Jupe
12/12/2017 21:27
”Pyrithän kiinnittämään huomiota mieluumin asioihin, joista keskustellaan kuin henkilöihin sanojen takana. Toisten ihmisten henkilöä, asenteita, motiiveja, kykyjä tai uskoa ei tule ryhtyä arvioimaan keskustelussa.”
Pyydän anteeksi tätä.
”Mielestäni se edustaa parhaiten sitä, mitä kristinuskosta on jäljellä”
Kieltämättä on pakko myöntää, että jos pitäisi pelkästään (aikaisten) kirkkoisien kirjoitusten perusteella päättää, mihin kirkkoon liittyisin, niin se olisi todennäköisesti Ortodoksinen tai Katolinen kirkko, niin kuin xyz myös aiemmin tuossa pohdiskeli.
”Sinulla on hyvinkin varmoja mielipiteitä esim. omasta pelastuneisuudestasi, toisten pelastuneisuudesta ja oikeasta kristillisyydestä. Saat pitää käsityksesi, mutta anna tilaa myös muille, jotka eivät ole varmoja edes omasta tulevasta pelastuksestaan. Kristinusko on Tie, jota kuljetaan eteenpäin. Perille päässeet ovat pelastuneita.”
Toki minulla oli pitkänkin aikaa täysi pelastusvarmuus ja vahva Pyhän Hengen todistus sen jälkeen, kun koin uudestisyntyneeni. Ei minulla kuitenkaan nyt ole 100% varmuutta (ei nyt siltäkään kyllä tunnu, että helvettiin olisin matkalla) omasta pelastuksestani muuta kuin se, että ”Herra kuulee minun anomiseni, Herra ottaa minun rukoukseni vastaan” (Ps. 6:9) ja ””Kurjien sorron tähden, köyhien huokausten tähden minä nyt nousen”, sanoo Herra, ”tuon pelastuksen sille, joka sitä huoaten ikävöitsee”. Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.” (Ps. 12:6, 7) ”Ja sinuun turvaavat ne, jotka sinun nimesi tuntevat; sillä sinä et hylkää niitä, jotka sinua etsivät, Herra. Sillä ei köyhää unhoteta iäksi, eikä kurjien toivo huku ainiaaksi.” (Ps. 9:11, 19) ja ”… jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan” (Matt. 7:8). Näihin lupauksiin (ja moniin muihin) luotan, ”… sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon…” (2. Tim. 1:12). Mielestäni tämä on myös Raamattuun peilaten ihan oikea kokemus. Abraham sai ensin Jumalalta kutsun jättää kaiken ja lähteä. Siinä Jumala ilmaisi Aabrahamille itsensä niin selvästi, että hän ei epäillyt, vaan toimi. Sen jälkeen Aabrahamilla oli kuitenkin paljon luottamista Jumalan lupauksiin ilman muuta varmuutta kuin se, että hän oli tullut tietämään ja tuntemaan, että Jumala on todellinen ja voimallinen.
”Sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus…, ei tullut ollakseen ”on” ja ”ei”, vaan hänessä tuli ”on”. Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä ”on”; sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden ”amen”, Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme… joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme. (2. Kor. 1:19-20, 22)
”Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: ”Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva”, eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut-sillä hän oli jo noin satavuotias-ja että Saaran kohtu oli kuolettunut; mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle, ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää. Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi. Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin, vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.” (Room. 4:18-25)
Siitä olen varma, että sen, minkä Jumala on luvannut, Hän voi täyttää. Se täytyy kuitenkin sanoa, että joskus sitä tuijottaa enemmän olosuhteita kuin Jumalaa ja unohtaa sen, että Jumala on kaikkivaltias. Oma syntisyys tulee tuntea ja syntejä tulee katua, mutta sen jatkuva valittelu ja voivottelu ei auta, vaan syöksee vain epätoivoon. Se auttaa, että katsoo Kristukseen ja odottaa apua Jumalalta. Mielestäni totaalinen pelastusvarmuuden kieltäminen ei ole Raamatullista ja mielestäni vanhoissa kirkoissa siihen sorrutaan aika usein. Siinä mielessä ei pelastusvarmuutta ole, että ei voi tietää, mitä tulee tapahtumaan, mutta siinä mielessä voi olla, kun luottaa, että Jumala on voimallinen auttamaan ja Hän on antanut paljon lupauksia, joihin takertua. Sen lisäksi uskon, että Pyhä Hengen todistus voi aika-ajoin vahvistaa tämän toivon. Siitä syystä vaikutan ”varmalta”, että turvaudun niihin lupauksiin, enkä suostu antamaan periksi ja pelkästään valittelemaan sitä, miten surkuteltavasti tässä nyt on taas onnistuttu, vaikka välillä tuntuukin todella pahalta. Daavidkin parhaina päivinään sanoi vaikkapa, että ”Herra on minun valkeuteni ja autuuteni: ketä minä pelkään! Herra on minun elämäni turva: ketä minä vapisen!” (Ps. 27:1), mutta huonoimpinakin hän turvasi Jumalaan sanoen ”Mutta minä turvaan sinun armoosi; riemuitkoon minun sydämeni sinun avustasi” (Ps. 13:6), koska ei muuta mahdollisuutta ole.
”M
12/12/2017 21:27
”Pyrithän kiinnittämään huomiota mieluumin asioihin, joista keskustellaan kuin henkilöihin sanojen takana. Toisten ihmisten henkilöä, asenteita, motiiveja, kykyjä tai uskoa ei tule ryhtyä arvioimaan keskustelussa.”
Pyydän anteeksi tätä.
”Mielestäni se edustaa parhaiten sitä, mitä kristinuskosta on jäljellä”
Kieltämättä on pakko myöntää, että jos pitäisi pelkästään (aikaisten) kirkkoisien kirjoitusten perusteella päättää, mihin kirkkoon liittyisin, niin se olisi todennäköisesti Ortodoksinen tai Katolinen kirkko, niin kuin xyz myös aiemmin tuossa pohdiskeli.
”Sinulla on hyvinkin varmoja mielipiteitä esim. omasta pelastuneisuudestasi, toisten pelastuneisuudesta ja oikeasta kristillisyydestä. Saat pitää käsityksesi, mutta anna tilaa myös muille, jotka eivät ole varmoja edes omasta tulevasta pelastuksestaan. Kristinusko on Tie, jota kuljetaan eteenpäin. Perille päässeet ovat pelastuneita.”
Toki minulla oli pitkänkin aikaa täysi pelastusvarmuus ja vahva Pyhän Hengen todistus sen jälkeen, kun koin uudestisyntyneeni. Ei minulla kuitenkaan nyt ole 100% varmuutta (ei nyt siltäkään kyllä tunnu, että helvettiin olisin matkalla) omasta pelastuksestani muuta kuin se, että ”Herra kuulee minun anomiseni, Herra ottaa minun rukoukseni vastaan” (Ps. 6:9) ja ””Kurjien sorron tähden, köyhien huokausten tähden minä nyt nousen”, sanoo Herra, ”tuon pelastuksen sille, joka sitä huoaten ikävöitsee”. Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.” (Ps. 12:6, 7) ”Ja sinuun turvaavat ne, jotka sinun nimesi tuntevat; sillä sinä et hylkää niitä, jotka sinua etsivät, Herra. Sillä ei köyhää unhoteta iäksi, eikä kurjien toivo huku ainiaaksi.” (Ps. 9:11, 19) ja ”… jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan” (Matt. 7:8). Näihin lupauksiin (ja moniin muihin) luotan, ”… sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon…” (2. Tim. 1:12). Mielestäni tämä on myös Raamattuun peilaten ihan oikea kokemus. Abraham sai ensin Jumalalta kutsun jättää kaiken ja lähteä. Siinä Jumala ilmaisi Aabrahamille itsensä niin selvästi, että hän ei epäillyt, vaan toimi. Sen jälkeen Aabrahamilla oli kuitenkin paljon luottamista Jumalan lupauksiin ilman muuta varmuutta kuin se, että hän oli tullut tietämään ja tuntemaan, että Jumala on todellinen ja voimallinen.
”Sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus…, ei tullut ollakseen ”on” ja ”ei”, vaan hänessä tuli ”on”. Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä ”on”; sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden ”amen”, Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme… joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme. (2. Kor. 1:19-20, 22)
”Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: ”Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva”, eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut-sillä hän oli jo noin satavuotias-ja että Saaran kohtu oli kuolettunut; mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle, ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää. Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi. Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin, vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.” (Room. 4:18-25)
Siitä olen varma, että sen, minkä Jumala on luvannut, Hän voi täyttää. Se täytyy kuitenkin sanoa, että joskus sitä tuijottaa enemmän olosuhteita kuin Jumalaa ja unohtaa sen, että Jumala on kaikkivaltias. Oma syntisyys tulee tuntea ja syntejä tulee katua, mutta sen jatkuva valittelu ja voivottelu ei auta, vaan syöksee vain epätoivoon. Se auttaa, että katsoo Kristukseen ja odottaa apua Jumalalta. Mielestäni totaalinen pelastusvarmuuden kieltäminen ei ole Raamatullista ja mielestäni vanhoissa kirkoissa siihen sorrutaan aika usein. Siinä mielessä ei pelastusvarmuutta ole, että ei voi tietää, mitä tulee tapahtumaan, mutta siinä mielessä voi olla, kun luottaa, että Jumala on voimallinen auttamaan ja Hän on antanut paljon lupauksia, joihin takertua. Sen lisäksi uskon, että Pyhä Hengen todistus voi aika-ajoin vahvistaa tämän toivon. Siitä syystä vaikutan ”varmalta”, että turvaudun niihin lupauksiin, enkä suostu antamaan periksi ja pelkästään valittelemaan sitä, miten surkuteltavasti tässä nyt on taas onnistuttu, vaikka välillä tuntuukin todella pahalta. Daavidkin parhaina päivinään sanoi vaikkapa, että ”Herra on minun valkeuteni ja autuuteni: ketä minä pelkään! Herra on minun elämäni turva: ketä minä vapisen!” (Ps. 27:1), mutta huonoimpinakin hän turvasi Jumalaan sanoen ”Mutta minä turvaan sinun armoosi; riemuitkoon minun sydämeni sinun avustasi” (Ps. 13:6), koska ei muuta mahdollisuutta ole.
”M
Vastaukset 1
Vanhimmat
Raamatussa on kerrottu, että viimeisellä tuomiolla on pelastusvarmoja ihmisiä. Mutta heille tulee yllätys.