Evoluution empiiriset todisteet

Fantomex

Jyri taas kerran niitä kaipaili, joten laitetaan lyhyt lista. Toki on varmaa että jyri yrittää kumota listaa vartiotornista opituilla sekoiluilla (siinähän ei totuuden sanaa ole) tai yrittämällä uudelleenmääritellä tieteen käsitteitä itselleen mieleiseksi. Kaikki tässä listatut tapahtumat ovat todiste makroevoluutiosta, eli mistä tahansa muutoksesta lajitasolla. Se ei tarkoita sitä miten kretut yleensä evoluutiota kuvailevat, eli että kissa kasvattaa siivet. Ja jos vetoaa kehälajeihin NEKIN OVAT EVOLUUTION TODISTE. Linkit ketjussa:

1) Hiivan muuttominen monisoluseksi. Tämä havaittiin laboratorio olosuhteissa. Todettiin että Saccharomyces cerevisiae- kannan hiiva kehittää monisoluisia klustereita jotka syntyväe ACE2 geenin mutaatiosta. Klusterit kuolivat ruokinnan loputtua, onhan hiiva elävä organismi. Joten jos aikoo käyttää sitä perusteena ettei evoluutiota tapahtunut, niin mitäs tapahtuu jos lopetat itse syömisen kuukaudeksi?

2) Darwininsirkun lajiutiminen. Galapagossaarilla on havaittu uuden lajin synty alusta asti, kun uusi darwininsirkkulaji syntyi risteymästä. Risteymäpoikaset olivat lisääntymiskykyisiä ja uutta lajia onkin jo muutamia kymmeniä yksilöitä.

3) Bent toe geckon lajiutuminen. Langkawissa Malesiassa paikallinen gecko laji on käymässä läpi evoluutiota ja sopeutumassa uuteen elinympäristöön. Muutokset näkyvät paitsi elinpaikan muutoksessa, myös suojavärissä, silmien sopeutumisessa pimeään ja pään muodossa.

4) Karhusaaren nieriöiden lajiutuminen. Karhusaarella on käynnissä lajiutumiskehitys jossa paikallinen ieriäkanta on lajiutumassa kahdeksi eri lajiksi jotka poikkeavat ravinnoltaan, kooltaan ja elinympäristöltään.

5) Kaliforniansalamanterin kehälajit. Hyvä esimerkki siitä mitä kehälajit todellisuudessa ovat, eli sarja populaatioita joiden ääripäät eivät ole keskenään lisääntymiskykyisiä. Kaliforniassa Ensatina-salamatereille on tapahtunut juurikin näin.

Tässäpä viisi kumoamatonta esimerkki evoluutiosta toiminnassa. Näiden kieltäminen tarkoittaa samaa kuin todellisuuden kieltäminen, vaikka muuta vartiotorni väittäisikin.

27

271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muutama fakta:

      1. Evoluutio on tieteellinen fakta. Evoluutio on luonnossa ja laboratoriossa objektiivisesti havaittavissa oleva prosessi.
      2. Evoluutioteoria on ainoa tieteellinen teoria, joka kykenee selittämään evoluutiota.
      3. Vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimusjulkaisuja, joissa esitetään evoluutioteoriaa tukevia tutkimustuloksia on satoja tuhansia.
      4. Vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimusjulkaisuja, joissa esitetään kreationismia tukevia tutkimustuloksia on tasan nolla kappaletta.
      5. Kreationismi ei ole tieteellinen teoria. Kreationismi on pseudotieteellinen ja uskonnollinen uskomusjärjestelmä.
      6. Kreationismi perustuu vain ja ainoastaan Raamattuun pohjautuviin uskomuksiin. Ei ole olemassa ensimmäistäkään tieteellistä havaintoa joka tukisi kreationismin väitteitä.
      7. Kreationismin väitteet vaatisivat Raamatun kuvaileman Jumalan olemassa oloa. Kyseisen Jumalan olemassa olosta ei ole ensimmäistäkään objektiivista todistetta.
      8. Kukaan kreationisti ei ole kyennyt falsifioimaan evoluutioteoriaa.
      9. Evoluutioteoriaa tukevat kaikki relevantit tieteenalat: Biologia, paleontologia, genetiikka, fysiikka. Kreationismia ei tue yksikään tieteenala.

      • oottepatuhmia

        Olettepas te tuhmia kun heti alkuun lyötte tiskiin pläjäykseen, johon kretuilla ei ole enää mitään sanomista.

        Mutta pää pystyyn vain, uusia aloituksia peliin niin jospa se siitä jotenkin. Vähän samalla periaatteella kuin siinä ex myyntimiehen huoneentaulussa: "vaikka markan tappiolla kun vaan pirusti myy".

      • oppimatontaashuseeraa

        Höh, pitkän rivin esitit uskomuksia siitä että miten jotkut uskovat evoluution toimivan tai toimineen, useimmat vielä ihan silkkoja tyhjiä evoilmaisuja, ei muuta.
        Yritä nyt luupää muistaa että ei evoluution määritelmät ole mitään todisteita.

      • "1. Evoluutio on tieteellinen fakta. Evoluutio on luonnossa ja laboratoriossa objektiivisesti havaittavissa oleva prosessi."

        Evoluutioteorian mukaan evoluutio on satojen miljoonien vuosien aikana tapahtuva prosessi. Kukaan ihminen ei ole elänyt satoja miljoonia vuosia voidakseen todistaa yhdenkään evoluutiotapahtuman toteutumista.

        "2. Evoluutioteoria on ainoa tieteellinen teoria, joka kykenee selittämään evoluutiota."

        Evoluutioteoria ei ole tiedettä, koska se ei perustu todisteisiin, vaan uskomuksiin.

        "3. Vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimusjulkaisuja, joissa esitetään evoluutioteoriaa tukevia tutkimustuloksia on satoja tuhansia."

        Kaikissa on vain sama virhe. Ne perustuvat olettamuksiin, eikä todisteisiin.

