireet etenkin.
- Neurologi
Riippuu missä päin olet. Ennekuin aloitat asentohoidot, kannattaa käydä korvalääkärillä, joka katsoo missä kaarikäytävässä ja kummalla puolella vika on. Hoidot ovat nimittäin erilaisia eri kaarikäytävien ongelmissa. Jos haluat käyttää yksityislääkäreiden palveluksia, soita k.o. henkilölle ensin ja tiedustele hänen perehtyneisyyttään hyvänlaatuisen asentohuimauksen diagnostiikassa ja hoidossa. Voin antaa mahdollisesti suosituksia, jos kerrot, minkä isomman kaupungin liepeillä asut.
- Inka
Moi neurologi
Nimimerkki tpi on oikeasti neurologi, sinä olet häiriintynyt ihminen tai idiootti. - Neurologi
Inka kirjoitti:
Moi neurologi
Nimimerkki tpi on oikeasti neurologi, sinä olet häiriintynyt ihminen tai idiootti.Miksi? Olen muuten eri henkilö, kun tuolla aiemmin itseään neurologiksi tituleerannut henkilö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1086157Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380