Ihminen tavoittelee toimillaan onnea ja tyytyväistä mielentilaa. Tästä kaikki ovat varmaan samaa mieltä. Itse näkisin, että suurimman ja pysyvimmän onnen saavuttaa helpoiten alkamalla tyytyä siihen aineelliseen mitä jo on, ja lakkaamalla hamuamasta lisää esim. hakkaamalla ja raivaamalla heikkopäisenä metsiään, kuvitelmilla kasvavasta taloudellisesta tuotosta, jolla sitten ostella kaikenlaista uutta tavaraa ja palveluja. Kestävimmän onnen voi saavuttaa, kun säästää metsänsä koskemattomina, ja antaa niiden villiintyä upeiksi peikkomesiksi tuleville polville. Jos on jo ehtinyt hakata taimistoasentoon, ei hätää, kyllä se siitä kasvaa ja hoitaa ihan itse itsensä, annetaan vaan ajan kulua. Tämä toiminta- (tai toimimattomuus-) tapa suo myös parhaan mahdollisen hiilinielun, mikä ilahduttaa koko biosfääriä. Meillä suomalaisilla on jo yllin kyllin kaikkea, ja ihan liikaakin. Tämän voi päätellä esim. kansan pulleista massuista. Paras (kohtuus) hyvinvointitaso Suomessa vallitsi 50-luvulla, silloin ihmisten fyysinen ja henkinen sairastavuus oli pienimmillään. Ihmiset hoikkia ja freesejä. Tavoitelkaamme siis tuon ajan elintasoa ja armahtakaamme metsiämme.
Metsänhoito vs. onni
38
752
Vastaukset
- Voitto.Lopullinen
Jaahas, taas tämä sama aloitus uudestaan. Kertaus on opintojen äiti?
Edelleen kuitenkin metsän jättäminen hoitamatta eli siis lahoamaan pystyyn lisää sen päästöjä, toisin kuin hyvin hoidettu ja kasvava metsä sen sijaan on hiilinielu.
Metsätalouden tuottojen käyttämiseen en ota kantaa, kukin tehköön tuloillaan mitä haluaa.
Siitä olen kyllä samaa mieltä, että roinan ja krääsän hankkiminen ei ole henkilökohtaisesti eikä ekologisesti järkevää. - tekijäimmeenen
Aloittaja koittaa mahdottoman suuria asioita saada aikaseksi omalla ajattelullaan, olisi aika järkiintyä ja olla hiljaa kolossaan jos haluu olla järjissään--eikä puuttua toisten asioihin.
- isän_kädestä
Älkää viitsikää höpöttäkää, ettei ihmisenkoskematon metsä olisi paras mahdollinen hiilinielu ja -varasto. Sanotaan nyt ainakin ensimmäiset 200 vuotta, Sensijaan kun hakkaat metsäsi 85% siihen sitoutuneesta hiilestä pölähtää melko pikaisesti taivaalle, eli vain 15% jää johonkin pidempiaikaiseen, vaikkapa puutalojen runkoon ja pintavuoriin. Samoin kuluu kauankauan ennenkuin taimikko kasvaa likikään saman minkä iso metsä, siis kiintoja vuodessa. Lapsikin nämä seikat ymmärtää, jos ei tykkää antaa itseään huijata. Jotta siis saisi paremmin mielenrauhan rahan-
ja kuluttamisenhimolleen. Kovastihan metsäpomot ja muut hakkuista hyötyvät yrittävät vakuutella, että metsänhakkuu on oikea ekoto, esim. viimeisessä Maaseudun tulevaisuuden metsänumerossa MTK:n joku pikkubosse selitti lapsen tapaan, kuinka hän hakkasi metsänsä ja osti niillä rahoilla uuden kaasuvolvon ja aurinkopanelit katolle, niin jos ei ois hakannut, niin ei olisi niin hyvä ihminen! :))))))) Oikeasti myötähäpeän puolestaan. En kehtaisi kirjoitella moista skeidaa, vaikka olisi mikä palkka! - käykääitsekatsomassa
Kyllä ainakin eteläisessä Suomessa oman onnensa nojaan jätetty metsä on usein aika surkean näköistä ja biomassaltaan heikkoa, pystyyn kuivaineita kuusia ja maahan kaatuneita lahopuita. Ei se ainakaan mikään hiilinielu ole, puuta lahoaa vähintään samaa tahtia kuin uutta kasvaa tilalle.