        "4. Vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimusjulkaisuja, joissa esitetään kreationismia tukevia tutkimustuloksia on tasan nolla kappaletta."

        Kreationismiin perustuvia tieteellisiä tutkimustuloksia on vaikka kuinka paljon. Voit tutustua vaikka "Luominen" -lehteen tai kirjaan "Evoluutio-kriittinen analyysi" Ne ovat täynnä tieteellisiä tutkimustuloksia, jotka kumoavat evoluution ja todistavat kreationismista.

        "5. Kreationismi ei ole tieteellinen teoria. Kreationismi on pseudotieteellinen ja uskonnollinen uskomusjärjestelmä."

        Kreationismi ei olekaan tieteellinen teoria, vaan tieteellinen totuus.

        "6. Kreationismi perustuu vain ja ainoastaan Raamattuun pohjautuviin uskomuksiin. Ei ole olemassa ensimmäistäkään tieteellistä havaintoa joka tukisi kreationismin väitteitä."

        Viittaan edellisiin julkaisuihin. Niiden lisäksi on lukemattomia muita. Sitä paitsi Raamattu on Jumalan sanaa ja siksi suurempi totuus kuin kaikki tieteelliset tutkimukset yhteensä.

        "7. Kreationismin väitteet vaatisivat Raamatun kuvaileman Jumalan olemassa oloa.
        Kyseisen Jumalan olemassa olosta ei ole ensimmäistäkään objektiivista todistetta."

        Riippuu siitä, mitä tarkoitat objektiivisella todisteella. Toiseksi, missään ei ole määrätty, että todisteen pitää olla objektiivinen. Todiste on todiste, olipa se objektiivinen tahi ei.
        Jos sinulla ei ole todistetta Jumalasta, niin elät vielä pimeydessä. Tulee valoon, niin näet todisteet, kuten minäkin.

        "8. Kukaan kreationisti ei ole kyennyt falsifioimaan evoluutioteoriaa."

        Koska evoluutiosta puuttuu todisteet, se falsifioi itse itsensä.

        "9. Evoluutioteoriaa tukevat kaikki relevantit tieteenalat: Biologia, paleontologia, genetiikka, fysiikka. Kreationismia ei tue yksikään tieteenala."

        Mutta todisteet evoluutiosta puuttuvat siitä huolimatta.

      • Mark5 kirjoitti:

        "1. Evoluutio on tieteellinen fakta. Evoluutio on luonnossa ja laboratoriossa objektiivisesti havaittavissa oleva prosessi."

        >>Riippuu siitä, mitä tarkoitat objektiivisella todisteella. Toiseksi, missään ei ole määrätty, että todisteen pitää olla objektiivinen. Todiste on todiste, olipa se objektiivinen tahi ei.<<

        Annapa esimerkki ei-objektiivisesta tieteellisestä todisteesta.

      • Mark5 kirjoitti:

        "1. Evoluutio on tieteellinen fakta. Evoluutio on luonnossa ja laboratoriossa objektiivisesti havaittavissa oleva prosessi."

        Evoluutioteorian mukaan evoluutio on satojen miljoonien vuosien aikana tapahtuva prosessi. Kukaan ihminen ei ole elänyt satoja miljoonia vuosia voidakseen todistaa yhdenkään evoluutiotapahtuman toteutumista.

        "2. Evoluutioteoria on ainoa tieteellinen teoria, joka kykenee selittämään evoluutiota."

        Evoluutioteoria ei ole tiedettä, koska se ei perustu todisteisiin, vaan uskomuksiin.

        "3. Vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimusjulkaisuja, joissa esitetään evoluutioteoriaa tukevia tutkimustuloksia on satoja tuhansia."

        Kaikissa on vain sama virhe. Ne perustuvat olettamuksiin, eikä todisteisiin.

        "4. Vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimusjulkaisuja, joissa esitetään kreationismia tukevia tutkimustuloksia on tasan nolla kappaletta."

        Kreationismiin perustuvia tieteellisiä tutkimustuloksia on vaikka kuinka paljon. Voit tutustua vaikka "Luominen" -lehteen tai kirjaan "Evoluutio-kriittinen analyysi" Ne ovat täynnä tieteellisiä tutkimustuloksia, jotka kumoavat evoluution ja todistavat kreationismista.

        "5. Kreationismi ei ole tieteellinen teoria. Kreationismi on pseudotieteellinen ja uskonnollinen uskomusjärjestelmä."

        Kreationismi ei olekaan tieteellinen teoria, vaan tieteellinen totuus.

        "6. Kreationismi perustuu vain ja ainoastaan Raamattuun pohjautuviin uskomuksiin. Ei ole olemassa ensimmäistäkään tieteellistä havaintoa joka tukisi kreationismin väitteitä."

        Viittaan edellisiin julkaisuihin. Niiden lisäksi on lukemattomia muita. Sitä paitsi Raamattu on Jumalan sanaa ja siksi suurempi totuus kuin kaikki tieteelliset tutkimukset yhteensä.

        "7. Kreationismin väitteet vaatisivat Raamatun kuvaileman Jumalan olemassa oloa.
        Kyseisen Jumalan olemassa olosta ei ole ensimmäistäkään objektiivista todistetta."

        Riippuu siitä, mitä tarkoitat objektiivisella todisteella. Toiseksi, missään ei ole määrätty, että todisteen pitää olla objektiivinen. Todiste on todiste, olipa se objektiivinen tahi ei.
        Jos sinulla ei ole todistetta Jumalasta, niin elät vielä pimeydessä. Tulee valoon, niin näet todisteet, kuten minäkin.

        "8. Kukaan kreationisti ei ole kyennyt falsifioimaan evoluutioteoriaa."

        Koska evoluutiosta puuttuu todisteet, se falsifioi itse itsensä.

        "9. Evoluutioteoriaa tukevat kaikki relevantit tieteenalat: Biologia, paleontologia, genetiikka, fysiikka. Kreationismia ei tue yksikään tieteenala."

        Mutta todisteet evoluutiosta puuttuvat siitä huolimatta.

