Anjalan kartano ???

Regina-säätiö ostaa Anjalan kartanon

Kauppakirja allekirjoitetaan keskiviikkona.

Jussi Lopperi
Regina-säätiö haluaa säilyttää Anjalan kartanon yleishyödyllisessä käytössä.

Senaatti-kiinteistöt on hyväksynyt Anjalan kartanon myynnin Regina-säätiölle. Kauppa on sovittu allekirjoitettavaksi 20.12.2017, säätiön hallituksen puheenjohtaja Rabbe-Holger Wrede kertoo tiedotteessa.

— Regina-säätiö on erittäin tyytyväinen siihen, että tämän kaupan avulla mahdollistetaan kolme tärkeää yleishyödyllistä asiaa. Ensinnäkin kauppa varmistaa, että kansallisellakin tasolla kulttuurihistoriallisesti tärkeä Anjalan kartano tulee jatkossa säilymään yleisölle osittain avoimena paikkana. Kauppa turvaa myös aiemmista rajoitteista vapaamman toiminnan Anjalan Nuorisokeskukselle, Wrede kertoo.

Lisäksi Anjalan Nuorisokeskuksen nuorisolle tarjotaan mahdollisuus monimuotoisen kulttuuritoiminnan hyödyntämiseen, kun Anjalan kartano asetetaan Ankkapurhan kulttuurisäätiön käyttöön.

Valtion omistuksessa oleva Anjalan kartanoa myytiin noin vuoden ajan. Ensimmäisen tarjouskierroksen jälkeen Senaatti-kiinteistöt neuvotteli kaupasta yksityisen ostajaehdokkaan kanssa, mutta tämä ei saanut rahoitusta kasaan kartanon ostoa varten.

Uusi myyntikierros alkoi kesäkuussa. Hintahaarukan arvioitiin tällöin asettuvan 400 000—500 000 euroon. Kartanon kauppaan kuuluu yhteensä kuusi rakennusta.

— Jos käyttösuunnitelma on oikein hyvä, hintatasoakin voidaan tarkastella suuntaa-antavana, Senaatti-kiinteistöjen myyntipäällikkö Kari Kervinen sanoi syyskuussa.

Silloin hän kuvaili ostajaehdokkaiden käyttösuunnitelmia todella hyvin harkituiksi.

Regina säätiö on paikallisesti toimiva yleishyödyllinen hyväntekeväisyyssäätiö. Se jatkaa Anjalassa toimineen Regina-koulun perinteitä.

Regina-koulu oli vuosina 1803—1931 Anjalan pitäjänkoulu, yksi ensimmäisistä koko Suomessa.

Se lakkautettiin vasta kansakoululaitoksen vakiintumisen myötä, ja hyväntekeväisyysperinnettä jatkamaan perustettiin Regina-säätiö.

Säätiö avustaa erityisesti lapsia, nuoria ja vanhuksia tai heidän kanssaan työtä tekeviä yhteisöjä.

Uutista täydennetty kello 19.15
0276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kartanonkohtalo kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu