Auttakaa! Mikä mulla on? Epilepsia?!?

Vittulajänkä

Olen nämä kaikki oireet pistänyt stressin piikkiin, mutta nyt en enää tiedä. Olen ihan järkyttävän väsynyt, saatan nukkua vuorokaudessa 14h. Töissä aloitan haukottelun jo ennen puolta päivää. Työterveyslääkäri epäili, että unenlaatuni on jotenkin huono. Välillä on ihan kauhea päänsärky. Veriarvot ok. Viimeyönä heräsin siihen, että olin pissaamassa sänkyyn, juoksin äkkiä vessaan. Hävettää. Muisti pätkii älyttömästi. Eilen illalla sain autolla ajaessa järkyttävän tärinäkohtauksen, koko keho jaloista päähän alkoi tärisee voimakkaasti, ajattelin vaan, että sain paniikkikohtauksen. Ihan kuin olisin ollut jäässä. Vuosia sitten kävin muista syistä johtuvien takia pään magneettikuvissa, jossain ohimolohkossa vaan oli ylimääräistä sähkötoimintaa. Kerran olen käynyt myös sellaisessa testissä, missä päähän laitettiin piuhoja ja vilkutettiin valoja, tuli vaan huono olo ja ajattelin, että taju lähtee, alkoi pyörryttää, mutta tunne meno ohi, ei löytynyt mitään poikkeavaa. On alkanut kuitenki huolestuttaa tämä tilanne, että mikä minua oikein vaivaa, voiko tämä olla epilepsiaa?

2

298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Garbollaonasiaa

      "Työterveyslääkäri epäili, että unenlaatuni on jotenkin huono."

      Enemmän liikuntaa, että unen laatu paranee. Älä nuku selällään ettet kuorsaa, koska vika voi olla uniapnea ja silloin unen laatu on surkea. Päänsärkyä on kaikilla jos on unen puutetta.

    • Naapurinkoira

      Oireet kyllä sopii stressiin, joten sille kannattaa tehdä jotain jos sitä kuitenkin on. Ja jos sulla on jotain ylimääräistä sähkötoimintaa havaittu aivoissa, niin senkin takia kannattaa vähentää stressiä, koska stressi voi pahentaa tai aiheuttaa epilepsiakohtauksia. Ja sitten ihan vaan lääkärille ja vaikka eeg-testeihin, kun ei netistä saa varmoja vastauksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      280
      3498
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      22
      1948
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      39
      1595
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1451
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1139
    6. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      72
      1085
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1044
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      91
      918
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      206
      797
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      747
    Aihe