- seuraminen
Itse poltan ne, jos suinkin mahdollista. Tuon mukaan hiilidioksidipäästöjä ei tulisi, mutta tottakai varastoituneesta tulee päästöt turpeenakin, jos kuivatellaan ja poltetaan.
Tuolla tavoin lahoavat hitaammin ja kuutiot kertyvät isoihin puihin. Heti jos paikalle ajetaan kone loppu jätteen lahoaminen nopeutuu maassa esim. turpeeksi paikalla yhä katsellen.
Puuta saattaa sittenkin olla pystyssä tuolla ihmetelty 700 kiintoa hehtaarilla, mutta 60-90 vuotta vanhana 350 kuutiota on hyvä. Hämeessä siihen tulee 82 kuutiota lisää kymmenessä vuodessa.
- vedäoksaankokoituhippi
Ituhippi se taas päästelee aivopierujaan! Suomen vauraus on luotu metsästä ja nyt on lisäksi todettu, että hiiltä saadaan varastoitumaan metsiimme, kun metsiä hoidetaan tehokkaasti ja hakataan säännöllisesti.
Olin juuri raivaamassa tänään taimikkoa ja jatkan sitä kelien niin salliessa. Huomenna soittelen puutavarayhtiöön ja tarjoan leimikkojani parilta metsätilaltani. Tämä vuosi on kohdallani siitä merkillinen, että en ole ostanut yhtään metsätilaa lisää. Eli ensi vuonna sitten taas ostetaan lisää hakattavaa ja hoidettavaa metsää. Ituhipillä ei taida olla metsää kuin ajatuksissa! - isän_kädestä
Tavallaan, jos olisin sääliin taipuvainen, säälisin sinua raukkaparkaa. Ei sinua kummoisilla älynlahjoilla ole siunattu: surkeat argumentit. Lisäksi olet epäitsenäinen ja massan vietävissä: metsäfirmat "käskee" hakata ja "hoitaa", ja sinähän teet niin. OIKEA metsänomistaja ei myy mitään, vaan antaa metsänsä olla pankki. Sellainen pankki josta otetaan vasta jos mikään muu ei auta. OIKEALLA metsänomistajalla on OIKEAA metsää (kiintoja min. 300/ha, yleensä 500/ha) ja siellä vallitsee puulajien runsaus ja -"epäjärjestys". Ei siis mikään ihmisen harvoma surkea yhden kahden lajin köyhä peltomaisuus, joka hakataan pois keskenkasvuisena alle 100v iässä.
Suomi ei ole enää aikoihin elänyt metsästä: koko metsäsektori on enää noin 10% maamme BKT:sta. Valtaosa koko metsätuloista voitaisiin säästäen kuitata vaikkapa sillä että sulatettaisiin tältä kansalta ihrakerrokset pois ja pantaisiin porukat liikkumaan. Terveysmenot haukkaa neljänneksen valtionbudjetista. Yhden läskidiabeetikon takia on hakattava satoja hehtaaria metsää, että saadaan sen lääke-ym. hoitokulut kuitattua. Ja tämä punkero aiheuttanut sairautensa vain tunkemalla hillittömästi siihen naamassa olevaan aukkoon kaikkea epäterveellistä möhnää.- modevoisipuuttua
Ituhippi taas yrittää... Viddu mistä näitä kusipäitä oikein sikiää tänne trollailemaan!
- Voitto.Lopullinen
Paatoksellinen usko omaan pohjattomaan viisauteen sulkemalla kaiken tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvan faktatiedon pois ympäriltään ei johda mihinkään.
Nostamalla saman aloituksen kopion uudestaan ja uudestaan keskusteluun ainakin luot oudon kuvan itsestäsi ja tarkoitusperistäsi. Mutta kaikkea hyvää valitsemallasi tiellä, toivottavasti et katkeroidu enempää - siitä sairastuu oikeasti.
- isän_kädestä
Tämä on uusi aloitus, en ole kopioinut tai nostanut sitä keskusteluun.
On kiva välillä vähän tukistaa ja panna ajattelemaan - siis niitä ajattelemaan, joilla siihen löytyy potenssia. :)
Palstan alaotsikko on: keskustele metsänhoidosta. Parasta metsänhoitoa on, kun ihminen ei kättään siihen puuta: tästähän nyt ei ole kahta kysymystä. :)
En sairastu, en katkeroidu, älä sinä poika huoli siitä. :)
Haluatko avata hiukan näkemystäsi, mitä tarkemmin ottaen tarkoitat "tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvalla faktatiedolla"? Esimerkit? - mielen-rauha
Minulla ainakin sielu lepää, kun istun kannonnokassa vaatteet hoyryten teroittamassa raivuusahaa ja katselen sitä vesakosta vapautettua taimikkoa. Parin vuoden päästä käyskentelen itseni mittaisten kuusentaimien seassa napsien puutarhasaksilla liikalatvoja nuorista kuusista ja nenään tulvii nuoren kuusen tuoksu. Ei paina maailman murheet, eikä kukaan ole komentelemassa.
- lintumadolla
Joulukuusiakos kasvatat ? Ei se ainakaan taimikoksi voi olla kuin juuri ja juuri riittävän tiheää (10-25 vuotta uudistaen).
Harvennuspituudessa pitäisi päättää paljonko koivuakin jätetään
- 078578924607
Aiempien kiroama ituhippi kirjoittaa asiaa. Saahan sitä luonnonvihaaja höyrytä kannonpäässä viilan kanssa ja hoitaa potilasta (/luontoa), joka ei ihmisen hoitotoimenpiteiden toimesta ole juuri koskaan paremmaksi muuttunut; mieluummin päinvastoin, varmin vakuus löytyy, kun lukee muutakin kuin rattoa ja metsälehteä. Saa vapaasti tässä maassa raivota raivaussahan kanssa ja esitellä selluteollisuudelle sankaritekojaan. Näin paljon on tehty ja hurmetta vuodatettu selluteollisuuden edestä, joka aikanaan määritti sen miten metsän"hoito suoritetaan" (huom. 2 oksennusta peräkkäin). Lainsäädännön järkeistämiset ovat tervehdyttäneet tilannetta reilusti, mutta kaupallinen puoli kulkee vielä jäljessä.
Metsätaloudesta tulee ottaa tehoja irti. Itselläni on manttaalia reilusti enemmän kuin keskimäärin. Olen harrastanut avohakkuita (aiemmin ja varmaan joiltain osin jatkossakin), koneharvennusta, hankintakauppoja, taimikonperkausta, lannoitusta, jne. aktiivisesti. Siitä huolimatta en koe Suomen metsien huonosta ekologisesta tilasta puheita pitävien kommentteja mollaamisen arvoisiksi. Ituhippi on luonnon asialla ja sen vuoksi olen itsekin mukana suojelutyössä omakohtaisien rauhoituspäätösten ja Luonnonperintösäätiön kautta.
Kiitos Ituhipille!
t. Mo- puupelto
Mitäs siitä hoitamattosata taimikosta nousee? Pitkiä kapeita koivuja/leppiä ja muutama viallinen istutuspuu.
Se on hienoa jos sinä ole niin rikkaan äiteen poika, että on peritty lääniä vaikka suojeltavaksi asti. Mutta me muut joilla on vain pienehköjä länttejä haluamme että siellä kasvaa pelkästään sitä mistä nopeiten saa jotain rahaa. Luontoarvot ei täytä meidän lompakkoa.
Joka egologiaa luontoarvoja haluaa, niin niitä varten on luonnonpuistot tai sitten suojelkoot omiaan, mutta täällä yritetään sosialisoida toisten omaisuutta ja juuri tuollaiset "ituhipit" eivät omista juuri koskaa itse mitään metsää, eivät edes asuntoaan.
Ja jos metsien kuuluu olla monipuolisia hiilinieluja, niin miksei niistä makseta omistajille käypää hintaa? Eihän maailman pelastus voi olla liian kallista. - Kotitalousteollisuus
puupelto kirjoitti:
Mitäs siitä hoitamattosata taimikosta nousee? Pitkiä kapeita koivuja/leppiä ja muutama viallinen istutuspuu.
Se on hienoa jos sinä ole niin rikkaan äiteen poika, että on peritty lääniä vaikka suojeltavaksi asti. Mutta me muut joilla on vain pienehköjä länttejä haluamme että siellä kasvaa pelkästään sitä mistä nopeiten saa jotain rahaa. Luontoarvot ei täytä meidän lompakkoa.
Joka egologiaa luontoarvoja haluaa, niin niitä varten on luonnonpuistot tai sitten suojelkoot omiaan, mutta täällä yritetään sosialisoida toisten omaisuutta ja juuri tuollaiset "ituhipit" eivät omista juuri koskaa itse mitään metsää, eivät edes asuntoaan.
Ja jos metsien kuuluu olla monipuolisia hiilinieluja, niin miksei niistä makseta omistajille käypää hintaa? Eihän maailman pelastus voi olla liian kallista.Vialliset istutuspuut ovat kaadettavia kuten muukin istutus ilmeisimmin harvennusvaiheessa, kun oikeassa pituudessa on syntynyt pitkää oksatonta havupuutakin alarungosta. Ilmeisimmin joku on avohakkuuseen hairahtanut.
Ituhippien ajatuksen jakavat kaikki metsänomistajat, mutta eivät ymmärrä että siitä tasaisesta männiköstä, kuusikosta jne. syntyy nykymenetelmin aukio. Polttopuiden talousmetsä on ryövätty teollisuuden termiksi jonkun muun talouksiin.
https://www.metsalehti.fi/artikkelit/millainen-metsa-on-kaunis/ - Kotitalousteollisuus
Kotitalousteollisuus kirjoitti:
Vialliset istutuspuut ovat kaadettavia kuten muukin istutus ilmeisimmin harvennusvaiheessa, kun oikeassa pituudessa on syntynyt pitkää oksatonta havupuutakin alarungosta. Ilmeisimmin joku on avohakkuuseen hairahtanut.
Ituhippien ajatuksen jakavat kaikki metsänomistajat, mutta eivät ymmärrä että siitä tasaisesta männiköstä, kuusikosta jne. syntyy nykymenetelmin aukio. Polttopuiden talousmetsä on ryövätty teollisuuden termiksi jonkun muun talouksiin.
https://www.metsalehti.fi/artikkelit/millainen-metsa-on-kaunis/Tämä siis on tutkittu tieto. Metsänomistajalle avohakkuu ja laikutus on ruma. Metsäyhtiölle ei.
- ItuhipinHuoliFeikkiä
Tuo ituhippi on muka huolissaan siitä, että meillä on liikaa kaikkea ja sekin vielä luonnon kustannuksella. Ja tästä ’huolestaan’ toistuvasti täällä syyttää metsänhoitoa ja metsänomistajia. Jos huoli olisi muutakin kuin kateutta ja/tai jotain kummallista vihaa metsänhoutoa ja metsänomistajia kohtaan, niin ehkä huomaisi, että kovin vähän suomalaisten metsänomistajien syytä nuo haitat ovat verrattuna mihin tahansa muuhun taloudelliseen toimintaan tai minkä muun maan metsänhoitoon tahansa. Selvähän se on, että ihminen käyttää luonnonvaroja hyväkseen ja toiminnasta, ihan kaikesta muustakin, syntyy haittaakin. Nämä haitat on vaan pidettävä mahdollisimman vähäisinä ja kyllä suomalainen metsien hyväksikäyttö kestää erittäin hyvin vertailun mihin tahansa muuhunkin yhtä merkittävään toimeliaisuuteen.
Kovin kuvaavaa on tuo jatkuva kitinä siitä, mihin metsistä saatavaa tuloa käytetään. Sehän se tuntuu olevankin tuon ituhipin keskeisin peruste toistuville höpinöilleen täällä. Tottakai metsänomistajatkin käyttävät rahojaan kuten muutkin tulojaan eli elämiseen ja säästöihin siltä osin kuin tuloista jää metsänhoidon pakollisten kustannusten jälkeen käytettäväksi.
Miten tämä tuolle ituhipille on niin vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä? Eihän se poikkea millään tavalla minkään muunkaan ammatin tai yritystoiminnan tulojen käytöstä. - isän_kädestä
En kitise, en vingu, en höpise, minä sanon. :)
Oletteko kuulleet käsitteestä itseisarvo? Metsällä on sellainen. Se ei ole syntynyt ja olemassa siksi, että ihminen voi sen riistää ja tuhota. Sillä on itsessään arvo ja oikeutus olemassaoloon, juuri sellaisena kuin se syntyy ja kasvaa.
Toinen asia: suomalaiset metsänomistajat eivät ole juuri koskaan niin köyhiä ja osattomia, että heidän tarvitsisi todella hyödyntää metsäänsä taloudellisesti. Se tehdään useimmiten vaan siksi koska muutkin tekee ( metsäfirmat käskee) niin: valtaosa meistä on epäitsenäisiä ja ylhäältä käskynsä vastaanottavia laumasieluja. Ja koska kuvitellaan sitten olevamme onnellisia, kun saadaan ostella niillä metsärahoilla kaikkea esim. uuden Subaru Outbackin tai Toyota Hilux 4 WD:n. Vaikka nykyään Suomessa saa jo 2000e arvoisella autolla ihan hyvän ja luotettavan (ja vähäkulutteisen) kyydin paikasta toiseen. Sitten halutaan metsärahoilla lennättää omat ja perheen (usein jo valmiiksi rasvaiset) ruhot toiselle puolen maapalloa Thaimaahan, juoda siellä alkoholia ja mässätä ja käyttää paikallisia hyväkseen: pilata omaa mielen- ja ruumiinterveyttä. Toisinsanoen metsästä saatuja rahoja käytetään lähes aina oman elämän "herkuttamiseen". Lisäksi rahan laskeminen ulkomaille sieltä tuotteita ja palveluja hankkien on epäisänmaallista. Isänmaallista on pitää raha kotimaassa. Isänmaallista on antaa metsäturkin kasvaa tuuheaksi ja vahvaksi.- niin-se-menee
Eli kateus oli se sinun juttusi?
- ItuhipinHuoliFeikkiä
Nuo sinun kestoväitteesi ’elämän herkuttamisesta’ metsätuloilla ovat lähinnä koomisia. Kuvaa hyvin olematonta tietotasoasi metsänomistajista ja metsänhoidosta. Ja aivan erinomaisesti juuri asenneharhoistasi, kateudesta, jotka pohjautuvat puhtaasti tietämättömyyteen.
Ihmiset toki voivat ’herkuttaa’ elämäänsä, mutta metsänomistajat tuskin poikkeavat millään tasolla muistakaan ammatinharjoittajista ja palkansaajista.
Ilman metsän hyödyntämistä sinunkin elämäsi olisi kovin toisenlaista ja niin olisi koko Suomenkin. Ja satavarmasti sinä olisit silloinkin ensimmäisiä ruikuttajia.
Katsohan vaikka vähän ympärillesi juuri siinä missä nytkin olet. Pystytkö edes ymmärtämään kuinka paljon ympärilläsi on metsätaloudesta suoraan, saati epäsuoraan, saatuja tuotteita näet. Osa varmasti turhiakin. Toki monet niistä voisi korvata muovilla tai muulla keinotekoisilla jutuilla, luontoystävällisillä kaiketi sinun mielestäsi.
Olet kyllä tavattoman typerä ja kovasti reaalimaailmasta irrallaan oleva. No useimmat kaltaisesi ituhipit juuri noin ovatkin. Sähkö tulee töpselistä, ruoka ja tavarat kaupasta, rahat isukilta, joten mihin tarvitaan voimalaitoksia, maataloutta, metsää, teollisuutta, jne. Eikö niin?
