et mikä on linnan juhlijoiden keskiverto kuukausitulo ????
Mitäs meinaatte
11
207
Vastaukset
- Heh_hee
Siinä onkin päänvaivaa porilaiselle koppuvuodeksi, vähintäin
- Heh_hee
... ja juhlaa näppäilyvirheestä johtuen, vähän pidempään
- Kaikkii.meit.o
On sullakin omat murheet, mitä väliä sillä on mitä tienaavat, ainakin enenmän mitä porin hampuusit.
- hyvempiosainen
Ei pidä välttämättä paikkaansa. Eihän eliitillä ole virallisia ansiotuloja paljon paskaakaan. Kun katsoo verotietoja niin peräti persaukisia ovat.
Kuitennii linnassa tanssahdellaan ja ollaan suuren yrityksen johtajia ja omatpa on lentokoneetkin tallissa. Mutta rahaa ei vaan ole joten ei voi tyhjästä verottaa.
Surullista että köyhiä pitää linnanjuhliin sitten kutsua, että saavat edes juhlapäivänä syödäkseen. Juhlavaatteitakaan ei ole varaa maksaa, ne ostetaan valtion luottokortilla. On valtiolla sittenkin lämmin sydän. Olisihan häpeä jos halvoissa puvuissa pitäisi kameroiden eteen marssia. Esimerkillistä että valtio näin tukee maamme vähäosaisia.
Tukia heille pitää valtionkassasta laittaa, sopeutumiseläkettä tai soteutumissellaista, vajaa milli mieheen maataloustukia kun ei tuota omaisuuttakaan ole kuin 29 miljoonan edestä. Ilmeisesti on vahingossa kirjattu omistajien tiedot vääriin lokeroihin kun ei näy tilintarkastuksissa. No sattuuhan näitä erehdyksiä. Kun nämä vähempiosaiset eivät niitä kirkkaimpia kynttilöitä aina ole.
Annettakoon se kuitennii anteeksi. Näin alkavalla adventismilla.
Mulla on onneksi rahhaa niin että perstaskusta setelit pursoaa. On niin kauheettoman iso eläke.
Etkös usko? No, kävinpä kysymässä kelasta vaikkapa vähän asumistukea 25 neliön vuokrayksiööni, niin ne sano heti että ehei veikkonen, sulla on niin suuri eläke että ei jää hyvitettävää viivan alle lantin lanttia.
Joten kyllä kelpaa. En olisi uskonut nuorempana kun paskahommissa itteni rikki kolusin, että jonain päivänä vielä olen suurituloinen.
Pakkohan se on uskoa kun kelan lukeneet akateemiset sen todistaa.
- eikä.yhtään.raksalaista
veik n 100000e kk. ilmaseksi vielä linnas juhlivat, ja prenikoita toisilleen jakelee. tuskin juhlissa, edes yhtään rakentajaa oli, jotka saneerasi esim eduskuntatalon tms.
- Niinistö
Juu kuukausiansio täytyy olla linnan väellä yli 10 000 ekua. Ei persaukisa sinne kutsuta. Frouvien koltut maksavat jo maltaita.
Köyhät käy Hurstin ruokajonossa. Siellä ei ole puku- tai kolttupakkoa ja ei tartte kätellä. - Gitsas
Vasemistoliiton kansanedustajat oli suurituloisimpia linnanjuhlissa. Ne on rikastunut köyhien asioilla.
- vasemmiistliittoparas
Räikkonen taisi olla suuripalkkaisin. Veroja hän ei tietenkään maksa Suomeen.
Tietysti vasemmistoliiton kansanedustajien palkat ovat vielä reilusti korkeammat kuin Kimin. Persujen kansanedustajat taas olivat kaikista pienituloisimpia jopa reilusti köyhyysrajan alle tienaavia. - enmaksa
Eipä linnankävijöistä veroja taida maksaa moni muukaan. On kuulemma uusinta uutta joku näennäisvero? Sellainen on kaiketi niille joilla on joku näennäistulo?
Voisi kuvitella että kyseessä olisi näennäishuiputus.
- Nulikkaboikottiin
Räikköselle ja muille veropakolaisille porttikielto Suomeen.
- Eläketuleejamenee
EVVK! Lipponen leikkasi työväenmiehenä meikäläisen eläkeindeksit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743580
- 2012962
- 252850
- 492738
- 222644
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412435Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2482102Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241877- 461806
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen1711757