Malagan alue vai Alicante?

Epsanjaan

Suunnittelen perheemme (lapset 10 ja 15) ensimmäistä Espanjan reissua, mutta en osaa päättää suuntaisimmeko Aurinkorannikolle vai Alicanteen. Fuengirolassa olen itse käynyt ihan lähiaikoina ja siksi haluan viedä perheenkin Espanjaan. Ok, Fuengirolassa on paljon suomalaisia, mutta myös tekemistä ja näkemistä lyhyen ajomatkan päässä.
Alicante on alkanut myös kiinnostaa, minkälaisia eroja näissä kohteissa on? Alicante on isompi kaupunki jossa on enemmän historiaa, mutta se ei välttämättä lapsia niinkään kiinnosta.
Ajankohta tulisi olemaan jossain kohtaa maalis-toukokuuta, riippuen lentojen hinnoista :)

4

4532

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JoMaaliskuu

      Tuleeko vastaus liian myöhään?
      Fuengirola alkoi vakiintua matkailukohteena jo 1960-luvulla. Monipuolinen. Etuna suomalainen koulu, jossa voi kirjoittaa ylioppilaaksi saakka. Lukukausimaksut ovat kylläkin aika korkeat. Toinen etu on monipuoliset suomenkieliset palvelut. Myös suomenkielisiä lääkäreitä. Hyvät kulkuyhteydet. Paikallisjunalla, Renfe, pääsee aivan Malagan lentokentän eteen. Englannilla pärjää paremmin kuin Alicanten Torreviejassa.
      Alicanten Torrevieja alkoi kiinnostaa matkailijoita laajemmin noin 30 vuotta sitten. Harrastusmahdollisuuksia riittää sielläkin. Torreviejassa, täsmällisemmin Orihuelassa, on skandinaavinen koulu, jossa saa suomenkielistä peruskouluopetusta. Korkeahkot lukukausimaksut, mutta mahdollisuus sisaralennuksiin. Vanhempien osuus korostuu, koska etäopiskelun (itseopiskelu) osuus on aika suuri. Vanhemmat ovat kuitenkin olleet tyytyväisiä. Torreviejassa ei ole tällä hetkellä suomenkielistä lääkäriä, mutta ykstyissairaala Quironissa on osa-aikainen suomenkielen tulkki. Terveyskeskuksesta löytyy aina joku lääkäri, joka puhuu sujuvasti englantia.

    • exxole

      Fuengirola junteille..Balkanin riviera paljon parempi..Montenegro ja varsinkin Albania..jossa hienot beachit ja vielä lähempänä ja puolta edullisempi..

      • Minä106

        Sulle näyttää se edullisuus olevan tärkeää. Köyhäkö? Albania ja Montenegro, viimeiset maat missä vielä aitoa neukkutunnelmaa.


    • kokemuksiaon

      Albania, Montenegro ja Kroatia tarjoavat myös hienoja rantoja vaaleansinisellä vedellä, miksipä ei. Tosin nämä maat täyttyvät myös kesällä viereisistä kansoista joten kesällä myös turreja kuten muuallakin on. Historiaa eli nähtävää kyllä tarjoavat.

      Mutta asiaan: Alicante on Ok perhe(turisti)matkakohde joka on täynnä turistilaumoja kesällä, talvella ehkä hiljaisempaa. Rannat ovat erittäin täysiä ja britit parhaansa mukaan roskaavat niitä, mutta vesi näytti vielä melko puhtaalta. Välillä on karnevaaleja ja muitakin tapahtumia. Voit mennä veneretkelle tai ottaa lautan kauemmaksikin. Rakennuksista osa vanhoja mutta löytyy myös ns.uusia hotelleja. Keskellä kaupunkia näkyi yksi vanha rauniotalo, mutta sen enempää en niitä onnistunut näkemään kun vaan sen yhden jätetyn muualla esim. Barcelonassa on yksi kokonainen rauniokaupunkialue sivummalla. Ruokaa löytää mutta on myös kebabia ja muuta halpaa jos sellaista haluaa. Kerjäläisiä näkyi muutama (kuten muuallakin) mutta vaikuttivat aika harmittomilta ja avuttomilta alicantessa, tosin nykytilanteesta en tiedä. Jos jaksaa kavuta niin vuoren päältä löytyy linna nähtävyys.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3017
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      2961
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2367
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1863
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1719
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      1684
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1586
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1275
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      38
      1252
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1080
    Aihe