Varkautta 70-luvulla

Muistelin tässä menneitä entisenä varkautelaisena, mitä kapakoita silloin siellä oli, joissa tyttöjä tuli tanssiteltua ja jopa joskus saatillekin onnistui pääsemään. Mieleeni muistuivat Kauppakadulla Onnimanni ja Puustelli, Ahlströmin kadulla Keskuhotelli ja vastapäisen rakennuksen alakerrassa rafla, jonka nimeä en saa päähäni. Ja tietenkin Taipale. Savontielläkin taisi olla joku juottola?
Lieneekö näistä enää yksikään hengissä?
Muutama kiva tyttö niiltä nuoruusvuosilta on jäänyt mieleen. Kiva olisi kuulla heidän kuulumisiaan, mutta tämä ei liene oikea kanava heitä lähteä etsimään.
8610148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 86

Vanhimmat

Ei olla niin fossilleja ,että 70 luvulla ois tanssittu :D

Äänestä

Kaupungin kellari oli Päiviönsaarella

Äänestä

mitä vanhempi puu sitä kovempi oksa

Äänestä

Savontiellä oli aika iso ravintola, ja siinä erikseen ns. karvalakkipuoli (vielä 70-luvulla karvahattu oli yleinen päähine ja kapakan karvalakkipuolella tarkoitettiin ns. kansan syvien rivien osastoa )jossa jukeboksista soi Irwin Goodman, Reijo Taipale, Erkki Junkkarinen ja Hurriganes. Pöydät olivat ilman valkoista pöytäliinaa ja isoin koriste niissä oli tuhkakuppi. Savu oli sakeaa ja olutta ja kossua meni. Puheensorinaa oli ja kantaistujina mm. Kollaat ja Summat taistelleet veteraanit ja nuoremmat tehdasduunarit. Joku kävi välillä pelaamassa pajatsoa.

Nythän kansaa ei kapakoissa missään päin maata enää kunnolla ole, kun ei ole varaa. Tuoppi tai viinagrogi maksaa mielettömästi, palkat ovat paikallaan ja iso osa warkautelaisistakin kortistossa tai eläkkeellä. Pakko dokailla tylsästi kotona vaikka savusumuisessa puheensorinaa ja iskelmää täynnä olevassa kapakassa se olisi sata kertaa mukavampaa.

Äänestä
  • Karvahattupuolella oli välillä sali tupakansavusta niin täynnä, ettei läpi meinannut nähdä............ sellaista tunnelmaa ei enää löydy nykyajan kapakoista.

    Äänestä

Eipä toisiaan ole oikea paikka etsiä entisiä hoitoja, jos et kerro henkilötietojasi.

Äänestä
  • Tuskin täällä kannattaa henkilötietoja jaella.

    Äänestä

Ei pilattaisi hyvää aloitusta saivartelulla. Aikalaiset voisi kertoa noista, ok? Yösyöttölät eli grillitkin olisi kiva saada kuviin. Oliko Aaron grilli siinä Taulumäen apteekin kupeessa?

Äänestä
  • Aaron krilli oli tekstiili ojasen kulmassa .Aaron jälkeen jatkoi krilliä Pentti Kokko .Kokolla oli silloin töissä edes mennyt Voutilaisen Hasa

    Äänestä

Kuulu kenkäkauppias Pentti Mono Koikkalainen eli parasta kauttaan 70 luvulla. Ajoi hienolla punaisella Opel GT urheiluautolla ja kävi kapakoissa kuten Onnimannissa ja Puustellissa. Joku kusipää nihilisti moderaattori poisti Monoa koskeneen keskusteluketjun täältä vähän aikaa sitten, miksi? Onko joku niin ahdasmielinen nillittäjä ettei kestä roiseja juttuja? Mono on jo poistunut pilven reunalle ja varmasti vain tykkää jos häntä muistellaan.

Äänestä

Kuka muistaa vielä kun uusi silta avattiin Päiviönsaarelle ja vanha jäi siten sivuun ?

Huoltoasemakin oli sillan kupeessa !

Äänestä
  • Muistan toki vaikka lapsi olinkin. Vanha Pirtinvirran silta oli legendaarinen nykymittapuulla: pinta lautaa, kaistat huippukapeat jo sen ajan liikenteelle ja jalankulkijoille vain Kauppakadun puoleisella sivulla kapea käytävä. Autoliikenne oli kova, koska siitä oli mentävä kaikkien Joensuuhun päin ajavien. Pirtinvirrassa vesi oli tuolloin pahasti haisevaa ja saastunutta ja nollakuitua oli pohjassa inhottavana mössönä. Sillan vieressä kulki tehdasrata, ja Ahlströmin punavalkoinen vaihtoveturi kiskoi pitkiä tavaravaunuletkoja tehtaalle ja takaisin rautatieasemalle. Oli se virkeää elämää. Huoltoasema oli sillan lähellä, nykyisen Taipaleentien kulmassa, jossa nyt on ollut ravintoloita. Oli muuten Esso, ja näin kerran 70-luvun puolenvälin aurinkoisena kesäpäivänä huoltiksella tankkaamassa upouutta metallinsinistä Citroen CX:äänsä itse Esa "Pekka Puupää" Pakarisen! Esalla oli musta baskeri päässä. Essolla oli ainakin huoltohalli rasvamonttuineen, taisi olla pesuhallikin. Uusi silta avattiin vuonna 1980, saman vuonna kun kaupungissa vieraili itse Ranskan presidentti Valerie d'Eistang. Kauppakadulla oli Kello ja Kulta jossa oli erikoisesti sekä kulta-ja kelloliike sekä Ford-autoliike. Autot piti ajaa avatun näyteikkunan kautta irtoramppeja pitkin ahtaaseen myymälän (Kauppakadulla), sinne mahtui muistaakseni kerrallaan 2 tai 3 autoa. Johtaja oli Risto Riento.

    Äänestä

  • Uusi pirtin virran silta avattiin 1977 lokakuussa.

    Äänestä

Kirjasto oli kauppakdulla ?

Äänestä
  • Kirjasto siirtyi vanhan Alkon tiloista ravintola Laivalinnan paikalle 2-kerrokseen. Sen alapuolella oli joku tekstiililiike, jonka ikkunoilla oli joskus muotinäytöksiä. Myohemmin liikkeen paikalle tuli juottola "Puustelli".

    Äänestä

  • Missäs se vanha Alko oli?

    Äänestä

  • Eikö ALKO ole ollut Varkaudessa ainakin Kauppakadulla / Laivalinnankadulla sekä CM Relanderinkadulla !

    Äänestä

  • Kerran kaveri tuli vastaan CM ja kysy että missä se ALKO nykyään on ?

    Äänestä

  • raitisseppo kirjoitti:

    Missäs se vanha Alko oli?

    Alko oli joskus Laivalinnankadun ja Taipaleentien risteyksessä sekä Laivalinnankadulla rakennuksessa jossa on nyt joku naisväen jumppasali. Tuo jälkimmäinen taisi olla Suomen ensimmäisiä palvelu- Alkoja...

    Äänestä

  • Alko oli alunalkaen tehtaan,konepajan lähellä vanhan puusillan päässä.Siitä siirtyi laivalinnankadulle kahteen eripaikkaan.Sitten oli relanderinkadulla kahdessapaikassa ja nyt kaikki tietää missä.

    Äänestä

  • Eva23 kirjoitti:

    Alko oli alunalkaen tehtaan,konepajan lähellä vanhan puusillan päässä.Siitä siirtyi laivalinnankadulle kahteen eripaikkaan.Sitten oli relanderinkadulla kahdessapaikassa ja nyt kaikki tietää missä.

    Jossakin vaiheessa Alko oli vanhassa kirjaston talossa ordotoksikirkon vieressä. Siitä se siirtyi Laivalinnankatu 1:een. Aikaisempia ja myöhäisempia vaiheita en tiedä.

    Äänestä

  • Keskusbaarissa, keparissa,juotiin aamukahvia Päiviönsaarella kun mentiin kouluun.Munkkikahvilla
    oltiin päivällä Sokoksen yläkerrassa.Myöhemmin istuttiin iltaa Virran pirtissä.

    Äänestä

Osmajoentien varressa oli Pullapuoti kerrostalon alakerrassa.

1Äänestä
  • Nyt yritetään sit vanhalla maineella pyrkyrit rahastaa.

    Äänestä

  • Kyllä nykyiset yrittäjät ovat samaa perhettä kuin Osmajoentien aikoihinkin ja silloinenkin yrittäjä pyörii välillä vielä kulmissa. Vanhat reseptit on edelleen perintönä käytössä.

    1Äänestä

  • noloo123 kirjoitti:

    Nyt yritetään sit vanhalla maineella pyrkyrit rahastaa.

    Mistäs sitä rahaa saa nostaa?

    Äänestä

Kuka muistaa milloin Mr President Kekkonen kävi ?

Itse muista kun paljon oli puhetta että tulee - mutta päivää en nyt muista !

Äänestä
  • Kekkosen käyntiä en muista, mutta Ranskan presidentti Valery Giscard d'Estaingin käynti jäi hyvin mieleen. Jouduimme jopa oikomaan vinossa seisovia valaisinpylväitä seurueen ajoreitin varrelta. Lieneekö huomannut katsoa, kun pylväät seisoivat kuin sotamiehet rivissä.

    Äänestä

  • Kekkonen 1956

    Äänestä

  • Ranskan presidentti oli Koiviston kanssa Varkaudessa.

    Äänestä

  • 195.....6 kirjoitti:

    Kekkonen 1956

    Kekkonen kävi arpajaisissa 1918.

    Äänestä

  • alstin_leivissä kirjoitti:

    Kekkosen käyntiä en muista, mutta Ranskan presidentti Valery Giscard d'Estaingin käynti jäi hyvin mieleen. Jouduimme jopa oikomaan vinossa seisovia valaisinpylväitä seurueen ajoreitin varrelta. Lieneekö huomannut katsoa, kun pylväät seisoivat kuin sotamiehet rivissä.

    Giscardin vierailu oli kesällä 1980.

    Äänestä

  • savontiensankari kirjoitti:

    Giscardin vierailu oli kesällä 1980.

    Joo kesä 1980....valtakunnansovittelija pääministeri Keijo Liinamaa kuoli sydänkohtaukseen 51 v.i ässä ja levyraadin Jaakko Jahnukainen lokakuussa -80 vain 55 v. iässä.

    Äänestä

Onnimannin baarin tiski oli hyvä paikka tutustua tyttöihin. Baarimikkona oli rillipäinen kaveri, ei tuu nimi enää mieleen.

Äänestä
  • Monta kertaa tuli oltua !

    Join aina kolmosta - sillä useasti olin itsekkin autolla !

    Äänestä

  • Onnimanni oli siihen aikaan suosittu mesta. Muistan, kun erään kerran isohko, aika tuiskeessa ollut kaveri tuli portaat kohtalaisessa etunojassa alas jyräten pari neitosta mukanaan samaan läjään portaiden alapäähän. Jotenkin muistelisin, ettei siellä siihen aikaan ollut portsaria lainkaan. Oliko paikka jonkun yksityisen vai johonkin ketjuun kuuluva?

    Äänestä

  • Olisiko tämä baarimikko ollut Rudi?Saksalainen kaveri.

    Äänestä

  • KuutamoUiminen kirjoitti:

    Monta kertaa tuli oltua !

    Join aina kolmosta - sillä useasti olin itsekkin autolla !

    Montako keppanaa vedit helttaan ennen autolla ajoa? Jäikö kuuteen tuoppiin?

    Äänestä

  • Siihen aikaan ei ollut nöpönuukaa. Lapsiakin pyöri vanhempien mukana baareissa. Auta armias ,nykyään olisi sossutantat kimpussa,jos kapakassa lapsia olisi.

    Äänestä

  • äitykkä kirjoitti:

    Olisiko tämä baarimikko ollut Rudi?Saksalainen kaveri.

    Sulla äitykkä muisti pelaa.......Rudihan se.

    Äänestä

  • kapakkakierros kirjoitti:

    Sulla äitykkä muisti pelaa.......Rudihan se.

    Ei ollut Rudi ,vaan espanjalainen Bäri .

    Äänestä

  • kapakkakierros kirjoitti:

    Sulla äitykkä muisti pelaa.......Rudihan se.

    Oliko tuo Rudi ulkonäöltään suomalaista merkkimiestä muistuttava, juuri täysi-ikäiseksi tulleena 80-luvun alussa käytiin siellä ja ovella seisoi Aleksis Kivi..

    Äänestä

Juu Taipaleessa tuli ekaa kertaa käytyä aitoa "ripparia" katselee. Odotukset toki oli suuremmat kuin mitä esitys sitten lopulta antoi. Taipale oli siihen aikaan suosittu mesta Varkaudessa. Ainoo miinus oli että hiukan syrjässä. Kun vähät markat oli tuhlattu juomiin, joutui kävelee tuskattuttavan pitkän matkan kämpille, jos ei kyytiä onnistunut pummaamaan.

Äänestä

Poliisiasema oli nykyistä Nizzaa vastapäätä. Sen pihalla oli huutokauppoja usein. Poliisiaseman vieressä oli veneliike sekä pieni vanhanajan ruokakauppa jossa myynti oli tiskin takaa kappaletavarana. Konepajan vieressä toimi pankki. Liikenne vanhalla Pirtinvirran sillalla joka nyt poistettu oli vilkasta.

Äänestä
  • Ja poliisiasemasta Taulumäelle päin aivan risteyksen kulmauksessa oli kivitalon alakerrassa 70-luvulla Toyota-Citroen-autoliike. Liikkeeseen johti ainoastaan autoluiska, jyrkkä, kellarikerrokseen. Sinne mahtui ihmeen monta uutta autoa. Myyjä oli hoikka juonteikasnaamainen ja tupakkia ketjussa polttava keski-ikäinen mies jonka nimeä en enää muista. Isä osti häneltä uuden Carinan 1976. Tuo myyjämies kuoli äkillisesti sydänkohtaukseen v.1982.

    Poliisiasemalta taas vanhalle Pirtinvirran sillalle päin sijainneessa puutalossa toimi 70-80-luvulla HS Pitkänen Oy, pienkonekauppa. Siellä myytiin myös Solifer- ja Helkama-mopoja myös ja sieltä ostin uuden mopon. Aika pian sen jälkeen HS Pitkänen siirtyikin Kauppakadun keskivaiheille aika lailla elokuvateatteri Maximia vastapäätä.

    Muistatteko myös puutalon Kauppakadun varrella, siinä kohdassa on nyt Kesportin urheiluvälinekaupan talo. Puutalossa oli rehellinen Baari. Baari oli iso ja se oli wanhan kunnon ajan baari muovisine tuoleineen, kernimuovisine ruudullisine pöytäliinoineen, pajatsoineen ja jukebokseineen. Sieltä sai kotityyppistä ruokaa tyyliin lihapullat ja hernekeitto, kahvia ja paakelisa sekä tietysti keskiolutta. Keskiolutta siellä hörppi aina sodan käyneitä karvahattupäisiä ukkeleita, jotka pakenivat sodan kauhuja keskiolutpöhnään ja tupakki paloi savuten sankan verhon baariin. Jukeboksista soi mm. Olavi Virta, Eino Grön, Erkki Junkkarinen ja Irwin Goodman.

    Kyllä Varkaus oli eloisa ja vilkas paikka tuolloin, meno pysähtyi 1990-luvun lamassa.

    Äänestä

Olisiko kellään valokuvia noilta ajoilta ?

Olisi kiva katsella jos vaikka olisi niissä tuttuja !

Äänestä
  • Miten niitä tänne postaa? Pitäisi pitää iltama. Monta albumia on kuvia.

    Äänestä


  • Reiskavain kirjoitti:

    Miten niitä tänne postaa? Pitäisi pitää iltama. Monta albumia on kuvia.

    Joku viisas kehittelemään sivuja, jolle voisi vanhoja kuvia tallentaa kaikkien katseltavaksi.

    Äänestä

  • Mainio idea. Itse en taida osata sivuja tehdä,mutta mielelläni sellaiseen luovutan kuvia.

    Äänestä

  • Varkaudessa varmaa olisi sellaisiakin kuvia - joista olisi hienoa tehdä kehystetty kuva !

    Nyt vain jonkun pitäisi ottaa asian hoitaakseen !

    Äänestä

  • Reiskavain kirjoitti:

    Mainio idea. Itse en taida osata sivuja tehdä,mutta mielelläni sellaiseen luovutan kuvia.

    Joutaisko Tiitus. tekemään?

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Joutaisko Tiitus. tekemään?

    Taitaa olla Tiitus enemmän, tietokone heppu.

    Äänestä

Minusta olisi hyvä järjestää jokin tapahtuma jossa kaikki saisivat tuoda kuvia mukanaan !

Olihan Antiikki - ohjelmakin tekemässä TV ohjelmaa - joka näytettiin sitten myöhemmin !

Äänestä

KaikkiMukana

Olisikohna sitä Antiikkia - Antiikkia - Kaks Ruusua - ohjelmaan enään mistää mistä voisi katsoa ?

Äänestä
  • Olisiko Huutokauppa - ohjelmalla mitään kannatusta Varkaudessa ?

    Jokainen saisi tuoda omia tavaroitaa - joita ei tarvitse ja siten saisi rahat niistä !

    Äänestä

Eiköhän ne -70luvun tanssijat ole jo laitoshpidossa.Tekareilla vetävät puuroo ja maitoo.Entiset tanssijat,hymyilyttää.Tuhannen kapakankautta kulkeneet vaivaistaloon.

Äänestä
  • Lännentie kapakka rules!🍺🍺🍺🥂🍸🍹🍷🍻

    Äänestä

70 -luvulla mammat ja papat menivät tanssipaikkoihin "jytäämään"!

Äänestä

sulo

Äänestä

nuppi

Äänestä

Hyvä Kokoomus.

Äänestä

vesku

Äänestä

siipi

Äänestä

tauno

Äänestä

supi

Äänestä

myllärin rinkeli

Äänestä

kapalo

Äänestä

ruutman

Äänestä

kura-haalari

Äänestä

jauhelihakeitto

Äänestä

jauhelihakeitto

Äänestä

jauhelihakeitto

Äänestä

limppu

Äänestä

limppu

Äänestä

limppu limppu limppu limppu limppu limppu

Äänestä

limppu

Äänestä

kaippa se subujen käyttä tyhmentää sitte noin paljo..

Äänestä

voitte vaikka vetää perseeseenne mutta minusta ette syyttä ala mitään rottaa tekemään.

Äänestä

enpä tosin rottakulttuuriinne kuulukaan.

Äänestä

sanonpa että voi romppanen ja nämä vetää perseeseensä...

Äänestä

sen minä vaan sanon.

Äänestä

limppua
julle
puuhiomo saappaat

Äänestä

jos Karvahattuun meni jääkaira, ilman suojaa olalla ,sai pari viikkoa porttikieltoa, muuten mukava paikka

Äänestä

Siellä kääkkä muistellut.

Äänestä

joo kirppurotilla vanhoja poasjkoja

Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kapakkakierros kirjoitti:

Muistelin tässä menneitä entisenä varkautelaisena, mitä kapakoita silloin siellä oli, joissa tyttöjä tuli tanssiteltua ja jopa joskus saatillekin onnistui pääsemään. Mieleeni muistuivat Kauppakadulla Onnimanni ja Puustelli, Ahlströmin kadulla Keskuhotelli ja vastapäisen rakennuksen alakerrassa rafla, jonka nimeä en saa päähäni. Ja tietenkin Taipale. Savontielläkin taisi olla joku juottola?
Lieneekö näistä enää yksikään hengissä?
Muutama kiva tyttö niiltä nuoruusvuosilta on jäänyt mieleen. Kiva olisi kuulla heidän kuulumisiaan, mutta tämä ei liene oikea kanava heitä lähteä etsimään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu