Polun etsijä

Kauniisti kirjoitettu. Ja kuinka kauhean lopullisilta tuntuu viimeiset lopulliset päivät. Näemmekö enää koskaan? Miksi pitääkin pystyä luopumaan jostakin niin tärkeäksi tulleesta?

Hei itsellesi. On päässä eikä ole jäässä.

Reunalta toiselle ja takaisin, rannoilta vuorten rinteille sekä takaisin, yöstä aamuun, kesästä talveen, levottomana, etsien tietämättä mitä etsiä, aaveita rivien välissä, aavistuksia, jokin hahmo kuin ennalta-asetettu koodi, kulje nämä askeleet, tee nämä virheet, nämä valinnat. Olen pysähtynyt. Kaikki tiet vievät... Ne veivät. Tuulet tyyntyivät, meret kuin Kuun pinta, vailla liikettä ja nyt sinä haluat rientää, etsiä sekä löytää, enkä voi kuin toivottaa matkaan, halata lyhyesti, toivoa, että jokin polku, joskus, kulkisi kauttani.

Kulje turvattuna, sinä rakkain.

Palava vesi

Sinä kun katsoit minuun, kirkas pintasi välytti kasvoni virtaasi,
silmissäni sateenkaaresi heijasteli kaikkialle,
sallit tuon tyyneyden, väreillä väristen sen kosketuksen.

Kerroit, että valo saa värittömän vetesi toistamaan kaikki sävyt,
on vain ainoastaan oltava se säde, valosta annettu terävä ja kevyt.