Uudessa Apu lehdessä oli Kansasta.
Siinä luki, että lapsuusaikaansa Kansa kertoo muistelevansa ristiriitaisin tuntein.
- Ei se ollut millään tavalla onnellista aikaa. Musta tuli semmoinen aika häiriintynyt lapsi, joka oli täynnä pelkoja ja ahdistusta. Monet särmikkyydet omassa käyttäytymisessä ja erillaiset lastentaudit luonteessa johtuvat varmasti lapsuudessani kokemastani epävarmuudesta. Niistä kaikista peloista ja komplekseista.
Perheen arki oli ideologian sävyttämää. Tapanin paperitehtaalla kolmivuorotyötä tehnyt isä valittiin vuonna 1954 SkdL:n edustajana kunnanvaltuustoon ja pitkien työpäivien jälkeen hän propagoi aatteen paloa myös kotona omille lapsilleen.
Kansa muistaa kuinka kylän raitilla isää haukuttiin kommariksi, ja isänsä kunniaa puolustaessaan hän sai usein muilta pojilta selkäänsä. Kotona syvästi uskonnollinen Impi-mummo puolestaan saarnasi hänelle päivät pitkät synnistä ja Jeesuksesta.
Nuoren pojan pää täyttyi isoista vaikeista kysymyksistä.
Ehkä ymmärrän Tapsan ristiriitaista käytöstä tuon luettuani paremmin.

Vastaukset 26
Vanhimmat
Jumalainen laulaja.
Kaukana siitä.
Kyllä se Virolaisen ja lapin "rehellisimmän" Isometsän lyö mennen tullen.
Samaa sarjaa.
Suomen paras, Tapani, Kansa.
Suomen ja maailman huonoin. Ei kannata pilata korviansa tohon mölötykseen.
Tapani Kansa on kyllä musikaalinen, mutta ei sentään Suomen paras laulaja, eikä ihan niin hyvä kuin itse kuvittelee olevansa. Järki hänellä on jäänyt puoliksi kehittymättä, ja se ilmenee siten, että hän kuvittelee oman ajotaitonsa riittävän onnettomuuksien välttämiseen hänen ajaessa ylinopeutta. Kansan aivotoiminnan mukaan se riittää, että hän saa autonsa pidettyä tiellä.
Hyvä taito näköjään on, miljoonia kilometrejä ilman onettomuuksia, paljon enemmän nuo maantierosvot onnettomuuksia ja kuolemia aiheuttaa kuin hyvät kuskit.
Tapsa oli ison perheen esikoinen.
Liinoja kiinni ja takki auki. Siis 1954 ja 1949
Äärilaidat aina pahoja lasten kasvatukseen, ovatpa sitten kommareita, kapitalisteja tai suvakkeja. Kiihkouskovaisista mitkä tahansa, mutta islamistit pahimpia ja vähemmistöistä tietyt kansallispukuiset, muista ismeistä femakot ja tietysti alkoholistit ja narkkarit. Valitettavasti juuri pahimmat hankkii eniten lapsia.
Tapsasta tuli ihan kunnon mies, kyttien ajojahti vaan selvästikin kyseli hermoja.
Natsismi on kultainen keskitie kaikkeen.
Ei synny lapsia, tai muutakaan liian elävää.
Suvakkien ja russakoiden natseina pitämät ovatkin fiksuimpia.
Juopot ämmät synnyttää eniten, 3000 vammaista lasta vuosittain ja tietysti musut.
Epäinhimillisyydessä ei ole mitään fiksua. Ei yhtään mitään.
Itsenne ylennätte vain alhaisuudessanne.
Mikä sinut synnytti?
Samaa mieltä, musut, russakat ja niitä palvovat suvakit ovat erittäin epäinhimillisiä.
Kova lapsuus - säälittävä vanhuus. Kauhea Tapsuliini on mennen ajan edustajia.
Sinulla säälittävä menneisyys ja tulevaisuus :)
Tapani Kansa laulaa Merikantoa paremmin kuin Jorma Hynninen. Hynninen on paras veisaamaan virsiä.
Miksi vertailla, Hynninen yksi parhaita omalla alallaan, Kansa omallaan, molemmat pystyy esittämään hyvin muutakin.
Säälittävä Tapsukka Kansa. Ämmämäinen ja ääni on kuin eunukilla jolta on juuri poistettu sukukalleudet. Onneksi boifrendi, Pera, on se mies tuossa suhteessa.
Onneksi vanahapiika olet katkera kaikille julkkiksille kun olet köyhä etkä kelpaa kenellekään :)
Kävelevä katastrofi. Surkea laulaja. Itserakas tähdenlento. Sellainen on Tapsuliini.
Ketkä muut saa sinut kateelliseksi ja katkeraksi kun et itse ole menestynyt?