kasvoissa

Mitenkä monelle ilmaantuu kasvoihin psoria? Minulla on talvisin nenän pielessä hilseilyä ja punoitusta sekä nyt viime ja tänä talvena on pieni 2mm x 2mm läiskä samassa kohtaa otsassa. Keväällä kun aurinko rupeaa paistamaan niin se tietenkin häviää.. mietin vaan että mitenkäs 5 vuoden päästä, jos on useammissa kohdissa kasvoja läiskiä. Ihotautilääkärini vakuutti kyllä ettei läiskät kasvoissa leviä mitenkään suuriksi ainakaan, mutta harmittaa silti kun tietää että sitä on muuallakin kehossa, niin miksi vielä kasvoissa??!! Hydrokortison 1 % auttaa välillä, mutta koko talven se siinä näkyy..
197053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Itselläni on melko ikävä psoriasis päänahassa/hiuspohjassa, joka toisinaan siirtyy otsalle ja muualle hiusrajaan. Olen saanut psorin helpottumaan vaseliinilla ja bepanthenilla, mutta eihän se koskaan kokonaan lähde. Bepanthen on kyllä selvästi parempi, jos vaan jaksaa aina rasvata aamuin illoin.

Äänestä
  • Kuolleenmeren tuotteita?Jotkut sanoo,et auttas.
    Niit saa hyvinvarustetuista luontaiskaupoista esim.

    Äänestä

kasvojen psoriläntteihin sekä Bepanthenin rasvaista voidetta että Daily sinkkivoidetta. Olen laittanut relusti yöksi kulmakarvoihinkin, koska minulla on ollut molemmissa kulmakarvoissa "psorikakkuja". Ovat lähes poissa, vain vähäinen tummempi läntti jäljellä, samoin otsalta on hävinnyt. Niitä tulee mutta menevät näillä voiteilla melko nopeasti. Vaikka Daily onkin vauvojen peppuvoidetta, on se ihan käypää kasvoillekin:)Tummemmat arpiläntit voi peittää päiväksi peitevoiteella, mutta tämä Daily vaalentaa jo yksistään mukavasti.

Äänestä
  • 10% koivuvaseliini vei vaivan 2-viikon sisällä kulmakarvoita ja nenänjuuresta. Yöksi pesin pois, ettei sotkis. Muualle käytän 50% vaseliiniä ja olen kyllä tyytyväinen.

    Äänestä

  • 40-vuotias nainen kirjoitti:

    10% koivuvaseliini vei vaivan 2-viikon sisällä kulmakarvoita ja nenänjuuresta. Yöksi pesin pois, ettei sotkis. Muualle käytän 50% vaseliiniä ja olen kyllä tyytyväinen.

    Heippa vaan , tilasin juuri sitä koivuvaseliinia, ja kysyisin oletteko käyttänyt sitä silmäluomiin. Minulla on ollut monta vuotta silmässä ja se on niin ikävän näköistä. Kun mikään ei auta.

    Äänestä

  • EI säihkysilmä kirjoitti:

    Olen käyttänut hiukan luomiin ja kulmakarvoihin. Hyvin tehos.

    Äänestä

  • EI säihkysilmä kirjoitti:

    Heippa vaan , tilasin juuri sitä koivuvaseliinia, ja kysyisin oletteko käyttänyt sitä silmäluomiin. Minulla on ollut monta vuotta silmässä ja se on niin ikävän näköistä. Kun mikään ei auta.

    Silmien alue on niin herkkää että mitä tahansa mömmöjä ei kannata laittaa siihen. Olen saanut luomipsoriin avun Avene silmienympärysvoiteesta. On todella riittoisaa! 15 ml riitti 6 kk ja käytin sitä joka päivä vaikka ihottuma meni jo n. 2 viikon käytön jälkeen. Avenen sarja on muutenkin hyvä herkälle iholle, mutta juuri tämä silmänympärysvoide toimii ihottumavoiteena.Kannattaa kokeilla!

