Eli oon 16-vuotias tyttö ja muutin peruskoulun loputtua toiseen kaupunkiin. Olin haaveillu siit jo pari vuotta, että saisin oman kämpän ja pääsisin sinne kouluun mihin oon halunnut. No, olin tosi masentunut koko syksyn ajan ja lintsasin tosi paljon koulusta, olin siellä vaan pari päivää viikossa. Kävin sitten psykologilla ja kuraattorilla, mut viime kerran jälkee ne teki lastensuojeluilmotuksen ja pari päivää sitten tuli soitto sossuilt etten saa enää asuu mun kämpäs ja joudun muuttaa takas mun äitin luo ja lopettaa toi koulu. Olin pari viikkoo sairaslomalla marraskuus ja mietin et meen sen jälkee kouluun ja niin mä meninkin sinne tekee rästitehtäviä ja suunnittelin että aloittaisin koulun uudestaan tammikuussa eri ryhmässä mut toi nyt jää vaa haaveeks sit..
Tuntuu silt et oon iha epäonnistunu ku en pystyny asuu tuol yksin tai siis pystyin mutten pystyny hoitaa kouluu kunnol ton masennuksen takii. Ja en haluu muuttaa takas mun äitin luo ja luopuu tost kämpäst ku se on nii ihana ja tosi hyväl sijainnil. Must muutenki tuntuu et syrjäydyn tai jotain ku en haluu mennä mihkään kouluun täs mun äitin asunnon lähel, ku oon 7.luokalt asti miettiny et haluun muuttaa pois sitku pääsen peruskoulust pois enkä haluu mennä mihkää kouluu täs lähettyvil. Ja sit must tuntuu kans et sossut on jotenki mokannu ku olin just alottamas uudestaan koulun ja nyt oon neljän seinän sisäl syrjäytyys.
Tuntuu silt et oon iha epäonnistunu ku en pystyny asuu tuol yksin tai siis pystyin mutten pystyny hoitaa kouluu kunnol ton masennuksen takii. Ja en haluu muuttaa takas mun äitin luo ja luopuu tost kämpäst ku se on nii ihana ja tosi hyväl sijainnil. Must muutenki tuntuu et syrjäydyn tai jotain ku en haluu mennä mihkään kouluun täs mun äitin asunnon lähel, ku oon 7.luokalt asti miettiny et haluun muuttaa pois sitku pääsen peruskoulust pois enkä haluu mennä mihkää kouluu täs lähettyvil. Ja sit must tuntuu kans et sossut on jotenki mokannu ku olin just alottamas uudestaan koulun ja nyt oon neljän seinän sisäl syrjäytyys.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla on samaa välillä, mutta mun mielestä se ei oo masennusta vaan laiskuutta.
Olen nimittäin välillä laiska. Etenkin jos joku juttu on vaativa ja ei oikein niin mukavaa.
Niin sitä vaan piti sanoa, että hyvä se on, että joku kantaa vielä huolta ja sulla on koti minne mennä. Kaikilla ei ole niin ja sitten upotaan syvälle. Enää ei puutu kun pari " epäainesta-ihmistä" ja koko elämä on pilalla sitten sen jälkeen.
Niin että mee kotiin vaan ja mieti juttuja uudestaan. Tulihan kokeiltua tuokin.
Hieno kokemus. Monet ei saa kokeilla tommosta.
Osaan ennustaa, että lähdet uudestaan 2-3 vuoden päästä ja sitten et ehkä enää palaa kotiisi. Noin monella menee, vaikkei kukaan niistä oikein mitään halua puhua.
Mitä sitten? Ei mitään. Elämä on harjoittelua ja kokemista. Tollanen juttu ei nyt ole yhtään mitää. Voit tietenkin sanoa sun vanhemmille, että et halua, että siitä puhutaan kellekään. Uskon että ymmärtävät. Jokainen kokee näitä juttuja elämässä. Epäonnistumisia, onnistumisia, vääriä juttuja ja oikeita juttuja. Ei ole vaarallista eikä mitään ole menetetty. Sitä vastoin oot saanut jotakin elämääsi. Kokemuksen ja jos viisaasti sen ajattelet, niin opit siitä. Näin mulle on käynyt kanssa.