Yhtäkkiä se iski. Jonkinlainen yhtäkkinen tajunta.
Tunne menetyksestä.
Olin väsynyt ja kuunnellessani musiikkia kävin läpi naisia joita olin tavannut ja jostain hän ponnahti esille. Oliko hän sittenkin kiinnostunut minusta? Oliko hän varattu silloin?
Mutta ei mahda mitään, taisin mokata silloin kun muut asiat olivat mielessä. Harmi että sitä tapaa joskus ehkä tärkeitäkin ihmisiä täysin väärällä aikaa.
Jos tietäisin saman kuin nyt kaikesta niin toimisin toisin.
Tunne menetyksestä.
Olin väsynyt ja kuunnellessani musiikkia kävin läpi naisia joita olin tavannut ja jostain hän ponnahti esille. Oliko hän sittenkin kiinnostunut minusta? Oliko hän varattu silloin?
Mutta ei mahda mitään, taisin mokata silloin kun muut asiat olivat mielessä. Harmi että sitä tapaa joskus ehkä tärkeitäkin ihmisiä täysin väärällä aikaa.
Jos tietäisin saman kuin nyt kaikesta niin toimisin toisin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Sille naiselle voi laittaa viestiä.
Eiköhän hänen kiinnostuksensa ole kuollut jos sitä olikaan.
Jotenkin vain yhtäkkiä tajusin että ehkä tulkitsin hänen ystävällisyyttään väärin. Ikäeroa oli joten ajattelin tuolloin että lähestymiseni ei ollut erityisen toivottu.
Jos olenkin ollut väärässä ja täysin sokea tilanteen vuoksi että hän oli tuolloin kiinnostunut.
Mutta somen perusteella saattaa olla varattu.
On sitä joskus tyhmä...
Kannattaisko yrittää selvittää teidän tilanne jos vaan jotenkin pystyt. :) Itsellänikin on keskeneräiseksi jäänyt juttu mutta en usko että saan selvitettyä ja sehän vasta harmittaa.
En tiedä oikein mitä sanoa jos ottaisin yhteyttä. Oli tietyllä tavalla omat syyt tuolloin miksi asian sivuutin. Hän on ollut kyllä mielessäni aika useinkin.
Jäi häiritsemään asia ja huomannut tässä kun olen muita naisia kohdannut että harmittaa etten tutustunut paremmin.
Kuitenkin koska emme tunteneet paljonkaan niin asiasta olisi helpompi luopua nyt.
Hän ei välttämättä suopeasti reagoisi jos ottaisin yhteyttä.
Ei kukaan voi äksyillä jos vaikka toivottaa hyvää joulua. :)Monet naiset tykkää jos mies ottaa yhteyttä, tärkein on se että jättää naisen rauhaan jos häntä ei sitten kiinnosta. Mutta ajattele, jos se nainen tykkääkin susta ja riutuu nyt ikävissään. Kuinka sääli.
Ne ei tietenkään äksyillä eikä sitä niin kivalta naiselta odotakkaan. Hän varmaan ehkä oudoksuisi asiaa ja en oikein tahtoisi millään enää häiritä hänen elämäänsä.
Minä nyt epäilen syvästi että hän olisi ikävästä riutumassa koska tuskin minussa sellaista on mitä ikävöisi kovasti ja voi olla parhaillaan varattukin.
Mutta en tiedä...olisi pitänyt laittaa viestiä vaikka kesällä tai syksyllä.
Okei, ymmärrän sua kyllä hyvin. Mutta mitäs sitten jos tapaisit hänet vaikka sattumalta jossain, yksin, menisitkö juttelemaan vai kävelisitkö ohi? :)
En oudoksuisi naisena. Kaikkihan naiset pitävät, jos miehet ottavat yhteyttä vaikka siitä ei mitään tulisi. Voit aloittaa vaikka hyvin yksinkertaisilla kysymyksillä. Tuskin kukaan siitä pahastuu...
Tietysti menisin juttelemaan hänelle ja kyselemään kuulumisia. En ainakaan kävelisi ehdottomasti ohi. Olisin kiinnostunut kuulemaan muutenkin mitä hänelle kuuluu. Hän jäi mieleeni muullakin tavoin.
Todennäköisyys sille vain on aika pieni. Myöhemmin tajusin että olisin ehkä voinut törmätä tietyissä paikoissa häneen kesän aikana, mutta se nyt on tietysti mennyttä.
Joskus ajoitus on vain pielessä ja kohdataan joku täysin väärissä olosuhteissa. Syytän toisaalta itseäni jo asiasta.
Eihän siitä välttämättä pahastu, mutta jotenkin hänen mielipiteensä on tärkeämpi kuin monen muun ja jos ottaisin yhteyttä niin vaikuttaisin joltain roikkujalta jolla selkeästi on jotain mielessä.
Ehkä tahdon että hänelle jää hyvä kuva minusta.
Roikkuja? Ei tutustumisen aloitus ole roikkumista. Jos ette tunne niin aina voi tutustua uusiin ihmisiin? Voi vaikka kysyä mitä kuuluu tai miten menee elämässä muutenkin. Mielummin jokin kuva kun ei mitään kuvaa! Mieti monta vuotta jos vain odottaa niin toinen ei enää muista sinua. Mitä edes teet sillä hyvällä kuvalla toisen mielessä, jos ette edes näe enää? Kaikki ihmiset vaikuttavat jos he ovat läsnä. Kaukana ja kuvista he eivät vaikuta enää vaan vähitellen unohtuvat hyvänpäivän tutuiksi tai tuntemattomiksi toisilleen.
Noh, oishan se nainenkin voinut tulla juttelemaan/ottaa kontaktia. Turha itseensä vaan syyttää. Ehkä näistä oppii, et tulevaisuudessa kannattaa tarttuu tilaisuuteen. Vaikka ehkä kuinka jännittäis
Niin kai, mutta olen sillä tavoin omaehtoinen persoona etten tahdo olla häiriöksi kenellekään tai antaa kuvaa jonkinlaisena ihmisenä joka roikkuu.
Toisaalta yhteydenotto voisi yllättää toisen tavalla, joka voisi vaikuttaa hänen elämäänäs. Jos hänellä on hyvä olla niin tuskin hän minua tarvitsee siihen?
Kyllä me hieman juteltiin, ei tosin paljoa. En vain osannut tarttua silloin hetkeen kun kaikkea muuta tapahtui ympärillä.
Ajattelin sitten häntä kyllä jälkikäteen, mutta myös sitä että ehkä parempi noin hänenkin kannalta.
Nyt vain jostain syystä tuli tunne että taisin tehdä väärin silloin.
Omapahan on valintasi. Yhteydenotto ainakin piristäisi minua hyvällä tavalla ja varmasti monia naisia. Mitä haittaa siitä olisi? Sinulla on ennakkoluuloja siitä mitä tapahtuisi. Ei kukaan häiriköi tai roiku toisessa sillä, että kysyy toisen kuulumisia..? Ethän sinä voi tietää onko hänellä hyvä olla, jos ette tunne tai ette ole puhuneet kuin vähän. Ihmissuhteet eivät ole mitenkään pilaamassa toisen elämää vaan ne ovat mukava lisä.
Työkuvioista lähti eräs mies kesäkuussa ja harmitti jälkeenpäin kun meidän tuttavuus loppui saman tien. Hän oli ainutlaatuinen persoona mutta en kehdannut ottaa häneen enää yhteyttä ikäeron ym vuoksi. Rohkeus ei vaan riittänyt mutta en ole kuitenkaan unohtanut häntä. Hänellä oli omassa elämässään niin paljon kaikkea rasitusta ettei hän olisi mielestäni kaivannut siihen enää mitään lisää.
Näitä tarinoita on varmaan aika monella. En tiedä tiesikö hän minun elämästäni paljoa tai "rasituksista". Rohkeus olisi kyllä riittänyt, mutta jotenkin ajattelin että hän nuorempana varmaan löytää jotain sopivampaa.
Nyt sitten mietin että oliskohan kannattanut mennä tunteella ja vähemmän järjellä.
Meillä oli toisin päin eli minä vanhempana en kehdannut enää ottaa yhteyttä kun ajattelin että hänelle olisi ehkä parempi löytää oman ikäistä seuraa. Toivottavasti sinulla käy paremmin ja rohkaistut laittamaan hänelle sen hyvän joulun toivotuksen tai jollakin muulla tavoin selvität itsellesi että pääset tästä yli. Hyvän joulun toivotus sinullekin🎁✉👍.
Missä tapasitte?