Kansanedustaja Timo Korhonen

markkutervo

Onko sinulla nyt hyvä joulumieli kun pääset leikkaamaan työttömien saamia korvauksia?
Tänä vuonnahan olet ollut hyväksymässä kaikkein hyvä tuloisimmille suunnattua verojen alennuksia.

305

4482

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JoRiittiTimo

      Timo Korhonen on mukana sipilöinnissä jossa keskustasta tehdään pienpuolue.
      Koska Timo Korhonen tukee Sipilän toimintaa, niin en enää koskaan entisenä keskustalaisena tule äänestämään keskustaa.

      • tarmoropposenkynä

        Kaikki gallupit kertovat kepun tappiota näissä vaaleissa. Näin siiä kävi kun "sipilöitiin".


    • PxxxxP

      Timo tipahtaa seuraavissa vaaleissa eduskunnasta.
      Olisi ihan oikein jos Timo itse joutuisi sen jälkeen elämään leikatulla työttömyyskorvauksella.

      • potkut.kansaa.edustamast

        jep ns eliitti elätille. timo korhoselle vain monoo seuraavissa vaaleissa, voikin sitten lompsia työvoima toimistoon työnhakijaksi. # ketku..


      • äänestä.seur.viisaammin

        jos ja kun pienituloinen pölhökustaa työtön tms. kepuli porvaria äänestää, niin turha nillittää, sitä saa mitä tilaa.


    • tyhmäääää

      Teistä valittajista varmaan joku on ehdokkaana Timon tilalle seuraavissa vaaleissa?? Menkää töihin, niin ei tule teille työttömyyskorvaus leikkauksia lorvijat!

      • TimoPoisEduskunnasta

        Suomessa työllisyysaste on siellä 68 prosentin luokkaa.
        Jo tämä luku kertoo ettei kaikille työttömille vaan yksinkertaisesti löydy töitä.
        Joten leikkaus tämä tulee olemaan työttömille tuloihin. Tuloihin jotka eivät heillä muutenkaan isot ole.
        Eduskunnassa laatu paranee kun Timo Korhonen ei enää siellä seuraavalla kaudella vaikuta !


      • Ihmettelijä23

        Mistä se johtuu että vasurit ei halua että suomea puolustetaan (Lee Andersonin kommentit uusista hävittäjä hankinnoista) onko tähän koira haudattuna. Tämä hallitus on korjannut edellisen hallituksen tekemiä emämunauksia kiitettävästi 100000 työtöntä oli edellisen hallituksen saldo ei oikein pääse kehumaan aikaan saannoksilla. Nykyinen hallitus on tehnyt oikeita asioita joilla on oikeasti merkitystä työpaikkoja 115000 työllistynyt revi Antti Rinne siitä. Minusta Rinteellä pitää ruveta heittämään nuo hopo hopo puheet pois ja pitää ruveta keskittymään oikeisiin asioihin. Joutuu muuten tosi isoihin saappaisiin tämän hallituksen jälkeen joka on näyttänyt miten tehdään työpaikkoja. Käykö jälleen kerran niin että Rinne tekee 100000 työtöntä kun ei ymmärrä suomalaista tapaa työllistää( ei ilmeisesti pidä työllistämistä missään arvossa kun AY väki voi hoitaa tilanteen heille sopivalla tavalla)


      • faktatietoaon
        Ihmettelijä23 kirjoitti:

        Mistä se johtuu että vasurit ei halua että suomea puolustetaan (Lee Andersonin kommentit uusista hävittäjä hankinnoista) onko tähän koira haudattuna. Tämä hallitus on korjannut edellisen hallituksen tekemiä emämunauksia kiitettävästi 100000 työtöntä oli edellisen hallituksen saldo ei oikein pääse kehumaan aikaan saannoksilla. Nykyinen hallitus on tehnyt oikeita asioita joilla on oikeasti merkitystä työpaikkoja 115000 työllistynyt revi Antti Rinne siitä. Minusta Rinteellä pitää ruveta heittämään nuo hopo hopo puheet pois ja pitää ruveta keskittymään oikeisiin asioihin. Joutuu muuten tosi isoihin saappaisiin tämän hallituksen jälkeen joka on näyttänyt miten tehdään työpaikkoja. Käykö jälleen kerran niin että Rinne tekee 100000 työtöntä kun ei ymmärrä suomalaista tapaa työllistää( ei ilmeisesti pidä työllistämistä missään arvossa kun AY väki voi hoitaa tilanteen heille sopivalla tavalla)

        älä viitsi höpöjä kirjoitella niistä sippilän hallituksen luomista työpaikoista se johtuu maailman talouden virkistymisestä


      • Paisuvapaavo

        Siitä ja työllisyystoimista johtuneista tilastojen siistiýtymisestä.

        En ole nähnyt Sipilän levittelevän verotilastoja?
        Jos 100000 työtöntä työllistyy vaikkapa hiukan alle keskituloiseen työhön, nostaa tämä tuloverokertymää sen 500 miljoonaa. Ei se tietenkään ole niin yksinkertaista, mutta työllistyneen verotulo säästetyt sosiaalimenot ovat miljardiluokkaa jokatapauksessa.

        Ei näillä leveillä, koska näitä ei ole. Työtön muuttuu työlliseksi muutaman päivän osallistumisella työllistämistoimiin. Työtön maksaa yhteiskunnalle saman tai jopa enemmän kuin kotona, mutta poistuu työttömyystilastoista.

        Koko homma on aivan naurettavaa...


    • niksnakstuille

      Mee vittun pummi töihin! Tuommosilta lusmuilta joutaakin leikata

      • röyhkeäkinvielä

        älä noin töykeä timo ole.mutta se on tosi että putoot eduskunnasta


      • timo.täistä.niinväliä

        pummi timo vaan se ketkuilee k-edustajan Röihin.


    • Vituttaa-maksaa-veroja

      Alentunut tulotaso työttömille on, kansantalouden kannalta hyvä asia.
      Ei kait sitä rahaa tarvii mihinkään eliittielämään olla, jos ei ole sitä omista ansioista johtuen.
      Työtä on, mutta laiskat, kouluttamattomat ja jälkeenjääneet ei tee jos ei saa 100ke vuodessa muine työhön liityvine etuineen.

      • Tippasoja

        Tarkoitat siis puheillasi Timo Korhosta?
        Tosiaan kansanedustajan hommassa ei tarvitse mitään osata. Kunhan painaa vain osana ryhmää oikean väristä nappia. Senkin voi katsoa mitä nappia viereinen ryhmätoveri aina kulloinkin painaa.


      • tyhmäääää

        No sittenhän sinä olisit sopiva ehdokas seuraavissa vaaleissa? Ei tarvitse osata mitään! Olet juuri sopiva, ei muuta kuin ehdolle vaan. Tällä palstalla olisi pari muutakin hyvää ehdokasta..


      • silleeen

        Ovat kuitenkin parempia kuin Timo Korhonen !


    • oln

      Vaihetaan seuraavissa vaaleissa kaikki Kainuulaiset edustajt. Emme tarvitse tälläisiä tumpeloita, pelkureita, mykkiä, eipä ole kyselytunneilla kuulunut kenenkään mielipidettä, puhunattakaan puolustavan jotain kainuun hanketta.
      Kun ei tee mitään, ei tee virhettä.
      Mykät arkalaiset vaihtoon.

    • 5857893

      Työttömiltähän lyhennettiin karenssia. Ja leikkaukset kohdistuvat vain niihin, jotka eivät suostu mihinkään muuhun kuin makoiluun.

    • Ohohmenipieleen

      Loppu keskustan äänestäminen painoivat väärää nappia.

    • Timo_on-paras

      Timo on mies paikallaan!! Hyviä päätöksiä tekee Kainuun hyväksi!! Hyvä Timo!! Sinua äänestän aina!!

      • kysynvaanniinn

        sanoppa hyvä esimerkki nytten esimerkiksi


      • VarmaOnNäin

        Timoa ei enää jatkossa äänestetä !


      • Kylläonpettyneitä

        Kyllä keskusta on painanut väärää nappia niin mota kertaa menettänyt kaikki arvonsa ja unohtanut kaikki vähäosaiset .En kannata enää keskustaa ,vaikka olen ollut koko ikäni keskustalainen.Kyllä löytyy vielä puolue ,jolla on vielä arvot!


    • Tervapuu

      Timo on viimeistä kautta eduskunnassa ja tilalle menee Jani K.

    • JustinCaseTheOneAndOnly

      Hyvä se on pikkuisen potkia joutilaita persuuksille, on siellä paljon sellaista porukkaa, että risusavotta, lumityöt ja vanhusten auttaminen tekee hyvää. Taikka tuet poies...

      • puppuajahuuhaata

        Oletkohan sekoittanut vapaaehtoistyöt ja palkallisen ansiotyön. Ensiksimainittuja saa ja pitääkin tehdä, mutta niillä ei ole mitään tekemistä työttömän tukien kanssa.


      • kannatetaankannatetaan

    • Rtyyr

      Timon niinsanottu oikea ammatti tai ammattinimike?

      • kepulistihyi

        joo,joo kepulisti kepu mantran tiedottaja


    • tädeillejoulumieli

      kepukok-laupiaat siirsivät miljoonan kantasuomalaisilta poikapakolaisille joulurahoiksi... moni poju saa siten jouluksi uusimman mallin iPadin ja on pari viikkoa marisematta kelan tädeille.

      • KamelikuskiXX

        Partasuu lapsille kyllä rahat löytyy ja on löydyttävä Timonkin mielestä?


    • Not2Korhonen

      Eihän sotkamoon edes ole otettu yhtäkään karvpaikanhakijaa! Sotkamolaiset lusmuaa tämänkin asian kanssa ja siirtävät vastuun muille. Joululahjaksi sotkamolaisille toivon ainakin 250 äreää mamua.

    • alkuperänkuulutus

      Joulu tuo suuntaa elämään ja vaikuttaa kaikessa olemisessa. Jääräpäisimmät tosin tarvitsemat useamman.

    • kaikenlaisiaedustajia

      Timo Korhonen yrittää Kainuun Sanomissa selitellä tätä leikkausta.
      Onko Timo Korhonen todella nuin yksinkertainen, että itsekkään uskoo selitykseensä?

    • jymyilijä

      Loikkaa Timo kokoomukseen.
      Et edusta keskustalaisia arvoja ja alkiolaisuutta.
      Ajat vain täysin kokoomuksen arvoja !

    • Timoarakastan

      Timo on Paras. Ei toinna täällä Timoa haukkua. Ahkera ja kätevä mies ajamaan meidän Sotkamolaisten asioita. Mukavasti on meidän asiat eteenpäin vienyt ja meidän puolesta uurastanut. Paras Timo on.

      • Maalaisliittolainen

        Timo on Huonoin. Suorastaan hävettää tämä Timon toiminta !


      • reppanat

        samaa mieltä timo toiso kopiokirjoittaja timo korhosesta timosta ei kannata kirjoitella isoilla kirjaimilla.äidinkielen Opettajat...


    • rtuhrtghjsrhtrhrh

      Kuka hullu töitä tekee kun verotetaan perkeleesti että matuille saadaan pötyä pöytään jos jaksavat nousta sängystä koko päivänä. Tosin suvakkilyllerö menee syöttämään sänkyyn.

    • kansanvastustajatk

      Timo Korhonen pois eduskunnasta samoin kuin Jarva, kumpikin on pettänyt vaalilupauksensa kymmeniä kertoja.Sipilä on kokomuksen ottopoika.Keskustan listoille sipilä otti ministeriksi kokomuslaisen Bernerin,joka tekee hulluja esityksiä. Keskustan alamäki alkoi Ahon hallituksesta ja senjälkeen kansa on unohdettu. Nyt mitta on tullut täyteen. enää ei kepum kansanedustajaa kainuusta.

      • Tuppisuuu

        Onko tämä Timo Korhonen uskaltanut puhua vielä ensimmäistäkään kertaa eduskuntasalissa?
        Aina näyttää tuppisuuna istuvan. Taitaa Timon puhetta kuulla vain Kainuussa. Helsingissä vaikenee sujuvasti kaikilla kielillä.


      • mitäsemmosella

        Sama huomioitu,on juron uloinen hiljainen mies,EI JATKOON !


    • Not2Korhonen

      Joutilaisuus on niinkuin tykkylumi, se kasvaa hiipimällä ja painaa lopulta latvaa kohti maata. Hyvä hallituksemme on ottanut asiakseen hieman ravistella tykkypuita. Näin lumet karisevat ja latva nousee pystyyn. Maailma näyttää pian ihan toisenlaiselta.

    • uusvaali

      Korhoselta,jarvalta ja Suutarilta Osa palkast pois, jos huonontavat äänestäjien oloja. Heistä on tullut tykkylumi puita ja on ravisteltava pois eduskunnast. Ei jatkoon ja vaalit ensi kevääksi.

    • Kattivuo

      Seuraavaksi Sippilän hallitus laittaa jätefirmat sekasorron tilaan. Ja Timo Korhonen tietysti äänestää tämänkin pöljyyden puolesta !

      • NapinpainajaVain

        Timo nyt ei osaa ajatella ollenkaan itse ja painaa sitä nappia mitä Sipilä sekä kokoomus käskevät.


    • kuntokanto

      Hyvä on meidän edustaja. Turhaan parjaatte. Paras kansanedustaja ikinä täältä. Menee seuraavissa vaaleissa läpi heittämällä.

    • SuokoneenDuunari

      Aivan helevetin hyvä uudistus tämä aktiivilaki. Tulee jäämään pysyväksi käytännöksi. Hyvä, että pikkuisen piiskataan.

      • Totuuus

        Ei tule enää Timo Korhonen koskaan pääsemään eduskuntaan !


    • Tries

      Joutuupahan vähän tekemään jotakin tökäreiden eteen. Se pipilä kyllä pitäs saada joutuin hiiteen sieltä eduskunnasta. Sen vois vaikka loppusijoittaa puolangalle.

    • ettäskehtaatTK
      • Korhostellaan

        Timo on kopioinut idean Kainarin nettikeskusteluissa joissa joku ehdotti jo alkuvaiheessa puolustusvoimien apuun pyytämistä. Joten Timo itse ei keksinyt tätäkään ideaa....


    • pääkepulainenpettitaas

      T.K. ja Eltel/Loiste ovat kuin paita ja p€rse€. Timo lobbaa eduskunnassa kombinaatin asioita ja viis välittää tavis kainuulaisista.
      Sopivissa paikoin, varsinkin vaalien alla T.L. yrittää esittää muiden aikaansaannoksia ominaan.
      Nyt taas viikon täydellinen hiljaisuus Eltel/Loisteen probleemien piilottelujen kanssa ja sitten kepumonopolimedian välityksellä esittelemässä puolustusvoimille tekemiään "vaatimuksiaan".
      Ammattitaitoinen ja rehellinen kansanedustaja olisi heti selvittänyt Kehys-Kainuun ongelmien laajuuden kepun paikallisosastojen avulla ja ottanut sitten suoraan yhteyttä kehutuihin ystäviinsä Puolustusministeriössä, Sisäasiainministeriössä ja Liikenne- ja viestintäministeriössä, sekä huippuna saunailtakaveriinsa pääministeri Sipilään.
      Paljon puheita ja lupauksia vaalien edellä - vähän villoja äänestäjilleen vaalikausien välillä.

    • mieskoo

      timolla ei ole ikinä ollut joulumieltä,pelkkä heikompien kiusaaminen vain.

      • Lepikontorpanseinä

        Semmoinen on Timo !


    • Maalaisliittolaiset

      Kyllä olette olleet tyhmiä,jos kepulaisia olette äänestäneet. Kepu on ihan sama puolue kuin kokoomus. Sipilä on kokoomuslainen ja tyhmät maalaiset ovat luulleet että ukko ajaa heidän asioitaan. Onneksi on nyt silmät auenneet. Sipilä kavereineen haluaa köyhät työttömät suuriin kaupunkeihin slummeihin asumaan että juovat itsensä hengiltä kun nyt sai viinat ruokakauppoihin. Jätteet lakaistaan näkyvistä kepulikonsteilla. Rikollista toimintaa ja toivottavasti ensi vaaleissa tulee mieleen kepun saavutukset.

      • jooniinjoo

        Toivottavasti mutta pelkään pahoin että mihin kepu kekkulit karvoistaan pääsee se kepulainen kusetus on niin verissä....


      • voiveettu

        Onneksi teitä on kaksi viisasta, jotka äänestävät vasemmistoa ja viherpiiperöitä, että saadaan Suomen asiat kerralla kuntoon! Velat saadaan anteeksi ja taas voidaan ottaa lisää velkaa ja uunin pankolla loisijat saavat jatkaa entistä elämäänsä!! Antakaahan pökkelöt mennä..


    • HyväTimo

      Timo on mahtava kansanedustaja! Komea ja charmantti. Ja tiukka kuin terrieri puolustaessaan meidän sotkamolaisten asioita. Kyllä on kilpakumppanit ihmeissään jos lähtevät sotkamolaisille epäedullisia päätöksiä tekemään. Timo ei jätä tätä huomiotta! Tiukalla tarmolla meitä puolustaa! AInak atson eduskunnan täysistunnot televisiosta ja kuuntelen haltioituneen Timon tumman komeaa ääntä, kun hän puheenvuoroja siellä pitää!! Kolminkertainen eläköön huuto TImolle! ELÄKKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN!

      • joutavakorhonen

        voi hyvät hyssykät kumpa oliskin totta voinkin todeta älä unta näe


      • teejotakinedes

        syö vittu.. Timo..kainuu häpee sinua nyt..jo nyt..vedä vaikka ittes hirteen kun noi tiet jää auraamatta.. muka joku edustaja..vaiha edes sukunimi..


    • TImotimotimotimo

      Timo ansaisee kaiken kunnian mitä mies voi saada. On leppymätön Sotkamon puolustaja. Timon toiminnalla on Sotkamoon varmistettu vaurautta ja mammonaa kuntalaisille!

      • keppiäerkele

        Laitappa viestiä mitä leppymätön timo on siellä isolla kirkolla saanut aikaan meille sotkamolaisille ja kainuulaisille.


      • totuuskomissioXV

        Pyöreä nolla on Timon saavutukset !


      • nukkumattivaan

        yötimokin saa ennemän aikaan kuin Korhosen Timo
        yöntimo ainakin" raiskaa" . muutaman vuorokaudessa ..meidän oma Timo nukkuu vain..


    • dsddddddddd

      Timo Korhonen kuvittelee 6 vuoden päästä kepun pärjäävän paremmin pressan vaaleissa.
      Ihan hakoteillä on Timo.

      • eppäillen

        Onko Timo ollut joskus oikeassa?


    • kepuloitasyvälle

      kapuloitarattaisiin
      1.2.2018 23:42

      UUSI
      Nyt saa huomisen päivän olla lökötellä kotona.. Olen lakossa.. siis olen Teollisuusliiton jäsen.. Kyllä oli tarpeeseen tää HUOMINEN vapaa päivä.. ei hän siitä palkaa saa mutta.No ei mene pekkastunteja.. Työnantaja. myös säästää.kun ei tarvi maksaa mitään.

      Näitä päiviä pitäis olla oikeestaan lisää..näitä " palkattomia päiviä.." joka viikko vaikka..antas Suomen hallituksen arpoa niitä.. mukavaa vaihteluahan tää on..arkiseen raadantaan
      .Siellä " vapaa päivänä" "seisoo" tai ei "pyöri " miljoonien euron arvoiset raudasta.. jne tehdyt laitteet...
      Missä ne on työntekijät nyt kun ei laitteet.. käynnisty ja jne.. ??

    • Työttömänystävä

      Timo pistää kyllä Arkadianmäellä tuulemaan .Olkaa huoletta työläiset ja työttömät. Timo hoitaa omalla arvovallaan asian niin, etttä koko aktiivimalli perutaan. Antakaa vain Timolle aikaa, niin tämä asia pyyhitään pois päiväjärjestyksestä. Timo on työttömän ystävä!

    • kepupettää

      Timo ja paula on ajaneet niin hyvin kainuun asioita jarva? Oisko kesäkokoukseen näistä haastamaan jopa sipilä?

      • timpuriko

        Teillä arvostelija idiooteilla täytyy ruveta ehdolle seuraaviin vaaleihin, niin saa Kainuu oikein kunnon edustajia?! Ei vaan taida älli riittää! Kun lusikalla on annettu, niin ei voi kauhalla vaatia!


      • nauruaaaaaa

        Timollako älliä ja entä sinulla? Ei tod. kummallakaan,kuin se kuuluisa vasemman jalan saapas molemmat...:D


      • timpuriko

        Vastauksesi osoittaa sen, että jo ukillasi olisi pitänyt laskea lakanoille!!


    • maailmanlopputulee

      Asia on nyt sillä lailla, että maailmanloppu tulee ja täällä vain lötistään tyhjää.

    • LepikonTORPPA

      Reilu vuosi Timolla enää jäljellä uraa eduskunnassa.

      • linströömmi

        Niin on ja sitten timo pääsee aktiivimallin piiriin.. :D


    • toyotaon

      Että on Sotkamosta joku T.K... oliko peräti että koko "sotkamon kansanedustaja".. vaiko sk...sotkee kaiken...On helppo olla kuhmolainen ja täällä irvistellä leukaperiään.. onneksi ne näy täällä sanallisessa mediassa. Niin se Timo poika on siellä.. isossa kaapungissa .. siis tekemässä isoja asioita.. eihän isossa kaupungissa voi tehdä pieniä juttuja jos on tomera...Timo uraputki on kysymysmerkki näin Kainuun tai esim. kuhmolaisten näkökulmasta katsoen.. no ehkä otetaan osa sotkamolaisia mukaan jos ei tule sanaharkkaa.

      Timo-Poika ..?? ne on tie jutut nyt olleet,, tänä talvena puheen aiheena. Teiden talvihoito... annetaanko se paikallisten esim. tukkiautoilijoiden hoidettavaksi tai osittain auraamaksi.. vai onko valtiolla vastaavaa kalustoa auraamaan.. esim Sotkamo-Kuhmo väliä säännöllisesti... siis oikeesti polanne pois.. ja hiekkaa ripotella sopivasti.

      Koeta nyt Timo Korhonen!!!.. yrittää... me täällä asumme .. pitkät on taipaleet . Sotkamoon ja Kajjjaaniin

      Kuhmosta kun lähtee..Edes pitäisitte .. talvisin täällä tiet aurattunna..!
      Kesällä me kaikki pärjäämme ja kiertelemme routamontut..

      • kepulistijaksaa

        mitäpä se hyvejää timo kopio korhonen on ollut kaikkien aikojen saamattomin kansanedustaja täältä kainuusta.


      • tummelia

        Timo taas kerää vaalien alla kaikkien kainuulaisten maanviljelijöiden nimet ja julkaisee ne Kainuun Sanomissa omassa vaali-ilmoituksessaan.


    • Tipakselta

      Timo Korhosen toiminta suorastaan hävettää. Ehdottomasti Timo on vaihdettava vuoden päästä parempaan edustajaan.

    • denxiuping

      Kepulit pelaa ittesä oppositioon, sini-puna-vihreä tulossa , Väyrynen sössii lisää Kilpeläisen puolueensa kanssa heh...Sipilä tuo uskovainen miljunääri hoitaa hallitusta kuin Nokiaa, joka jo ajettiin alas.

      • kepuraattori

        Kepun äänestäjät ovat yli 60 vuotiaita ja heidän määränsä tulee rajusti tippumaan.


    • OlderFartBox

      Miksi juuri työttömyydestä ja toimettomuudesta pitäisi erikseen maksaa? Eikä olisi paljon parempi jos maksettaisiin toimeliaisuudesta ja aktiivisuudesta?

      • longfart2U

        Aktiivihiiltä markkinoitiin aikoinaan kengänpohjallisissa estämään hienhajua ,kokeile!


    • hh827

      Onneksi kokoomus kaataa tämän kepun pöljyyden eli 18 maakuntaa !

    • oujeess

      Reilu vuosi ja sitten Timo on kansanedustajan sopeuttamiseläkkeellä.
      Suomen kannalta tämä on hyvä asia.

      • lskklskl

        Oikeassa olet.
        Kepu on vuoden päässtä oppositiossa. Siinä voivat sitten jappasta ja vatuloida ihan joka lähtöön sipilöiden.


      • toivoellää

        Onneksi tuollaiset humpuukieläkkeet poistetaan jo piakkoin ja kaikkien kepulaisten yhteisellä päätöksellä.
        Åijä sitten työkkäriin haeskelemaan töitä 19 kertaa kuukaudessa.
        Siinäpä se aika sitten kuluukin mukavasti suraavat 10 vuotta.
        Toivottavasti ehtivät vielä korottaa uutta eläkeikää vielä ainakin viidellä vuodella.


      • Sapso

        Timo Korhonen ei ole yhtään ajanut Kainuun etua.


      • jösse

        Timo aina vaalien alla aktivoituu, mutta sitten vaalien jälkeen ei tee mitään.


      • sotkamonrymy

        Timo on ihan kumileimaisin ja painaa aina sitä nappia mitä Sipilä käskee.


      • merkkipäällä
        sotkamonrymy kirjoitti:

        Timo on ihan kumileimaisin ja painaa aina sitä nappia mitä Sipilä käskee.

        Sote ja maakunta uudistus nurin. Näin estetään kepun pöljäilyt.


    • tomppelitko

      No siitä se teille riemu repeää, kun siellä on SDP, kommarit ja piipertäjät!! Toivottavasti ei enää ikinä, kun muistelee niiden edellisen hallituksen touhuja!!

    • nikelli

      Se kannattaa muistaa siellä äänestyspaikalla kenelle sen äänensä antaa. Uunoja omaneduntavoittelijoita ja turhakkeita ei kannata äänestää nämä on nähty

      • jeppulist

        Tarkoitat Timo Korhosta?


      • Tipakseltakajahtaa

        Ilmeisesti tarkoittaa...


    • veeeveeeveee

      Timo V Korhonen.
      Onko tuo Vee siinä nimeessä veemäisen miehen merkkinä?

    • Potilas.no.xxx.xx
      • tiiimoo

        Timo on huonointa mitä Kainuusta on tullut


      • Tippasenoja

        Samaa mieltä


    • VajaaVuosiEnää

      Timo Korhonen on alkanut ajamaan kokoomuslaista politiikkaa Sipilän peesissä !
      Onneksi vuoden päästä Timo Korhonen ei ole enää eduskunnassa.

      • MitenOnTimo

        Timo Korhosessa jos on miestä, niin tippuessaan pois eduskunnasta hänen pitää jättää kansanedustajan sopeuttamisraha nostamatta ja mennä esimerkiksi siivoojan töihin.


      • TimoVeeeeeeeeeee

        Timo V Korhonen on jatkossa omiaan siivoojan tehtäviin.


    • luottamus

      En ostaisi Timo Korhoselta käytettyä autoa !

      • voevasurit

        Ja Rinteeltä, Anderssonilta ja Aalloltako ostaisit mielelläsi?! Onnea kaupoillesi! Tiedä vaikka saisit sen työttömänä velaksi ja sinun lapsenlapsesi voisivat sen maksaa tulevaisuudessa? Nämä lupailijat ennen vaalejahan tykkäävät velanotosta!


      • joutavakorhonen
        voevasurit kirjoitti:

        Ja Rinteeltä, Anderssonilta ja Aalloltako ostaisit mielelläsi?! Onnea kaupoillesi! Tiedä vaikka saisit sen työttömänä velaksi ja sinun lapsenlapsesi voisivat sen maksaa tulevaisuudessa? Nämä lupailijat ennen vaalejahan tykkäävät velanotosta!

        älä viiti höpöttää sipilä orpon urpon mantraa


      • Timoteihei

        Sen verran epäluotettavan näköinen on Timo Korhonen, että todellakaan häneltä en ostaisi mitään.


    • juupaduuu

      Timo on ihanan kaunis. Olen aina ollut sitä mieltä, että paras kansanedustaja on . Ja vielä taitojen lisäksi aivan ihana. Rakakstan rakastan.

      • hoomoila

        Vetoaa sinuun miespuolisena henkilönä tämä Timo?
        Vai semmoisia miehiä on tämä Timo !


    • Näinkö

      Timo Vee Korhonen, Suomen historian huonoin kansanedustaja?

      • koplaillen

        Siltä vaikuttaa


      • Regulaattori

        Ainakin kainuulaisia asioita ei ole eduskunnassa saanut ajettua...


      • etuillaan

        Oma etu on ainoa ETU


    • kaennuuu

      Siniset eli persuista eronneet eivät kannata koko maan asuttuna pitämstä, Työhön pitää aina kannustaa eli korvaukset minimiin.

      • merkkipäällä

        Samaa mieltä on Timo Vee Korhonen kun on äänestänyt osana hallituksen rintamaa !


      • veeveeeee

        Timo Vee on täysin Veee !


      • veewee

        Vee vai peräti Wee?


    • KovaPorvari

      Vielä on matkaa; 250 000 pitää saada työn syrjään kiinni, että meille eläkeläisille riittää maksuvaraa ja palveluja.

    • kokkkkoomus

      tällä Korhosella varmaan hyvä mieli kun kainuulainen eläkeläispariskunta menee apteekkiin ostamaan lääkkeitä:

      kainuulainen vanhus nro 1: laskunne on 40,50 plus sipilälisä 50,00 eli se onkin 90,50 e

      kainuulainen vanhus nro 2: laskunne on 231,65 plus sipilälisä 50,00 eli se onkin 281,65 e


      eli Kainuun vanhukset maksavat 100 euroa......siis mistä. Eli hyviä lentokoneilmoja, hra kokoo....eiku kepulainen.

      • Köyhienkyykyttäjä

        Ei timo jouda kommentoimaan, timo saunoo ja suunnittelee sähkölentokoneen laittoa... ja tietenkin pienlentokentän saamista kotimaisemiin.


      • kepupettääaina

        Ei kannata enää kepun ulvoa Suomi kuntoon laulua koska oppositio odottaa kepua jo 8 kuukauden päästä.


    • himosimotimo

      Timolla on edessään 8 kuukautta ja sen jälkeen Timo voi ilmoittautua työttömäksi.

    • jonninjoutava

      Ei Timoa kannata enää äänestää. Tyhjän panttina on eduskunnassa ollut.

    • soratietkutsuu

      Terävä huomio.. jonninjoutava..!!
      Sitä on täältä ..siis sieltä mistä aarinkolla on tapana nousta.. siis Kuhmon suunnasta.. yleensä.
      Ps. onko Kuhmolla muuten mitään annettavaa.. kuin auringonnousu... Suurelle Sotkamolle.
      no Sotkamo tarjoaa.. Timo Korhosen ja auringonlaskun.
      Siinäpä tärkeimmät..

    • maitolava

      Timolla on edessään enää 200 kansanedustajan päivää.
      Sitten se loppuu Timon osalta.
      Tällä kertaa Timon on ihan turhaa edes pyrkiä hakemaan jatkokautta.

    • kepul

      Timo Korhosesta vähäosaiset on ihmisroskaa?

    • nähtyon

      Täällä sotkamossa ihmisroskaa riittää, parhaassa työ iässä olevat kyttää sossunluukulla ja työntelevät jälkikasvua vain kylillä. Päivääkään eivät ole töitä tehneet.

    • Niinpäniinpäin

      Niin pitkään en arvostele eduskunnan tekemiä päätöksiä,kun en itse keksi parempia. VAltionvelka pitäisi saada laskemaan,eikä ottaa koko ajan lisää "humanistisuuden" varjolla ja tällä tarkoitan kaikkia ihmisryhmiä.

    • UuninpankonPorwari

      Seuraavan hallituksen PM on Orpo, Sdp saa valtiovarainministerin paikan. Vihreät ja Rkp pääsevät mukaan apupyöriksi.
      Keskusta saa kuurotella oppositiossa yhdessä persujen kanssa. Sitä tulee olemaan hauska seurata!

      • Niinpäniinpäin

        Voe hemmetti sitä lainanoton määrää ja kulutusjuhlaa,jos tuo ennuste pittää paekkasa...


      • Tupailta

        Kepu lopullisesti pois puoluekartalta.
        Se olisi Suomen pelastus.


    • kainuunousee

      Timo on seuraavassa hallituksessa. On koko eduskunnan kyvykkäimpiä miehiä! Turha täällä mollata. Meidän kainuulaisten asioita ajaa sinnikkäästi! Hyvä Timo!

      • joutavakorhonen

        vai timo tulevassa hallituksessa älä viitsi höperehtää timo on niistä hommista ulkona kuin lumiukko.


      • seee

        Timon ura loppuu puolen vuoden päästä


    • nevörhöörd

      Kyseistä timoa ei taida kukaan muu tuntea eikä tietää kuin joku harva taivalkoskelainen lukija. Toisaalta heillä ei ole lukutaitoa kovin yleisesti, puhumattakaan mistään nettiyhteyksistä.

    • Timoministeriksi

      Timo on taatusti ministeri ulevaisuudessa. Harvassa on yhtä karismaattiset puhujat ja esiintyjät kuin Timo!

      • jjss

        Vai Timo ministeriksi. Tuommoista kaikilla kielillä vaikenijaa ei voi ehdottaa kuin salkun kantajaksi.


      • jappast

        Kyllä Timosta ministeri tulee tai sitten kanisteri...buahhahhaaaaaaahhh !


      • vatuloiden

        Ainoastaan Timon toiveunissa se on mahdollista.
        Todellisuudessa Timosta ei ole vaativampiin tehtäviin.


    • TimoMinisteriksi

      Mutta tämähän on taas ajankohtainen ketju. Alkupräinen viestihän meni vuosi sitten niiin, että onko Timolla nyt hyvä joulumieli. Rupesin miettimään, kun joulu tässä lähenee, että liekö joulumieli kohdillaan. Veikkaan, etttä on . Onhan ensi vaalien jälkeen tulossa Timolle varma ministerinpaikka, ja se jos mikä nostaa kyllä joulumielen korkealle. Hyvä Timo!! Osaava mies oikeassa paikassa!!

      • jooniinjoo

        älä viitsi naurattaa timo on ollut eduskunnassa kohta 12 vuotta tyhjänpanttina saamatta mitään aikaan pelkkä joojoo mies,paremmin sanottuna veronmaksajaen elättinä.


      • semmonentimo

        Hyvn palkanhan se siellä on saanut ja muut edut siihen päälle,se on varmaan ajatellut että ihan sama puhuuko siellä mitään ja tekeekö mitään ,kunhan öllöttää niin kumminkin palkka juoksee kokoajan!


      • anterisalkio

        Timon saavutukset on maailman ohuin kirja !


    • YoLehtEvp

      Onneton vaalitäly Timolta oli vaatia opettajankoulutuslaitos takaisin. Ja vielä opettajapulaan vedoten. Kianuun opettajavirkoihin on edelleen enemmän kuin tarpeeksi hakijoita, minkäänlaista pulaa opettajista ei ole.

      Kajaanin opettajankoulustuslaitoksen lakkaaminen oli vääjäämätön kehityskulun päätepiste. Aikoinaan näin filiaaleja tarvittiin, kun maaseudulla on valtavat määrät lapsia, joilta puuttui pätevä opettaja. Sodasta tulleita nuorukaisia ja naisia pikakoulutettiin näissä seminaareissa siis tosi tarpeeseen. Nyt tarvetta ei ole olemassa; Maaseuduilla ei ole enää lapsia, opettajia, eikä koulujakaan, kaik on mänt.

      Yliopistoja suomessa on edelleen liikaa, puolet joutaisi lopettaa kokonaan saatikka sitten nämä filiaalit. Viiden miljoonan asukkana maalla ei ole varaa ylläpitää kymmeniä yliopistoja semminkin kun nuorison määrä vähenee koko ajan.

    • Timoministeriksi

      Timoa täällä parjataan, vaikka Timon näytöt ovat kiistattomat. Monia hyviä asioita on Kainuun hyväksi tehnyt. Tämän vuoksi varma ministerinpaikka tulossa!

      • faktatietoaon

        hah,hah sano joku esimerkki timon ajama asia.


    • kolikikli

      Esimerkiksi Keskusta sai tämän aktiivimallin läpi. Se on hyvä saavutus. Loppuu pötkyily! Hyvä Keskusta. Hyvä Timo!

    • viistopystymaila

      Vielä Kainuun kepu asetti tämän Timo Korhosen ehdokkaaksi.
      Tämä jos mikä kertoo kepun pöljyyden.
      Oululaiset laittoivat ehdolle ishmisroska puheiden Riikka Moilasen.
      Näköjään kepussa on tilanne se, että mitä pöljempiä on ehdokkaat niin sitä parempi.

      • hyväniin

        Timo tipahtaa pois eduskunnasta.


      • Kainuuneduksi

        Timo joutaakin pois eduskunnasta ja tilalle pätevämpi kaveri.
        Vaikka kansalaispuolueen Kilpeläinen.


      • Alkiolainen

        Kunnon keskustalaiset äänestää jatkossa Paavo Väyrysen puoluetta !


    • timooooooo

      TImo matkalla ministeriksi. Erinomaista, kun on taas ehdolla. Osaava mies tulee saamaan huippuviran!!

    • Timossaontulevaisuus

      Näin Timon tässä taannoin. On siinä oikea valtiomies. Niin tyylikäs, komea ja karismaattinen. Tulevaisuuden pääministeri, kun vuodet vielä kulkevat!

      • TimoPoisEduskunnasta

        Sotkamolaista mykkää ei enää tarvita eduskunnassa...


      • byebyeTIMO

        Timolla ei ole enää mitään mahkuja päästä uudelleen eduskuntaan.


      • Timoministeriksi

        Timo menee läpi, että paukahtaa. Naurettavaa edes muuta väittää. Se äänisaalis mikä tulee on niin iso, että väkisin tulee ministerin salkku. Kyllä Timon taidoton nähty valtakunnallisestikin!


      • timoPOISeduskunnasta

        Timosta ikinä ministeriä tule. Kansanedustajan pestikin loppuu puolen vuoden päästä.
        Tämä on pelkästään hyväksi Suomelle kun ei tämmöisiä Timoja ole siellä eduskunnassa enää.


    • TimoMinisteriksi

      Timo karsii ylimääräisiä hommia jo nyt. Jos lehtiä luette. Ymmärtäähän sen tyhmempikin, että kainuun piirin hommista on pakko lähteä, kun isommat tehtävät painavat jo päälle. Ei aika riitä tuollaiseen, kun ministerinä on hommia joka suuntaan. Ja sitten saa Sotkamokin paljon hyötyä, kun on oman kunnan poika ministerinä!

      • ipparat

        älä unta nää näin on näppylät


      • maalaistenliitto

        Tuppisuu Timolla ei vaan eväät riitä kuin riviedustajaksi.


    • veeevee

      Onko siellä eduskunnassa edes tämä Timo Vee ollut?
      Niin näkymätön mies ettei paremmasta väliä.

      • exlibri

        Timon teot Kainuun hyväksi on maailman ohuin kirja.


    • NäinKÄY

      Ensi kesänä kepulla on uusi puheenjohtaja, puolue oppositiossa ja Timo V Korhonen on pudonnut eduskunnasta.

    • Timopainaa

      Timo saattaa olla Kepun puheenjohtaja-spekulaaioissakin aika korkealla. Sellaista juttua olen kuullut. Eli ei tuu mitään pikkusalkkua hallituksessa.

      • timopainuu

        Kaksi asiaa. Timo ei enää pääse eduskuntaan ja toiseksi se seikka, että kepu on jo alle puolen vuoden päästä oppositiossa oleva puolue.


    • tukituki

      Leikkaisi Timo Korhonen maanviljelijöiltä.

      • talonpojanralli

        Timo kerää kohta taas listan Kainuun maanviljelijöistä ja julkaisee ne Kainuun Sanomien vaalimainoksessa tukijoinaan.


    • ManitpoisOmaanliiviin

      Kepulaisten Nuorisosäätiön toiminta osoittaa kepulaisten todellisen tavan toimia.

      • tt768

        Kepu pettää aina


      • kepuVIErahasi

        Kepulaiset ne osaa toisten rahojen käärimisen omiin liiveihin.


      • Kaukontalo

        Missä kepu niin siellä koplaus !


      • cepu

        Kepulaisia taas kohta joukolla käräjillä nuorisosäätiön takia.
        Ei kepulaisia enää kannata jatkossa päästää päättämään Suomen asioista koska eivät osaa edes nuorisosäätiötään hoitaa rehellisesti.


      • tuomariPP

        Ei taida ihan pientä kakkua tulla näille kepulaisille.


    • kepuntalo

      Rakenna navetta tai panimo kyllä valtio maksaa.

    • Pekkarisentalo

      Tuulimyllyillä tai oiekammin niiden tukiaisilla voi myös tienata.

    • fanitustaa

      Ihana mies <3

    • Fanitustalisäää

      Täysin samaa mieltä. Asiansa osaava, charmantti, komea valtiomies. Kerrassaan ihana!

    • moskuu

      Timo Korhosella ei riitä rahkeet vaativampiin tehtäviin.

      • tupailta

        Ei ole koskaan riittänyt.


      • Äänisenaalto

        Kaikenlaisia Timoja sitä ihmiset on eduskuntaan äänestäneetkin.
        Jospa nyt älyävät jättää tämmöisiä timoja äänestämättä.


    • ssss35

      Timo Korhonen ei saanut edes näitä Kaiunuun teitä parempaan hoitoluokkaan.
      Lienee taas sujuvasti vaiennut asiaa käsittelevässä kokouksessa ja Berner on kokenut Timon vaikenemisen myöntymisen merkiksi.

      • timotti

        Timon taistelun vuoksi Kainuun tiet eivät pudonneet vielä huonompaan luokkaan. Sellainen vaara oli. Timon tinkimätttömän panoksen vuoksi saatiin tämä luokitus kainuun teille. Onneksi Timo puolusti meitä jälleen.


      • HupsKunUnohtui

        Timo Korhonen kävi kovan taistelun saadakseen Kainuun tiet parempaan hoitoluokkaan.
        Tosin Timo ei muistanut kertoa Helsingissä kenellekkään tästä taistelusta ja unohti kertoa vaatimuksensa kenellekkään.


    • Timokunniaan

      Hurjista taisteluista politiikan kuliseissa ei kirjoitella lehdissä. Siellä on kyynärpäät kovassa käytössä ja tällä kovalla taktiikalla Timo sai taisteltua teillemme hyvän luokituksen. Tässä nähdään mihin politiikon sisu johtaa. Nyt saamme nauttia niistä hedelmistä kun etujamme ajaa sisukas ja aikaan saapa valtiomies.

    • Timopettikainuulaiset

      Timo pois eduskunnasta kun ei saanut edes tätä tiestön hoitoa hoidettua puoluetoverilleen Bernerille.

      • goodbyeTIMOLLE

        Joutuu pois 4 kuukauden päästä


      • aktiivimallii

        Timo voikin sitten ilmoittautua työttömäksi.


    • Rakastunuttimoon

      Timo oli eilen linnan juhlissa, televisiosta ilokseni huomasin. On aivan uskomatonta, että tuollainen ammattipätevyys on yhdistetty kerrassaan ihaniin kuoriin.

      • TimoPoisEduskunnasta

        Ammattipätevyys ja Timo ei mahdu samaan lauseeseen. Kautta aikain heikoimpia kansanedustajia on tämä Timo.


    • TimonSYY

      Suorastaan hävettää Timo Korhosen toiminta.
      Timo Korhosen takia joutuu vanhana keskustalaisena äänestämään seuraavissa vaaleissa jotakin toista puoluetta.

      • ontuonähty

        Onko se Timo edes siellä eduskunnassa ollut?
        Kovat puheet Timolla Kainuussa miten hän tekee sitä ja tätä, mutta Helsinkiin päästyään vaikenee siellä kokonaan?


      • Tutkijaeivaanhutkija

        Tilastot tuli. Kovastihan se Timo puhuu, parhaasta päästä tuossa lajissa näyttäisi olevan.


    • Häpeäisi

      Timolla on hyvä joulu mieli, kun on saanut lisättyä köyhimpien kurjuutta Suomessa !

    • Hyssykät

      Taas oli Timon pakina Kainuun Sanomissa.
      Kepun puoluesihteeriköhän ne Timon puolesta kirjoittelee?

      • PilluntuoksuinenKoti-Isä

        Taitaa olla niin, että keskustapuolueen tekstit kirjoitetaan kokoomuksen puoluetoimistossa.


    • timoll

      Timo Korhonen kannattaa leikkausten lopettamista Kainuun keskussairaalassa ja leikkausten siirtämistä täältä muualle, kuten vaikka Ouluun.

      • matkailuvaltti

        Timo haluaa Kainuuseen muuta maata huonommassa kunnossa olevat tiet.


    • Kdddk

      Siniset ottavat tulevissa vaaleissa veret seisauttavan voiton. Kainuusta kaksi paikkaa eduskuntaan.

    • sotkamonpoika

      Minä äänestän kansalaispuolueen Kilpeläistä !

    • rumpupoliitikko

      Milloin Talvivaaran pilaamat järvet puhdistetaan, v-2015 Ely-keskus määräsi ne puhdistettavaksi

      • vakenevatimo

        Timo Korhonen ei ole uskaltanut ottaa mitään kantaa Talvivaaraan !
        Ei vaikka on alueen kansanedustaja.
        Juuri tämän vuoksi ei kenenkään kannata Timoa enää äänestää.


      • timperivaan

        Hyvä mies ja oikealla asialla


      • EI koskaan niitä puhdisteta vaan lisätään järvien kuormitusta.!
        Erikoista että tälläistä julkista vesistöjen ja ympäristön pilaamista suositaan ihan valtion taholta asti.!


    • Tämä tälläinen työttömiltä leikkaaminen on vasta alkua.!

    • TTT654

      Harkitsin Timo Korhosen äänestämistä, mutta ei. Ei Timoa kannata eduskuntaan päästää kun on parempiakin ehdokkaita ehdolla Kainuusta.

    • sddsdds

      Timo Korhonen se toitottaa joka käänteessä meidän tarvisevan ulkomaista työvoimaa.
      Sijoittaisi Timo nyt ne Sipilän tilaamat 30 000 irakilaista töihin.

      • simotimo

        Juuri näin. Timolla pyörii sama mantra lasunnoisaan vaikka ei edes tajua kokonaisuutta.


    • kaikenkansanturva

      Timosta tehdään uusi Sipilä suomalaisille eiks vaan?

      • Galluppi

        Ilman muuta Timosta uusi Sipilä. Kumpikin istuu jo 3 kuukauden päästä rivikansanedustajana oppositiossa. Sipilä nimittäin luopuu/pakotetaan luopumaan puheenjohtajan paikalta jo 3 kuukauden päästä.


    • 4hoooooo

      Timon tulisi luovuttaa jo suosiolla ja jättäytyä pois eduskunnasta.
      Kun ei ole mitään annettavaa kainuulaislle äänestäjille.

      • melamantti

        Onhan sillä se annettava että nostaa kansanedustaja palkan ja nauraa tavan tallukoille..Ja se etteikö Sotkamossa ole pakolaisia tai halpa työnteko porukkaa niin on pieni vale poikainen


      • sepi84

        Ei ihme kun Kainuulla ei mene tämän paremmin kun edustajat on tämmöisiä timokorhosia.


      • vassermisser

        Erikoinen Korhonen sillä yleensä Korhosen suku on sitä vasemmistopuolueet linjaa olleet


      • vaalit2019

        Muille puolueille on hyväksi kun kepun ehdokkaat ovat tämmöisiä timokorhosia.


    • Vaalitappio

      Timon ulkoinen habitus jo sen kertoo, että Timo ei itsekkään usko enää pääsevänsä eduskuntaan.

    • VyöryväTImo

      TImolla vaalikampanja vasta alkutekijöissään. Se kun paukahtaa käyntiin, niin äänivyöry on varma!

      • KonttaavaTimo

        Kainuun väkiluku on laskenut niin paljon Sipilän toimien takia, että nyt ei enää Timolle riitä äänestjiä. Muutenkin tuommoinen Kainuussa retenä esiintyvä, mutta Helsingissä mitään aikaansaamaton Timo joutaa viimeistään nyt pois eduskunnasta.


      • hyväniin

        Äänivyöry tulee muille puolueille kun kepun ehdokkaat on tämmöisiä timoja !


    • huttupaskaa

      Se aikoinaan Terttu huttu juntunenkin sai kenkää liian innokkaasta toiminnastaan mutta nyt hänenkin kannattaisi ruveta aktivoitumaan kun sinne tuntuu kaikkein hulluimmat tyypit pääsevän ja etenkin kun heitä kannatetaan..
      Jospa Timolle olisi esim metsäkone ammatti se sopivin sillä kaikki nää mitä kainuusta päen sinne päässeet ovat jotenkin sekaisin menneet siellä ollessan..

      • timooooo88

        Timolle sopii paremmin metsurin homma. Voisi raivata toukokuusta eteenpäin tienvarsia.


      • raista

        Takarivin taaveja ovat nämä Kainuun edustajat.


    • satuinkuulemaan

      Tupailloissa on kuulemma huono henki ja masentunut tunnelma kepussa.

      • muajussit

        Tupailloissa haisee navetalle.


    • köyhätkyykkyyn

      Timo toivoo leipäjonojen pituuden kasvavan jatkossa Suomessa?

      • maitopänikkä

        Omalle tililleen lisää maataloustukia?


    • Timokunniaan

      Timo saa semmoisen äänisaaliin, että kyllä täällä loppuu kettuilu. Ministeriksi menee sillä äänimäärällä, että paukahtaa!

      • kettuiluavaan

        et enää viitsisi höperehtää kyllä nytten äänestäjät kettuilevat vuorostaan timolle ja jättävät äänestämättä


    • räyhräyhräy

      Timo Korhonen koittaa ärhennellä Kainuun Sanomissa.
      Samalla puhuu itsensä pussiin.
      Kannattaisi Timon pitää suu kiinni.
      Silloin joku pöljäke saattaisi jopa mieheen uskoa.

    • näinkäy

      Huhtikuun puolessa välissä Timo Korhonen voi ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi.

    • Timojyrää

      Timo on osoittanut määrätietoisen työn ja raatamisen merkityksen kansanedustajan työssään. Tämä työ ei ole jäänyt ihmisiltä huomaamatta. Timo palkitaan roimalla äänimäärällä keväällä. Täällä voi koiranleuat huutaa mitä tahansa, mutta pätevä mies kyllä palkitaan!

    • haukionkalajep

      kyllä me KOIRANLEUVAT nauretaan vaalejen jälkeen niin ,että silleen

    • Timoministeriksi

      Timo nauraa ministerinä ja täällä itketään. Äänivyöry tulee olemaan valtaisa. Osaava mies kyllä palkitaan!

      • t.töyry

        timo ministerinä sopii täsmälleen voimassa olevaan trendiin, joka tarkoittaa sitä että mitä pöljempi niin sitä sopivampaa ministeriainesta


      • masseuvalmetti

        Todellisessa maailmassa Timosta ei koskaan tule ministeriä.
        Kepulaisten lannanhajupökkyrässä voi Timo olla fantasiamaailmassa ministeri.


      • ramire

        Timo nauraa huhtikuun puolessa välissä eduskunnasta pudonneiden joukossa.
        Vai peräti itkee...


      • Timojyrää

        On täällä kateellisia. Kun kyvykäs mies etenee urallaan, niin se taitaa harmittaa. TImo painaa hallitukseen ja sille ei kateelliset mitään voi!!


    • AnteriSalkio

      Timo tykkää kyykyttää köyhiä. Ainakin Timon teot puhuvat tämän väitteen puolesta.

      • 8975498754

        Timo ei osaa asettua köyhimpien asemaan.


      • enäänestäketään
        8975498754 kirjoitti:

        Timo ei osaa asettua köyhimpien asemaan.

        Ei Timo eikä kukaan enää välitä mistään mitään.

        Kaikki poliitikot ovat järkejään oman etunsa ajajia.

        Ainoa järkevä ratkaisu tähän olisi se, että kukaan ei enää äänestäisi yhtään ketään minnekään.

        Se on tietenkin mahdoton käytännössä toteuttaa.


      • suoraansanottuna
        enäänestäketään kirjoitti:

        Ei Timo eikä kukaan enää välitä mistään mitään.

        Kaikki poliitikot ovat järkejään oman etunsa ajajia.

        Ainoa järkevä ratkaisu tähän olisi se, että kukaan ei enää äänestäisi yhtään ketään minnekään.

        Se on tietenkin mahdoton käytännössä toteuttaa.

        Aina kait niitten lähipiirit ja ommaiset niitä ainakin äänestää.

        Siellä sitten Sipilät ynnämuut housunpuntit tutisten katsovat äänestystuloksia.

        Olisi tuo hetki kannattanut muistaa pari kertaa niihin kabinettien kokouksissa.

        Vanhusten hoidosta kokoonnuttiin lätisemään hienoon saliin juotavien ja purtavien kera.

        Politiikkoja, ministereitä ja toimitusjohtajia. Yksikään noista älyä mitään hoitotyöstä.

        Onpa tosi uskottavaa.


      • muanilveilijä
        suoraansanottuna kirjoitti:

        Aina kait niitten lähipiirit ja ommaiset niitä ainakin äänestää.

        Siellä sitten Sipilät ynnämuut housunpuntit tutisten katsovat äänestystuloksia.

        Olisi tuo hetki kannattanut muistaa pari kertaa niihin kabinettien kokouksissa.

        Vanhusten hoidosta kokoonnuttiin lätisemään hienoon saliin juotavien ja purtavien kera.

        Politiikkoja, ministereitä ja toimitusjohtajia. Yksikään noista älyä mitään hoitotyöstä.

        Onpa tosi uskottavaa.

        Timo kerää taas kaikkien Kainuun maanviljelijöiden nimet ja julkaisee ne Kainuun Sanomissa. Saattaa olla ettei kainuulaiset enää haksahda tähän Timon temppuun.


    • reprap

      Timo Korhonen haluaa lisää maahanmuuttoa.
      Timo haluaa korvata suomalaiset työntekijät maahanmuuttajilla.

    • sumpsa

      Järkevästi toimiminen on Timolle yksinkertaisesti liian vaikeaa?

    • grthtrwhw

      Timo puolusti aikoinaanLehtomäen paskalakia sitkeästi. Muuta en tuon köppäukon ole ikinä nähnyt tekevän vaikka olen seurannut eduskunnankyselytunnit aika tarkkaan. Timo on turha jätkä, ei jatkoon.

      • Sumpsansulttaani

        Siinä se nähdään kerskustan ja Timon toiminta. Ei saada mitään järkevää aikaiseksi.


      • viistopystymaila

        Timon pitäisi vetää johtopäätökset ja luopua ehdokkuudestaan !


    • Kylänmieheke

      Timo on tehnyt paljon järkeviä ratkaisuja, joista me kainuulaiset hyödymme. Hieno asia, että omsn kylän poika on ajamassa tiukadti meidän etujamme eduskunnassa. Tämän vuoksi jatkokausi on varma. Ja ministerisalkku myös melko varma, jos Keskusta on hallituksessa.

    • heimk

      Edellisen kirjoittajan kirjoitustaito taitaa olla samaa tasoa Korhosen taitoihin hoitaa kainuulaisten asioita, en ole nähnyt kyselytnneilla miestä koskaan käyttämässä mielipidettään, varmasti menee vaihtoon. Kuhmosta löytyy nuorempi työmies.

      • Kolmenkauppa

        Mikäli kepulaiset haluavat katsoa vähänkin tulevaisuuteen äänet on keskitettävä Marisanna Jarvalle ja Kuhmon Kettuselle. He ovat tulevaisuuden päättäjiä ja omaavat kykyä uusille ajatuksille. Kokoomuslaisten äänet kaikki Eero Suutarille.


      • 767634

        Vasemmistoliiton Kyllönen Timo Korhosen tilalle eduskuntaan !


    • Juntiteitajua

      Kyselytunnilla. Eikö ne juntit tajua, että kyselytunti on suuri teatteri. Päätökset juonitaan valiokunnissa. Kyselytunnilla tuodaan junteille teatteriesitys, että juntit kuvittelevat, että asioista siinä päätetään. Juntit ei tajua, että asiat hoidetaan muulla tavalla. Mutta eipä juntti ymmärrä.

    • TimoPoisEduskunnasta

      Jos Timo Korhonen ei saa suutaan auki kyselytunnilla, niin samanlainen tuppisuu se on sitten valiokunnissakin.
      Joten ei enää Timoa jatkoon !

      • Tontontonton

        Monestiko olet ollut valiokunnassa mukana? Mene töihin eläkä hupaja. Kun et ilmiselvästi töissä ole, kun joudat kyselytunteja keskellä päivää vahtimaan.


      • jhtgenmbghjro
        Tontontonton kirjoitti:

        Monestiko olet ollut valiokunnassa mukana? Mene töihin eläkä hupaja. Kun et ilmiselvästi töissä ole, kun joudat kyselytunteja keskellä päivää vahtimaan.

        Voihan sitä olla iltavuoroon menijä. Tai yövuorossakin välillä.
        Kuin myös etätyössä.

        Ei pidä luulla, että jos joku on päivällä kotona, se tarkoittaisi sitä, että ei ole missään töissä.

        Useimpien työpäivä varmaan on päivisin ja siten, että on aina mentävä sinne työpaikalle.
        On monia töitä, joita ei esimerkiksi etänä pysty tekemään.


      • Edvardos
        jhtgenmbghjro kirjoitti:

        Voihan sitä olla iltavuoroon menijä. Tai yövuorossakin välillä.
        Kuin myös etätyössä.

        Ei pidä luulla, että jos joku on päivällä kotona, se tarkoittaisi sitä, että ei ole missään töissä.

        Useimpien työpäivä varmaan on päivisin ja siten, että on aina mentävä sinne työpaikalle.
        On monia töitä, joita ei esimerkiksi etänä pysty tekemään.

        Buhahaaaa. Etätöitä. Se, että nostaa esim. Sossusta rahaa, ei ole etätyö.


    • Timojyrää

      Oli Sotkamo-lehdessä tulevan ministerin haastattelu, ja oikein ison kuvan kanssa. Oli niin valtiomiehen näköinenkin ja järkevät mielipiteet, kuten aina.

      • hyvähyvä

        Oliko demareiden Raimo Piirainen päässyt juttuun?


      • Varaaon
        hyvähyvä kirjoitti:

        Oliko demareiden Raimo Piirainen päässyt juttuun?

        Eikö oo varaa tilata Sotkamo-lehteä, kun kyselet?


      • rairai

        Kuka nyt Sotkumo-lehteä tilaisi?


    • kepuntalo

      Sitä en ole ikäpäivänä ymmärtänyt kun tavalliset duunarit ja palkansaajat äänestää kepua, ja kepu Sipilän johdolla on ensimmäisenä palkansaajien kimpussa, kikyä ja kaikenlaisia leikkauksia etusuuksiin jne. Mutta sitä saa mitä tilaa.

      • Koplaillaaaan

        Sipilä onkin kokoomuslainen ja sekös kokoomuksessa naurattaa kun heillä on oma mies myös keskustan johdossa !


    • justniinon

      Ja Venäjälläkin on kokoomuksen veljespuolue vallassa.

      • kepuumuskok

        Sipilä ja Berner ovat kokoomuslaisia.


    • ÄänestäToisin

      On muitakin puolueita kuin keskusta ja jos vaalipäivänä jäät nuukkuvien puolueeseen, samat keskusta ja kokoomus ovat seuraavassakin hallituksessa eikä elämä Suomessa ainakaan paremmaksi muutu.

      • jeeeesi

        Siksi pitääkin äänestää kansalaispuolueen Kilpeläistä !


      • KeminmaanPATE

        Paavo Värysen puolue on paras puolue !


    • eijuujooehkä

      Timolla ei ole ollut mitään kantaa esimerkiksi Terrafamen jätevesiin.

      • vastuunkanto

        Onko sillä ollut kantaa mihinkään muuhunkaan?


      • Perunakuoppa

        Kummasti aina vaikenee Terrafamesta tämä Timo Korhonen.


      • suolakalaa

        Nuasjärvestä meri !


      • kanttis

        Terrafame on liian iso kokonaisuus Timon ajattelulle.


    • muanilveilijä

      Jarva pääsee ja5tkoon ja Timo Korhonen tippuu pois eduskunnasta.

      • reskapu

        Jos noin käy, niin hyvä.


    • Kimmet

      Toivottavasti sote kaatuu ja Timo Korhonen tippuu pois eduskunnasta.
      Siinä olisi keväälle kaksi hyvää tapahtumaa.

      • Persnetto

        No, nyt se kaatui. Nyt olet maksumiehenä myös sinä, kun kaatumisen takia rysähti saman tien kunnille 20 miljoonaa euroa lisää velkaa uuden sairaalan myötä. Onnittelu! Timo sentään yritti viimeiseen asti, mutta mitä teit sinä (muuta kuin soitin suutasi täällä)?


    • sähköpaimen

      Kainuussa Suomen korkeimmat sähkönhinnat. Timo Korhonen ei ole tehnyt mitään tälle epäkohdalle.

    • jesjesjee

      Sote kaatui ja Sipilä eroaa.
      Voi tätä ilon päivää.
      Jatkossakin hyviä uutisia tiedossa kun Timo korhonen tippuu pois eduskunnasta.

      • puoluekp

        Väkisellähän siinä käy niin ettei Timo enää jatka eduskunnassa.
        Timo voi laittaa tipahtamisensa täysin Sipilän piikkiin.


      • varmaaON

        Jarvalla saattaa olla mahdollisuuksia uusia pestinsä. Timo Korhosella ei.


      • maalaistenliitto
        varmaaON kirjoitti:

        Jarvalla saattaa olla mahdollisuuksia uusia pestinsä. Timo Korhosella ei.

        Tai sitten vaalien jälkeen ollaan historiallisessa tilanteessa jossa Kainuusta ei ole yhtään kepua eduskunnassa !


    • Timosta_tulee_ministeri

      Sipilä syrjäytetään ja Timosta tulee ministeri. Nousukiitoa pukkaa nyt!!

      • Finaalis

        Timosta on hankala tulla ministeriä kun ei pääse enää eduskuntaan.


    • saavutus

      Kepun oppositiossa olo näyttää entistä varmemmalta jatkossa.
      Joten Sipilä on tehnyt hyvää työtä saadakseen kepun kannatuksen mahdollisimman pieneksi.

      • kepunkohtalo

        Kepulaiset saavat surkutella kymmeniä vuosia tästä eteenpäin pöljyyttään kun pyrkivät leikkimään kokoomusta.


    • taksisuhari

      Anne Berner sotki suomen taksiliikenteen, oletko Timo Korhonen tyytyväinen saavutukseen?

      • edestälöytyy

        Timolla on liian paljon selitettävää Sipilän hallituksen huonoista päätöksistä, että ihmetyttää kun on ilennyt lähteä ehdokkaaksi.


      • napis77

        Timo painaa sitä nappia mitä Sipilä käskee.
        Silloinkin jos päätös on huono.


      • joutaapois

        Tämmöiset Timot on ihan turhaan eduskunnassa.


      • römppäinenr

        Suomeen riittäisi 100 kansanedustajaa...


    • seONmenoaNYT

      Sanomalehti Kalevakin ennustaa kepulle roimaa tappiota.

      • lexleks

        Taitaa nämä Kalevan gallupit pitää paikkansa.
        Sekä Timo Korhonen ja tämä Paltamon Jarva tippuvat pois eduskunnasta.


      • vuoristomaja

        Se on ihan oikein, että sipilöinnistä seuraa veret seisauttava vaalitappio.
        Tätä sipilöintiä on Timokin tukenut.


      • Tipaksenpipo
        lexleks kirjoitti:

        Taitaa nämä Kalevan gallupit pitää paikkansa.
        Sekä Timo Korhonen ja tämä Paltamon Jarva tippuvat pois eduskunnasta.

        Pelkästään hyväksi Kainuulle kun Timo ei ole enää siellä eduskunnassa.


    • solisaliratti

      Sunnuntaina nyyhkettä piisaa kepun puoluetoimistolla.

    • vaihtoviikot

      Ääni meni kansalaispuolueen Kilpeläiselle.
      Paljon parempi ehdokas kuin Timo Korhonen.

      • TimoltaEImitäänKANTAA

        Kilpeläisellä järkevä kannanotto Loisteen osakkeiden suhteen.
        Niitä ei kannata alkaa myymään.


    • gfdgfgfdgfd

      Timo Korhonen koittaa vielä selitellä tappiotaan.
      Ei tämä Timo Korhonen enää koskaan pääse eduskuntaan.

    • aktiivinenmalli

      Joko Timo Korhonen ilmoittautui työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi?

    • Anonyymi

      Kunta voisi tarjota Timolle työtä lehtien haravaoinnissa ja kesällä puistojen ruohon leikkaamisessa.
      Ettei tarte ihan työttömänä olla.

    • Anonyymi

      Kansanedustajien sopeuttamisrahan kestolle tulisi asettaa ajallinen rajoitus.
      Vaikka yksi vuosi. Sitten pudonnut kansanedustaja joutuisi normaalin työmarkkinatuen piiriin.

    Ketjusta on poistettu 49 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      74
      3374
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      562
      3190
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2762
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2062
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      313
      1864
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1855
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1795
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      136
      1442
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1261
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1248
    Aihe