Fariseukset odottivat Jumalan valtakunnan saapumista ja kysyivät siitä Jeesukselta. Jeesus vastasi Jumalan valtakunnan jo olevan heidän keskellään.
Kuninkaan eli Messiaan ja hänen valtakuntansa odottaminen oli keskeistä juutalaisille. Tuohon messiasodotukseen sekoittui myös toiveita kansallisen itsenäisyyden palautumisesta.
Jotkut odottivat ajallista messiasta, ja he kuvittelivat Messiaan valtakunnan eli Jumalan valtakunnan ajalliseksi valtakunnaksi. Tuollainen messias palauttaisi Israelille itsenäisyyden eli vapauttaisi heidät Rooman vallan alta.
Toisaalta juutalaiset ajattelivat, että Jumalan valtakunta tulee vasta tämän ajan jälkeen. Tällainen odotus liittyi lopun ajan tapahtumiin. Se, kumpaa valtakuntaa fariseukset tarkoittivat kysyessään sen tulemisesta Jeesukselta, ei suoraan käy evankeliumista ilmi.
Yhtä aikaa näkyvä ja näkymätön
Kysymys Jumalan valtakunnasta on edelleen keskeinen. Mitä Raamattu ja Jeesus tarkoittavat Jumalan valtakunnalla?
Jeesuksen vastauksesta fariseuksille käy ilmi, että tietyllä tavalla nämä odotukset ovat totta: Messiaan tuloon liittyy myös hänen valtakuntansa. Se ei tosin ole ajallinen valtakunta, eikä tuo Messias palauta Israelin itsenäisyyttä. Mutta Messiaalla, kuninkaalla, on valtakunta. Jumalan valtakunta merkitsee Jumalan kuninkuutta.
Jumalan valtakunta on jo läsnä Messiaassa. Se ei ole vielä kaikkien ihmisten nähtävillä, mutta kun tämän maailman aika loppuu, Jumalan valtakunta tulee näkyvällä tavalla.
Salattu valtakunta
Jeesus kutsui ihmisiä seuraamaan itseään eli uskomaan häneen. Ne, jotka ottivat tuon kutsun vastaan, pääsivät hänen valtakuntaansa. Jeesuksen seuraajat saavat asua Jumalan valtakunnassa.
Fariseukset eivät uskoneet Jeesukseen eivätkä pitäneet häntä Messiaana. Siksi he eivät myöskään nähneet Jumalan valtakuntaa.
Epäusko peittää Jumalan valtakunnan. Sitä ei voi sitoa aikaan tai paikkaan. Siitä ei voi sanoa, että se on täällä tai tuolla. Sen tulemista ei voi tarkkailla eikä sitä voi nähdä ihmissilmin eikä sinne päästä ihmisvoimin.
Vaikka fariseukset eivät nähneet Jumalan valtakuntaa, se oli heidän keskellään. He yrittivät nähdä sen ihmisvoimin, inhimillisellä viisaudella. Ei kuitenkaan auta, vaikka tuntisi lopun ajan merkit ja tietäisi, milloin Jumalan valtakunta ja sen kuningas tulee kunniassaan, jos ei ole valmis sitä vastaanottamaan.
Voittoisa kuningas
Fariseukset kysyivät Jumalan valtakunnan tulemisesta oikealta ihmiseltä, itse valtakunnan kuninkaalta Herralta Jeesukselta. Hän on omalla verellään lunastanut valtakuntansa asukkaat vapaiksi.
Ajallisissa valtakunnissa alamaiset joutuvat taistelemaan kuninkaansa puolesta. Jumalan valtakunnassa kuningas on antanut henkensä alamaistensa puolesta.
Valtakunnan sanoma on kuninkaansa voittosanomaa: synnit saa uskoa anteeksi. Sitä hänen omansa julistavat tänäkin päivänä. Sen uskoja saa kuninkaan voiton omakseen ja pääsee Jumalan valtakunnan asukkaaksi nauttimaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa.
”Älkää lähtekö minnekään”
Jeesus varoitti opetuslapsiaan viimeisten aikojen eksytyksistä. Yksi sellainen on se, että Jumalan valtakunnan kuninkaan sanotaan olevan muuallakin kuin omassa valtakunnassaan. Sanotaan: hän on siellä ja hän on tuolla.
Jeesus varoitti opetuslapsiaan: älkää lähtekö minnekään. Hän lupasi olla omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti. Hän ei ole täällä ja tuolla, hän on omiensa keskellä. Hän ei jätä omiaan.
On turvallista pysyä Jeesuksen omana. Silloin hänen tulemisensa kunniassaan ei yllätä. Sitä ei tarvitse odottaa peläten, vaan saa odottaa iloiten. Hän tulee pian, sillä tämä aika on lyhyt.
Jeesuksen tullessa kunniassaan häneen uskovat saavat periä sen valtakunnan, joka on ollut valmiina jo maailman luomisesta asti. Silloin uskovaiset saavat siirtyä ajasta ikuisuuteen.
Jumalan valtakunta on ihmisten keskellä
8
188
Vastaukset
Aika erikoinen, tärkeästä asiasta kun on kysymys, eli Jumalan/ Taivasten valtakunnasta, niin ei ole pantu yhtään Raamatun kohtaa, kirjoitetaan ikään kuin omana keksintönä.
Tuo mm. Luukas 17; kertoo fariseusten sekä Jeesuksen välisestä keskustelusta.
Juutalaisethan odottivat jo silloin Messiasta, mutta eivät uskoneet sen olevan nasaretilainen, vaan jonkin suuren sotapäällikön, joka ajaa Roomalaiset tiehensä.
Kuitenkin heidän sydämessään oli Jumalan veto nasaretilaiseen, Messiaana.
Jeesus sen itse sanoo;
Joh. 6:44
Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.
Heidän sydän oli kuitenkin Jumalan paaduttama, koska Jumalalla oli Jeesukselle suurempi tehtävä edessä.
Siksi Jeesus sanoi; Luuk 17
20 Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: "Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla.
21 Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne."
- Tulemista ei voi tarkkailla.
- Jumalan Valtakunta on keskellänne, sydämessänne (mutta ei liikahtanut sieltä mihinkään)
Tämä valaisee kahta asiaa;
- Kukaan ei voi sanoa, että – meillä on Jumalan Valtakunta? (Se on Jumalan ja Jeesuksen pahaa pilkkaa, sekä Raamatun halveksuntaa)
- Se kuitenkin on Jumalan vetona jokaisessa sydämessä ( Jesaja sanoo, että lopulta Jumala ottaa pois juutalaisten kivi sydämen, ja asettaa tilalle oikean, liha sydämen ja Pave jatkaa, - Lopulta koko Israel on pelastuva)
On hyvin kornia kertoa, että – Olemme Jumalan Valtakunta, se on saatanallinen, väärä oppi, joka vie kadotukseen.
Jumalan Valtakuntaa johtaa tulevaisuudessa Jumala, kun se tulee Jerusalemiin.Kerrankin olen samaa mieltä Kesitaksen kanssa.
Luuk 17:20-21 kuuluisi olla käännetty näin, kuten on 1933,38 Raamatussa:
20. Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
21. eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".
Näin se on kaikissa muissa kielissä (ruotsi, englanti, saksa, yms.)rauhansanalainen kirjoitti:
Kerrankin olen samaa mieltä Kesitaksen kanssa.
Luuk 17:20-21 kuuluisi olla käännetty näin, kuten on 1933,38 Raamatussa:
20. Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
21. eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".
Näin se on kaikissa muissa kielissä (ruotsi, englanti, saksa, yms.)Sama se on myös alakuielellä.
Kiitos.
Kes.
- kysynn
Mikä meitä ihmisiä estää näkemästä Jeesuksen kasvoja kärsivissä ihmisissä
- sairaissa, kodittomissa, vammaisissa, vangeissa, vajaakuntoisissa, hyljätyissä vaimoissa ja lapsissa, orvoissa, leskissä, tms - jumalan valtakunnan loisteliaisuus puuttuu kaikista meistä tavisihmisistä muttei sekään oikeuta halveksimaan ihmiskunnan kärsimystä. - toolateshowtonight
Älä eroa rahasta vaan hanki niin paljon, kuin sielu sietää.
https://www.youtube.com/watch?v=iauttgWFtrU
Ethän siinä kuitenkaan unohda kunnioitusta missään tilanteessasi.
https://www.youtube.com/watch?v=YMVOHQWTRvs
Sillä on joku, joka mustasukkaisuuteen asti vaalii henkeäsi.
Remu on oikeassa, kun kaikki kunnioitus on poissa.
https://www.youtube.com/watch?v=9XWCFbMhjjk - vlvaasa
""Jeesuksen tullessa kunniassaan häneen uskovat saavat periä sen valtakunnan, ""
Kerrankin vanhoillinen tunnustaa: "Häneen uskovat saavat periä sen valtakunnan". Näin Jeesukseen Kristukseen uskovat saavat syntinsä anteeksi ja ovat siten taivaskelpoiset. - hypoteekki
Jeesuksen aikana, ja sen aikaisessa tiedollisessa ympäristössä, taivaaseen pääsy ajallisen elämän päätteeksi oli paljon keskeiseisempi asia kuin nykyaikana.
Jeesuksen suurin ja järisyttävin muutos taivaaseen pääsesemiseksi, verrattuna juutalaiseen ja juutalaisen eliitin, fariseusten oppiin, oli se että Jeesus julisti huonoillekin mahdollisuuden ansaita iankaikkinen elämä. Fariseukset, ja eliitti kaikenlaisissa yhteiskunnissa osaa lainsäädännöllä rakentaa itselleen pääsyn hallitsemiseen ja pääsyn taivaaseen, tämän olivat yhteiskunnan parhaat , fariseukset tehneet.
Heille oli kauhistus nyt kun joku puusepän poika avaa omissa nimissään syntisille ja rahvaille pääsyn olemattomilla teoilla päästä taivaaseen. Jopa sokeat, rammat ja spitaaliset saivat mahdollisuuden iankaikkiseen elämään, jotka siihen asti olivat olleet lain tulkinnan jälkeen epäpuhtaudessaan ja epämuodossaan synnin merkkejä ihmiselämässä.
vrt. Seppo Lohi on verrannut vl-liikkeen ajallista lakia juutalaisuuden farisealaisuuteen. Suomen Siionissa korvarengas, televisio olohuoneessa tai kirkkokuoroon osallistuminen erottaa sielun ulos iankaikkisesen elämän mahdollisuudesta. - Kirjakääröt
Luuk.14:27 Biblia (1776). Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, ei se taida olla minun opetuslapseni. Luuk.14:33 Biblia. Niin siis jokainen teistä, joka ei luovu kaikesta mitä hänellä on, ei se taida olla minun opetuslapseni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912980Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991706Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461587- 871401
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031400Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21119Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381067Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun334908Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden258875