        Mark5

        Kerro miksi hyväksyt tieteen tutkimustulokset silloin kun ne tuottaa ydinvoimalla energiaa tai navigaattori kertoo sijaintisi. Ne ovat silloin siis kovan luokan faktaa, joiden toimivuus on varmaankin sinunkin mielestäsi todistettu.

        Mutta kun samalla tieteen tutkimusmetodilla on todistettu evoluutio todeksi, niin yks kaks sinun mielestäsi tieteen tutkimustulokset ovatkin jotain fantasiakirjallisuutta.

        Usko pois, että jos noin olisi, niin evoluutioteoria olisi kuopattu jo 1800-luvulla kuten Isaac Newtonin alkemiatutkimuksetkin jo aiemmin.

        Tieteessä faktat ja fiktiot kun erotellaan toisistaan.

      • Fantomex
        Mark5 kirjoitti:

        "1. Evoluutio on tieteellinen fakta. Evoluutio on luonnossa ja laboratoriossa objektiivisesti havaittavissa oleva prosessi."

        Evoluutioteorian mukaan evoluutio on satojen miljoonien vuosien aikana tapahtuva prosessi. Kukaan ihminen ei ole elänyt satoja miljoonia vuosia voidakseen todistaa yhdenkään evoluutiotapahtuman toteutumista.

        "2. Evoluutioteoria on ainoa tieteellinen teoria, joka kykenee selittämään evoluutiota."

        Evoluutioteoria ei ole tiedettä, koska se ei perustu todisteisiin, vaan uskomuksiin.

        "3. Vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimusjulkaisuja, joissa esitetään evoluutioteoriaa tukevia tutkimustuloksia on satoja tuhansia."

        Kaikissa on vain sama virhe. Ne perustuvat olettamuksiin, eikä todisteisiin.

        "4. Vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimusjulkaisuja, joissa esitetään kreationismia tukevia tutkimustuloksia on tasan nolla kappaletta."

        Kreationismiin perustuvia tieteellisiä tutkimustuloksia on vaikka kuinka paljon. Voit tutustua vaikka "Luominen" -lehteen tai kirjaan "Evoluutio-kriittinen analyysi" Ne ovat täynnä tieteellisiä tutkimustuloksia, jotka kumoavat evoluution ja todistavat kreationismista.

        "5. Kreationismi ei ole tieteellinen teoria. Kreationismi on pseudotieteellinen ja uskonnollinen uskomusjärjestelmä."

        Kreationismi ei olekaan tieteellinen teoria, vaan tieteellinen totuus.

        "6. Kreationismi perustuu vain ja ainoastaan Raamattuun pohjautuviin uskomuksiin. Ei ole olemassa ensimmäistäkään tieteellistä havaintoa joka tukisi kreationismin väitteitä."

        Viittaan edellisiin julkaisuihin. Niiden lisäksi on lukemattomia muita. Sitä paitsi Raamattu on Jumalan sanaa ja siksi suurempi totuus kuin kaikki tieteelliset tutkimukset yhteensä.

        "7. Kreationismin väitteet vaatisivat Raamatun kuvaileman Jumalan olemassa oloa.
        Kyseisen Jumalan olemassa olosta ei ole ensimmäistäkään objektiivista todistetta."

        Riippuu siitä, mitä tarkoitat objektiivisella todisteella. Toiseksi, missään ei ole määrätty, että todisteen pitää olla objektiivinen. Todiste on todiste, olipa se objektiivinen tahi ei.
        Jos sinulla ei ole todistetta Jumalasta, niin elät vielä pimeydessä. Tulee valoon, niin näet todisteet, kuten minäkin.

        "8. Kukaan kreationisti ei ole kyennyt falsifioimaan evoluutioteoriaa."

        Koska evoluutiosta puuttuu todisteet, se falsifioi itse itsensä.

        "9. Evoluutioteoriaa tukevat kaikki relevantit tieteenalat: Biologia, paleontologia, genetiikka, fysiikka. Kreationismia ei tue yksikään tieteenala."

        Mutta todisteet evoluutiosta puuttuvat siitä huolimatta.

        "Evoluutioteorian mukaan evoluutio on satojen miljoonien vuosien aikana tapahtuva prosessi. Kukaan ihminen ei ole elänyt satoja miljoonia vuosia voidakseen todistaa yhdenkään evoluutiotapahtuman toteutumista."

        Niin, mitä nyt alussa toista todistetaan...

        "Evoluutioteoria ei ole tiedettä, koska se ei perustu todisteisiin, vaan uskomuksiin."

        Ilmeisesti empiirinen todiste ei sitten ole todiste... idari...

        "Kaikissa on vain sama virhe. Ne perustuvat olettamuksiin, eikä todisteisiin."

        Kuten edellä

        "Kreationismiin perustuvia tieteellisiä tutkimustuloksia on vaikka kuinka paljon. Voit tutustua vaikka "Luominen" -lehteen tai kirjaan "Evoluutio-kriittinen analyysi" Ne ovat täynnä tieteellisiä tutkimustuloksia, jotka kumoavat evoluution ja todistavat kreationismista."

        Paitsi etteivät ole, koska kreationismi ei ole tiedettä.

        "Kreationismi ei olekaan tieteellinen teoria, vaan tieteellinen totuus."

        Ei, vaan se ei ole tiedettä lainkaan.

        "Viittaan edellisiin julkaisuihin. Niiden lisäksi on lukemattomia muita. Sitä paitsi Raamattu on Jumalan sanaa ja siksi suurempi totuus kuin kaikki tieteelliset tutkimukset yhteensä."

        Siis pseudotieteelliseen huuhaahan ja satukirjoihin. Kovin on vahvalla pohjalla uskomuksesi...

        "Riippuu siitä, mitä tarkoitat objektiivisella todisteella. Toiseksi, missään ei ole määrätty, että todisteen pitää olla objektiivinen. Todiste on todiste, olipa se objektiivinen tahi ei.
        Jos sinulla ei ole todistetta Jumalasta, niin elät vielä pimeydessä. Tulee valoon, niin näet todisteet, kuten minäkin."

        Sinulla ei ole todisteita, vaan mielipide.

        "Koska evoluutiosta puuttuu todisteet, se falsifioi itse itsensä."

        Eli sinä tosiaan kiellät todellisuuden,

      • Mark5 kirjoitti:

        "1. Evoluutio on tieteellinen fakta. Evoluutio on luonnossa ja laboratoriossa objektiivisesti havaittavissa oleva prosessi."

        Evoluutioteorian mukaan evoluutio on satojen miljoonien vuosien aikana tapahtuva prosessi. Kukaan ihminen ei ole elänyt satoja miljoonia vuosia voidakseen todistaa yhdenkään evoluutiotapahtuman toteutumista.

        "2. Evoluutioteoria on ainoa tieteellinen teoria, joka kykenee selittämään evoluutiota."

        Evoluutioteoria ei ole tiedettä, koska se ei perustu todisteisiin, vaan uskomuksiin.

        "3. Vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimusjulkaisuja, joissa esitetään evoluutioteoriaa tukevia tutkimustuloksia on satoja tuhansia."

        Kaikissa on vain sama virhe. Ne perustuvat olettamuksiin, eikä todisteisiin.

        "4. Vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimusjulkaisuja, joissa esitetään kreationismia tukevia tutkimustuloksia on tasan nolla kappaletta."

        Kreationismiin perustuvia tieteellisiä tutkimustuloksia on vaikka kuinka paljon. Voit tutustua vaikka "Luominen" -lehteen tai kirjaan "Evoluutio-kriittinen analyysi" Ne ovat täynnä tieteellisiä tutkimustuloksia, jotka kumoavat evoluution ja todistavat kreationismista.

        "5. Kreationismi ei ole tieteellinen teoria. Kreationismi on pseudotieteellinen ja uskonnollinen uskomusjärjestelmä."

        Kreationismi ei olekaan tieteellinen teoria, vaan tieteellinen totuus.

        "6. Kreationismi perustuu vain ja ainoastaan Raamattuun pohjautuviin uskomuksiin. Ei ole olemassa ensimmäistäkään tieteellistä havaintoa joka tukisi kreationismin väitteitä."

        Viittaan edellisiin julkaisuihin. Niiden lisäksi on lukemattomia muita. Sitä paitsi Raamattu on Jumalan sanaa ja siksi suurempi totuus kuin kaikki tieteelliset tutkimukset yhteensä.

        "7. Kreationismin väitteet vaatisivat Raamatun kuvaileman Jumalan olemassa oloa.
        Kyseisen Jumalan olemassa olosta ei ole ensimmäistäkään objektiivista todistetta."

        Riippuu siitä, mitä tarkoitat objektiivisella todisteella. Toiseksi, missään ei ole määrätty, että todisteen pitää olla objektiivinen. Todiste on todiste, olipa se objektiivinen tahi ei.
        Jos sinulla ei ole todistetta Jumalasta, niin elät vielä pimeydessä. Tulee valoon, niin näet todisteet, kuten minäkin.

        "8. Kukaan kreationisti ei ole kyennyt falsifioimaan evoluutioteoriaa."

        Koska evoluutiosta puuttuu todisteet, se falsifioi itse itsensä.

        "9. Evoluutioteoriaa tukevat kaikki relevantit tieteenalat: Biologia, paleontologia, genetiikka, fysiikka. Kreationismia ei tue yksikään tieteenala."

        Mutta todisteet evoluutiosta puuttuvat siitä huolimatta.

        "Evoluutioteorian mukaan evoluutio on satojen miljoonien vuosien aikana tapahtuva prosessi. Kukaan ihminen ei ole elänyt satoja miljoonia vuosia voidakseen todistaa yhdenkään evoluutiotapahtuman toteutumista."

        Ei siihen tarvitse satoja miljoonia vuosia. Banaanikärpäsille vaikka saa äkkiä niin monta sukupolvea että nähdään se prosessi.

        "Evoluutioteoria ei ole tiedettä, koska se ei perustu todisteisiin, vaan uskomuksiin."

        Evoluutioteorialla on paljon todisteita. Sillä on esimerkiksi käytännön sovelluksia joilla tehdään ihmisille hyvinvointia.

        Jos evoluutiota ei olisi, näitä asioita ei voisi tapahtua.

        "Kaikissa on vain sama virhe. Ne perustuvat olettamuksiin, eikä todisteisiin."

        Todisteisiin perustuvat. Havainnot ovat induktiivista päättelyä ja todistamista.

        "Kreationismiin perustuvia tieteellisiä tutkimustuloksia on vaikka kuinka paljon."

        Ei ole esitetty missään mitään kreationismiteoriaa mikä selittäisi miten maailmassa on erilaisia lajeja ja miksi ne ovat niinkuin ovat ja todisteita tälle. Esimerkiksi miten "kreationismiteoria" selittää vaikka pingviinien homostelun, lentokyvyttömyyden ja sen miksi ne elää etelämantereella? Ja miten tämä todistettu, kuinka voidaan todistaa oikeaksi tai kuinka voidaan todistaa vääräksi?

        "Kreationismi ei olekaan tieteellinen teoria, vaan tieteellinen totuus."

        Totuudet ovat asioita joita voidaan todistaa. Eli esitä se kreationismiteoria ja todisteet.

        "Viittaan edellisiin julkaisuihin. Niiden lisäksi on lukemattomia muita. Sitä paitsi Raamattu on Jumalan sanaa ja siksi suurempi totuus kuin kaikki tieteelliset tutkimukset yhteensä."

        Raamattu on ihmisen kirjoittama satukirja ja kukaan ihminen ei ole ollut näkemässä että joku Jumala kirjoittaisi raamattua. Se ei siis todista mitään muuta kuin korkeintaan kreatinismin ja kreationistit valehtelijoiksi.

        "Riippuu siitä, mitä tarkoitat objektiivisella todisteella."

        Ota vaikka selfie itsestäsi Jumalan kanssa kun se tekee jääpuikon räystäälle.

        "Koska evoluutiosta puuttuu todisteet, se falsifioi itse itsensä."

        Ei tietenkään puutu. Kyllä niitä eläinten raatoja löytynyt valtavat määrät eri ajoilta ja samoin löytynyt kaikista elollisilta DNA mikä todistaa sukulaisuuden ja sitten se että evoluutiota on toistettu laboratoriossa.

        Yhtään raamatun luomistapahtumaa ei ole havaittu missään. Teikäläisten mielestä Jumala on olevinaan olemassa eikä olematon joten sen pitäisi näkyä jääpuikon luomisprosessin yhteydessä.

        "Mutta todisteet evoluutiosta puuttuvat siitä huolimatta."

        Ei puutu. On vaikka ne fossiilit joita löytyy kilometrin syvyydestä ja kilometrin korkeudesta ja ovat kerroksissa eri ajoilta. Se on siis todiste.

        Jos se on mielestäsi väärin niin se pitää voida todistaa vääräksi. Evoluutiota ei esimeriksi voi kumota satukirjoilla vaan tosiasioilla ja sitä voidaan sitä arvioida muiden tutkimusten pohjalta, että onko mahdollista esimerkiksi fysiikan luonnon lakien mukaan, geologian mukaan tai mitä nyt onkaan ja onko laskennallisesti mahdollista. Matematiikka kun on se absoluuttinen totuus.

      • evotonnoloja

        Tyhmä herkkäuskoevo höpisee joutavia.
        Kumpaa puoltaa enemmän se että ihmisen ja apinan apinaa paremmat selviytyjälajjit joita piti olla makroevoluutiolajiutumistiheys huomioontooaen 350-500 tuhatta ovat yhä löytymättä valtaisista etsimisyrityksistä huolimatta. Ei ole edes Himalajan Jetiä nähty! !!!

        Miksi kenenkään pitää uskoa apinaihmis-joulupukkiin? Hehehe!

        Tonni vetoa että nämä evot uskoneet lapsina joulupukkiin.

        Asia valaisee se että tänään tulee telkkarista sarja jossa kalliisti etsitään nykyJetiä USA:n ja Kanadan vuoristoilta. Näyttää että etsivät ihan tosissaan, mutta kaikki katsojat tietävät tänään että kyseessä on silkkaa pelleilyä.

        ---Mutta mutta, vielä 1950-1970 luvuilla ihan samaa tekivät yliopistojen palkatut tukijat ja koko maailma odotti henkeä pidätellen että milloin ensimmäiset otukset lötyvät. No, ei löytynyt ja kun asia alkoi olla selvä niin into jetijahtiin hiipui ja loppui kokonaan 1980-luvulle tultaessa.
        Siis faktojen valossa tämä etsimisbuumi oli ihan yhtä turhanpäiväistä kuin tuo nykyetsiminenkin. Sen ansio oli kuitenkin se että todisti tieteellisin havainnoin apinaihmisteorian silkaksi ylityperäksi epätieteelliseksi uskomukseksi, heheheh!
        Mutta niin se vain on että evopöljät eivät lakkaa uskomasta apinaihmisiin sanoi tiede asiasta mitä hyvänsä!

      • Mark5 kirjoitti:

        "1. Evoluutio on tieteellinen fakta. Evoluutio on luonnossa ja laboratoriossa objektiivisesti havaittavissa oleva prosessi."

        Evoluutioteorian mukaan evoluutio on satojen miljoonien vuosien aikana tapahtuva prosessi. Kukaan ihminen ei ole elänyt satoja miljoonia vuosia voidakseen todistaa yhdenkään evoluutiotapahtuman toteutumista.

        "2. Evoluutioteoria on ainoa tieteellinen teoria, joka kykenee selittämään evoluutiota."

        Evoluutioteoria ei ole tiedettä, koska se ei perustu todisteisiin, vaan uskomuksiin.

        "3. Vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimusjulkaisuja, joissa esitetään evoluutioteoriaa tukevia tutkimustuloksia on satoja tuhansia."

        Kaikissa on vain sama virhe. Ne perustuvat olettamuksiin, eikä todisteisiin.

        "4. Vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimusjulkaisuja, joissa esitetään kreationismia tukevia tutkimustuloksia on tasan nolla kappaletta."

        Kreationismiin perustuvia tieteellisiä tutkimustuloksia on vaikka kuinka paljon. Voit tutustua vaikka "Luominen" -lehteen tai kirjaan "Evoluutio-kriittinen analyysi" Ne ovat täynnä tieteellisiä tutkimustuloksia, jotka kumoavat evoluution ja todistavat kreationismista.

        "5. Kreationismi ei ole tieteellinen teoria. Kreationismi on pseudotieteellinen ja uskonnollinen uskomusjärjestelmä."

        Kreationismi ei olekaan tieteellinen teoria, vaan tieteellinen totuus.

        "6. Kreationismi perustuu vain ja ainoastaan Raamattuun pohjautuviin uskomuksiin. Ei ole olemassa ensimmäistäkään tieteellistä havaintoa joka tukisi kreationismin väitteitä."

        Viittaan edellisiin julkaisuihin. Niiden lisäksi on lukemattomia muita. Sitä paitsi Raamattu on Jumalan sanaa ja siksi suurempi totuus kuin kaikki tieteelliset tutkimukset yhteensä.

        "7. Kreationismin väitteet vaatisivat Raamatun kuvaileman Jumalan olemassa oloa.
        Kyseisen Jumalan olemassa olosta ei ole ensimmäistäkään objektiivista todistetta."

        Riippuu siitä, mitä tarkoitat objektiivisella todisteella. Toiseksi, missään ei ole määrätty, että todisteen pitää olla objektiivinen. Todiste on todiste, olipa se objektiivinen tahi ei.
        Jos sinulla ei ole todistetta Jumalasta, niin elät vielä pimeydessä. Tulee valoon, niin näet todisteet, kuten minäkin.

        "8. Kukaan kreationisti ei ole kyennyt falsifioimaan evoluutioteoriaa."

        Koska evoluutiosta puuttuu todisteet, se falsifioi itse itsensä.

        "9. Evoluutioteoriaa tukevat kaikki relevantit tieteenalat: Biologia, paleontologia, genetiikka, fysiikka. Kreationismia ei tue yksikään tieteenala."

        Mutta todisteet evoluutiosta puuttuvat siitä huolimatta.

        Evoluutio satoja miljoonia vuosia kestävä prosessi. Missä noi väitetään? Miksi valehtelet?

      • Fiksu.Kreationisti1
        evotonnoloja kirjoitti:

        Tyhmä herkkäuskoevo höpisee joutavia.
        Kumpaa puoltaa enemmän se että ihmisen ja apinan apinaa paremmat selviytyjälajjit joita piti olla makroevoluutiolajiutumistiheys huomioontooaen 350-500 tuhatta ovat yhä löytymättä valtaisista etsimisyrityksistä huolimatta. Ei ole edes Himalajan Jetiä nähty! !!!

        Miksi kenenkään pitää uskoa apinaihmis-joulupukkiin? Hehehe!

        Tonni vetoa että nämä evot uskoneet lapsina joulupukkiin.

        Asia valaisee se että tänään tulee telkkarista sarja jossa kalliisti etsitään nykyJetiä USA:n ja Kanadan vuoristoilta. Näyttää että etsivät ihan tosissaan, mutta kaikki katsojat tietävät tänään että kyseessä on silkkaa pelleilyä.

        ---Mutta mutta, vielä 1950-1970 luvuilla ihan samaa tekivät yliopistojen palkatut tukijat ja koko maailma odotti henkeä pidätellen että milloin ensimmäiset otukset lötyvät. No, ei löytynyt ja kun asia alkoi olla selvä niin into jetijahtiin hiipui ja loppui kokonaan 1980-luvulle tultaessa.
        Siis faktojen valossa tämä etsimisbuumi oli ihan yhtä turhanpäiväistä kuin tuo nykyetsiminenkin. Sen ansio oli kuitenkin se että todisti tieteellisin havainnoin apinaihmisteorian silkaksi ylityperäksi epätieteelliseksi uskomukseksi, heheheh!
        Mutta niin se vain on että evopöljät eivät lakkaa uskomasta apinaihmisiin sanoi tiede asiasta mitä hyvänsä!

        Herkkäuskoevot eivät kuulu palstan aihepiiriin.

        Ilmoitettu poistoon.

        Taas se jyri horisee pelkkää hullunmölinää... Sen siitä saa kun pitää vartiotornia oppikirjana...

    • vanhojauskomuksia

      1. Juuri niin, eipä syntynyt hiivasoluista uutta makroevolutiotunutta lajia.
      Wiki sanoo hhyvin selvästi että makroevoluutio on niin hidas tapahtuma ettei sitä voida edes havainnoida!!!!!! Miks sinuni pitää yrittää inttää tieteen sanaa vastaan ????

      2.Gekot ovat siitä hauskoja otuksia että niillä on se ominaisuus että ne tosiaan voivat hyvinhelposti muuttaa muotoaan ja väriään tilanteen vaatimalla tavalla. Tosin kyse ei ole makroevoluutiotapauksista vaan ihan perusominaisuudesta joka on toistettu moneen kertaan eri gegoilla joten kyse ei ole mistään satunnaisesta luonnonalinta-ilmiöstä.
      Viehän tuo muuntunut geggo alkuperäiseen asuinsijaansa niin kohta se palaa entiselleen. Tilanne on se että ihan sama ominaisuus on monilla muillakin eliöillä, eli ne ovat hyvin sopeutuvaisia ihan ilman evoluutiotakin. (Esim. Darwinin sirkkujen nokkamuuntelu jota pitkään pidettiin evoluutiona, no eipidetä enää.) Hehehehe!

      3.Niinpä niin, tulikin tuossa jo mainituksi että noiden lintujen nokka muuntuu ohuemmaksi ja paksummaksi alati muuttuvan ravintotilanteen mukaan, ei siis mitään evoluutiota vaan normimuuntelua.

      4. Kehälajin sisällä tapahtuu. Makroevoluutiosta ei ole mitäään tietoa tuollakaan.

      5. Näinhän se on useiden kehälajien kanssa, ääripäät jotka eivät lisäänny toistensa kanssa voiat silti tehdä jälkeläisiä erikseen jonkun muun lajitoverin kanssa, tai ääripää ei lisäänny kenenkään kanssa. Tämä on luonnolista kehälajiston toimintaa jolla ei tieteen mukaan ole mitään tekemistä evoluution kanssa. Googlaahan liikoni, tiikeli jne. Ja viisastu.

      Näiden viiden asian väittäminen evoluutioksi johtuu siitä että joillakuilla vain on varsin epätieteellinen mutta vahva usko evouskontoon!

      • Ei.luotu.eikirj

        Mitä luulet saavuttavasi tuolla jatkuvalla valehtelullasi?

        Ja ottaisit nyt edes selvää mitä evoluutio ja sitä kuvaava teoria ovat. Tuo sinun käsien heiluttelu on aika säälittävää kun et edes tiedä asiasta jota "kritisoit".

      • Fantomex

        "1. Juuri niin, eipä syntynyt hiivasoluista uutta makroevolutiotunutta lajia.
        Wiki sanoo hhyvin selvästi että makroevoluutio on niin hidas tapahtuma ettei sitä voida edes havainnoida!!!!!! Miks sinuni pitää yrittää inttää tieteen sanaa vastaan ????"

        Ei, se sanoo että makroevoluutiota on mikä tahansa lajitason muutos, tampio.

        "2.Gekot ovat siitä hauskoja otuksia että niillä on se ominaisuus että ne tosiaan voivat hyvinhelposti muuttaa muotoaan ja väriään tilanteen vaatimalla tavalla. Tosin kyse ei ole makroevoluutiotapauksista vaan ihan perusominaisuudesta joka on toistettu moneen kertaan eri gegoilla joten kyse ei ole mistään satunnaisesta luonnonalinta-ilmiöstä.
        Viehän tuo muuntunut geggo alkuperäiseen asuinsijaansa niin kohta se palaa entiselleen. Tilanne on se että ihan sama ominaisuus on monilla muillakin eliöillä, eli ne ovat hyvin sopeutuvaisia ihan ilman evoluutiotakin. (Esim. Darwinin sirkkujen nokkamuuntelu jota pitkään pidettiin evoluutiona, no eipidetä enää.) Hehehehe!"

        Niin, jos "kohta" on muutama vuosikymmen...

        "3.Niinpä niin, tulikin tuossa jo mainituksi että noiden lintujen nokka muuntuu ohuemmaksi ja paksummaksi alati muuttuvan ravintotilanteen mukaan, ei siis mitään evoluutiota vaan normimuuntelua."

        Muutokset havaittiin geneettisellä tasolla, kretardi.

        "4. Kehälajin sisällä tapahtuu. Makroevoluutiosta ei ole mitäään tietoa tuollakaan."

        Kehälajit ovat todiste evoluutiosta.

        "5. Näinhän se on useiden kehälajien kanssa, ääripäät jotka eivät lisäänny toistensa kanssa voiat silti tehdä jälkeläisiä erikseen jonkun muun lajitoverin kanssa, tai ääripää ei lisäänny kenenkään kanssa. Tämä on luonnolista kehälajiston toimintaa jolla ei tieteen mukaan ole mitään tekemistä evoluution kanssa. Googlaahan liikoni, tiikeli jne. Ja viisastu."

        Kehälajit ovat osa evoluutiota.

        Näiden viiden evoluutiotapahtuman kumoamisyritys kertoo siitä että jollakulla (siis sinulla jyri) on aika heikko ote todellisuudesta.

      • "1. Juuri niin, eipä syntynyt hiivasoluista uutta makroevolutiotunutta lajia."

        Ei sellaista pitäisikään tapahtua evoluution mukaan.

        "Wiki sanoo hhyvin selvästi että makroevoluutio on niin hidas tapahtuma ettei sitä voida edes havainnoida!!!!!! Miks sinuni pitää yrittää inttää tieteen sanaa vastaan ????"

        Makroevoluutio on joku hihhulien oma keksintö. Evoluutio on sitä, että on yhteisiä esivanhempia ja ne populaatiot jatkavat sukuaan ketkä selviytyvät siihen.

      • Niin ja fossiileistahan nähdään niitä pidemmän aikavälin muutoksia.

      • Aivopestyäsakkianuoevot
        M-Kar kirjoitti:

        Niin ja fossiileistahan nähdään niitä pidemmän aikavälin muutoksia.

        Johan meni ketjun evokkien makroevoluutiokuviot seskaisin, hehe.

        Tosiasian sanoi M-Kar, sillä virallisen evoluutioteorian mukaan makroevoluutio on niin hidasta ettei sitä voida reaaliaikaisesti havaita, vaan että fossiileista täytyy yrittää päätellä että miten noita tuollaisia lajiutumisia on voinut tapahtua. Tosin ne täytyy kuvitella, sillä fossiililajiutumisista ei voida koskaan saada varmuutta, siis evouskolle on tässä tilaa.

        Valaisen asiaa: Jos otetaan tämän päivän kekenään risteytymään kykenevät erilaiset koirarodut ja fossiloidaan niiden luurangot ja asetetaan ne sitten sarjaan pienimmästä suurimpaan, niin siinähän tulisi hyvä koiran sukupuu jossa olisi aika helppoa nähdä makroevoluutiolajiutumisia, vai mitä?
        --Ja tiedoksesi vain se että esim. valaan ja hevosen fossiilisina sukupuina esitetyt vastaavat kaaviot sisältävät paljon erilaisempia eläimiä kuin mitä samaa lajia olevat koirat ovat!!!

        Mitä tämä kertoo sinulle? Sen että nyt ottaa päähän kun huomaat että sinua on perusteellisesti petetty!

      • Ei.luotu.eikirj
        Aivopestyäsakkianuoevot kirjoitti:

        Miksi puhut ja valehtelet asioista mistä sinulal ei selvästikkään ole mitään hajuakaan?

      • Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

        Miksi puhut ja valehtelet asioista mistä sinulal ei selvästikkään ole mitään hajuakaan?

        Hän ei ole koskaan huomannut omassa elämässään evoluutiota. Hän on yhtä ruma kuin äitinsä eikä isään voi verrata, kun isästä ei tiedetä.

      • Aivopestyäsakkianuoevot kirjoitti:

        Johan meni ketjun evokkien makroevoluutiokuviot seskaisin, hehe.

        Tosiasian sanoi M-Kar, sillä virallisen evoluutioteorian mukaan makroevoluutio on niin hidasta ettei sitä voida reaaliaikaisesti havaita, vaan että fossiileista täytyy yrittää päätellä että miten noita tuollaisia lajiutumisia on voinut tapahtua. Tosin ne täytyy kuvitella, sillä fossiililajiutumisista ei voida koskaan saada varmuutta, siis evouskolle on tässä tilaa.

        Valaisen asiaa: Jos otetaan tämän päivän kekenään risteytymään kykenevät erilaiset koirarodut ja fossiloidaan niiden luurangot ja asetetaan ne sitten sarjaan pienimmästä suurimpaan, niin siinähän tulisi hyvä koiran sukupuu jossa olisi aika helppoa nähdä makroevoluutiolajiutumisia, vai mitä?
        --Ja tiedoksesi vain se että esim. valaan ja hevosen fossiilisina sukupuina esitetyt vastaavat kaaviot sisältävät paljon erilaisempia eläimiä kuin mitä samaa lajia olevat koirat ovat!!!

