Mahtavaa...

3239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Uusi Suomi
Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho (ps.) ihmettelee äärinäkemyksiä levittävän MV-sivuston suhtautumisen muuttumista häntä koskevissa teksteissä. Aiemmin MV-sivustolla Halla-ahoon on suhtauduttu myönteisesti, mutta nyt se kirjoittaa hänestä negatiiviseen sävyyn väitteitä, jotka Halla-ahon mukaan eivät pidä paikkansa.
Halla-aho kertoo, että MV-sivusto on julkaissut hänen tekstejään ilman lupaa kolumneina. Hän ei ole kuitenkaan puuttunut, koska niitä saa levittää kuka tahansa. Halla-aho ei muista, että olisi ollut Ilja Janitskinin kanssa koskaan yhteydessä.

–Oma arveluni on se, että siellä pyrittiin olemaan hyvissä väleissä minuun siinä toivossa, kun minulla on tietty huomioarvo ja kannatus Suomessa, että saataisiin hinattua kansallismielistä kenttää siihen suuntaan. Kun se ei ole osoittautunut toimivaksi, siellä ehkä yritetään KGB:n käsikirjan oppeja hyödyntäen hyökätä minun kimppuun ja rakentaa jonkun muun ihmisen varaan tällaista kilpailevaa liikehdintää, Halla-aho sanoo Uudelle Suomelle.


Halla-aho kirjoittaa Facebookissa, että MV ja sen perustaja Ilja Janitskin ”toimivat ruplilla”. Hän kertoo nyt tämän arvion perustuvan MV-sivuston tapaan käsitellä ulkopoliittisia kysymyksiä.

– Venäjä pyrkii luomaan Suomeen ruplarahoitteisen kansallismielisen puolueen muun Euroopan tyyliin. Tarkoitus varmaan oli houkutella minut samaan leiriin, mutta kun en osoittanut kiinnostusta, maksavat tahot käskivät Iljaa muuttamaan taktiikkaa, Halla-aho kirjoitti Facebookissa.

Halla-aho kertoo puhelimessa kokevansa, että on vaikea selittää sivuston ”180 asteen käännöstä” suhtautumisessa häneen millään muullakaan kuin sillä, että Halla-aho ei ole reagoinut MV-sivustoon sen toivomalla tavalla.

–Pidän aivan selvänä, että tällä pyritään rakentamaan sellaista Venäjään päin kallellaan olevaa äärioikeistolaista liikettä ja siinä ehkä käytetään maahanmuuttokysymystä lähinnä tällaisena houkuttimena, koska se tällä hetkellä kiinnostaa ihmisiä erittäin paljon, Halla-aho sanoo.

Hän muistuttaa, että MV-sivusto ei ole oikea uutissivusto.

–Kyllä kaikki tietävät, että MV:n juttuja pitää lukea melkoisella suodattimella. Siellä on välillä paikkansa pitävää juttua ja aika usein ei, Halla-aho sanoo.

–Sillä on omat ansionsa siinä, että se on paljastanut esimerkiksi näiden Suomeen tulleiden miesten historiaa, joista osa on päätynyt käräjille. Mutta tuskin kukaan menisi vakavissaan väittämään, että se on journalistisesti kovin korkeatasoinen julkaisu, eikä sen juttuihin yleensä voi mitenkään varauksetta luottaa, hän toteaa.

Korjaus 8.4. klo 8:52: Jutussa mainittu nimi korjattu Ilja Janitskiniksi.

1Äänestä

Säälittäviä luusereita kaikki.

Äänestä

Mitä Vittua rikollista toimintaa sekö muka mahtavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Soihtukulkuery kirjoitti:

Oon nii ylpeä Meistä

https://mvlehti.net/2017/12/06/ennatysmaara-osallistujia-612-soihtukulkueessa/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu