Näin unta, että tiesin sen olleeni aiemmassa elämässäni murhaaja, kiusattu kadun kasvatti, josta tuli murhaaja.
Olin kaupassa, mutta kaaduin maahan, en halunnut enää elää, halusin olla kuollut.
Heräsin siihen, mutta jatkoin untani samantien. Olin kotona lintulaudalla itkemässä, kun lintu oli kuolleena siinä. Itkin niin, että tukehduin melkein itkuuni/räkääni.
Itku ei meinannu lakata.
Sitten koin onnen tunteen.
Olen kuitenki elossa, en aio olla pystyynkuolleena, voin elää päivästä toiseen.
Ei mun tarvi mitään miettiä vakavammin.
Sain unessani entiseltä pomoltani yhteydenoton, se oli telepaattinen yhteydenotto, hän kertoi kuinka oli saanu miniuun telepaattisen yhteyden, hän kehui minua hyväksi työntekijäksi silloin kun tein hänen firmassaan työtä, hän oli tietoinen mun eläkkeestäni ja sanoi hänen tyttönsä sairastuneen masennukseen joka vei hänet mennessään, pomo kertoi olevansa jo eläkkeellä, vanhuuseläkkeellä, sano elämän olevan mukavaa vaimonsa kanssa, hän kysyi olinko joskus liian tiukka pomo, minä vastasin et millään tavoin, ihan mukava, rento, pomo totesi okei kiva tietää, mulla saatto olla vain tarkat kellonajat, joita piti duunareitten noudattaa, en voi koskaan Juha unohtaa sitä yhtä lahjaasi jonka annoit minulle ja vaimolleni, se oli joku iso koristekultakimpale, saan sitä katsoessani jotaki erikoista voimaa ja tunnetta, en voi käsittää, en osaa selittää, ikäänkuin joku hengellinen juttu siinä.
Uneni(tulkintaa?? )
Aivastuspöpöbakteeri
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33080141 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02490Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672230- 1771896
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421127