Hankihan elämä ja tee jotain hyödyllistä sinäkin...
- isän_kädestä
"Kateus on mielentila, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta."
Jos Suomen metsiä verrattaisiin kansalliseläimemme karhun (ursus arctos) turkkiin, olisi se hyvin laikukas, kapinen ja harva, yleensä mitään tekemätön. Syöpäläiset olisivat lisääntyneet ja mässänneet siinä hillittömästi. Huomattavasti yli niiden oman edun. Karhu kituisi ja kärsisi, lopulta kuolisi. Samalla kuolevat syöpäläisetkin.
Googlemapsin satelliittikuvasta on jokaisen helppo todeta metsäturkin kunto. Laita vaan hakuun Suomi, sitten katselet sitä eri korkeuksilta. Seuraavaksi voit siirtyä itärajan toiselle puolelle zoomailemaan, siellä näkyy vielä tervettäkin turkispeitettä.- virkamiespäätöksellä
Jos metsä ilmasta katsellen näyttää karvapeitteeltä, on se maastosta katsoen juuri sitä hirveää ylitiheää hoitamatonta rääseikköä, tosin joku yli-ikäinen jättihonka seassa.
- anna.olla.jo
Faktoja vaihteeksi:
Metsät peittävät yli 70 % Suomen maapinta-alasta ja Suomi on suhteellisesti Euroopan metsäisin maa.
Metsän vuotuinen kasvu myös lisääntyy jatkuvasti ja poistuma (hakkuut) ovat reilusti kasvua pienemmät. - Tavarits
anna.olla.jo kirjoitti:
Faktoja vaihteeksi:
Metsät peittävät yli 70 % Suomen maapinta-alasta ja Suomi on suhteellisesti Euroopan metsäisin maa.
Metsän vuotuinen kasvu myös lisääntyy jatkuvasti ja poistuma (hakkuut) ovat reilusti kasvua pienemmät.Eipä se ilmaston lämpeneminen vielä paljon koivun ja pajun kasvua lisää. Kovempaa vauhtia saattaa kirjanpainajan toukka nakertaa kuusikkoa.
Kasvuun siis lasketaan pajutkin ja kasvu vaikkapa moottoriteiksi ja sähkölinjoiksi muuttuneessa maastossa. Pari tietä ja ajouraa on leventynyt metsäänkin. - Tavarits
virkamiespäätöksellä kirjoitti:
Jos metsä ilmasta katsellen näyttää karvapeitteeltä, on se maastosta katsoen juuri sitä hirveää ylitiheää hoitamatonta rääseikköä, tosin joku yli-ikäinen jättihonka seassa.
Ja syytät alla mainittua kasvua, kun kyse lienee viimevuosikymmenten avohakkuista, jos et metsältä enempää puita löydä.
- suhteutakokoon
Se että jossain karjalan rajamailla on yhtenäistä metsää johtuu siitä että ne alueet on muutenkin melko syrjäisiä ja unohdettuja. Lappeenranta-Tohmajärvi välillä rajassa on selvä ero mitä selittää myös se että Suomen puolella on paljon käytössä olevia peltoja. Mutta taas Kuhmosta ylöspäin rajan kummankin puolen on yhtä vähän hakattu ja pikkuisen rajasta itään alkaa sellaiset shakkilaudan ruudukkoa muistuttavat hakkuualat Venäjän puolella jota onkin sitten enemmän kun mitä suomen hakkualoja yhteensä.
Kyllä Venäjällä hakataan metsää monin verroin Suomea enemmän, muttakun maa on niin tolkuttoman iso niin se ei juuri näy. Uusia ja käytettyjä metsäkoneita viedään kiihtyvään tahtiin Suomesta Venäjälle jossa ne ahnaasti iskevät ikihonkiin.
Ne kauheat aukkohakkuut tulevat vähenemään dramaattisesti lähivuosikummeninä kun suurin osa metsistä vielä kasvatusvaiheessa. Nykymetsätalous menee sykleissä, joissa yksi sukupolvi kasvattaa ja seuraava hakkaa.
- isän_kädestä
Vittu näijen kansa. :) Toisaalta ihminen uskoo mihin haluaa uskoa. Ja mikä uskomus palvelee omaa tarkoitusperää ja maailmankatsomusta parhaiten.
Kyllä kai Suomi on metsäisin, kun Keski- ja Etelä-Euroopan metsät hakattiin jo viimeistään 1800-luvulla pois! Ja mikä kullekin on metsää? Minulle sitä on alkaen 300 kiintoa/ha, mieluiten 500 kiintoa. Suomessa on hehtaarilla enää noin 100 kiintoa. Puu taas on sellainen, jonka ympäri ei aikamiehen kädet yllä, muut on keskenkasvuisia nuoria tai puun lapsia. Ja kasvukin on miten se tulkitaan: tokihan pikku taimia on nyt paljon kasvamassa, myönnän.
Ja yksi epäili minun kateutta toisten uusiin autoihin. Voin kertoa, että häpeäisin suunnattomasti ajaa uudella ja hienolla autolla. Tulisi olo, että olen jotenkin vajaa, koska joudun hakemaan mielihyväni sellaisesta. Yleensäkin arvostan ihmisiä sen perusteella mitä ilman he osaavat ihan tyytyväisinä olla vaan.
On minulla myös metsää, enemmän kuin suomalaisilla metsänomistajilla keskimäärin. Kerran olen teettänyt hakkuun, syynä oli se, että edellinen omistaja oli ryöstoraiskannut pari kuviota hakkaamalla lähes kaikki rahanarvoiset puut pois jättäen kuitenkin sen verran (lähinnä runkovikaisia), ettei tarvinnut omasta mielestään uudistaa aluetta. Katsoin, että tuo toipuu parhaiten kasvamaan, kun ottaa loputkin pois ja istuttaa sakeaan uudet taimet. Nyt siellä on jo "läpitunkematon rääseikko" päällänsä. Rääseikkö, josta kuitenkin muodostuu ihana mosaiikki ajan saatossa.- anna.olla.jo
Tyytyväisyydestä puheenollen, näistä kirjoituksistasi ei sitä tyytyväisyyttä ole aistittavissa. Katkeruutta, kaunaisuutta ja ylemmyydentuntoa enemmänkin.
Mene sinne metsääsi (jos sitä on) rauhoittumaan kirjoittelemasta, se tekee hyvää. - dkrjjnbvfgv
" mieluiten 500 kiintoa"
Vain metsänhoidolla saavuttaa 500kiintoa - Alkiolainen
dkrjjnbvfgv kirjoitti:
" mieluiten 500 kiintoa"
Vain metsänhoidolla saavuttaa 500kiintoaJoo, jos on ollut vaikkapa lehmiä, vasikoita, sonneja, lampaita tai hevosia ollut hoitamassa menneinä vuosikymmeninä. Sama rääseikkö se on ihmisten mielestä. Ei kannata ainakaan tuhota hyvää alkua.
- lehmätalloojuuret
Alkiolainen kirjoitti:
Joo, jos on ollut vaikkapa lehmiä, vasikoita, sonneja, lampaita tai hevosia ollut hoitamassa menneinä vuosikymmeninä. Sama rääseikkö se on ihmisten mielestä. Ei kannata ainakaan tuhota hyvää alkua.
Meillä on ollut iät ja ajat vanha kuusikko lehmille aidattuna alueena, koska siellä oli juottopaikaksi suuri lähde. Komea oli kuusikko mutta lopulta hakattaessa joka kuusi sisältä laho kun olivat talloneet juuret paljaiksi ja sienet päässeet runkoon.
Kunta tekee sillointällöin perinne maisemoitia lampailla ja hienon näköistä tulee ja nopeasti. - Alkiolainen
lehmätalloojuuret kirjoitti:
Meillä on ollut iät ja ajat vanha kuusikko lehmille aidattuna alueena, koska siellä oli juottopaikaksi suuri lähde. Komea oli kuusikko mutta lopulta hakattaessa joka kuusi sisältä laho kun olivat talloneet juuret paljaiksi ja sienet päässeet runkoon.
Kunta tekee sillointällöin perinne maisemoitia lampailla ja hienon näköistä tulee ja nopeasti.Kannattaisi olla männikköä ja sekametsää mukana 200-400 hehtaarin laitumella.
Turhat taimet pienen muokkauksen osalta sieltä täälläkin ennen häipyi. - Alkiolainen
Alkiolainen kirjoitti:
Kannattaisi olla männikköä ja sekametsää mukana 200-400 hehtaarin laitumella.
Turhat taimet pienen muokkauksen osalta sieltä täälläkin ennen häipyi.Isomman laitumen portilta harvennettiin 14-16 vuotta sitten kuusia, niin isoimmilla kuusilla näytti kannosta, että oltiin liikkeellä kovimman vuosikasvun aikaan. Kannot noin 60 cm.
Nyt harvennettiin paikka kokonaan harvemmaksi ja etenkin männyt jätettiin.
Etäämmältä tarvitsi luntata sorvitukin koot 0.85 - 1.33 kiintoa (alle 6 m). Taisi yhtiön mies sanoa, että tarvitsee olla neljän kuution kuusi. Yhtään lahoa ei löytynyt. Keloja 1 kpl.
Hyvä vain että lappalaiset tekee havuja alle, eikä jatkuvasti tuijota sinne tukin päähän.
- isän_kädestä
Kaunaisuutta en tunnista. Katkeruutta ja ylemmyydentunnetta, osin joo, kyllä. Ehkä päällimmäisenä tunteena, jos antaa itselleen luvan alkaa märehtiä, on kuitenkin surullisuus. Toisena pelko, jos ei enää omasta, mutta jälkeläisten puolesta: siitä mikä heitä tulevaisuudessa odottaa, sitten kun se varsinainen kisa niukkenevista resursseista ihan oikeasti alkaa.
Metsään on hyvä mennä, itsekunkin, sellaiseen OIKEAAN. Siis vanhaan, "hoitamattomaan". Kuljeskella reippasti parikome tuntia, kehoaan rasittaen. Tai ajan kanssa ihan hiljaksiin, kännyt ja muu hösötys pois matkasta jääneenä.
Voi myös korvata mielihaluaan erilaiseen tavaraan ja kuluttamiseen lukemisella. Yksi hyvä aloituskirja voisi olla Veikko Huovisen Puukansan tarina.- pökkelö-
Makuasioista ei voi kiistellä, mutta omasta mielestäni hyvin hoidetussa talousmetsässä tai taimikossakin on mukavampi liikkua kuin hoitamattomassa oman onnensa nojaan jääneessä metsässä.
Masentavaa katsella pystyyn kuolleita tai tautisia puita ja maassa lojuvia mätäneviä runkoja, ja varjossa kituvia aluspuita. Ja kaatuneiden runkojen ja pajupusikoiden vuoksi eteneminen muutenkin vaikeaa. Täälläpäin metsät kuusivaltaisia ja ikääntyviin kuusiin iskevät lahoviat ja hyönteistuhot. - MetsastaSaaPollia
Nyt siis löytyi vihdoinkin henkilö, joka pitää tuosta Huovisen romaanista. Luin sen aikanaan ja ihmettelin, kelle se oikein oli tarkoitettu. Oletin, että kirja oli ilmiselvästi tärkeä Huoviselle ja siksi hän sen teki. Hyvä että on olemassa ainakin yksi innostunut lukija.
- imesykkivää
Sinulle riittää MT ja MV.
- Ihmishumanoidi
Niin tosiaan mitä sitä jonninjoutavan tavaran kanssa puuhastelemaan, kannattaa ottaa oppia toisplaneettalaisilta miten metsien ja talouden kanssa pitäisi toimia edistyksellisesti. Onhan ne paljon pitemmälle kehittyneet ja viisaampia, vaikka taitaa sekaan mahtua sentään muutama sekopää, http://proutscandinavia.blogspot.com/2017/12/my-visions-for-year-2018-and-beyond.html
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511228Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491115- 127998
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206929Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13845- 72835
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 39822