Koira ei tule lenkiltä sisälle.

Turhautunutkoiraansa

Mikä avuksi!? koira on nyt noin 1,5v uros ja alkanut tekemään niin että lenkin jälkeen ei tulekkaan sisälle. Lenkillä käyttäytyy nätisti niin kauan että päästään ulko-ovelle, jonka jälkeen alkaa "leikkimään" ja vetämään itseään hihnasta pois kauemmas oveasta. Aluksi sai herkkujen kanssa palkittua sisälle tullessa mutta nykyään ei niistäkään välitä. Ollaan koitettu saada koira ensin sisälle jonka jälkeen jätetty se ulos yksin ja tulemaan sisälle myöhemmin, ei auta, ei tule vaan lähtee juoksemaan kuin hullu ympyrää pihassa. Ainoa tapa saada sisälle on kantamalla (40kg) tai huijata lelujen avulla jossa menee aina se vähintään 30min ja oma mielenterveys. Koira pääsee 3x päivässä lenkille ja saa ruokaa aamulla ja illalla. Sisällä ollessaan ei ole mitään poikkeavaa vaan viihtyy hyvin ja on rauhallinen kun vihdoin tänne saadaan. Hyvin harvoin nykyään tulee itse sisälle ilman kamalaa yrittämistä. Mistä voi johtua ja mitä tämän kanssa enään tekee?

9

3267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KoiratVankeudessa

      Koira on toistaiseksi järjissään, koska ei halua olla kanssasi kopissa. Yksikään koira ei haluaisi olla vieraan lajin vankikopissa eli ihmisen asunnossa. Aikaa myöten sen psyyke tuhotaan jatkuvalla henkisellä kidutuksella ja se alostuu kohtaloonsa, kuten elinkautisvangeille käy. Normaalisti koira haluaisi olla lajikumppaneidensa kanssa ulkona.

      • Turhautunutkoiraansa

        Kiitos vastauksesta, tästä oli tosiaan apua.


    • rtrery

      Koira jää ulos ilman ruokaa. Koira kuolee. Myykä ruho teurastamolle ja ostakaa rahoilla vähemmän mielenvikainen koira.

      • LeipäjonoOnSinulle

        Ei koira ole yhtä avuton kuin sinä. Se löytää aina ruokansa.


    • LeipäjonoOnSinulle

      Ainakin oma koirani on yhtä fiksu kuin minä - syömme molemmat omaa paskaamme ja joskus toistemmekin!

    • miuhhu

      Lenkki on ilmeisesti liian lyhyt, koira haluaisi vielä jatkaa. Itsellä on metsästyskoiria, ja ihan selkeästi esim. 3 tunnin lenkki on aivan liian vähän. Joskus 8 tunnin metsässä juoksemisen jälkeen tulevat jo oikein mielellään sisälle ja nukkumaan, ja ajokoirahan jaksaa juosta vaikka vuorokauden. Ja ei, tämä ei ole vitsi! Mutta toki normaalin perhekoiran täytyy oppia tyytymään tavallisen pituisiin lenkkeihin. Ehkä voisit tehdä sisälle tulon houkuttelevammaksi esim. namupalalla tai jos koiralla on vielä kovasti virtaa ulkoilun jälkeen, ota ohjelmaan koiran mielileikkisisätiloissa lenkkeilyn jälkeen. Koirasi oppii pian että lenkin jälkeen odottaa jotain hauskuutta sisällä, ja tulee mielellään.

    • kokemusta__

      Kannattaa vaan ottaa pannasta/valjaista kumpia sitten käytättekään ja hihnasta tukeva ja ronski ote ja vaan kylmän viileästi raahata koira sisälle(kuitenkin satuttamatta koiraa), muutaman toiston jälkeen alkaa kyllä tulemaan ihan itse koska älyää että pakko on tulla muuten raahataan.
      Ei mitään namituksia tai palkkausta jälkikäteen, ovi vaan kiinni ja hihna ja panta/valjaat pois koiralta.
      Pihalle ei kannata myöskän jättää ja odotella koska tulisi itsekseen.

      • arkijärkevä

        Juuri näin!


    • Hyväsiitätuleeuskovaan

      Lenkille lähtiessä, nakinpaloja taskuun.Ja lenkin lopuksi treenailet vaikka seuraa,istu,maahan , sivulle tuloa jne.koira kytkettynä.Kunhan olet ne yksi kerrallaan opettanut ensin koiralle.Yhtä asiaa kannattaa harjoitella viikko ainakin, jotta se ei mene sekaisin monesta saman aikaisesti opetetusta.Ja kehut vallan kamalasti, kun koirasi onnistuu tekemään mitä käsket,ja palkkaat herkuin.Kun kuljet ovista istuta mene itse ensin,ja istuta koiraa eteisessä kun otat tseltäsi ensn ulkotakin, kengät yms pois.Stten otat vasta koiralta,ja päästät sen kulkemaan sisälle.Istuminen paikoillaan opettaa koiralle rauhallisuutta, ja arvojärjestystä, kun se ei aina pääse itse ensimmäisenä rynnimään mihin haluaa. Vaadi myös muissa tilanteissa paikoillaan istumista. Ja opeta sille paikka. Eli kotona joku kohta/peti yms, minne kora menee käskystä "paikka" sanomalla. Kuljettelet ensin sinne, ja sanot koiralle paikka. Pikkuhiljaa koira hoksaa juonen, ja voit näyttää sormellasi paikkaan päin,ja koira kipittää sinne. Paikka käsky on hyvä, jos koira koheltaa liikaa.Tai kun tulee vieraita, eikä haluta että koira hyppii tai säheltää siellä ovella ensimmäisenä vieraita häiritsemässä. Koria käsketään paikalleen, ja jos ei mene tai pysy, se viedään sinne niin kauan että se sinne myös jää. Itse pitää siis olla sinnikäs, ja päättäväinen, sinnikkäämpi kuin se koira.
      Sitten koira voidaan myöhemmin päästää sieltä tulemaan, kun on rauhoittunut, ja vieraat on saaneet tulla sisälle ja ottaneet päällysvaatteet pois.
      Tuo kaikki mitä koirasi touhuilee nyt, on nuorelle koiralle hyvin tyypillistä. Se haluaa päättää tekemisistään, olla ensimmäisenä ja viimeisenä jokapaikassa .
      Mutta kun opetat sille tapoja, ja kodin sääntöjä . Oikeista suorituksista kehuen ja palkiten.Siitä tulee viellä mitä mahtavin koira. Huomaat että mitä enemmän sitä koulutat, sitä enemmän sitä ymmärrät, ja sen paremmin se ymmärtää ja tottelee sinua :)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe