Miksi naiset renttuihin?

Mirva

Täällä on kyselty, että miksi naiset rakastuvat renttuihin.
Olen miettinyt sitä omalta kohdaltani. Elämäni aikana olen tutustunut monenlaisiin miehiin menestyvistä johtajista alkoholistirenttuihin.
Ja täytyy sanoa,että kyllä ne rentut on jollain tavalla "parempia ihmisiä". Ne on aitoja. Ne osaa osoittaa tunteensa. Sinä olet niille tärkeä, tukipilari suorastaan.
Menestyvä mies on toisenlainen. Sille työ on tärkein. Jäät aina toiseksi. Tunteitten osoitaminen on usein vaikeaa. Ehkä se on epämiehekästä tai ehkä ne miehet ovat juuri niitä, joilla ei ole sitä paljon puhuttua empatiakykyä. Tai sitten pärjääjät eivät ole tottuneet antamaan, ainoastaan ottamaan. Rakkaus on antamista.
En minä renttujen kanssa naimisiin halua, mutta ne ovat rakastuneina ja seksimielessä paljon parempaa seuraa kuin pärjääjät.

Naisen luonteesta tietysti paljon riippuu, et mitkä asiat viehättää eniten.

Toki minäkin väistän sellasia luuserityyppejä,joista näkee jo päällepäin, että niillä ei ole minkäänlaista itsetuntoa. Johtajilla sitä on oikeesti ja rutosti onkin. Rentut osaavat näytellä itsevarmaa vaik oikeasti ovat reppanoita. Näytelty itsetuntokin tehoaa aikansa.

Tuossa joitain ajatuksia. Liekö muilla samoja.

10

854

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • as-keetti

      "Tai sitten pärjääjät eivät ole tottuneet antamaan, ainoastaan ottamaan."

      Juu. Me miehet olemme on oppivaisia eläimiä.
      Olen havainnut että jos olen empaattinen ja otan osaa muiden suruihin ja auttelen heitä pyyteettömästi niin toiseksi jään elon taistoissa. Ihan omaksi suruksenikin olen joutunut sieluni kovettamaan jotta pärjäisin tässä maailmassa.
      Harmi, mutta pärjätty on kohtuullisesti.

    • naisten äidivaistoilla (lue hoivaamis)olla sormensa pelissä.Silloin ainakin tuntee itsensä tärkeäksi ja samalla tuntee hallitsevansa toista.Eli on "vallan kahvassa kiinni".

    • haa jos et oo kauheen läski ja muutenkin fiksu ja suht koht varoissas,voisin vaik asettua sun sohvalles,oon sen verran kätsy jätkä,että voisin ruuvata siihen divaaniin pyörät,se helpottais sun siivoomista,eikä tarviis meiksin nousta turhan takia moisen asian takia kesken hyvien nokosten ylös

    • Rentun ruusu

      He ovat hauskoja!

    • plunger

      'salaisuuden' paljastan:
      Eräitä vuosia sitten, 90-luvun lopulla, minulla oli elämäni viime tilaisuus yrittää saada nainen kumppaniksi. Hän oli leski kahden lapsen kanssa, molemmat juuri koulu-ikään tulleet. Tiesin että en ollut ainoa yrittäjä, kilpailija oli minun mielestä vain alempaa kastia, satunnaistyössä, käytti alkoholia 'liian paljon' kertoi meidän yhteinen ihastuskohde ja oli ainakin kerran jo kurittanut nuoremman lapsen, kun oli mustelmiin asti lyönyt. Minä korjasin leluja, polkupyörää, pesin ikkunat, toin ruokaa ja vein lapset retkelle. Silläkin aikaa kävi se toinen mies ja olisi halunnut jäädä yöksi, ei saanut humalan takia. Vaan arvatte miten sen asian lopulta kävi.
      Kovin usein ei puhelimeen vastattu, ei ollut kotona kukaan tai oli lapset vain ja sitten sain kuulla ettei minun ole tervetullut käydä kun on luvannut jo itsen toiselle.
      Alkoholin kanssa ihminen on rento ja erilainen kuin sellainen selvä ja työorientoitunut. Ne on hienot naisen ajatuksen juoksut, joita ei mies ymmärrä. Ei ole 1 1 aina 2. Jos ei ole renttu, vielä, voi olla mukava mies, tulevaisuus sitten on jotain mitä minun mielestä ei voi ennustaa.

      • jasu

        Jo koulussa me erotumme näihin päärjääjiin ja renttuihin.
        Eräs kaveri kuvaili etupulpetissa istuvaa hyvin menestyvää oppilasta, joka suorittaa lukion ja jatkaa opintojaan yliopistossa. Viiden vuoden kuluttua hänellä on 50.000euroa opintolainaa, työpaikka kirjastossa ja kk-palkka 1.500euroa.
        Saman luokan takarivistä lähti se häirikkö peruskoulusta suoraan "bisnes-piireihin", omistaa talon, mökin, auton ja tienaa 5.000euroa kuussa.
        Kummankohan perään naiset huokailevat?

      • plunger
        jasu kirjoitti:

        Vielä muutaman sanas täydennys.
        Minä lähdin luokan eturivistä (häiriötä luokassa aiheutin 'kotiolojen' takia, siksi aina edessä), jatkoin korkeakoulussa, viiden vuoden kuluttua minulla ei ollut lainaa, oli työpaikka opiskelun ohessa, vaihtumassa toiseen maahan, kk-palkka nykyrahana noin 2,000 euro. Sitten kului >20v.
        Bisnes-piirien tuntumassa.
        Kun palasin Suomeen, olin saanut kk-palkkaa noin 9,700 euro, toin mukana auton (Chevrolet) mutta omistusasunto minulla ei ollut. Mummon mökki oli laho, metsää 15 hehtaria. Palkka putosi melkein puoleen silloin, mutta auto vaihtui Peugeotiin.
        Ei kukaan huokaillut. Ja kilpailijalla ei autoa ollut, ajokortti kuivumassa, sivuhuomautus.

      • ex-Rentun ruusu
        plunger kirjoitti:

        Vaikka en ehkä enää palaakaan lukemaan tätä keskusteluketjua, niin kysynpähän vain. Mitä tarkoittaa sivuhuomautus?
        Minun takia yksikään kilpailija ei ole jäänyt näppejään nuolemaan. Eron jälkeen pysyn miehistä erossa. Exäni sairastui alkoholismiin ja työuupumukseen. Hän on luonteeltaan maailman ihanin ihminen. Ei naisiin tehdä vaikutusta autoilla, paksulla tilipussilla, ulkonäöllä jne.
        Mitä minä sellaisella miehellä tekisin?

      • Mies 50+
        jasu kirjoitti:

        Jo koulussa me erotumme näihin päärjääjiin ja renttuihin.
        Eräs kaveri kuvaili etupulpetissa istuvaa hyvin menestyvää oppilasta, joka suorittaa lukion ja jatkaa opintojaan yliopistossa. Viiden vuoden kuluttua hänellä on 50.000euroa opintolainaa, työpaikka kirjastossa ja kk-palkka 1.500euroa.
        Saman luokan takarivistä lähti se häirikkö peruskoulusta suoraan "bisnes-piireihin", omistaa talon, mökin, auton ja tienaa 5.000euroa kuussa.
        Kummankohan perään naiset huokailevat?

        On suuri erehdys,että naiset katsoo jätkän autoa sun muuta krääsää.Menestys on jotain aivan muuta,jo on ihme että 50 palstalle tultaessa ei oo tota vertaa viel silmät auennut

    • ovat

      menestyvät rentut

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7512
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      853
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe