Lapin sota 1944-45

1. Saksalaisten internointi kuului alusta alkaen vaatimuksiin.
2. Pohjoisen suurhyökkäys oli hyvin valmisteltu hämäys, johon saksaliset uskoivat. Hyökkäys tehtiin keskirintamalla nimellä Bagration.
3. 20.VuorA aloitti valmistellun vetäytymisen 3.9. 44.
4. Leningradin rintaman tehtävä oli tuhota Suomen asevoimat ja saada maa antautumaan.
5. Puna-armeija hyökkäsi pohjoisessa lokakuun alkupuolella -44 ja löi saksalaiset pois Petsamosta.

Lainaus http://www.sshs.fi/binary/file/-/id/3/fid/756/ :

"Suomen odotettiin taipuvan koviin rauhanehtoihin keväällä 1944. Aluksi suunniteltiin vain hyökkäys saksalaisjoukkoja vastaan 1944 Pohjois-Suomessa. Koska Suomi ei taipunut rauhanehtoihin, jäi Suomen irrottaminen sodasta jäi sotilaallisen ratkaisun varaan. Se siirsi Pohjois-Suomen hyökkäysoperaatiot myöhemmäksi.
Tavoitteena neuvostojoukoilla oli saavuttaa vuoden 1940 valtakunnanraja Pohjois-Suomessa kaikilla operaatiosuunnilla ja tuhota ainakin osa siellä olevista saksalaisjoukoista. Tällä estettäisiin niiden siirtäminen ja osallistuminen taisteluihin muualla. Kyse oli myös saksalaisten rankaisemisesta ja vielä 1944 tilanteessa Murmanskia kohtaan suunnatun uhkan lopullisesta poistamisesta.
Hyökkäyksen toteuttaisi Karjalan Rintama, jolla oli käytettävissään neljä armeijaa ja runsaasti aselajijoukkoja.
Hyökkäysvalmistelujen pohjalla annettiin 26.8 Stavkan käsky. Karjalan rintamaa käskettiin luoda reservejä 14., 19. ja 26. armeijoiden toiminta-alueille. Hyökkäyksiä ei kuitenkaan saanut aloittaa ilman Stavkan antamaa lupaa. Karjalan rintaman komentaja Meretskov suunnitteli hyökkäävänsä pohjoisella rintamanosalla kaikkiaan 17 divisioonan voimin. 14. armeija hyökkäisi Petsamon läpi Norjaan. Pohjois-Suomi oli tarkoitus vallata Kantalahden ja Uhtuan suunnilta etenevillä 19. ja 26. armeijan joukoilla. Stavka kuitenkin jarrutteli Meretskovin intoa, sillä se piti komentajan suunnitelmaa yleistilanne huomioiden liian hyökkäyshenkisenä. Meretskov kuitenkin jatkoi suurhyökkäyksensä suunnittelua."

Lykkäät-pötyä kirjoitti:

1. Saksalaisten internointi kuului alusta alkaen vaatimuksiin.
2. Pohjoisen suurhyökkäys oli hyvin valmisteltu hämäys, johon saksaliset uskoivat. Hyökkäys tehtiin keskirintamalla nimellä Bagration.
3. 20.VuorA aloitti valmistellun vetäytymisen 3.9. 44.
4. Leningradin rintaman tehtävä oli tuhota Suomen asevoimat ja saada maa antautumaan.
5. Puna-armeija hyökkäsi pohjoisessa lokakuun alkupuolella -44 ja löi saksalaiset pois Petsamosta.

Lue lisää

Kohta 3: "Johtajan ohje N:o 50. syyskuussa 1943 käynnisti Pohjois-Suomeen sijoitetun 20. vuoristoarmeijan vetäytymisen suunnittelun. Armeijan komentaja Dietl epäili armeijansa kykyä selviytyä vetäytymisestä Norjaan. Vaihtoehtona oli hyökätä etelään ja siirtää joukot ja materiaali Pohjanlahden satamien kautta Saksaan. Lopulta vetäytyminen Pohjois-Norjaan otettiin operaation tavoitteeksi ja sen toteuttamiseksi tehtiin perusteellisia valmisteluja pitkin vuotta.
Suunnitelmissa lähdettiin siitä vaihtoehdosta, että Suomi miehitetään tai Suomi irtautuu muulla tavoin sodasta. Eteläsivustalta kohdistuva vaara ja sen torjuminen jäivät aluksi vähäiselle huomiolle.
Suomalaisten avoimiin sotatoimiin saksalaisia vastaan ei haluttu uskoa ja myöhemmin Tornion maihinnousu 1.10 tulikin saksalaisille melkoisena yllätyksenä."

"Joukkojen vetäytyminen oli operaatiosuunnitelmassa porrastettu etelästä pohjoiseen siten, että armeijakuntien vetäytyminen voitaisiin suorittaa järjestelmällisesti ja suojata myös sellaisessa tilanteessa, että neuvostojoukot seuraisivat vuoden 1940 valtakunnanrajan yli. Ensin lähdettäisiin Louhen ja Kiestingin suunnista, sen jälkeen Sallasta ja viimeisenä Petsamon alueelta. Tämän vaiheistuksen mukaisesti aloitti eteläisin XVIII. vuoristoarmeijakunta vetäytymisen 6.9 ja Sallan suunnalla sen oli määrä alkaa 11.9."

Vetäytyminen Kiestinki-Uhtuan ja Sallan suunnilta sujuikin lähes suunnitellun aikataulun mukaan, vaikkakin Puna-armeija ehti aloittaa suurhyökkäyksen Sallassa 6.9., eli 5 päivää ennen suunnitellun vetäytymisen aloittamista.

Suurhyökkäys Pohjois-Suomeen ei tietenkään ollut vaihtoehto Operaatio Bagrationille. Molemmat olisi toteutettu yhtä aikaa, ellei Suomen suunnalla olisi pitänyt pakottaa Suomi rauhaan Viipurin-Petroskoin suurhyökkäyksellä. No, Operaatio Bagration ja Viipurin-Petroskoin suurhyökkäys toteutettiin yhtä aikaa.

lappilainenx kirjoitti:

Suurhyökkäys Pohjois-Suomeen ei tietenkään ollut vaihtoehto Operaatio Bagrationille. Molemmat olisi toteutettu yhtä aikaa, ellei Suomen suunnalla olisi pitänyt pakottaa Suomi rauhaan Viipurin-Petroskoin suurhyökkäyksellä. No, Operaatio Bagration ja Viipurin-Petroskoin suurhyökkäys toteutettiin yhtä aikaa.

Lue lisää

Jos Puna-armeija olisi heinäkuussa 1944 päässyt läpi Sinimäestä olisi etelä-Suomi joutunut neuvostoilmavoimen ulottuville ja se olisi tiennyt Suomen menoa.

No, pienin poikkeuksin. Puna-armeija miehitti väliaikaisesti Kuusamon ja Ivalon, mutta ei jatkanut niistä eteenpäin.

lappilainenx kirjoitti:

No, pienin poikkeuksin. Puna-armeija miehitti väliaikaisesti Kuusamon ja Ivalon, mutta ei jatkanut niistä eteenpäin.

Eli "ei ylittänyt rajaa" on ns. venäläinen totuus, kun raja ylitettiin reilusti kahdessa kohdassa ja lisäksi räjäyteltiin ja poltettiin Suomen valtion ja kansalaisten omaisuutta, vaikka sota oli jo ohi.

Tämä vihollisarmeijan kääntäminen liittolaiseksi oli perusresepti myös Balkanin suunnalla. Romania, Bulgaria ja myöhemmin Unkari perustivat venäläisten tultua joukkoja, joita käytettiin saksalaisia vastaan. Ero Suomeen oli siinä, että nuo maat joutuivat venäläisten miehittämiksi ja niissä suoritettiin poliittinen puhdistus. Uusista armeijoista tehtiin heti aluksi luotettavia.

Puna-armeijan suurhyökkäys pohjoisessa alkoi 6.9.44 Suomen ja NL:n aselevon solmimisen jälkeen. Tuossa vaiheessa ei varmaankaan tiedetty vielä Suomen asennetta, joten puna-armeija lienee ollut valmis etenemään Suomen puolelle jatkamaan hyökkäystä.
Välirauha solmittiin 19.9.44, ja suomalaisille annettiin kaksi viikkoa aikaa ajaa saksalaiset pois Suomen maaperältä. Tehtävä oli mahdoton. Tässä vaiheessa alettiin varmasti suunnitella, että suomalaiset hoitavat itse poisajamisen. Tähän aikaan saksalaiset olivat vielä vanhan Sallan länsiosissa puna-armeijan painostaessa rajusti. Kun suomalaiset aikoivat itse hoitaa saksalaisten poisajamisen Stavkalta lienee tullut käsky Karjalan Armeijan komentajalle Meretskoville pysäyttää hyökkäys vuoden 1940 rajalle.
Kun suomalaiset selvästi viivyttelivät poisajamista syyskuun lopussa Moskovasta tuli ukaasi, että ellette heti ala sotatoimiin saksalaisia vastaan, puna-armeija tulee hoitamaan poisajamisen.

Mikä panee valehtelemaan? Kerro!

"Hyökkäys Sallassa
Saksalaisten XXXVI vuoristoarmeijakunnan kaksi divisioonaa oli ryhmitetty siten, että 169. divisioona oli vasemmalla ja 163. divisioona oikealla. Divisioonien vahvuus oli arviolta 15–17 000 miestä. Ajanmukaista aseistusta, kuten panssarivaunujen lähitorjunta-aseita niillä oli kuitenkin melko vähän. Keskeisenä syynä tähän oli maasto, jonka ei uskottu mahdollistavan panssarivaunujen tehokasta käyttöä.
Divisioonien panssarintorjunta olikin pääosin panssarintorjuntatykkien varassa. Tykkikalusto oli kirjavaa ja siihen kuului vielä vanhentuneita 37 mm ja 50 mm aseita. Niiden teho jäi uudemmillakin ampumatarvikkeilla suhteellisen heikoksi. Divisioonien panssarintorjuntapataljoonilla (234. ja 230.) oli myös ajanmukaisia 75 mm tykkejä, joiden läpäisyteho oli riittävä, mutta aseen suuri paino hankaloitti asemanvaihtoa erityisesti vaikeakulkuisessa metsämaastossa. Suomalaiset menettivät näitä samoja aseita runsaasti kesän 1944 taisteluissa osittain juuri tästä syystä.
Armeijakunnalla oli 211. panssaripataljoona, kaksi erillistä tykistöpatteristoa, raketinheitinrykmentti ja useita ilmatorjuntapattereita. Panssarivaunupataljoonan pääkalustona olivat ranskalaiset sotasaalisvaunut Somua ja Hotchkiss, jotka olivat jo täysin vanhentuneita etulinjan taisteluihin.

Neuvostoliiton 19. armeijaan kuului 122., 104., 21., 67. ja 341. divisioona, yhteensä 34 000 sotilasta.
122. ja 104. divisioonan pääosa olivat toimineet Kantalahden suunnalla vuodesta 1941 saakka, joten niillä oli kokemusta taistelualueesta ja vastapuolesta. Hyökkäykseen ryhmitettyyn 341. divisioonaan oli liitetty alueella toiminut 77. Merijalkaväkiprikaati, joten tällekään yhtymälle tuleva taistelumaasto ja vastassa olleet saksalaisjoukot eivät olleet täysin vieraita. Divisioonista 21. ja 67. olivat osallistuneet kesällä Syvärin-Petroskoin operaatioon ja siirretty 19. armeijaan elokuussa.
19. armeijan käytettävissä oli lisäksi kolme erillistä tykistörykmenttiä, neljä kranaatinheitinrykmenttiä, joista yksi oli kaartinrykmentti, ilmatorjuntarykmentti ja kaksi erillistä ilmatorjuntapataljoonaa, erillinen pioneeriprikaati, 88. panssarirykmentti sekä 38. kaartin panssariprikaati. 19. armeijalla oli käytettävissään yhteensä 772 tykkiä ja kranaatinheitintä ja 97 panssarivaunua. Armeijan kokonaisvahvuus hyökkäyksen alkaessa oli 43 000 sotilasta.
Neuvostojoukkojen hyökkäys Vermanjoella alkoi 9.9 20 minuutin tulivalmistelulla. Painopistesuunnassa oli suunniteltu noin 100 putkea rintamakilometrille. Saksalaisten kannalta oli huolestuttavaa, että hyökkäys ajoittui juuri siihen kohtaan, kun joukot alkoivat valmistautua vetäytymiseen kohti länttä Birke – suunnitelman mukaisesti."

"Yhteenveto Sallan syyskuun taisteluista
XXXVI vuoristoarmeijakunnalla oli tehtävänä suojata etelän suunnasta vetäytyvien saksalaisdivisioonien sivustaa Kuolajärven-Aapajärven tasalla, kunnes se saisi luvan jatkaa vetäytymistä kohti länttä. Vuoristoarmeijakunnan viimeiset osat jättivät Märkäjärven 6.-8.10. Saksalaiset kokivat vetäytymisen onnistuneen, sillä armeijakunnan joukot saatiin vedettyä vaikeassa tilanteessa aikataulun
mukaisesti ja joukot olivat pääosin säilyttäneet taistelukykynsä.
Stavkan ohjeeksi Itä-Lapissa muotoutui lopulta, että Meretskovin on Kuolajärven valtauksen jälkeen pysähdyttävä Naruskajoki – Kelloselkä - Onkamojärvi -linjalle ja unohdettava eteneminen pidemmälle valtakunnanrajan yli.
Aselepo oli solmittu Suomen kanssa ja oli tullut voimaan suomalaisten puolelta 4.9.1944. Hyökkäyksen jatkaminen ei ollut tarkoituksenmukaista, sillä neuvostojoukot olisivat edenneet pohjoiseen vetäytyvien saksalaisten ja etelästä saapuvien suomalaisten väliin. Tavoitehan oli saada suomalaiset ja saksalaiset sotimaan keskenään. Rovaniemen valtaaminen jäi siis Meretskovilta tekemättä. Operaation jatkaminen olisi sitonut joukot pitkäksi aikaa ja sotkenut Petsamon-Kirkkoniemen hyökkäysvalmisteluja. Suomalaisten mahdollisuudet estää neuvostojoukkojen eteneminen olisivat olleet käytännössä erittäin vähäiset tuolloisessa poliittisessa ja sotilaallisessa tilanteessa.
Korjan panssaritaisteluun osallistunut kaartinluutnantti Kukharenko nimitettiin NL sankariksi maaliskuussa 1945. Toimi vuonna 1945 38. kaartin panssariprikaatiin liitetyssä raskaassa panssarirykmentissä.
Ainakin yksi Sallassa syyskuussa 1944 sotasaaliiksi saatu Somua päätyi Kubinkan
panssarimuseoon, jossa se on vielä nykyäänkin nähtävillä."

lappilainenx kirjoitti:

"Hyökkäys Sallassa
Saksalaisten XXXVI vuoristoarmeijakunnan kaksi divisioonaa oli ryhmitetty siten, että 169. divisioona oli vasemmalla ja 163. divisioona oikealla. Divisioonien vahvuus oli arviolta 15–17 000 miestä. Ajanmukaista aseistusta, kuten panssarivaunujen lähitorjunta-aseita niillä oli kuitenkin melko vähän. Keskeisenä syynä tähän oli maasto, jonka ei uskottu mahdollistavan panssarivaunujen tehokasta käyttöä.
Divisioonien panssarintorjunta olikin pääosin panssarintorjuntatykkien varassa. Tykkikalusto oli kirjavaa ja siihen kuului vielä vanhentuneita 37 mm ja 50 mm aseita. Niiden teho jäi uudemmillakin ampumatarvikkeilla suhteellisen heikoksi. Divisioonien panssarintorjuntapataljoonilla (234. ja 230.) oli myös ajanmukaisia 75 mm tykkejä, joiden läpäisyteho oli riittävä, mutta aseen suuri paino hankaloitti asemanvaihtoa erityisesti vaikeakulkuisessa metsämaastossa. Suomalaiset menettivät näitä samoja aseita runsaasti kesän 1944 taisteluissa osittain juuri tästä syystä.
Armeijakunnalla oli 211. panssaripataljoona, kaksi erillistä tykistöpatteristoa, raketinheitinrykmentti ja useita ilmatorjuntapattereita. Panssarivaunupataljoonan pääkalustona olivat ranskalaiset sotasaalisvaunut Somua ja Hotchkiss, jotka olivat jo täysin vanhentuneita etulinjan taisteluihin.

Neuvostoliiton 19. armeijaan kuului 122., 104., 21., 67. ja 341. divisioona, yhteensä 34 000 sotilasta.
122. ja 104. divisioonan pääosa olivat toimineet Kantalahden suunnalla vuodesta 1941 saakka, joten niillä oli kokemusta taistelualueesta ja vastapuolesta. Hyökkäykseen ryhmitettyyn 341. divisioonaan oli liitetty alueella toiminut 77. Merijalkaväkiprikaati, joten tällekään yhtymälle tuleva taistelumaasto ja vastassa olleet saksalaisjoukot eivät olleet täysin vieraita. Divisioonista 21. ja 67. olivat osallistuneet kesällä Syvärin-Petroskoin operaatioon ja siirretty 19. armeijaan elokuussa.
19. armeijan käytettävissä oli lisäksi kolme erillistä tykistörykmenttiä, neljä kranaatinheitinrykmenttiä, joista yksi oli kaartinrykmentti, ilmatorjuntarykmentti ja kaksi erillistä ilmatorjuntapataljoonaa, erillinen pioneeriprikaati, 88. panssarirykmentti sekä 38. kaartin panssariprikaati. 19. armeijalla oli käytettävissään yhteensä 772 tykkiä ja kranaatinheitintä ja 97 panssarivaunua. Armeijan kokonaisvahvuus hyökkäyksen alkaessa oli 43 000 sotilasta.
Neuvostojoukkojen hyökkäys Vermanjoella alkoi 9.9 20 minuutin tulivalmistelulla. Painopistesuunnassa oli suunniteltu noin 100 putkea rintamakilometrille. Saksalaisten kannalta oli huolestuttavaa, että hyökkäys ajoittui juuri siihen kohtaan, kun joukot alkoivat valmistautua vetäytymiseen kohti länttä Birke – suunnitelman mukaisesti."

"Yhteenveto Sallan syyskuun taisteluista
XXXVI vuoristoarmeijakunnalla oli tehtävänä suojata etelän suunnasta vetäytyvien saksalaisdivisioonien sivustaa Kuolajärven-Aapajärven tasalla, kunnes se saisi luvan jatkaa vetäytymistä kohti länttä. Vuoristoarmeijakunnan viimeiset osat jättivät Märkäjärven 6.-8.10. Saksalaiset kokivat vetäytymisen onnistuneen, sillä armeijakunnan joukot saatiin vedettyä vaikeassa tilanteessa aikataulun
mukaisesti ja joukot olivat pääosin säilyttäneet taistelukykynsä.
Stavkan ohjeeksi Itä-Lapissa muotoutui lopulta, että Meretskovin on Kuolajärven valtauksen jälkeen pysähdyttävä Naruskajoki – Kelloselkä - Onkamojärvi -linjalle ja unohdettava eteneminen pidemmälle valtakunnanrajan yli.
Aselepo oli solmittu Suomen kanssa ja oli tullut voimaan suomalaisten puolelta 4.9.1944. Hyökkäyksen jatkaminen ei ollut tarkoituksenmukaista, sillä neuvostojoukot olisivat edenneet pohjoiseen vetäytyvien saksalaisten ja etelästä saapuvien suomalaisten väliin. Tavoitehan oli saada suomalaiset ja saksalaiset sotimaan keskenään. Rovaniemen valtaaminen jäi siis Meretskovilta tekemättä. Operaation jatkaminen olisi sitonut joukot pitkäksi aikaa ja sotkenut Petsamon-Kirkkoniemen hyökkäysvalmisteluja. Suomalaisten mahdollisuudet estää neuvostojoukkojen eteneminen olisivat olleet käytännössä erittäin vähäiset tuolloisessa poliittisessa ja sotilaallisessa tilanteessa.
Korjan panssaritaisteluun osallistunut kaartinluutnantti Kukharenko nimitettiin NL sankariksi maaliskuussa 1945. Toimi vuonna 1945 38. kaartin panssariprikaatiin liitetyssä raskaassa panssarirykmentissä.
Ainakin yksi Sallassa syyskuussa 1944 sotasaaliiksi saatu Somua päätyi Kubinkan
panssarimuseoon, jossa se on vielä nykyäänkin nähtävillä."

Lue lisää

Eli syyskuinen hyökkäys ei ollut millään itärintaman mittakaavalla suurhyökkäys. Suurhyökkäys tehtiin lokakuussa Petsamoon.

aliluti1998 kirjoitti:

Eli syyskuinen hyökkäys ei ollut millään itärintaman mittakaavalla suurhyökkäys. Suurhyökkäys tehtiin lokakuussa Petsamoon.

Sallan suunnan ja Petsamon suunnan hyökkäykset (10.Strateginen Isku) on käsitettävä saman suurhyökkäyksen eri suunniksi. Samoin kuin Viipurin-Petroskoin suurhyökkäys (4.Strateginen Isku) jakautui alueellisesti kahtia; Karjalan kannakselle ja Itä-Karjalaan/Laatokan Karjalaan.
Pohjoisessa suurhyökkäykseen osallistui 2 armeijaa, lähes 200000 sotilasta. Viipurin-Petroskoin operaatioon osallistui noin 450000 sotilasta, joista Karjalan kannaksella noin 260000.
Näillä kahdella suurhyökkäyksellä oli hieman eri tavoitteet. Ensiksi mainitulla saksalaisjoukkojen poisajaminen Suomesta ja pohjois-Norjasta sekä niiden estäminen pääsy muille rintamille.
10.Strategisen Iskun tavoitteena oli Suomen irrottaminen sodasta.

Näiden suurhyökkäyksien eri suuntien hyökkäyksethän alkoivat ajallisestik eri aikoihin.
Karjalan kannaksella 9.6. ja Itä-Karjalassa 20.6.. Silti ne niputetaan samaan suurhyökkäykseen (4.Strateginen Isku).
10.Strategisessa Iskussa hyökkäys Sallassa alkoi 6.9. ja Petsamossa 7.10.

Laajasti ajatellen myös suomalaisten hyökkäystä 1.10. voidaan pitää osana tätä 10.Strategista Iskua. Tavoitehan oli täsmälleen sama.

hhfhff kirjoitti:

Näiden suurhyökkäyksien eri suuntien hyökkäyksethän alkoivat ajallisestik eri aikoihin.
Karjalan kannaksella 9.6. ja Itä-Karjalassa 20.6.. Silti ne niputetaan samaan suurhyökkäykseen (4.Strateginen Isku).
10.Strategisessa Iskussa hyökkäys Sallassa alkoi 6.9. ja Petsamossa 7.10.

Laajasti ajatellen myös suomalaisten hyökkäystä 1.10. voidaan pitää osana tätä 10.Strategista Iskua. Tavoitehan oli täsmälleen sama.

Lue lisää

Saksalaisethan ajettiin Suomen maaperältä lokakuun loppuun mennessä lukuunottamatta Käsivartta. Petsamon operaatio päättyi 1.11. Näin suomalaisten hyökkäystä etelästä ja puna-armeijan idästä käsin voidaan pitää saman suurhyökkäyksen (10.Strateginen Isku) osina.

jälkeen päin kehitelty 10 iskun sarjaksi. Sitä ne eivät olleet suunniteltaessa, eikä toimeenpantaessa.

Sallan hyökkäyksellä oli tarkoitus työntää saksalaiset kauemmas Muurmannin radasta, ei muuta.

"10.Strategisen Iskun tavoitteena oli Suomen irrottaminen sodasta. "

Lykkäät pötyä taas. Tarkoitus oli heittää saksalaiset Petsamosta.

Suomen irrottaminen sodasta oli jälkikäteen 4. Iskuksi ristityn operaation tavoite. Yritys saada Suomi antautumaan epäonnistui. Tosin välirauhan ehdot eivät siitä paljon puuttuneet.

Sotket asioita todella sinnikkäästi.

hkhghgk kirjoitti:

Saksalaisethan ajettiin Suomen maaperältä lokakuun loppuun mennessä lukuunottamatta Käsivartta. Petsamon operaatio päättyi 1.11. Näin suomalaisten hyökkäystä etelästä ja puna-armeijan idästä käsin voidaan pitää saman suurhyökkäyksen (10.Strateginen Isku) osina.

Lue lisää

Tuskin on sattumaa, että Suomen armeijan rauhanaikaan palauttaminen eli reserviläisten kotiuttamiset alkoi 2.11. eli heti sen jälkeen, kun saksalaiset oli ajettu Suomen maaperältä ja 10.Strateginen Isku päättynyt.
Lapin sotahan jatkui sen jälkeen vakinaisen armeijan voimin eli ns. Lasten ristiretkenä.

Nuo-iskut-ovat kirjoitti:

jälkeen päin kehitelty 10 iskun sarjaksi. Sitä ne eivät olleet suunniteltaessa, eikä toimeenpantaessa.

Sallan hyökkäyksellä oli tarkoitus työntää saksalaiset kauemmas Muurmannin radasta, ei muuta.

"10.Strategisen Iskun tavoitteena oli Suomen irrottaminen sodasta. "

Lykkäät pötyä taas. Tarkoitus oli heittää saksalaiset Petsamosta.

Suomen irrottaminen sodasta oli jälkikäteen 4. Iskuksi ristityn operaation tavoite. Yritys saada Suomi antautumaan epäonnistui. Tosin välirauhan ehdot eivät siitä paljon puuttuneet.

Sotket asioita todella sinnikkäästi.

Lue lisää

Anteeksi, tuli kirjoitusvirhe.
Tarkoitin tietenkin, että "4.Strategisen Iskun tavoitteena oli Suomen irrottaminen sodasta."

Nuo-iskut-ovat kirjoitti:

jälkeen päin kehitelty 10 iskun sarjaksi. Sitä ne eivät olleet suunniteltaessa, eikä toimeenpantaessa.

Sallan hyökkäyksellä oli tarkoitus työntää saksalaiset kauemmas Muurmannin radasta, ei muuta.

"10.Strategisen Iskun tavoitteena oli Suomen irrottaminen sodasta. "

Lykkäät pötyä taas. Tarkoitus oli heittää saksalaiset Petsamosta.

Suomen irrottaminen sodasta oli jälkikäteen 4. Iskuksi ristityn operaation tavoite. Yritys saada Suomi antautumaan epäonnistui. Tosin välirauhan ehdot eivät siitä paljon puuttuneet.

Sotket asioita todella sinnikkäästi.

Lue lisää

En tiedä 4.Iskusta, mutta Stalin kutsui Petsamon-Kirkkoniemen operaatiota 10.Iskuksi, virallinen nimi lienee ollut Petsamon-Kirkkoniemen Strateginen Offensiivi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Strategic_operations_of_the_Red_Army_in_World_War_II#Third_period_(1_January_1944_–_9_May_1945)

Nuo-iskut-ovat kirjoitti:

jälkeen päin kehitelty 10 iskun sarjaksi. Sitä ne eivät olleet suunniteltaessa, eikä toimeenpantaessa.

Sallan hyökkäyksellä oli tarkoitus työntää saksalaiset kauemmas Muurmannin radasta, ei muuta.

"10.Strategisen Iskun tavoitteena oli Suomen irrottaminen sodasta. "

Lykkäät pötyä taas. Tarkoitus oli heittää saksalaiset Petsamosta.

Suomen irrottaminen sodasta oli jälkikäteen 4. Iskuksi ristityn operaation tavoite. Yritys saada Suomi antautumaan epäonnistui. Tosin välirauhan ehdot eivät siitä paljon puuttuneet.

Sotket asioita todella sinnikkäästi.

Lue lisää

"Sallan hyökkäyksellä oli tarkoitus työntää saksalaiset kauemmas Muurmannin radasta, ei muuta."

Sallan suunnalla hyökkäystä olisi jatkettu Suomen alueelle, jos Suomen armeija ei olisi aloittanut sotatoimia 1.10.

hhfhff kirjoitti:

"Sallan hyökkäyksellä oli tarkoitus työntää saksalaiset kauemmas Muurmannin radasta, ei muuta."

Sallan suunnalla hyökkäystä olisi jatkettu Suomen alueelle, jos Suomen armeija ei olisi aloittanut sotatoimia 1.10.

Lue lisää

Tarkoitan Suomen alueella tietenkin vuoden 1940 rajan ylittämistä. Suomen aluehan ulottui tuolloin Tarton rauhan rajalle 1920 asti, mutta puna-armeija valtasi Sallan vuoden 1940 rajalle asti.

hkhghgk kirjoitti:

Tuskin on sattumaa, että Suomen armeijan rauhanaikaan palauttaminen eli reserviläisten kotiuttamiset alkoi 2.11. eli heti sen jälkeen, kun saksalaiset oli ajettu Suomen maaperältä ja 10.Strateginen Isku päättynyt.
Lapin sotahan jatkui sen jälkeen vakinaisen armeijan voimin eli ns. Lasten ristiretkenä.

Lue lisää

perillä asioista. Kotiuttamisen määräaika oli jo välirauhan ehdoissa. Se ei liittynyt sakujen karkotukseen millään tavalla. Suomi yritti pidentää aikaa.
Koeta olla keksimättä omia höpöjäsi.

Et-taaskaan-ole kirjoitti:

perillä asioista. Kotiuttamisen määräaika oli jo välirauhan ehdoissa. Se ei liittynyt sakujen karkotukseen millään tavalla. Suomi yritti pidentää aikaa.
Koeta olla keksimättä omia höpöjäsi.

Lue lisää

Väärin.
Välirauhansopimus:
"4. Suomi sitoutuu asettamaan armeijansa rauhanaikaiselle kannalle kahden ja puolen kuukauden kuluessa tämän sopimuksen allekirjoittamisesta (19.9.1944)."
Eli vasta joulukuun puoliväliin mennessä.
Kuitenkin kotiuttamiset aloitettiin jo marraskuun alussa.

hkhghgk kirjoitti:

Väärin.
Välirauhansopimus:
"4. Suomi sitoutuu asettamaan armeijansa rauhanaikaiselle kannalle kahden ja puolen kuukauden kuluessa tämän sopimuksen allekirjoittamisesta (19.9.1944)."
Eli vasta joulukuun puoliväliin mennessä.
Kuitenkin kotiuttamiset aloitettiin jo marraskuun alussa.

Lue lisää

Kun lasketaan syyskuun 19. päivästä kaksi kuukautta eteenpäin saadaan marraskuun 19. päivä. Kun tähän lisätään 15 päivää eli puoli kuukautta saadaan joulukuun 4. päivä. Eli kyllä satojentuhansien miesten kotiutukset oli syytä aloittaa vauhdilla jo marraskuussa, että saataisiin armeija rauhanajan vahvuuteen 4.12.1944 mennessä.