Paperiosakkeita

RötösherraTietämättään

Tervehdys!

Joskus junnuna ostelin suuren maailman malliin osakkeita, mutta into loppui jo yläasten aikana, kun muut asiat alkoivat kiinnostaa. Eli vuonna 1988 selailin uusinta kauppalehteä ja myhäilin polvihousuissani tyytyväisenä, että täytyypä ostaa tuota Interbankkia eläkepäivien varalle. Eläkkeelle on kuitenkin vielä parisenkymmentä vuotta matkaa, mutta paperinpalat tulivat yhtäkkiä mieleeni ja yritin selvitellä niiden arvoa. Siitä on aikaa 30 vuotta, kun viimeksi sijoitusmaailman ovea olen raotellut, joten termit ja tavat ovat hieman hukassa. Löysin jotain, mutta eipä tuota v.1998 tapahtunutta osakkeiden uudelleenjakoa ymmärrä. Tarkistin vuosien 1998 ja 2000 Mandatumin vuosikertomuksista, että osakkeiden määrä on pysynyt samana, mutta jotain osiointia tai yhdistelyjä alla olevan linkin mukaan olisi tapahtunut v.1998? Olisiko parempaa linkkiä jollain mielessä?
Sehän tässä suurin ylläri on, etten ole koskaan tajunnut olevani oleellinen osa 90-luvun lamassa ja rötösherrojen peleissä. En todellakaan 13-14-vuotiaana osannut aavistaa, että tulen osaltani ajamaan Suomea romahdukseen, mutta toivottavasti kansakuntana olemme jo käsitelleet traumamme.

https://www.porssitieto.fi/poistuneet/mandatum.shtml

8

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jklkg

      Niiden paperilappusten suurin arvo on keräily- ja muistoesineinä. Toivottavasti ovat hyvässä kunnossa. Laita kehyksiin ja seinälle, tai jos oma kiinnostus ei siihen riitä niin myy keräilijöille.

      Kuten linkkisi takaa voit lukea, silloinen Sampo Pankki Oyj, nykyinen Danske Bank, on saanut omistusoikeuden kaikkiin Mandatumin osakkeisiin vuonna 2001. Interbankin paperilappuset ovat todennäköisesti muuttuneet arvottomiksi jo aikaisemmin.

      • Omakas

        En tiedä olisiko niiden paperien kanssa pitänyt osata jotenkin toimia, mutta Interbank fuusioitui Mandatumin kanssa, joka fuusioitui Sammon kanssa, joka fuusioitui Dansken kanssa.
        Interbankin omistajalla siis pitäisi nyt olla siivu Danskea omistuksessaan, ellei joku byrokraattinen kommervenkki ole omistusoikeutta matkalla vienyt? Vai onko jonkun fuusion / yritysoston kohdalla vanhat osakkaat maksettu ulos, jolloin olisi siis pitänyt saada rahaa tilille vastineeksi omistuksestaan.


      • jklkg
        Omakas kirjoitti:

        En tiedä olisiko niiden paperien kanssa pitänyt osata jotenkin toimia, mutta Interbank fuusioitui Mandatumin kanssa, joka fuusioitui Sammon kanssa, joka fuusioitui Dansken kanssa.
        Interbankin omistajalla siis pitäisi nyt olla siivu Danskea omistuksessaan, ellei joku byrokraattinen kommervenkki ole omistusoikeutta matkalla vienyt? Vai onko jonkun fuusion / yritysoston kohdalla vanhat osakkaat maksettu ulos, jolloin olisi siis pitänyt saada rahaa tilille vastineeksi omistuksestaan.

        Em. linkistä löytyy tieto, että Sampo Pankki oyj on saanut (pakko)lunastettua kaikki Mandatumin osakkeet markkinoilta. Mandatumin entisille osakkeenomistajille ei ole siis jäänyt osakkeita, jotka oikeuttaisivat yhtiön omistukseen.

        Sama hieman pidemmällä kaavalla:
        http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/mandatum-kokonaan-sammon-omistukseen/149457/

        Sitä en tiedä, onko jossain vielä rahavaranto sitä varten, että jostain ilmestyisi Mandatumin osakas jolta on jäänyt rahat saamatta vuonna 2001. Tuskin. Ja tässä nyt puhutaan Interbankin osakkeista, joiden vaihto-oikeus Mandatumin osakkeiksi on todennäköisesti päättynyt viime vuosituhannen puolella.


      • Omakas
        jklkg kirjoitti:

        Em. linkistä löytyy tieto, että Sampo Pankki oyj on saanut (pakko)lunastettua kaikki Mandatumin osakkeet markkinoilta. Mandatumin entisille osakkeenomistajille ei ole siis jäänyt osakkeita, jotka oikeuttaisivat yhtiön omistukseen.

        Sama hieman pidemmällä kaavalla:
        http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/mandatum-kokonaan-sammon-omistukseen/149457/

        Sitä en tiedä, onko jossain vielä rahavaranto sitä varten, että jostain ilmestyisi Mandatumin osakas jolta on jäänyt rahat saamatta vuonna 2001. Tuskin. Ja tässä nyt puhutaan Interbankin osakkeista, joiden vaihto-oikeus Mandatumin osakkeiksi on todennäköisesti päättynyt viime vuosituhannen puolella.

        Tuolla lukee, että vakuus talletetaan kymmeneksi vuodeksi. Ilmeisesti sen aikaa siis omistajilla ainakin olisi ollut aikaa rahastaa osakkeensa.

        https://virtuallawyer.fondiatools.com/Sivut/Lunastushinnan maksaminen.aspx

        Jos tuon kymmenen vuoden jälkeen omistusoikeus ja omaisuus siis katoaa kuin pieru Saharaan, niin tuossahan on jälleen hyvä syy pysyä vain rahastoissa. Ei tarvitse vaivata päätään lunastuksilla, eikä ole sitä pientäkään riskiä menettää omaisuuttaan lunastuksien takia. Tosin tänä päivänä kai homma hoituu sähköisesti kätevämmin.


    • RötösherraTietämättään

      Kiitoksia vastauksista.

      Varmaankin vessapaperista on lähinnä kyse, mutta ajattelin että on kuitenkin hyvä selvittää asia, kun esim. Sammon osakkeitakin on splittaantunut aikamoisiksi aarteiksi.

      Se tässä pientä kulkijaa ihmetyttää, että mitä seuraava alkuperäisen linkin takana ollut maininta mahtaa tarkoittaa:

      "1998 kombinaatiofuusio: 1 Interbankin os, vastaan 1 Mandatum Pankin vastaavan lajin osake (vastikeosuus yht. 28,6 %), 1 Mandatumin os. vastaan 100 Mandatum Pankin A- ja 1004 B-os. (vastikeosuus yht. 71,4 %)"

      Tulee mieleen, että tässä on tuhat vanhaa osaketta määritelty vastaamaan yhtä uutta osaketta tai yksi vanha B-osake splitattu tuhanteen uuteen. Jälkimmäisellä olisi mukava herkutella, mutta ainakin osakkeen tuhatkertataistaminen vaikuttaa aika epärelistiselta. Yhteen tuhannesosaan pienentäminen taas tuntuisi uskottavalta, koska olihan se varmaan aikamoista rytinää sillon 90-luvulla. Jos lainaus edes mitään sellaista tarkoittaa?

      Sekin tuntuu näin jälkikäteen ihmeelliseltä, että olisiko minulta osakkeenomistajana pitänyt jotain joskus kysyä tai ainakin ilmoittaa? Kaupanteon jälkeen osakkeisiin ei ole liittynyt muuta kuin kasvava pölykerros. Ei kirjeitä, tai muita yhteydenottoja? Lapsena ainakin ajattelin, että paperit ovat ikäänkuin rahaa, tai kultakimpaleita, joita voin pitää kassakaapista vaikka satoja vuosia ja vetää ne leuhkasti esiin hiljentäen pöytäseurueen. Aikuisenakaan ajatus ei ole ehtinyt muuttua, kun en ole asiaa suurimmaksi osaksi edes muistanut . Yllätyin siitä, että Sampo esitti lähettäneen kymmeniä tuhansia yhteydenttopyyntöjä, mutta Interbankilta tai myöhemmin Mandatumilta ei ole tullut edes telepaattisia yhteydenottoja? Onkohan heillä edes ollut yhteystietojani vaikka alkuperäinen ositteeni on pysynyt koko ajan samana? Vai onko hiljaisuus yleinen tapa olla hienotunteinen omistajia kohtaan?

      • Vakuusvaje

        Minnepä niitä tietoja lähettäisi, kun paperiosakkeiden omistaja ei ole yhtiön tiedossa? Niitähän voi myydä tai siirtää ilmoittamatta yhtiölle mitään eikä rekisteröinti ole pakollista. Vasta arvo-osuusjärjestelmässä omistajatiedot pysyvät automaattisesti ajan tasalla. Paitsi tietysti niiden osalta, joilla on aihetta ne salata.


    • Osakemies

      Epäreilua että vanha osakekirja voi muuttua arvottomaksi, onhan kyseessä todiste omistusosuudesta yhtiössä.

      • lhku

        Onko se epäreilua, jos ihminen unohtaa hoitoa vaativan omaisuutensa laatikon pohjalle, ja kärsii siitä tappion?
        Johan pelkästään osinkojen nostaminen on tuohon aikaan vaatinut niiden paperilappusten joka vuotista katsomista.

        Aikanaan asiasta on varmasti tiedotettu ja kuulutettu, niin että omaisuudestaan huolehtiva henkilö olisi sen huomannut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      106
      1874
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      7
      1461
    3. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1447
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1429
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      148
      1372
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      95
      1290
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1287
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      648
      1219
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1097
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1088
    Aihe