Kamala korotus kirkollisveroon, 25%

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä non päättänyt korottaa kirkollisveroa 0,25 prosenttiyksikköä.
Nykyinen kirkollisvero on tasan 1%, joten korotus on huikeat 25%

Keskituloisella (40000 euroa /vuosi) veroa menee 100 euroa enemmän.
Seurakuntayhtymä aikoo siis kerä neljänneksen enemmän kirkollisveroa kuin ennen.

Ensivuoden kirkollisveron voi välttää eroamalla kirkosta ennen uuden vuoden vaihdetta.
Vuoden viimemeiselläkin minuutilla ehtii vielä erota, jos sen tekee netissä.

Nykyisin kirkollisverolla kikkaillaankin eroamalla ennen vuodenvaihdetta ja liittymällä takaisin heti vuoden alussa, jolloin ei tarvitse maksaa loppuvuodelta veroa.

14

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ahneenloppu

      Epäilenpä, että tässä käy niin kuin vanha suomalainen sananlasku sanoo, siitä miten käy ahneelle.

    • seurakunnatryöstää
    • sikakirkko

      Onko nyt 40 000 keskitulo, tokkopa. Kyllä kirkko silti kovan summan ryöstää. Myisi ensin maansa ja kiinteistönsä, niitä sillä on tälläkin seudulla, ja vasta sitten kävisi kansan kukkarolla.

    • Seurausta siitä kun ihmiset eroavat kirkosta. Näin tulee käymään jatkossakin. Sitten näemme kuinka suosittua uskonto todellakin on.

    • Mimmamum

      Miksi pitäisi kuulua kirkkoon. Suomessa ja koko maailmassa on valtavasti ihmisiä,jotka eivät kuulu kirkkoon, ovat uskovia ja rukoilevat.En ole maksanut kirkollisveroa pariinkymmeneen vuoteen ja ole samalainen syntinen,kuin ne kirkollisvaroa maksavatkin. Jumalaan turvaan ja uskon rukoillen.

    • Minut oli liitetty kirkkoon synnyttyäni kuten monet muutkin. Erosin kirkosta 1976 . Miksi maksaisin jostakin, mitä en tarvitse.

      • bbgh

        Melkein kaikki kirkon jäsenet on sinne liitetty ja vain surkeat 3-4% on sine itse liittyneet!!!!

        Moni ei edes tule miettineeksi mitä ne siellä tekevät tai noilla sadoilla euroilla/vuosi saavat. Useimmathan eivät saa mitään ja kun hautaankin pääsee kunniallisesti kuulumatta kirkkoon, voisivat ilman minkäänlaisia menetyksiä erota kirkosta.


    • Kirkko on aiempina vuosina itse tiedottanut veromuutoksistaan.
      Nyt se jätti sen tekemättä, eikä ihmekään kun vero nousee kahdenkymmenen kunnan alueella.

      Ainoastaan yhden kunnan alueella vero pienenee, ja sekin kuntaliitoksen takia.

      eroakirkosta.fi-sivustolta löytyy alla oleva lista kunnista, joissa kirkollisvero nousee.

      Vero muuttuu seuraavissa kunnissa; listassa on kunta, nykyinen vero, tuleva vero ja muutos:
      Kaarina 1 1.25 0.25
      Turku 1 1.25 0.25
      Keitele 1.75 1.95 0.2
      Vehmaa 1.65 1.85 0.2
      Punkalaidun 1.65 1.8 0.15
      Tohmajärvi 1.8 1.95 0.15
      Imatra 1.5 1.65 0.15
      Juva 1.5 1.65 0.15
      Kalajoki 1.6 1.75 0.15
      Merikarvia 1.75 1.9 0.15
      Lestijärvi 1.9 2 0.1
      Siikainen 1.75 1.85 0.1
      Toholampi 1.9 2 0.1
      Kitee 1.7 1.8 0.1
      Rääkkylä 1.7 1.8 0.1
      Tuusula 1.35 1.45 0.1
      Pelkosenniemi 1.9 1.95 0.05
      Savukoski 1.9 1.95 0.05
      Rovaniemi 1.25 1.3 0.05
      Koski Tl 1.85 1.9 0.05
      Utsjoki 1,8 1,75 -0.05

    • tgwerg

      Joo ja lisäksi suojelevat kirkollisverorahoilla laittomasti maassa olevia turisti (pakolaisia), pitäisi kirkon herrojen hävetä, kun moiseen verorahoja käyttävät.

    • Noway66

      Kuuluko joku vielä kirkkoon? Mamumaksaja.

      • bbgh

        Kyllä muutama vielä kuuluu;-)

        Mutta tänä vuona n. 52 000 tulee eroamaan ja aika moni turkulainen kuuluu tuohon joukkoon. Kuinkahan pian joutuvat taas nostamaan veroja kun maksajia on yhä vähemmän?
        Eivät edes ymmärrä, että elleivät yhdistä seurakuntia ja karsi sekä henkilökuntaa että rakennuksia, uusi nosto on edessä vain muutaman vuoden kuluttua. Kunnossapidosta ja remonteista on viime vuosina tingitty mutta nyt on pakko korjata laiminlyönnit, ja se vasta maksaa!
        Toivoton savotta!


      • nng
        bbgh kirjoitti:

        Kyllä muutama vielä kuuluu;-)

        Mutta tänä vuona n. 52 000 tulee eroamaan ja aika moni turkulainen kuuluu tuohon joukkoon. Kuinkahan pian joutuvat taas nostamaan veroja kun maksajia on yhä vähemmän?
        Eivät edes ymmärrä, että elleivät yhdistä seurakuntia ja karsi sekä henkilökuntaa että rakennuksia, uusi nosto on edessä vain muutaman vuoden kuluttua. Kunnossapidosta ja remonteista on viime vuosina tingitty mutta nyt on pakko korjata laiminlyönnit, ja se vasta maksaa!
        Toivoton savotta!

        Ihan tuohon 52 000 ei ehkä päästä. mutta yli 50 000 ollaan jo nyt.

        Kirkollisverostahan 90% menee seinien ylläpitämiseen ja suorastaan armottoman byrokratian pyörittämiseen.
        Sitäkö haluat tukea sadoilla euroilla vuodessa?


    • Tiedoksi_vain_kaikille

      Liittyisin kirkkoon välittömästi ellen olisi siellä jo.

    • qnoo

      Kommentti nnb: Kirkollisverosta suurin osa menee palkkakuluihin. Kirkossa on ihan sama kulurakenne kuin kunnissa. Suurin menoerä ovat työntekijöiden palkat. Teidän kirkkoon kuulumattomienkin hautajaisissa on töissä kirkon työntekijöitä: pappi, kanttori, suntion, viraston työntekijä hautajaisjärjestelyissä. Moni kirkkoon kuulumatohan kuitenkin siunataan ihan kristillisin menoin, koska usein omaisille on tärkeää se kristillinen osuus hautajaisissa. Toki omaisilta aina selvitetään kirkkoon kuulumattoman vainajan tahto siitä, että hän ei ole eläessään kieltänyt kirkollista siunausta. Suurin osa ei ole.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      68
      2968
    2. Merikarvian nuoriso

      taitaa olla persukasvatuksen tuotosta kun jopa kirkkoherralla palaa käämit näihin paskahousuihin :D
      Yleistä Satakunnasta
      15
      2318
    3. Naiselle, rakkaalle!

      Pitäiskö nyt vähän jutella, on se sitten mitä tahansa. Mä oon sun puolella, hiljaisuutes aion rikkoa. Tulen vaikka karmi
      Tunteet
      24
      2286
    4. Antaisitko mies minulle jonkun vinkin

      Että tietäisin, että minun kannattaa uskoa vielä meihin. Nyt just heikko hetki ja usko meinaa loppua. Pelkään, että tila
      Ikävä
      76
      2267
    5. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      148
      1909
    6. Morning has broken

      Simmut aukaistaan. Ja noustaan päivään valkeaan. Hyvää huomenta. 😊☀️🍳☕❤️
      Ikävä
      149
      1500
    7. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      132
      1474
    8. Tästä tiedämme että raamattu ON muutettu

      https://rivalnations.org/censored-bible/ Raamattusi on sensuroitu Raamattu, joka sinulla on kotonasi tai taskussasi, on
      Hindulaisuus
      524
      1369
    9. Jos et kaipaakaan minua täällä

      Niin miksi sinua ehkä häiritsee se, että minä kaipaan sinua? Miehelle.
      Ikävä
      18
      1244
    10. Outoa toimintaa kaikkinensa

      Jotenkin sairashan se sinäkin olet.
      Ikävä
      29
      1069
    Aihe