Tänään katselin ikkunasta, kuinka komean ruskea lintu söi puuhun jääneitä omenoita. Aloin miettimään, että mikähän harvinainen, mahdollisesti rastaslaji, on kyseessä. Kunnes siihen lensi edellisen puoliso. Sen mustan värin tunsin heti, joten siitä päättelin sen edellisenkin, että ahaa, se onkin mustarastas-naaras. Ja pariskunta se oli, yhdessä sitten lähtivätkin.
Samoin oli paljon räkättirastaita syömässä pihlajanmarjoja. Ja söivät nekin omenoita. Se onnistuu hyvin, näin lauhalla ilmalla, kun omenat eivät ole jäässä.
Sitten olen tänään nähnyt yhden variksen ja kaksi harakkaa. Harakat tulivat siihen pihlajaan, katsomaan mitä räkätit syövät. Räkätit silloin lähtivät siksi aikaa, kun harakat siinä viipyivät, mutta eivät harakat niitä marjoja näyttäneet syövän?
Lisäksi olen tänään ikkunasta seurannut, kuinka ahnaasti tiaiset ovat talipallien kimpussa. Usein ne syövät tavallista enemmän, kuin varastoon, kun on lumi- ja räntäsateita tulossa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.