Olette oikeassa, se häirikkö poika on kiusaaja

Täälläkin jo hyvin tiedetään narsistisen pojan häiriköinti aika tarkkaan. Vuosia on kiusannut ja trollannut omaa isäänsä ja vieläkö isän pitäisi antaa ahneelle ilkeämieliselle narsistipojalle jouluna lahjoja taikka antaa sille jotakin rahaa ja omaisuutta. Mitä itse tekisitte jos teillä olisi poika joka on kuin paholaisen riivaama vainooja häirikkö. On poika jättänyt taakseen savuavia raunioita niin paljon että sitä ette voi käsittää. Tälläselle hylkiöllekö pitäisi jotakin vielä antaa. Joulunakin vuosittain on kiusannut omaa sukuaan järjettömillä tempauksilla. Ei se ahne saalistaja tunne edes joulurauha sanaa kun pitää häirikön aina olla suuna päänä haastamassa riitaa.
8350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mistä aloittaja tietää että hänen fantisiansa haluaa lahjoja?

Äänestä
  • Pahenevan narsistisuuden ja persoonallisuushäiriöisen ahneus ja itsekkyys kasvaa iän myötä.

    Äänestä

Näitä kun lukee, en ihmettele kun kotkalla menee huonosti. Mielenterveysongelmat räjähtäneet käsiin. Näkevät vain narssuja joka puolella ja toinen syyttää toista. Eikö kotkassa ole muka mtt?

Äänestä

Millä tavalla vuosittain on kiusannut omaa sukuaan? Minkälaisilla järjettömillä tempauksilla?

Äänestä
  • Ei niitä voi tänne kirjoitella eikä pajastaa uhrien nimiä.

    Äänestä

  • Jotain-hienotunteisuutta kirjoitti:

    Ei niitä voi tänne kirjoitella eikä pajastaa uhrien nimiä.

    Kun niitä ei ole

    Äänestä

Enhän se miä vaan muut heh.

Äänestä

Kaikki sen tuntee kun kylillä puhuvat siitä.

Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 42 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


MitäItseTekisitte kirjoitti:

Täälläkin jo hyvin tiedetään narsistisen pojan häiriköinti aika tarkkaan. Vuosia on kiusannut ja trollannut omaa isäänsä ja vieläkö isän pitäisi antaa ahneelle ilkeämieliselle narsistipojalle jouluna lahjoja taikka antaa sille jotakin rahaa ja omaisuutta. Mitä itse tekisitte jos teillä olisi poika joka on kuin paholaisen riivaama vainooja häirikkö. On poika jättänyt taakseen savuavia raunioita niin paljon että sitä ette voi käsittää. Tälläselle hylkiöllekö pitäisi jotakin vielä antaa. Joulunakin vuosittain on kiusannut omaa sukuaan järjettömillä tempauksilla. Ei se ahne saalistaja tunne edes joulurauha sanaa kun pitää häirikön aina olla suuna päänä haastamassa riitaa.

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu