Joulun aikaan monissa yhteyksissä luetaan Jesajan jouluprofetiaa (Jes. 9:1–6). Jesaja puhuu siinä Jumalan Pojasta, joka on syntynyt maailmaan tuoden mukanaan valkeuden ja ilon. Hän myös ylistää Daavidin valtakuntaa eli Jumalan valtakuntaa, joka pysyy ikuisesti.
Raamatun ydinsanoma on evankeliumi Jeesuksesta, joka kärsimisellään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan valmisti koko ihmiskunnalle syntien anteeksiantamuksen ja pelastuksen. Maan päällä eläessään Jeesus julisti syntien anteeksiantamusta sekä kertoi Jumalan valtakunnasta ja kutsui ihmisiä sen osallisuuteen.
Jumalan valtakunta on Raamatun ja kristillisen uskon peruskäsitteitä, mutta nykyään se on monelle outo ja harvemmin esillä myös hengellisissä yhteyksissä. Lähes kaikki tietävät, kenestä puhutaan, kun puhutaan Jeesuksesta, mutta Jumalan valtakunta saattaa olla jopa kristillisessä työssä oleville vieras käsite.
Jeesuksen opetuksessa Jumalan valtakunta oli keskeisellä sijalla. Hän opetti, että ihmisen tulee etsiä ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Jumalan valtakunta merkitsee ensisijaisesti Jumalan hallintavaltaa, hänen kuninkuuttaan ja herruuttaan. (1. Aikak. 29:11, Matt. 6:13, 33.)
Apostoli Paavali kirjoittaa, että Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä (Room. 14:17). Martti Luther totesi, että jokainen uskovainen on jäsen iankaikkisessa Jumalan valtakunnassa, joka on armon valtakuntana maan päällä ja kunnian valtakuntana taivaassa (Kirkkopostilla III, Kolm. jälk. sunn. evank.saarna).
Jumalan lapset ovat uskon kautta jäseniä Jumalan valtakunnassa ja muodostavat maan päällä Kristuksen ruumiin, Jumalan seurakunnan. Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa ja syntien anteeksiantamusta ja lähetti seurakuntansa julistamaan tätä samaa sanomaa kaikille luoduille. Apostolien teot kertovat, kuinka apostolit noudattivat tätä tehtävänantoa uskollisesti (Ap. t. 8:12, 19:8).
Uskon ainoa perusta on Kristus, joka tarjoaa itsensä ja kaikki Jumalan valtakunnan aarteet epäuskoon joutuneelle ihmiselle evankeliumin saarnassa. Luther toteaa, että pääsy pyhien yhteisöön tapahtuu seurakunnan julistaman sanan kuulemisen kautta: ”Sen siis, jonka on löydettävä Kristus, on ensin löydettävä seurakunta” (Kirkkopostilla I, joulupäivän 2. evank.saarna).
Raamattuun pitäytyen Luther tähdentää monissa kirjoituksissaan Jumalan seurakunnan merkitystä. Isossa katekismuksessa hän toteaa: ”Pyhä Henki pysyy viimeiseen päivään asti pyhässä seurakunnassa eli kristikunnassa. Sen välityksellä hän vetää meidät yhteyteensä, sitä hän käyttää sananjulistukseen ja -harjoitukseen, sen välityksellä hän pyhittää meidät ja kasvattaa pyhyydessä.”
Jumalan seurakunta on ihmiselle turvapaikka maan päällä. Sen kautta Jumala ruokkii sanallaan lapsensa uskoa, antaa elämään tulevaisuuden ja toivon ja johtaa perille kunnian valtakuntaan taivaaseen.
Raamatun ydinsanoma on evankeliumi Jeesuksesta, joka kärsimisellään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan valmisti koko ihmiskunnalle syntien anteeksiantamuksen ja pelastuksen. Maan päällä eläessään Jeesus julisti syntien anteeksiantamusta sekä kertoi Jumalan valtakunnasta ja kutsui ihmisiä sen osallisuuteen.
Jumalan valtakunta on Raamatun ja kristillisen uskon peruskäsitteitä, mutta nykyään se on monelle outo ja harvemmin esillä myös hengellisissä yhteyksissä. Lähes kaikki tietävät, kenestä puhutaan, kun puhutaan Jeesuksesta, mutta Jumalan valtakunta saattaa olla jopa kristillisessä työssä oleville vieras käsite.
Jeesuksen opetuksessa Jumalan valtakunta oli keskeisellä sijalla. Hän opetti, että ihmisen tulee etsiä ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Jumalan valtakunta merkitsee ensisijaisesti Jumalan hallintavaltaa, hänen kuninkuuttaan ja herruuttaan. (1. Aikak. 29:11, Matt. 6:13, 33.)
Apostoli Paavali kirjoittaa, että Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä (Room. 14:17). Martti Luther totesi, että jokainen uskovainen on jäsen iankaikkisessa Jumalan valtakunnassa, joka on armon valtakuntana maan päällä ja kunnian valtakuntana taivaassa (Kirkkopostilla III, Kolm. jälk. sunn. evank.saarna).
Jumalan lapset ovat uskon kautta jäseniä Jumalan valtakunnassa ja muodostavat maan päällä Kristuksen ruumiin, Jumalan seurakunnan. Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa ja syntien anteeksiantamusta ja lähetti seurakuntansa julistamaan tätä samaa sanomaa kaikille luoduille. Apostolien teot kertovat, kuinka apostolit noudattivat tätä tehtävänantoa uskollisesti (Ap. t. 8:12, 19:8).
Uskon ainoa perusta on Kristus, joka tarjoaa itsensä ja kaikki Jumalan valtakunnan aarteet epäuskoon joutuneelle ihmiselle evankeliumin saarnassa. Luther toteaa, että pääsy pyhien yhteisöön tapahtuu seurakunnan julistaman sanan kuulemisen kautta: ”Sen siis, jonka on löydettävä Kristus, on ensin löydettävä seurakunta” (Kirkkopostilla I, joulupäivän 2. evank.saarna).
Raamattuun pitäytyen Luther tähdentää monissa kirjoituksissaan Jumalan seurakunnan merkitystä. Isossa katekismuksessa hän toteaa: ”Pyhä Henki pysyy viimeiseen päivään asti pyhässä seurakunnassa eli kristikunnassa. Sen välityksellä hän vetää meidät yhteyteensä, sitä hän käyttää sananjulistukseen ja -harjoitukseen, sen välityksellä hän pyhittää meidät ja kasvattaa pyhyydessä.”
Jumalan seurakunta on ihmiselle turvapaikka maan päällä. Sen kautta Jumala ruokkii sanallaan lapsensa uskoa, antaa elämään tulevaisuuden ja toivon ja johtaa perille kunnian valtakuntaan taivaaseen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ämmä kirjoittaa asiaa.
On myös kirjoitettu että kun Jumalan valtakunta on niin keskeinen ja hyvä paikka niin rikkaat repivät sen itselleen, ja myöhemmin kadottavat, koska yrittävät tehdä itselleen siitä pesän(baabelin torni) johon muut ei pääse.
Mitä eroa on käsitteillä Jumalan valtakunta ja seurakunta?
Vieraskynäkirjoituksena julkaisemme pastori Jaakko Rannan tammikuussa 2017 pitämän alustuksen tiivistelmän aiheesta Mitä eroa on käsitteillä Jumalan valtakunta ja seurakunta.
Jumalan valtakunta
Jeesuksen julistustoiminnan keskeisimpiä elementtejä on käsitepari Jumalan valtakunta. Vaikka käsitepari on keskeinen, se on samalla vaikea. Vaikea se on siksi, että Jeesus ei oikein tarkalleen itsekään määritellyt sitä, mitä hän Jumalan valtakunnalla tarkoitti; vaikka hän julisti sitä.
Raamatun kohtia, joissa puhutaan Jumalan valtakunnasta:
Luuk. 17:21 Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne/sisäisesti teissä.”* (siis läsnä)
Mark. 1:15 Hän sanoi: ”Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!” (tulee)
Matt. 21:43 ”Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.” (otetaan pois)
Usein kun me puhumme jostakin valtakunnasta, niin me tarkoitamme sillä jotakin konkreettista valtiota tai konkreettista paikkaa (esim. Rooman valtakunta), mutta Jeesuksen mukaan Jumalan valtakunta on pikemminkin jotakin sellaista, joka TULEE, ON LÄSNÄ, ON SISÄISESTI TEISSÄ TAI TAPAHTUU – MUTTA EI NIINKÄÄN SITÄ, ETTÄ SE OLISI JOKIN KONKREETTISESTI RAJATTU ALUE TAI JOKIN IHMISRYHMÄ. Jumalan valtakunta on jotain sellaista, joka on totta ja läsnä jo nyt siitä syystä, että Jeesus on paikalla. Jeesuksen läsnäolo sai aikaan sen, että Jumalan valtakunta oli tullut lähelle, ja sen, että Jumalan valtakunta oli heidän keskellä.
Paavali sanoo (Room. 14:17) Sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.
Toisin sanoen: Jumalan valtakunta ei ole syömistä tai juomista koskevissa ratkaisuissa, vaan Jumalan voimassa. Ihminen omistaa valtakuntaa omassa sydämessään omistaessaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa.
Voiko valtakuntaa selittää konkreettisemmin auki?
Jumalan valtakuntaa on mahdotonta selittää täysin auki siitä syystä, että se liittyy niin läheisesti Jumalan omaan olemukseen. Jos yrittäisi puhkaista tämän käsitteen auki, meidän pitäisi pystyä sanoittamaan salattu Jumala auki. Jumalan valtakunnan syvin olemus on Jumala itse. Ehkä sen vuoksi Jeesuksen opetus valtakunnasta oli hyvin monipuolista ja joskus vaikeaselkoistakin?
Mielenkiintoista on se, kun Jeesus opetti usein Jumalan valtakunnasta salaisuutena, johti se aika usein kuulijat suuren epätietoisuuden valtaan. Osa ihmisistä odotti poliittista messiasta – siis uutta mahtavaa, voimallista ja määrätietoista kuningasta, joka johtaisi konkreettista Israelin valtakuntaa.
Jeesuksen valtakunta ja kuninkuus oli ja on jotain sellaista, joka pakeni ja pakenee kaikkea maallista valtaa. Jeesuksen kuninkuus on kuninkuutta, jossa voima näkyy heikkoudessa, suuruus pienuudessa ja rakkaus kärsimyksessä (vallan negaatio). Ja koska Jeesuksen kuninkuus ei ole mitään maallista, siksi valtakuntakaan ei ole mitään maallista eikä maallinen yhteisö, vaan se on Jeesus-kuninkaan läsnäoloa uskon kautta ihmisen sydämessä.
Luther kirjoittaa: ”Kristus on kyllä kaiken Herra, hurskasten ja jumalattomien, enkelten ja perkeleitten, mutta pää hän on vain hurskaille, uskoville kristityille, jotka hän Hengessä kokoaa – – – Samoin ei hänen valtakuntansakaan ole maallinen yhteisö ja valtakunta.” (St. L. XVII, 1025; W.A. 6, 301 s.)
Tämän vuoksi valtakunnan kansalaisuus ei perustu omavaraiseen hurskauselämään tai kirkon ja rauhayhdistyksen jäsenyyteen, vaan se perustuu sydämen hallitsijaan. Siis ihminen, jonka sydämessä kuninkaana eli hallitsijana on Kristus, on valtakunnan kansalainen, mutta hän ei itsessään ole valtakunta.
Jumalan valtakunta -käsitteen ytimessä on siis oikeastaan Jumalan hallintavalta. Siksi aika useat Raamatun tutkijat ovat kääntäneet ”Jumalan valtakunta” (βασιλεια) termin myös Jumalan ”kuninkuudeksi”. Kuninkuus termiä on käytetty, koska on ajateltu, että se tavoittaisi paremmin basileia-termin merkityksen. Siis sen, että siellä missä sydämessä Jeesus Kristus kuninkaana hallitsee, siellä on läsnä Jumalan valtakunta eli Jumalan kuninkuus. Ehkä kuninkuus termiä vasten selittyy paremmin myös se, miten Jeesuksen julistaessa Jumalan valtakuntaa, hän julisti nimenomaan Jumalan kuninkuutta.
Mitä me voimme tästä päätellä?
Sen, että siellä, missä Jeesus on ihmisten sydämissä uskon kautta, siellä on Jumalan valtakunta eli kuninkuus läsnä, koska siellä Kristus hallitsee.
Summa summarum: kun puhutaan valtakunnasta puhutaan aina sellaisesta valtakunnasta, joka on lähestynyt minua. Valtakunnasta, joka on tullut Jeesuksen kautta läsnä olevaksi keskellemme. Siksi on tärkeä muistaa, että kun sanomme ”Jumalan valtakunta on läsnä keskellämme” niin kysymys ei ole itsestäänselvyydestä. On lopulta kysymys Jumalan armosta.
Seurakunta
Raamatussa sana seurakunta on kreikaksi ekklesia, mikä tarkoittaa erilleen kutsuttua joukkoa, kokousta ja yhteen tulemista. Se on siis termi, joka ei sisällä ajatusta organisoituneesta kirkkoyhteisöstä. Jumalan seurakunta on Kristuksen ruumis. Siis ne ihmiset, jotka saavat omistaa Jumalan valtakuntaa sydämessään – eli niitä ihmisiä, joilla Kristus kuninkaana sydämessä hallitsee. Heidän keskellään on läsnä Jumalan valtakunta eli kuninkuus, ja he kuuluvat Kristuksen seurakuntaan.
Missä kulkee seurakuntaan kuuluvan ja siihen ei kuuluvan välinen raja?
Näkyvän ja näkymättömän seurakunnan jaottelu: näkyvä seurakunta on esimerkiksi koolla oleva seurakunta.
Apologia: ”Jos määrittelemme seurakunnan ainoastaan ulkonaiseksi, niin hurskaat kuin jumalattomatkin käsittäväksi laitokseksi, silloin ihmiset eivät käsitä Kristuksen valtakuntaa sydämen vanhurskaudeksi.”
Apologia 7 ja 8 kohta: ”Ne ihmiset ovat oikea kirkko/seurakunta, jotka . . . todella uskovat Kristukseen.”
Tämän vuoksi puhutaan usein näkymättömästä seurakunnasta, koska rajat ”kulkevat uskosta uskoon”. Todellisen Jumalan seurakunnan (ekklesian) rajat ovat näkymättömät. Ja tämän todellisen seurakunnan jäsenillä on Kristus kuninkaana sydämessä ja heidän keskellään on läsnä valtakunta eli kuninkuus. He eivät siis itsessään ole valtakunta, mutta he omistavat sisäisesti sen syvintä olemusta eli Jumalaa. Jumalan seurakunta on siis Jumalan valtakunnan eli kuninkuuden kansa. Ja tämän vuoksi uskovaisia ihmisiä sanotaan 1. Pietarin kirjeessä kuninkaalliseksi papistoksi. Ja tämän kuninkaallisen papiston keskellä on elävä evankeliumi eli heidän keskellään sana julistetaan puhtaasti (CA 7).
Toiseksi seurakunta/kirkko on näkymätön siksi, että siihen kuuluvat myös kuolleet jäsenet. Kuolleiden kristittyjen joukkoa kutsutaan riemuitsevaksi seurakunnaksi. Vaikka kuolleet kristityt eivät ole enää näkyvän seurakunnan jäseniä, he ovat silti näkymättömän Kristuksen ruumiin jäseniä. Seurakuntaruumis, josta nyt saan olla osallinen, ulottuu siis iankaikkisuuteen asti (ecclesia triumphans). Ja tässä seurakuntaruumiissa toteutuu koko Jumalan luomistyön tarkoitus. Vaikka synti erotti ihmisen Jumalasta, Jumala synnyttää ihmisen Kristuksessa uudestaan ja liittää hänet takaisin Kristus-ruumiiseen. Tämän vuoksi Jumalan seurakunnassa toteutuu Jumalan alkuperäinen luomistarkoitus – siis se, että Hän loi ihmisen yhteyteensä. Siksi seurakuntaa ja Kristusta ei voi erottaa toisistaan.
Jumalan seurakunnan ominaisuudet
Nikean-Konstantinopolin uskontunnustuksessa me sanomme ”uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon/seurakunnan”.
Seurakunnalle annetaan neljä ominaisuutta: yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen.
Miksi seurakunta on yksi?
Aiemmin tuli ilmi, että Paavali vertasi seurakuntaa Kristuksen ruumiiseen, jossa seurakunnan jäsen vastaa yhtä ruumiinosaa. Tässä kokonaisuus muodostaa toimivan kehon, jossa päänä on Kristus. Koska Kristus on yksi, sen vuoksi myöskin seurakunta on yksi, vaikka näkyvänä seurakuntana uskovat kokoontuvat eri paikoissa ympäri maailmaa. Siksi esimerkiksi Paavali kirjoitti ”Korintissa olevalle Jumalan seurakunnalle” (1. Kor. 1:2) – oli siis yksi Kristuksen ruumis, joka kokoontui eripuolilla Välimerta.
Miksi seurakunta on pyhä?
Seurakuntaa sanotaan pyhäksi siksi, että se on erotettu Jumalalle. Seurakunnan pyhyys ei kuitenkaan ole jäsenten pyhyyttä, vaan ruumiin pään eli Kristuksen pyhyyttä. Se on siis sitä pyhyyttä, joka on Jumalan valtakunnan syvintä olemusta. Ja seurakunnassa Kristus on läsnä ja vahvistaa seurakunnan jäseniä Jumalan sanalla ja sakramenteilla.
Tähän liittyy myös ajatus seurakunnan erehtymättömyydestä. Erehtymättömyydellä tarkoitetaan sitä, että Jumalan seurakunta on siinä merkityksessä erehtymätön, että se säilyy maan päällä maailman loppuun asti. Maan päällä siis säilyy loppuun saakka Jumalan elävä seurakunta, jolla on Totuuden sanat eli Kristuksen anteeksiantamuksen evankeliumi. Jeesus on sanonut: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun saakka” (Matt. 28:20). Mutta sitten on tärkeä muistaa, että tällä erehtymättömyydellä ei tarkoiteta sitä, että näkyvä seurakunnan kokous olisi erehtymätön.
Seurakunta on yhteinen, yleinen tai katolinen. Miksi?
Seurakunta on kahdessa mielessä katolinen. Ensinnäkin siksi, että se pyrkii levittäytymään koko maailmaan (määrällisesti). Siksi seurakunta ei ole itseensä käpertyvä yhteisö vaan ulospäin suuntautuva seurakunta, joka julistaa Jumalan sanaa. Se sana, jota me julistamme ei ole vain informaatiota Jumalasta, ei runoutta eikä kaunopuheisuutta – vaan se Sana, jota seurakunnan palvelijat julistavat on ”lihaa ja verta”. Oikeastaan se, että Kristus on tullut ihmiseksi, on peruste sille, että me voimme Hänestä saarnata. Ja kun me saarnaamme itse kukin, me emme vain välitä sanoja, vaan niiden sanojen välityksellä itse Sana eli Kristus tulee läsnä olevaksi. Eli se elävä Sana, jota me julistamme, on Jumalan valtakuntaa eli kuninkuutta, joka on Kristus. Miksi? Siksi, että Kristus saisi tulla kuninkaaksi kaikkien ihmisten sydämeen.
Toiseksi seurakunta on yleinen siksi, että se edustaa ja opettaa Jumalan ilmoituksen eli Raamatun koko totuutta (laadullisesti). Seurakunnan tehtävä on siis pysyä sanassa, ja sanassa pysyessään seurakunta pysyy Jumalan seurakuntana.
Apostolisuus. Miksi ja mitä?
Seurakunnan perustana on Jeesuksen opetuslasten eli apostolien todistus Jeesuksesta. Seurakunnan usko siis perustuu UT:n todistukseen Kristuksesta. Oikeastaan seurakunnan apostolisuuskin on lopulta kiinni siitä, pitäytyykö seurakunta Jumalan sanassa vai ei.
Tähän liittyy myös ajatus siitä, että seurakunta on ensisijassa myös totuusyhteisö. Ei siis mielipideyhteisö vaan totuusyhteisö. Seurakunnan tehtävä ei ole kertoa erilaisista vaihtoehdoista ja antaa virikkeitä ihmisen itsestä nousevalle uskonnollisuudelle, vaan seurakunnan tehtävä on julistaa Totuutta eli Kristusta; sitä, että vain Hänen kauttaan kulkee tie pelastukseen. Pyrkiminen totuuteen ei merkitse sitä, että ihmisten erilaisuus unohdettaisiin ja keskustelu kahlittaisiin, vaan sillä tarkoitetaan sitä, että me aina menisimme etsimään totuutta Jumalan sanasta eli Raamatusta, koska Raamatussa Jumala, Totuus, puhuu meille. Siksi tänäkin aikana on tärkeä vaalia luterilaista yksin Raamattu periaatetta. Se on pyrkimistä Totuuteen. Jumalan seurakunta elää aina sanasta. Ja Jumalan seurakunta on viime kädessä siellä, missä sana julistetaan puhtaasti ja sakramentit jaetaan oikein.
Mainokset
Jaa tämä:
TwitterFacebook11Google
Artikkelien selaus
Ole hyvä!
Islam, rauhan uskonto?
75 kommenttia artikkeliin ”Mitä eroa on käsitteillä Jumalan valtakunta ja seurakunta?”
Siionin Kevät
20/07/2017 09:58
Mielenkiintoinen ja tarpeellinen alustus, kerrassaan.
Tarpeellinen siitä syystä, että käsitteet menevät sekaisin luoden pohjaa väärinkäsityksille. Yleistä on käyttää uskonyhteisöstämme (nähtävästä) ilmaisua Jumalan valtakunta. Vähän enemmän pureksittuna samaa käsitettä käytetään näkymättömän Jumalan seurakunnan synonyyminä. Uuden liiton mukainen seurakunta muodostui Jeesuksen myöhempien opetusten ja valtuutusten perusteella, ei siitä, kun Jeesus julkisen toimintansa alkajaisiksi sanoi: ”Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!”
Mielestäni Jumalan valtakunta on tiivistetysti ymmärrettävä kahdesta näkökulmasta, jotka ilmenivät myös alustuksesta:
1. Jumalan kuninkuus: Jumala määrää! Hän on on nujertanut perkeleen ja hallitsee kaikkia asioita Taivaassa ja maan päällä, ikuisesti.
2. Vanhurskaus, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä (Room. 14): Jumalan valtakuntaan kuuluminen pienen yksilön kannalta. Uskosta vanhurskas on osallinen Jumalan voitosta ja täydellisyydestä. Jumalaan valtakuntaan, sen kansalaiseksi voi tulla, kun Jumalan valtakunta on lähestynyt ja ottanut omakseen. Sieltä voi myös mennä pois, jos luopuu uskosta ja siten osallisuudesta Jumalan kuninkuuteen.
Hyvän lähtökohdan pohdinnalle antaa myös lainaus Isosta katekiskuksesta Isä meidän rukouksen selityksestä (toinen pyyntö). Siitä ei saa lainkaan tukea ajatukselle, että käsitteen Jumalan valtakunta yhteydessä tulisi puhua ihmisjoukosta.
Luther :
”Mitä sitten tarkoittaa
Raamatun ymmärryksen ensimmäinen askel on kontekstin ymmärtäminen, kuka sanoi, kenelle sanoi, miksi sanoi, ja missä yhteydessä sanoi.
Mainitsemasi Luukas 17;21 on sanottu farisealaisille Jeesuksen suulla.
Israelhan on Jumalan omaisuuskansa, mutta Jumala kovetti heidän sydämensä, ja eivät yleisesti vastaanottaneet Jeesusta.
He tiesivät Messiaan tulevan, mutta eivät sen olevan edessään puhuvan nasaretilaisen puusepän.
Tähän, ja heille (Asian vahvistaa Matteus, joka kirjoitti evankeliuminsa vain juutalaisille, siksi Hän ei käytä sanaa Jumala, vaan Taivasten Valtakunta), koska heidän sydän oli paadutettu, mutta syvällä siellä oli tieto, että Jeesus on tuleva Messias.
On mainittava, että kaikki, joita Jeesus henkilökohtaisesti kutsui, lähtivät mukaan sekä ottivat kasteen.
Jumalan- Taivasten Valtakunta tulee ja sitä johtaa Jumala, siitä on Jeesuksen, ei Jumalan lupausta henkilökohtaisesti sanottuna, mutta se vasta ”murtautuu läpi, on lähellä, ja Jeesus sanookin, että he (fariseukset) tempaavat sen väkivalloin itselleen.
Kukahan Suomessa on fariseus, tässä mielessä? Sitä on hyvä miettiä. Vastuksia on vain yksi, SRK ja asia on Raamatussa katsottu halpamaiseksi.
Olet tässä asiassa liikuttava oikeassa, ja Matteus jatkaakin kontekstia, jossa se siirtyy pakanoille, tunnustautuville kristityille.
Jumalan tulevalla Valtakunnalla ei ole rajoja muita, kun mitä Matt. 10;31,32 sanoo. Se pitää sisällään koko maan piirin.
Olet myös siinä oikeassa, että; >> Toisin sanoen: Jumalan valtakunta ei ole syömistä tai juomista koskevissa ratkaisuissa, vaan Jumalan voimassa. Ihminen omistaa valtakuntaa omassa sydämessään omistaessaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa.** Pitkälti näin, mutta Jumalan Valtakuntaa edeltää universaali Jeesuksen seurakunta, joka antaa vallan Jumalalle silloin kun Hän tulee Jerusalemiin.
Miksi sitten otetaan tuo syömistä ja juomista?
Vastus on se, että alkuseurakunta eli yhdessä, omissa rukoushuoneissaan ja söivät sekä joivat siellä, sitä Jeesus paheksui, koska se tuppasi tulemaan enemmän tärkeäksi, mitä Jeesuksen rooli.
Tämän huomasi myös Paavali, kun sanoi ehtoollisesta, että se on erotettava normaalista syömisestä.
on painavaa asiaa.