        Mitä tämä kertoo sinulle? Sen että nyt ottaa päähän kun huomaat että sinua on perusteellisesti petetty!

        <<Tosiasian sanoi M-Kar, sillä virallisen evoluutioteorian mukaan makroevoluutio on niin hidasta ettei sitä voida reaaliaikaisesti havaita>>

        Voitko kertoa mikä on lähteesi mistä tämän olet lukenut?

        Ai et mistään. Selvä.

      • Aivopestyäsakkianuoevot kirjoitti:

        Johan meni ketjun evokkien makroevoluutiokuviot seskaisin, hehe.

        Tosiasian sanoi M-Kar, sillä virallisen evoluutioteorian mukaan makroevoluutio on niin hidasta ettei sitä voida reaaliaikaisesti havaita, vaan että fossiileista täytyy yrittää päätellä että miten noita tuollaisia lajiutumisia on voinut tapahtua. Tosin ne täytyy kuvitella, sillä fossiililajiutumisista ei voida koskaan saada varmuutta, siis evouskolle on tässä tilaa.

        Valaisen asiaa: Jos otetaan tämän päivän kekenään risteytymään kykenevät erilaiset koirarodut ja fossiloidaan niiden luurangot ja asetetaan ne sitten sarjaan pienimmästä suurimpaan, niin siinähän tulisi hyvä koiran sukupuu jossa olisi aika helppoa nähdä makroevoluutiolajiutumisia, vai mitä?
        --Ja tiedoksesi vain se että esim. valaan ja hevosen fossiilisina sukupuina esitetyt vastaavat kaaviot sisältävät paljon erilaisempia eläimiä kuin mitä samaa lajia olevat koirat ovat!!!

        Mitä tämä kertoo sinulle? Sen että nyt ottaa päähän kun huomaat että sinua on perusteellisesti petetty!

        "Tosiasian sanoi M-Kar, sillä virallisen evoluutioteorian mukaan makroevoluutio on niin hidasta ettei sitä voida reaaliaikaisesti havaita, vaan että fossiileista täytyy yrittää päätellä että miten noita tuollaisia lajiutumisia on voinut tapahtua."

        Ei täysin koska evoluutiota voidaan simuloida tietokoneilla joten saadaan niitä sukupolvia nopeammin.

        "Tosin ne täytyy kuvitella, sillä fossiililajiutumisista ei voida koskaan saada varmuutta, siis evouskolle on tässä tilaa."

        Kyllä saa. Kaikkia sukupolvia ei tietenkään tarvitse löytyä fossiilina. Se riittää että on niin paljon näytteitä eri ajoilta että nähdään se prosessi. Normaalia havaintoihin perustuvaa päättelyä. DNA:sta saadaan lisätietoa kun vertailee paljon niissä on yhteistä.

        "Valaisen asiaa: Jos otetaan tämän päivän kekenään risteytymään kykenevät erilaiset koirarodut ja fossiloidaan niiden luurangot ja asetetaan ne sitten sarjaan pienimmästä suurimpaan, niin siinähän tulisi hyvä koiran sukupuu jossa olisi aika helppoa nähdä makroevoluutiolajiutumisia, vai mitä?"

        Koirat ovat samaa lajia. Sitä on ihminen jalostanut ulkoisesti eri muotoisiksi.

        "--Ja tiedoksesi vain se että esim. valaan ja hevosen fossiilisina sukupuina esitetyt vastaavat kaaviot sisältävät paljon erilaisempia eläimiä kuin mitä samaa lajia olevat koirat ovat!!!"

        Tietysti. Nehän ovat lajiutuneet kymmeniä miljoonia vuosia sitten eri lajeiksi. Koirat taas ovat samaa lajia ja suurin osa koiraroduista on varmaan jotain alle 150v ikäisiä.

        Onhan kaikki ihmisrodutkin melkein samanlaisia ja edelleen samaa lajia ja näiden rotujen piirteet tarvinneet kymmeniä tuhansia vuosia muotoutuakseen erilaisiksi.

      • MakroevoluuutioOnTotta

        "Kehälajin sisällä tapahtuu. Makroevoluutiosta ei ole mitäään tietoa tuollakaan."

        Eikös teidän makroevoluutionne tarkoita sitä että yhdestä lajista syntyy toinen laji ja samaan lajiin kuuluvat ne, jotka pystyvät tekemään keskenään lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä?

        Jos siis pystyy ihan käytännössä, vaikka omin silmin jos ei muuten usko, näkemään tuon uuden lajin syntymisen ja osoittamaan että se tosiaan on uusi laji, eli ei enää risteydy sellaisten kanssa, joista syntyi mutta pystyy lisäntymään kaltaistensa kanssa, niin eikö silloin makroevoluutio ole todistettu?

        Ja kun tuon tosiaan voi tehdä niin mistä tässä oikeastaan enää väitellään?

      • Fiksu.Kreationisti1

        Evoluutio ei kuulu palstan aihepiiriin.

        Ilmoitettu poistoon.

    • JyrbäOnKaappihomo

      Aito makroevoluutio on havaittu levän muuttuessa yksisoluisesta monisloluiseksi.

      "Tutkijat saivat elämän suuren harppauksen onnistumaan vain 219 päivässä, kun yksisoluisesta levästä tuli monisoluinen eliö. Tulos on tärkeä, sillä nyt elämän kehitystä voidaan tutkia reaaliajassa."

      Ja mistä muualta kuin Jyrbän rakastamasta Tieteen Kuvalehdestä. Mutta kun Jyrbä katselee vain kuvat ja kuvatekstit. Niitäkään dementoitunut JT ei kykene ymmärtämään. Makroevoluutio on havaiuttavissa lyhyessäkin ajassa, kun olosuhteet ovat oikeat.

      • Mark5ille puolestaan kelpaisi todisteeksi vain mahdoton, kuten että lehmä poikisi kanin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      106
      1854
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1437
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1416
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1379
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      145
      1334
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1270
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1267
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      647
      1202
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1078
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1077
    Aihe