Crystal, voisitko sinä katsoa minulle? Laitoin Cherrykirsikalle saman pyynnön, mutta hän ei vastannut. Toivoisin kuitenkin, että joku voisi minua auttaa, sillä tällä hetkellä on jotenkin toivoton ja masentunut.
Tapahtuuko rakkauselämässäni jotain? Kaksi viimeistä suhteenalkua ovat kaatuneet miehen sitoutumiskammoon. Olen tapaillut erästä miestä reilun kuukauden. Viime viikkoon asti kaikki meni hyvin: tuntui, että kerrankin minulla on mies, joka on kiinnostunut ja valmis ehkä johonkin pysyvämpää. Yllättäen hän sitten ilmoitti, ettei olekaan tarpeeksi ihastunut eikä oikeastaan haluakaan mitään vakavaa kenenkään kanssa. Nyt "suhteemme" on epämääräinen. Tapailemme, mutta otamme asiat rauhassa. Tuleeko tästä suhteesta ajan myötä jotain ja kannattaako minun vartoilla, että miehen ahdistus helpottaa vai siirtyä uusille vesille? Olisiko minulle tiedossa joku toinen mies, joka olisi valmiimpi seurusteluun?Mikä on aiheuttanut miehessä tämän sitoutumiskammon? Onko minun käytökseni osallisena siihen?
Alan jo menettää uskoni rakkauteen, sillä useiden surullisesti päättyneiden suhteiden jälkeen sydämeni on kovin hajalla.Tuntuu, kuin minussa olisi jotain vikaa kun kukaan ei rakastu minuun tosissaan. Epäonnistumisia on ollut niin monta, etten osaa unelmoidakaan siitä, että minulla olisi joskus pysyvä parisuhde.Olen valmis myöntämään omat virheeni ja korjaamaan käytöstäni, jos vain tietäisin mitä teen väärin.
Olen tumma, hieman vajaa kolmekymppinen nainen.
Kiitos, ja synkästä viestistäni huolimatta toivotan sinulle hyvää alkavaa kevättä!

Vastaukset 2
Vanhimmat
on hyvin tavallinen. Mistä noita epäkypsiä, itsekkäitä ja sitoutumiskammoisia nuoria miehiä oikein riittääkin joka toiselle naiselle? Toisaalta ihmettelen, miksi nuorilla naisilla on kiire sitoutua? Tai en ihmettele, vietit meitä ihmisiä ajavat.
Nykyajan nuorilla miehillä ei ole paineita ottaa vaimoa passaamaan itseään ja huoltamaan kotia, kun he osaavat itse laittaa ruokaa, siivota, pestä ja silittää vaatteensa, tai jos eivät osaa, he ostavat nämä palvelut.
Sinussa siis ei ole mitään vikaa etkä ole tehnyt mitään väärin. Jatka vain tapailemista sen miehen kanssa, mutta tee hänelle selväksi, ettet sinäkään halua sitoutua. Tapaile myös muita, ystäviäsi ja muita näköpiiriin tulevia miehiä. Voit aivan hyvin tehdä niin, kun teillähän ei ole mitään vakavaa tämän nykyisen tapailusi kanssa. Kun sitten tapaat sen toisen, johon suhtaudut vakavissasi, katso mikä tilanne on silloin ja kumman heistä haluat, jos tämä nykyinen on vielä silloin kuvioissasi. On mahdollista, että hän säikähtääkin, kun hänellä on vaara menettää sinut ja alkaa miettiä omia asenteitaan uudelleen.
Oikea ajoitus on tärkeä. Miehilläkin tulee se vaihe, kun he ovat lopulta valmiita sitoutumaan eivätkä ole vielä eläneet liian kauan yksin että he olisivat ns. pinttyneitä poikamiehiä.
Hyvät tytöt, älkää antako suhteidenne toimia sen miehen ehdoilla, kuten niin monen kysyjän kohdalla näyttää tapahtuvan.
Kiitos Crystal, annoit ajattelemisen aihetta. Näin asiaan on kai pakkokin suhtautua.
Hyvää jatkoa sinulle.