60-luvulla Vuonislahden lavalle tansseihin pääsi Lieksasta parhaiten rillukalla eli lättähatulla ja myöhäisimmällä junavuorolla pääsi takaisin Lieksaan. Monelle tytölle suoritin sukupuolista häirintää hakemalla tanssimaan. Koska rikos on jo vanhentunut, voin kertoa, että pitelin tyttöjä ihan kädestä ja jopa selästä tanssiessamme. Joskus sukupuolihäiritsin katsomalla tyttöä silmiin ja joskus miltei poskemme koskettivat toisiaan. Voi sitä irstailuani! Eräällä kerralla eräs mukava tyttö saattoi minut läheiselle asemalle, jossa suutelimme arasti varastorakennuksen nurkalla junan tuloa odotellessa.
Edellä kertomastani häirinnästä seuraisi nykyään pitkä vankeustuomio. Aiheellista tässä maailmanajassa on mieshenkilön pitää katseensa tiukasti vain omissa kengänkärjissään ja suunsa kiinni, ettei sukupuolivalvojatäti pääse yllättämään ainakaan rivojen katseiden takia.
Koskikallion lavalta jouduin lopulta kuitenkin elinkautiseen vankeuteen ja sitä on kestänyt jo 45 vuotta!
Sukupuolihäirintää Vuonislahdessa
5
253
Vastaukset
- kovapaikka
Turha on odotella pikaista syntyvyyden kasvua,koska joutuisi harjoittamaan sukupuolista häirintää. Kuka sitten elättää perheen jos lapsi tulee,kun isä on sukupuolisesta härinnästä linnassa nykytietojen mukaan kaksi vuotta.
- harmiakerrkseen
Aivan niin. Ja isukki on siellä linnassa elinkautiskundien perspuolihäirittävänä, niin jotta voi oppia vaikka uusille tavoille kun pylly menee usein ravoille.
Kylläpä aloittajalla surkea kohtalo!Hyvä että tunnustit sentään häirinnän ; )
- Jussttus
Niinhän se ylleesä kommeilla miehillä männöö, niinku itellää, vaen minä oun antanna sen jo antteeks. Nyt vanahemmiten eivät ou ennee nii hirvveesti kopeloenneet, mitä nyt vanahasta muistista tietennii.
Sitähän ne sillon Vuonislahen ja Kevätniemen lavolla myöttääsä tekivät, nämä tytönhhentukat. Minä ku en sitten raukka tienny, jotta misttee lie kyse, ennenkun kolomekymmentä täätin. Nyt tulloohi posttii ympäri mualiman. Kehhuuvat isäukkoo. Out sinä hyvä mies, kun out äetin tavannu. - rillukkaraili
Kyllähän ne pojat kopeloivat vaan ei se oikein haittanna kun tuntu hyvältä itsestin.
Vaan enpä kaikkiin anatanna koittoo enkä monen yhtäaikoo. Kukahan vielä kopasis vaan ei ne uskalla kun männöö seksihäirihtemisen syyksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1921358
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85852
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52761- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253637Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä318612Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7595Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589- 53584