On niitä hiljaisiakin koirarotuja niin miksi pitää ottaa ihmisiä räykyttävä rakki lähiöön joka sopisi ainoastaan maaseudulle missä ohikulkevia ei ole juurikaan. Syy ei ole että sen sai ilmatteeksi kun kerrostalossa tuli ongelmia sen kanssa ja naapurit valittivat niin annetaan se rakki taas toiselle tomppelille ilmatteeksi.
Koirankusettajaa on jos jonkinmoista ja siellä hihnan päässä ei järki paljoa pakota kunhan on vain rakki jota kusella ja paskalla käy viemässä. Paskakeleillä ajattelen kuinkahan ihanaa on viedä kotiin sellainen märkä haiseva rakki joka on kieriskellyt paskaisessa lumessa kuten näin yhden muorin villakoiran tekevän. Haisee varmasti koko kämppä paskalle ja inhoan niin sitä koiran hajua mutta kai ne jotka sitä haistelevat niin tottuvat siihen. Maaseudulla kun suklaisellani oli koira joka ulkoili vaan juoksuhihnassa pihapiirissä puhtaassa lumessa niin se ei haissut yököttävälle eikä ollut niin likainen.
Kaikkein eniten ihmettelen työttömillä rakkeja tai kissoja kun eihän sillä minimi korvauksella ei elä edes itse niin kuinka sillä elättää vielä eläimiäkin. Eläimiä varten pitää aina olla vara kassa jos ne sairastuvat niin laskua tulee. Tingitäänkö omista tarpeista vai mistä rahat revitään jos on pienituloinen tai työtön.
Olen ollut yksinelävä ja työtön & opiskelija niin tiedän ettei sellaisessa tilanteessa pysty eläimiä enään elättämään niin ihmettelen aina niitä joilta se kuitenkin onnistuu. Tapauksia joitain kun olen nähnyt ja joku vanhemmat tai joku muu avustaa tai tienaa pimeesti että saa pidettyä lemmikkinsä. Yllättäviä menoja voi tulla lemmikeistä niin ihmettelen millä köyhät ne maksavat? Ei osteta itselle kenkiä tai vaatteita ja kuljetaan samoissa rievuissa ja halpis lenkkareissa vuosi tolkulla vain että on jokin yksi "ystävä" se lemmikki eläin.
Ihmiset ovat tolkuttoman yksinäisiä ja reppanoita eikä ole välttämättä ketään muita kuin se koira tai kissa.
Varsinkaan kun ei ole pään sisällä yhtään mitään niin tarvitsee lemmikkieläimen jota hallita kun ei hallitse itseäänkään. Sitten näitä vääriä koirarotuja otetaan vääriin olosuhteisiin kun ilmatteeksi saadaan ja annetaan muiden ihmisten kärsiä niin että mitä vittua väliä kun vaan minä olen tyytyväinen, viis muista.
Taajamaan missä liikkuu paljon ihmisiä ei voi ottaa räykyttävää rakki rotua vaan se sopii maaseudulle jossa ei paljoa ole ärsykkeitä ja se haukkuu/ilmoittaa tunkeilijoista silloin kun on aihetta.
Taajamassa ymmärrän tässä melusaasteisessa elämässä olevia ihmisiä silloin kun haluaisi rauhassa tehdä pihahommia tai muuten kuunnella linnunlaulua ja nautiskella hiljaisuudesta niin on kamalaa kuunnella jotain naapurin räykyttävää rakkia. Melusaaste lisääntyy koko ajan ja jos ei sitä pääse pakoon mihinkään, ei edes kotionsa. Itse en kiusaisi ketään itsekkäästi pitämällä räykyttävää rakkia vaan vittu veisin sellaisen piikille. Jos en hallitse eläintä niin antaa mennä tuonelaan enkä alkaisi sellaisella naapureita kiusaamaan.
Räykyttävä rakki
18
127
Vastaukset
- ToisetVaanOn
Sitä on kaikenlaisia kieroutuneita kuvioita tässä maailmassa, kuten narsisti kerrostalossa.
Eläkkeellä oleva nainen kiusaa muita haukuttamalla koiraansa, tietää että koira haukkuu aina tauotta koko poissaoloajan, jättää vielä sisemmän oven auki jotta ääni varmasti porraskäytävän kautta kantaa koko taloon.
Naisella on myös kaksi polkupyörää ja molemmat aina oltava paraatipaikalla pyöräsuojassa, muut asukkaat siirtävät esim kesäpyörän talviajaksi varastoon jotta kaikkien pyörät mahtuisivat ahtaaseen pyöräsuojaan.
Kun asioista on yritetty keskustella niin heittäytyy sairaaksi niiskuttelijaksi ja on aina uhri jota kukaan ei ymmärrä ja muut yrittävät kiusata.
On onnistunut uhriutumisellaan manipuloimalla saamaan talosta joitakin tukijoitakin toiminnalleen kun toiset ihmiset ovat liian yksinkertaisia ymmärtämään mistä on kysymys,
hovinsa jäsenille on täysin turhaa yrittää kertoa mistä on kysymys kun ovat aivan suu ammollaan ihmettelemässä maailman menoa, ovat syntyneet tuollaisten haitakkeiden työkaluiksi ja hyödyllisiksi tomppeleiksi.
Tuollaiset pitäisi häätää ja saattaa yhteiskunnalle tuetun asumisen pariin, mutta ei missään nimessä mihinkään palvelutaloon jossa olisi tuollaiselle uusia uhreja, vaan pitäisi eristää yksin asumaan jollekin vartioidulle alueelle jotta ei pääse vainoamaan muita ihmisiä. - Mikäoikeasyy
Itse olet räksyttävä arkki. Oikein emälehmän tekele. Jos yrittäisi, niin saisitkohan niillä kaljan hajuisilla aivoilla tajuntaan sen, että siinäpä se lupa on koiralla haukkua kuin sinullakin. On ainakin mihin voi verrata, koira tosin syytön välikappale.
- sinä.emäs.tinalo
Veä koivet sisääs ja pyöri koloos emäs huula ja narvalo.
- Syö-se
Koiranliha on voimakkaan makuista ja hajuista. Se maustetaan voimakkaasti ja tarjotaan usein alkoholin kanssa. Koreassa suosittua on etenkin koiranlihakeitto. Koiran suosio on kasvanut etenkin rikastuneessa Pohjois-Vietnamissa, jossa on kehitetty myös uusia eksoottisia reseptejä. Parasta koira on korkeintaan vuoden ikäisenä. Syötäväksi tarkoitetut koirat kasvatetaan tarhoissa tai kerätään maaseudulta.
- entäpä.seläke
Jos valmistaisi kuten kauriinseläkkeen, kastikkeen lisänä minttuhyytelöä kuten lampaan kanssa, kattaukseen kynttilät ja panta.
- TÖRKYTURPAS1
Kymenlaaksossa on räksyttävä länkisäärinen auraaja etunimi Simo S. on niin törkyturpa että osta ukko uusi klovinnaamari ja siihen päälle paina JÖRÖJUKKA ILMEESI SE KERTOO ETTÄ MIKÄ NEITI OLET OSTA HAME KANGAS JA VEDÄ SÄKKI PÄÄLLE.
RAJANSA SUN TAVOILLASI- huularöpälle
Sinun narvalon minhu haisee niin että koko pitäjässä linnut putoo kesken lennon.
- HohHoijaaTaas
Ei sitä koiraa ostettettaessa voi millään tietää millainen koira on luonteeltaan ja kuinka paljon räksyttää. Koiralla voi olla vaikka joku piilevä kasvain ja siihen sattuu ja siksi räksyttää tai vaikka kuinka käyttäis ulkona niin räksyttää. Alistettu, piloille hakattu koira ei taas inahda koskaan. Hiljaiset koirarodut ovat erittäin suosittuja ja moneen on vuosien jonot kasvattajille.
Ihan sama pätee ihmisiinkin. Ei sitä lasta tehdessä tiedä minkälainen narsistisadisti sieltä syntyy, syntyykö kehitysvammainen lapsi, onko lapsella jokin poikkeava synnynnäinen vika, tuleeko lapsesta isona alkkisgeenin ansiosta ördäri rappioalkkis, narkkari, elämäntaparikollinen, vähä-älyinen valittava, epäempaattinen luuseripaska vai muille ihmisille poikkeuksellisen katkera ja kateellinen kerrostalokyylä.
Mitä taas opiskeluun tulee niin sillä tavoin jää opiskelijalle rahaa paljonkin, että käy opiskelun ohessa töissä, nostaa maksimaaliset palkat opintotuen, asumislisän ja opintolainan ohessa sekä syö halvasti. Sillä tavoin jää rahaa paljonkin ylimääräiseen kun on kovasti ahkera ja tekee mahdollisimman paljon töitä opiskelun ohessa. - jotain.tolkkua.pliis
Koiran rotu on määräävä tekijä siinä, haukkuuko koira vai ei. Terrierien pito kerrostaloissa pitäisi kieltää vaikka talokohtaisesti. Kukaan ei kai sentään hanki suomenpystykorvaa kerrostaloasuntoon mutta ihan mitä muita tahansa.
- vahinko.vain
Husky olisi hyvä kerrostaloon koska se ei hauku. Vahinko vain että kerrostalo on sille väärä paikka koska sen pitää saada olla ulkona ja vetää kaverien kanssa rekeä.
- Luoti.On.Paras
Koira kannattaa lopettaa ampumalla, naapureista ehkä joku on erämiehiä, kannattaa kysyä jos lopettaisi.
- Katsoojatapahtuu
Josko tuota soveltaisi muilla tavoin johonkuhun. Ei niinkään tappamalla, saahan sen metsästyksen järjestää ihmisellekin, joskin henkiin lienee jätettävä. Mukava katsoa,miten käyttäytyy kun vastuuseen tappamisistaan joutuu.
- koiraihmisen.nuppi
Kertoo paljon koiraihmisen mielenterveydestä, arvottaa koiran hengen ihmishenkeä arvokkaammaksi.
- villakoirake
Narsistinen paskapää on ilmeisesti lähtenyt Joulunviettoon jollekin sukulaiselleen, sielläpä syövät kinkkua korvatulpat päässä kun koira haukkuu koko ajan :D
- nogoodkakko-ko-ko
Lisäksi ärsyttävä ilmiö on kantakävely kuin joku hermostuneena ramppaisi ympäri kämppäänsä kengät jalassa. Voisi tehdä biisin "krisifixin juurella sävelellä" kantakävelijän alakerrassa.
- sanokaa.ihmeessä
Minkä rotuiset koirat on niitä kantakävelijöitä?
- NeOnKuinSinä
Kehityshäiriöisiä vajakkikoiria jotka eivät osaa kunnioittaa toisten kotirauhaa kunnes menettää omansa ja sen lisäksi terveytensä sekä piskinsä, kodittomana ja piestynä teillä alkaa se yksi solu siellä päässä sykkiä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33180781 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02490Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill682251- 1771896
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161472- 1121317
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91311Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421147