kuinka Suomen talous tuhottiin, hyippusalaisesti

Lauraa-tarvitaan-nyt

Koiviston konklaavi
Tervetuloa kotisivulleni!

Tulen kokoamaan tälle sivulle dokumentit niinsanotusta Koiviston konklaavista, jolla oli 1990-luvun laman ja pankkikriisin hoidossa katastrofaaliset seuraukset; "Pankit voittavat aina".

Mutta ei tässä kaikki. Kyse on vielä merkittävämmästä asiasta. Konklaavissaan presidentti Koivisto asettautui Hallitusmuodon 2 §:ää rikkoen Suomen tuomioistuinlaitoksen yläpuolelle.

Tässä on todiste HM 2:n rikkomisesta eli Korkeimman oikeuden riippumattomuuden hävittämisestä:









Kysymys on valtiopetoksesta, rikoksesta, joka ei vanhene.

Taustaksi mainittakoon, että presidentti Koivisto järjesti 1990-luvun laman tarkoituksella, jotta sai EY-mukautettua Suomen perustuslain etukäteen EY:n vaatimusten mukaiseksi, vieläpä ilman, että kansanedustajat edes ymmärsivät, mitä oli tapahtumassa.

Ensimmäinen viite asiaan Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullbergin haastattelu Länsi-Savo-lehdelle 3.11.1988:

”Kysyntä Suomessa on pakotettava alas ja tarpeen niin vaatiessa se on tehtävä luomalla Suomeen keinotekoinen taantuma, ja taantuman on oltava melko syvä.”


Mainittakoon, että Suomen valtiosäännön mukauttaminen (määrävähemmistösäädösten purku eli enemmistöparlamentarismiin siirtyminen) ja Hallitusmuodon 2 pykälään liittyvä vallan kolmijako oli konklaavissa mukana olleiden juristien puheenaiheena.

Kalevi Sorsa kirjoittaa EY:n vaatimista perustuslain muutoksista (mm. enemmistöparlamentarismiin siirtyminen eli määrävähemmistösäädösten purku) kirjassa UUSI TSENÄISYYS, 1992, sivulla 53:

”Viime vuosien uudistushankkeet, erityisesti siirtyminen enemmistöparlamentarismiin, harkittavina olevat sosiaaliset ja sivistykselliset kansalaisoikeudet, ovat niin radikaaleja uudistuksia, että niiden toteuduttua on tarpeen hankkia kokemuksia uudistusten toimivuudesta - samalla kun hallitusmuotoon tehdään Euroopan integraation vaatimat muutokset. ”


Hyvä kysymys on: Minkälaisia muutoksia EY vaati tehtäväksi Hallitusmuotoon?

Koivisto itse tunnustaa valtiosäännön uudistamisensa muistelmissaan Kaksi kautta, 1994, sivulla 436:

”Vuoden 1994 valtiopäivien avajaisissa 8. helmikuuta tarkastelin päättymässä olleiden kahden toimikauden aikana valtiosääntökysymyksissä tehtyä uudistustyötä. Tullessani valituksi presidentin tehtävään olin ilmoittanut pyrkiväni kehittämään valtiosääntömme parlamentaarisia piirteitä. Tämä olikin toteutunut.”


Kullbergin etukäteen kertomasta taantumasta tuli kuitenkin liian syvä. Valtiotalous oli kuralla, kuten Koivisto toivoi voidakseen mukauttaa Suomen valtiosäännön EY:n vaatimusten mukaiseksi.

Valtiosäännön EY-mukauttaminen on ihan oma raportointiaiheensa.

Palaan konklaavin taustastaan.

Lainojen vakuuksien arvo laski. Suomen Pankki vaati pankkeja kirjaamaan kiinteistömassaa alas 30 %. Suomen pankkien vakavaraisuus ei täyttänyt joulukuussa 1989 päivätyn EY-direktiivin mukaista BIS 8 %:n vakavaraisuutta. Suomen pankkien vakavaraisuus tutkittiin myös EY:n taholta. Niinpä ETA-sopimuksen liitteisiin oli kirjoitettu Suomea koskeva määräys pankkien vakavaraisuuden nostamiseksi 8 %:n tasolle 1.1.1995 mennessä.

Suomen pankit eivät siis täyttäneet vuonna 1989 EY-säädöstöön kirjoitettuja euro-kriteereitä, joten pankkien taseet oli laitettava euro- ja EY-kuntoon ryöstämällä pankkien laina-asiakkaiden ja takaajien omaisuudet.

Mainittakoon, että yhtenä ongelmana oli Suomen Pankin haltuunottama SKOP ja SKOP:n mukana tulleen sotateollisuutta harjoittavan Tampellan vastuut ja pelastaminen konkurssilta. SKOP ja Tampella ovat konklaaviin liittyvä oma raportointiaiheensa, joten pysytellään varsinaisessa konklaavin taustassa.

Suomen Pankkiin perustettiin keväällä 1991 huippusalainen "Rohto"-ryhmä, jonka tehtävä oli ratkaista pankkien vakavaraisuusongelma.

Pankkien vakavaraisuuden nostamiskeinoja pohtimaan perustettiin tammikuussa 1992 myös ryhmä, jonka puheenjohtajana oli Suomen Pankin johtokuntaan nimitetty Sirkka Hämäläinen.

Keinot pankkien vakavaraisuuden nostamiseksi esiteltiin 18.3.1992. Suomen Pankki lähetti samana päivänä pankeille kirjeen toimenpiteiden käyttöönottamisesta 1.5.1992 alkaen. EY:n määräämä Suomen pankkien vakavaraisuuden nostamisaika umpeutui 31.12.1994. Asialla oli siis kiire ja kaikki konstit piti ottaa käyttöön. Yhtenä keinona kirjeessä mainittiin, että pankilla oli mahdollisuus yksipuolisesti nostaa korkoa.

Presidentti Koivisto päätti järjestää oikeuspoliittisen seminaarin Presidentin Linnassa ohjeistaakseen tuomioistuinlaitosta mahdollisissa oikeudenkäynneissä.

Sitaatti presidentti Koiviston konklaavitilaisuuden avauspuheenvuorosta:

"Maaliskuun alun tilaisuudessa keskustelu päätyi vallan toiseksi, mitä minäkin alkuun hahmottelin. Se päätyi keskusteluun luottolamasta ja pankkien umpikujatilanteesta. Totesin sitten, että nyt olette tuoneet eteen sellaisen kysymyksen, jonka ohi en voi mennä kysymyksiin reagoimatta. Sen jälkeen syntyi Sirkka Hämäläisen työryhmän tuloksena toimenpidepaketti, jonka hallitus ja eduskunta hyväksyi sellaisenansa. Toivottavas

3

342

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MaunoFani

      Höpö höpö!
      Oikeistolaiset/ Persut ja siniset on vaan katkeria!

    • Anonyymi00002

      Tuon tekstin on joku kopioinut Jorma Jaakkolan kotisivulta https://www.jormajaakkola.fi/

      Nykyisin ko. sivun teksti kuuluu näin:

      "Tervetuloa Jorma Jaakkolan kotisivulle!


      Miksi Suomi joutuu komission tarkkailuluokalle?

      Taustalla on valtiopetos, rikos, joka ei vanhene.

      Kukaan ei pysty kiistämään tutkimuksiani, sillä salaiset dokumentit puhuvat puolestani.

      Nöyrä pyyntö:
      Hyvä lukijani, laittakaa kotisivuni jakeluun!


      Ilta-Sanomien uutisotsikko 4.10.2025:

      Esko Ahon synkkä arvio tulevista ajoista:
      ”On vain ajan kysymys”
      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011538061.html

      Sitaatti tekstistä:
      ”Aho oli lama-ajan pääministeri 1990-luvun alkuvuosina. Nykytilanteen heikkeneminen tulee hänen mukaansa näkymään maan taloudessa.
      – Tämähän iskee myös talouteen, ja se tarkoittaa ahdistavia aikoja. On vain ajan kysymys, milloin vaikutukset alkavat näkyä vielä pahemmin kuin mitä on jo nyt, Aho sanoo.”

      Aho jättää kuitenkin asioita kertomatta.
      Eikä ihme, sillä pääministeri Aho osallistui
      valtiopetoksen valmisteluun ja toteuttamiseen.

      Aho ei kerro, että Suomen liittämiseen EU:n jäseneksi ja varsinkin euro-päätöksentekoon liittyy salaisia asiakirjoja.
      Ahon "huolestumisen" johdosta valtiopetos on lopultakin kerrottava Suomen kansalle.

      Valtiopetoksen johdosta Suomi ei ole EU:n jäsen,
      sillä petoksella tehty sopimus ei ole lainvoimainen.
      Siksi Suomen ei siis edes tarvitse erota EU:sta.
      Pelkkä ilmoitus EU:sta irtautumisesta riittää.
      Siis irtautuminen riittää!

      EFTA-sopimus turvaa Suomen kaupalliset edut.

      Suomen kansan on vaadittava
      Esko Aho valtakunnanoikeuteen.

      Markasta luopuminen tapahtui ilman lakia,
      UM:n salaiseen pöytäkirjaan nro 16/93 20.12.1993
      pääministeri Esko Ahon johdolla
      tekaistulla EMU-varaumalla eduskuntaa harhauttaen,
      joten klikkaa sinisiä linkkejä:

      Leikkaukset vai oma raha ja SP:n keskuspankkirahoitus
      ja
      Markan laiton hävittäminen

      Tiesitkö, että Suomen eduskunta äänesti eurosta
      jo 18.3.1992 jäsenyyshakemuksen yhteydessä ?
      Eduskunnassa on leikitty euro-äänestysdemokratiaa.

      Tiesitkö, että Euro tuli voimaan EU-asetuksella?
      Tiesitkö, että EU-asetus tulee voimaan
      jäsenyyden velvoitteena?

      Suomen eduskunta EI saa EU-asetuksesta edes äänestää.
      Niitä ovat myös mm. Urpilaisen "takuutukset" ja ennallistamisasetus.

      Tiesitkö asetuksen velvoitteista?
      Klikkaa linkki
      Mikä on EU-asetus eli EU-demokratiaa

      Klikkaa muitakin ajankohtaisia linkkejä:
      Miten Koivisto raivasi tien EU-jäsenyydelle

      Lisää luettavaa löytyy,
      kun klikkaat sinisestä palkista linkkejä (20 kpl).
      Joitakin alalinkkejäkin tulee näkyviin,
      kun laitat kursorin linkin päälle.

      Ylläpidän kotisivuani kertoakseni kansalaisille korkean valtiojohdon epädemokraattisista - salaisista - päätöksistä, jotka kaikki liittyvät
      ETA-, EY- ja EU-valejäsenyyteen.

      Vain muutamia asioita puuttuu vielä kerrottavaksi, mm.:

      -EY-jäsenyyshakemus (linkki ei toimi) sisältäen hallituksen salaisen iltakoulun pöytäkirjan ja salaisen liitemuistion.

      -Syksyllä 1992 säädetty rahalaki (HE 186-1992), jolla
      8.9.1992 alkanut laiton kellutus jälkikäteen laillistettiin ja samalla Suomen Pankin päätösvalta päättää Markan ulkoisesta arvosta valmisteltiin annettavaksi EKP:lle.

      Mikään kertomani asia ei vanhene,
      koska valtiopetos ei rikoksena vanhene.

      * * * * * * *


      © Jorma Jaakkola
      Julkaistu alunperin 3.3.2014
      Uudelleen julkaistu 8.4.2023
      Päivitetty 20.9.2024
      Päivitetty 23.2.2025
      Päivitetty 16.10.2025
      Päivitetty 26.11.2025

      Hyvä lukijani, ole hyvä ja laita kotisivuni jakeluun!

      • Anonyymi00003

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2679
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      24
      2421
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      40
      2084
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      1976
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      108
      1462
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      166
      1319
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      51
      991
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      924
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      15
      758
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      93
      729
    Aihe