    Äänestä

  • Milla kirjoitti:

    Kiitos vinkistä, saako sitä Avene sarjaa kaupasta ,vai onko se apteekki tuote? :)

    Äänestä

  • EI säihkysilmä kirjoitti:

    Kiitos vinkistä, saako sitä Avene sarjaa kaupasta ,vai onko se apteekki tuote? :)

    on apteekin ihonhoitosarja.

    Äänestä

  • EI säihkysilmä kirjoitti:

    Kiitos vinkistä, saako sitä Avene sarjaa kaupasta ,vai onko se apteekki tuote? :)

    Bepanthenin sitä putkilossa olevaa kevyempää (sininen viiva tuubin kyljessä) voi käyttää silmien ympärysten hoitoon.

    Äänestä

  • Milla kirjoitti:

    Silmien alue on niin herkkää että mitä tahansa mömmöjä ei kannata laittaa siihen. Olen saanut luomipsoriin avun Avene silmienympärysvoiteesta. On todella riittoisaa! 15 ml riitti 6 kk ja käytin sitä joka päivä vaikka ihottuma meni jo n. 2 viikon käytön jälkeen. Avenen sarja on muutenkin hyvä herkälle iholle, mutta juuri tämä silmänympärysvoide toimii ihottumavoiteena.Kannattaa kokeilla!

    Käytin koivuvaseliiniä luomiin, en silmiin. Lopputulos oli erinomainen. Mielestäni ko aineet eivät ole mitä tahansa mömmöjä.

    Äänestä

  • 40-vuotias kirjoitti:

    Käytin koivuvaseliiniä luomiin, en silmiin. Lopputulos oli erinomainen. Mielestäni ko aineet eivät ole mitä tahansa mömmöjä.

    koivuvaseliinia kotona ja säilytän sitä siivouskaapissa. En tiedä tuleeko minun käytettyä sitä loppuun.Se pistävä haju tuntuu kyllä mielestäni kyseenalaiselta silmien alueelle. On voimakas tervan haju. Kyllähän luomet ovat silmien läheisyydessä. Kehuin siksi tätä Avene silmienympärysvoidetta koska siinä lukee että on ihottumaiselle ja ärtyneelle silmien ympäryställe tarkoitettu ja sain itse hyvän avun. En saanut apua esim Oftan chlora silmävoiteesta joka on lääkevoide mutta tämä Avene paransi.

    Niinpä niin, posti tuli juuri ja toi minulle koivuvaseliinia. Kokeilin sitä heti kyynärpäihin ja haju on kyllä melkoinen. No ensimmäisen käytön jälkeen en voi sanoa,että iho on kyllä pesun jälkeen pehmeämpi, tiedä tuota.. jos pitäis mennä ihmisten ilmoille, tuntuu, että koko asunto haisee. Ei kyllä tee mieli panna sitä luomiin, minulla on sisäsilmänurkassa läiskiä joten kyllä siinä varmaan kyyneleet tulisi silmiin. Käyn hakemassa sitä silmänympärysvoidetta ja laitan sitä silmiin ja kokeilen vaseliinia muualle ihoon.
    Kiitos vinkeistä :)

    Minun mielestä 10% koivuvaseliini ei haittaa tuoksultaan eikä todennäköisesti väkevyydeltäänkään ohuttakaan ihoa. Silmiin ja muutenkaan limakalvoihin sitä ei kai ole kukaan heti sivelemässä, terveen järjen käyttö sallittua.
    Minusta lievä koivuvaseliinin tuoksu on miellyttävempi kaapissa, komerossa kuin joku pesurätin haju. Ja kun laittaa purkin korkin kunnolla kiinni. Silloin ei tule hajua, ei tuoksua
    ollenkaan, harmi sekin kai joillekin.

    Äänestä

  • EI säihkysilmä kirjoitti:

    Niinpä niin, posti tuli juuri ja toi minulle koivuvaseliinia. Kokeilin sitä heti kyynärpäihin ja haju on kyllä melkoinen. No ensimmäisen käytön jälkeen en voi sanoa,että iho on kyllä pesun jälkeen pehmeämpi, tiedä tuota.. jos pitäis mennä ihmisten ilmoille, tuntuu, että koko asunto haisee. Ei kyllä tee mieli panna sitä luomiin, minulla on sisäsilmänurkassa läiskiä joten kyllä siinä varmaan kyyneleet tulisi silmiin. Käyn hakemassa sitä silmänympärysvoidetta ja laitan sitä silmiin ja kokeilen vaseliinia muualle ihoon.
    Kiitos vinkeistä :)

    saanut apua luomipsoriisi? Oletko kokeillut sitä Avenen silmienympärysvoidetta. Käytin sitä yhdessä sen kevyemmän Bepanthenin kanssa. Olin aluksi epätoivoinen kun ripsetkin lähtivät niin ettei ollut kuin muutama karva jäljellä. Nyt kun ihottuma on poissa, ovat ripsetkin kasvaneet takaisin:) Kirjoitin että 15 ml mutta tuubi olikin 10 ml eli vielä riittoisampi, koska kesti tämän 6 kk.:) Sitä ei tarvitse laittaa kuin nuppineulan pään kokoinen määrä kerrallaan luomea kohden. Se on todella hyvin levittyvää.

    Äänestä

Tosi on että psori ei leviä isommalti kasvoihin.Itselläni on joskus tullut kulmakarvaan(nimenomaan vain toiseen)pikkurillinpään kokoinen läntti joka sitten seilaa kasvoilla paikasta toiseen ja yllätys,kohta se on kadonnut.Sairastan aika vaikeaa psoria mutta kasvoja ei ole koskaan sen takia tarvinnut rasvailla.

Äänestä

Minulla on ollut noin puolen vuoden ajan muutama ihan kirkkaanpunainen psori-täplä kasvoissa, eli ne näkyvät tosi selvästi ja välillä hilseilevät siitä ympäriltä, yök. (Inhoan niitä!) Edes kortisooni ei auta niihin, vaikka se on niin vahvaa ettei sitä saisi edes laittaa kasvoille.

Ärsyttää, koska ihoni on muuten todella hyvässä kunnossa, on aina ollut, eli ei ole mitään finnejä ym. Ja sitten joku psori tulee pilaaman sen. En ole mitenkään pinnallinen, ainakaan ei ole tarkoitus olla, tiedän ettei ulkonäöllä ole niin väliä. Mutta mikseivät ne voineet tulla mieluummin johonkin huomaamattomampaan paikkaan?

Äänestä
  • BM-voidetta. Itsekin olin ennen ilman meikkiä kuin murkkuikäinen (53 v) mutta BM-voiteen käytön aloittamisen jälkeen (toinen purkillinen menossa) ihoni on pysynyt todella hyvänä. Psori on hävinnyt ja samalla rypyt silinneet :)

    Äänestä

  • Puhtaat kasvot kirjoitti:

    BM-voidetta. Itsekin olin ennen ilman meikkiä kuin murkkuikäinen (53 v) mutta BM-voiteen käytön aloittamisen jälkeen (toinen purkillinen menossa) ihoni on pysynyt todella hyvänä. Psori on hävinnyt ja samalla rypyt silinneet :)

    ja mitä se on?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hep kirjoitti:

Mitenkä monelle ilmaantuu kasvoihin psoria? Minulla on talvisin nenän pielessä hilseilyä ja punoitusta sekä nyt viime ja tänä talvena on pieni 2mm x 2mm läiskä samassa kohtaa otsassa. Keväällä kun aurinko rupeaa paistamaan niin se tietenkin häviää.. mietin vaan että mitenkäs 5 vuoden päästä, jos on useammissa kohdissa kasvoja läiskiä. Ihotautilääkärini vakuutti kyllä ettei läiskät kasvoissa leviä mitenkään suuriksi ainakaan, mutta harmittaa silti kun tietää että sitä on muuallakin kehossa, niin miksi vielä kasvoissa??!! Hydrokortison 1 % auttaa välillä, mutta koko talven se siinä näkyy..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu