Adoptio on kypsynyt mielessä viimeiset viisi vuotta, nyt vihdoin se olisi laillisesti mahdollista, mutta mieltäni askarruttaa eräs asia. Koska yksin adoptoivalla kartoitetaan tarkasti ns. tukiverkosto, tarkoittaako se sitä, että minulla tulisi olla massiivinen ystäväpiiri asuinpaikkakunnallani (ei ole, suurin osa ystävistäni asuu eripuolilla Suomea)? Riittääkö, että on muutama ystävä, jotka on 100% luotettavia, miesystävä, joka käytännössä olisi tukena adoptio prosessissa ja jälkeen? Minulla on vanhemmat toisella paikkakunnalla, kohtuullisen lähellä kuitenkin, jotka ovat olleet aina minun tukenani, samoin kuin minun sisaruksetkin.
Elämä on muuten mallillaan, opinnot takana, työ, ihana mies, mutta lasta kaipaisin elämääni (jo monta vuotta...). Kuitenkin pelottaa, uskallanko lähteä prosessiin, jos sitten saankin kielteisen päätöksen.
Elämä on muuten mallillaan, opinnot takana, työ, ihana mies, mutta lasta kaipaisin elämääni (jo monta vuotta...). Kuitenkin pelottaa, uskallanko lähteä prosessiin, jos sitten saankin kielteisen päätöksen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Se on totta et yksinhakija joutuu tarkkaan selvittelemään tukiverkostoaan. En tosin tiedä miten tarkkaan. Tuskin sen nyt kauhean massiivinen tarvii olla. Kun meillä yhdessä adoptoivillakin riitää pienehkö tukiverkosto.
Siinä varmaan halutaan vain varmistaa et lapselle on huoltajaa jos jostain ihmeen syystä sinulle sattuisi jotain, ettet pystyisi hoitamaan lasta. Eli et hoitaja löytyy lähipiiristä.
Minä käsitän tukiverkon sellaisilla ihmisillä, jotka auttavat kun apua tarvitaan. Ja usein sitä tarvitaan kun lasta kasvatetaan, vaikka ei mitään erityisiä ongelmia olekkaan. Vanhemmat tarvitsevat välillä apua lastenhoidossa, omaa aikaa ja jos vastoinkäymisiä tulee niin ystävät ovat paikallaan.
Minua ihmetytti kirjoituksessasi tuo miesystävä. Jos olette avopari niin silloin sinä et voi adoptoida yksin. Jos olette vakavasti yhdessä, niin eikö lapsenhankinta olisi silloin yhteinen päätös? Siis myös niin, että miehestä tulisi lapsen isä?
Emme ole avopari, yhdessä olemme olleet vuosia. Toki olemme keskustelleet näistä asioista vakavasti.
Monia adoptiota käsitteleviä www-sivuja, artikkeleita jne. olen kolunnut läpi, joten olettaisin omaavani jonkinlaisen perustietämyksen.
Lapsiperheen arki on tullut minullekin tutuksi sisaruksiani auttaessa. Käsitykseni tukiverkosta on kokolailla sama kuin sinullakin. Lähinnä mieltäni askarruttaa, että onko tukiverkkoni tarpeeksi suuri? Mitään ongelmaa ei tässä suhteessa ole, jos tukiverkkoon sopii kuulua myös muilla paikkakunnilla asuvat ystävät ja sukulaiset.
Aviopareilla olisi paljon paremmat mahdollisuudet adoptioida. Yksihakijoiden mahdollisuudet ovat paljon huonommat. Jatkossa on pelättävissä, että ne vielä huonevat.
Riippuu tietenkin lapsitoiveesta. Olet kaiketi tietoinen, että monet kahdemaat tarjoavat yksihakijoille vanhempia tai eritystarpeisia lapsia. Samoin prosessin kesto on pidempi, koska monessa maassa on kiintiöt yksinhakijoille (esim. joka 8. hakemus on yksinhakijalta).
Ehdotan naimisiinmenoa, mikäli olette vakavissanne yhdessä.
voitko laittaa www sivujen osotteita, olen kiinnostunut adoptiosta mutta en löydä tietoa mistään!!!?!!!
...
Olen itsekin todennäköisesti päätymässä yksin adoptoijaksi syistä, joita en täällä nyt käy läpi.
Tuttu sosiaalityöntekijä kertoi, että tukiverkko pitää olla aivan arkista elämääkin varten, kuten olisi suotavaa, että kaikilla lapsiperheillä olisi. Se taitaa olla vanha afrikkalainen sanonta, että "Yhden lapsen kasvattamiseksi tarvitaan kokonainen kylä"
Mutta; jos adoptoit yksin, pitää tausta myös olla turvattu, eli jos sairastut vakavasti, vammaudut tai pahimassa tapauksessa kuolet, niin lapsella täytyy olla mahdollisuus kotiin "suvun parissa". Ja niinhän se yleensä meneekin, mutta adoptioi-tapauksissa näihin asioihin kiinnitetään erityisesti huomiota.
Itse olen miettinyt, puhunut ja sopinut asian niin, että tälläisessä tapauksessa kyseeseen tulisi veljeni perheineen. Vaikka viimeinen sana on tietysti aina viranomaisten. Meillä on veljeni kanssa hyvät ja toimivat välit ja olen myös puolestani aina luvannut huolehtia heidän lapsistaan, jos (toivottavasti ei!) niin ikävä tilanne tulisi.
Tuntuu turhauttavalta hetkittäin selvitellä kaikkia asioita, mutta toisaala sen on hyväkin, tuleehan esille nekin jutut, joista ei muuten ihan joka päivä puhuisi. Ja mitä paremman pohjatyön tekee, sitä varmemmin sen lapsen saa.
Ja ennenkaikkea: Lapsi saa parhaan mahdollisen kodin!
Tuossahan neuvoja jo tulikin, mutta oletko sinä siis yksinhakija vai "yhdessähakija"?